Haluan kysyä

Kun joku huokailee sadannen hakemuksen jälkeen, ettei töitä löydy. Miksi te alatte haukkua ja sanoa, että töitä saa jos haluaa, mene töihin luuseri yms? Miksette voi sanoa, että älä lannistu, kyllä sinullakin vielä tärppää? Jos niitä töitä on, miksi te haukutte työnhakijaa sen sijaan, että kannustaisitte? Tekeekö se itsestänne paremman ihmisen?
2495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ai niin unohtui, te jotka haette töitä. Sulkekaa korvat noilta haukkujilta ja niiltä työnantajilta, jotka pitävät teitä huonompina. He eivät ole teidän arvoisianne. Jatkakaa, tuhansilla työttömillä on tärpännyt, seuraava kerta voi ollakin jo sinun vuorosi. Tieädn kolme ihmistä, jotka ovat työttömänä ollessa saaneet tänä vuonna töitä, ihan kainuusta, oikeita palkkatöitä.

Äänestä
  • itse hanttihommissa olevia kouluttamattomia ihmisiä jotka on kateellisia kaikille sivistyneille ihmisille. Itse olen rak.alalla ja siellä nykyään taas töitä riittää mutta lama on tulossa joten kyllä sielläkin työt kohta vähenee.Te työttömien arvostelijat,menkääpä työnvälitykseen ja kysykää vapaita paikkoja,suurin osa niistä on vuokrafirmoihin jotka on koko kansakunnan syöpä nykyään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi... kirjoitti:

Kun joku huokailee sadannen hakemuksen jälkeen, ettei töitä löydy. Miksi te alatte haukkua ja sanoa, että töitä saa jos haluaa, mene töihin luuseri yms? Miksette voi sanoa, että älä lannistu, kyllä sinullakin vielä tärppää? Jos niitä töitä on, miksi te haukutte työnhakijaa sen sijaan, että kannustaisitte? Tekeekö se itsestänne paremman ihmisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu