AUTOLLA BALTIASSA OHJEITA

Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt Euroopan unionin jäseniä, ja Baltian maita halkova tieyhteys houkuttaa autoturisteja entistä enemmän. Puskuri kulki Via Balticaa kaksi viikkoa Puolan rajalle saakka. Matkalta bongattiin moottorikansaa kiinnostavia juttuja.

      

Tallinnan satamassa tarkistetaan, että kaikki pakollinen varustus on mukana. Liikennevakuutuksesta todistava green card ei ole enää pakollinen Baltian maissa, mutta suositeltava pitää mukana. Palosammutin ja ensiapulaukku ovat pakollisia.
Promilleraja on Virossa 0. Sakkorangaistuksia liikennerikkeistä on Virossa viime aikoina kovennettu, sakot tuntuvat nyt mojovalta suomalaisenkin lompakossa. Sakko voi olla jopa 18 000 kruunua eli toista tuhatta euroa.
Poliisia pakoon on täällä turha yrittää, Viron poliisilla on viisi Subaru Impreza WRX:ää, osa sinivalkoisia, osa siviiliväreissä. Nollasta sataan 6,7 sekuntia.

Sitten varoituksen sana autovarkaista, joita Tallinnassa on poliisin arvion mukaan toista sataa. Varas iskee autoon, jossa ei ole hälytintä, ja varmimmat paikat turistin hukata autonsa ovat satama ja suurten marketien parkkipaikat.
Varas seuraa autoilijaa marketin ovesta sisään varmistaakseen, ettei tämä tule heti takaisin, ja sillä välin varkaan kumppani vie auton. Pitkää aika varkaat eivät tarvitse, riittää että turisti käy ostamassa suklaapatukan.
Poliisi neuvoo, että turistiporukasta yhden kannattaisi jäädä autoon vahtiin. Jos hälytintä ei ole tai tukevaa rattilukkoa.

Varkaiden suosikkilistan kärki on tämä: ykkönen Mercedes, kakkonen Audi, kolmonen Volkswagen. Autot puretaan osiksi, ja osia ostavat poliisin mukaan varsinkin taksikuskit.
Työkaluillaan varas saa auton auki ja liikkeelle nopeammin kuin rauhallinen turisti tekee sen avaimillaan.
Elektroninen ajonestolaitekaan ei kaikissa autoissa suojaa varkailta. Vanhempi konstaapeli Urmas Eesaru esittelee pieniä yksinkertaisia laitteita, joilla varas ohittaa ajonestolaitteen vuosituhannen lopun Audeissa ja Volkswageneissa.
Varkailla on sellainenkin laite, joka estää turista saamasta hälytintä päälle. Laite varkaan takin sisällä sotkee turistin kauko-ohjauksen, varkaan tarvitsee vain seisoskella auton lähettyvillä.
Jokaisen autoturistin kannattaa tarkistaa oma vakuutuksensa, onko varkausvakuutus voimassa Baltiassa lainkaan ja jos, niin kuinka suurella omavastuulla. Kymppitonnin autosta omavastuu saattaa olla Baltiassa varastettuna 2500 euroa, kun se Suomessa olisi vain 150.

www.vakuutusneuvonta.fi


   
Jos autoon tulee vika kesken matkan, ei paniikkia. Baltian maissa toimii kaupallinen tiepalvelu vuorokauden ympäri. Puhelinsoitto vaan päivystysnumeroon, ja apu kiitää paikalle. Tavallisimmillaan apu maksaa parikymmentä euroa.

Tallinnan vanha kaupunki on nähty moneen kertaan, etsitään vähän uusia nähtävyyksiä.


Mutta nyt jo eteenpäin ja heti koukkaus sivuun Via Balticalta, mennään Türiin.

Türissa majoitumme hotelli Veskisillaan eli Vesimyllyyn. Ei hassumpi huone, neljälläkymmenellä eurolla. Kylppärin lattialämmitys olisi saanut olla valmiiksi päällä, ja aamiaiselta puuttui pulla. Annetaan neljä tähteä.
Huvituksiakin hotellista löytyy aivan poikkeuksellisesti: keilarata ja mikroautorata.



Syödäkin pitää välillä. Baltian maiden keittiö ei ole yhtä kuuluisa kuin esimerkiksi ranskalainen keittiö – ja siihen on varmasti syynsä. Nälkään täällä ei näivety, mutta baariruoka on usein korkeintaan hääppöistä.
Pärnun Strandin pippuripihvistä annetaan kolme tähteä, tiramisusta kaksi. Perinneruokia – kuten keuhkokeittoa ja paistettuja aivoja – listalla ei onneksi ole lainkaan.




Eteenpäin, eteenpäin. Maisemat eivät ole Via Balticalla koko ajan läheskään yhtä sykähdyttäviä kuin Saulkrastin pätkällä, jossa merenranta kulkee aivan tien vieressä, mutta päällyste on sileää melkein koko ajan. Uutta asfalttia on vedetty EU:n tuella

Matka jatkuu ulos Riiasta, Jelgavan kaupunkiin.
Ennen sotia Jelgava oli kaunis kaupunki, Latvian Pariisi. Sodassa natsien pommit tuhosivat 90 prosenttia kaupungista, ja lisää pommeja tuli vuonna 1947, kun sodan voittaja teki täällä elokuvaa Stalingradista. Nyt Jelgava on ilmeeltään luvalla sanoen… hyvin asiallinen.

Neuvostoaikana kaupungin ylpeys ja leivän lähde oli autotehdas Raf. Nyt kolossi seisoo tyhjillään, eikä Rafin kevyitä kuorma-autoja ja pakettiautoja tule enää tiellä vastaan, vaikka romahduksesta on vasta toistakymmentä vuotta.


Matkamme jatkuu toiselle puolelle Riikaa, Siguldaan. Ratakelkkailu on suomalaisille outo laji, mutta täällä turisti pääsee kokeilemaan sitä alle viiden euron pääsylipulla.
Kumipyörien päälle rakennettu kesäkelkka kulkee parhaimmillaan yli yhdeksääkymppiä – melkein yhtä kovaa kuin talvikelkat. Kelkkaa ohjaa Olga Lapshova, MM-tason kelkkailija, kahden lapsen äiti.
Ensikerta yllättää kokeneen Linnanmäen kävijän, tämä ei ole possujuna. G-voima litistää selkärankaa viimeisissä kaarteissa niin, että Luoja käväisee jo mielessä.