Siellä

joku pappa teki lopullisen ratkaisunsa.
Voihan sitä vielä ittensä ampua mutta tuota koko perheen teilaamista en ymmärrä.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

teko. Ei jäänyt lähiomaiset kärsimään. Autuas on kuolleen osa. Rauha heidän sielulleen.
Ollaan me ihmisiksi ja huomataan toisten kärsimykset ajoissa että ei oltais lisäämässä taakkaa.

Äänestä

Suvussani on joitakin henkilöitä, jotka ovat syntymästään vammaisia. Ymmärtävät oman tilansa. Olen kamala, mutta mielestäni kuolema tulee väistämättä jokaisen eteen.

Miksi pitää ylläpitää elämää, josta eivät itse nauti millään tavoin?

Äänestä
  • hulluutta.

    88-vuotiaana ei jaksa hoitaa ketään eikä pitäisi tarvita.

    Lipposen hallitusten perintönä tämä perheyksikkö lakkasi olemasta. Sitä hyvinvointia kun ei ole, vaikka yrittävät väittää.

    Äänestä

  • hipoo kirjoitti:

    hulluutta.

    88-vuotiaana ei jaksa hoitaa ketään eikä pitäisi tarvita.

    Lipposen hallitusten perintönä tämä perheyksikkö lakkasi olemasta. Sitä hyvinvointia kun ei ole, vaikka yrittävät väittää.

    on kehitysvammaisia ja vaimo sairaalassa, miehelle on tullut epätoivoinen oloja teko. Näin ymmärrän tämän asian. Eikä todella tiedä miten olisi hoito lapsille (50v) järjestynyt, kun vanhuksista aika jättää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjois-Suomessa kirjoitti:

joku pappa teki lopullisen ratkaisunsa.
Voihan sitä vielä ittensä ampua mutta tuota koko perheen teilaamista en ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu