Älkää aina valittako

Kyllä Matti Vanhanen yrittää tehdä kaikkensa,että meidän eläkeläistenkin olisi hyvä elää tässä yhteiskunnassa.

Minä saan Eläkettä 600- ekua kuussa ja hyvin tuo on riittänyt. Ei minun tarvitse Ulkomailla kulkea, ja sitten syyttää yhteiskuntaa huonoista eläkkeistä.

No lääkelaskuja minulla ei ole, koska ei ole sairauksia, kyllä meidän ihmisten tulisi olla tyytyväisiä, kun on nyt noin hyvä Hallitus ja pääministeri.
17748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sairauksia on ja ne kulkee mukana, minulla on aikaa hoitaa itseäni, olisi outoa jos ei mikään vaivaisi. Liikun paljon tapaan ystäviäni ja sukulaisia juttuseuraa riittää, joskus pitää laputtaa oikein minne milloinkin olen luvannut mennä.
Nuorena tein yötä päivää töitä ja siitä kasvattelin pesämunaa, miljoonia en havittele, matkusteluunkin jää.
Ehkä joku tästä suuttuu, vaan sille ei voi mitään kaikistahan täällä tulee sanomista, niin että antaa palaa vaan ;-D

Äänestä

Pitäisi ajatella asioita kokonaisuuksina. Mitäs mietit kun 88v vanhus on 2 kehitysvammaisen ja sairaalassa olevan vaimon omaishoitaja. Onko Suomi hyvinvointivaltio kun pahoinvointi tulee näin kraavilla tavalla ilmoille kuten >Ylitornion tapaus tänään osoittaa.

Suvaitsevaisuutta sisaret ja veljet, jos teillä on hyvin - näinkin ikäviä puutteellisissa oloissa eläviä vanhuksia on joten ei pidä yleistää.

Äänestä
  • En kiellä ettäkö kaikki asiat ovat ok, vaan sanoin vain ja v a i n omasta puolestani, maailma ei muuksi muutu vaikka kuinka valittaa, tulee vaan lisää surua!
    Kehuminenko on jos sanon että minulla on hyvin...
    Minulla siis on hyvin asia vielä.

    Äänestä

  • Onerva Kanerva kirjoitti:

    En kiellä ettäkö kaikki asiat ovat ok, vaan sanoin vain ja v a i n omasta puolestani, maailma ei muuksi muutu vaikka kuinka valittaa, tulee vaan lisää surua!

    Paljonko sait maailmaa parannettua tulemalla taas valittamaan.
    Maailmaa voidaan parantaa tukemalla ja kannustamalla.

    Äänestä

  • Ihmettelen vain miten nämä sairaat pärjäävät, kun tarvitaan kulkuvälineitä ja semmosia, mitkä on täysin tavallisen ihmisen saavuttamattomissa.

    Ei ole hyvinvointia ei.

    Äänestä

  • Onerva Kanerva kirjoitti:

    En kiellä ettäkö kaikki asiat ovat ok, vaan sanoin vain ja v a i n omasta puolestani, maailma ei muuksi muutu vaikka kuinka valittaa, tulee vaan lisää surua!
    Kehuminenko on jos sanon että minulla on hyvin...
    Minulla siis on hyvin asia vielä.

    että kaikilla on hyvin. lopeta tuo hymistely ja hýssyttely. olemme aikuisia ihmisiä ei meitä tarvitse ojentaa. ole onnellinen että olet saanut elämältä mitä olet halunnut vaikka matti vanhasta ei olis syntynytkään.

    Äänestä

  • selviää kirjoitti:

    Ihmettelen vain miten nämä sairaat pärjäävät, kun tarvitaan kulkuvälineitä ja semmosia, mitkä on täysin tavallisen ihmisen saavuttamattomissa.

    Ei ole hyvinvointia ei.

    on. Monet käyttävät niitä siihen, että käyvät keskustassa kahvilla syrjäkyliltä.

    Äänestä

  • sibyllavon kirjoitti:

    on. Monet käyttävät niitä siihen, että käyvät keskustassa kahvilla syrjäkyliltä.

    Ymmärrykseni mukaan niitä saa käyttää kyseiseen tarkoituksee.

    Ei kaupassa käyntiin, terveyden hoitomatkoihin, eikä nimenomaan sairauden hoito matkoihin.

    Suositeltu käytettäväksi kulttuuri rientojen matkoihin jotka kohdistuvat kaupunkiin (Helsinki) täältä susirajalta.

    Äänestä

  • Kahvinjuoja kirjoitti:

    susiraja kulkee, mutta ei tietääkseni näillä taksiseteleillä naapurikuntaa tai -kaupunkia kauemmaksi matkustella.

    Äänestä

Kannattaako tuotakaan valittaa, jos toiset valittavat? Joillakin vain on asiat paremmin kuin joillakin toisille.

Minä optimistina jaksan olla kummallisen tyytyväinen, vaikka rahaa on niin pirun vähän. Minun tyytyväisyyteni ei kylläkään ole tipan tippaa hallituksen ansiota.

Hallitukselle en hurraata huuda. Eniten siitä ovat hyötyneet kai sensaatiolehdet.

Äänestä
  • Tyytymättömyyttä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.
    Hallituksen toiminta,muutamien edustajien yksityiselämä ja päättömätkin päätökset ja lausunnot ovat myyneet lehtiä, omilla kirjoillakin hankkineet lisämaustetta julkisuudessa paistatteluunsa.
    Kehua ei voi, ei edes 600 euron takuueläkkeestä. Pari vuotta ja se summa tuntuu taskurahalta rikkaan taskussa, ei elinkustannuksia vastaavana eläkkeenä kenenkään tilillä.

    Aina joku valittaa valittajienkin puolesta.
    Kuinkahan omaan vaatimattomaankin elämäänsä tyytyväinen voisi sanoa elävänsä omaan tilanteeseensa sopeutuneena vaikuttamatta kehuskelijalta, luultavasti vain olemalla hiljaa.

    Moni kärsii puutetta, moni kärsii hiljaa kunnes kaikki tiet tuntuvat olevan tukossa. Vrt. Ylitornion tapaus.
    Meidän yhteiskunnallisilla päättäjillämme ei ole kokonaisnäkemyksellistä katsantokantaa asioihin. Siellä riidellään asioista joita ei pitäisi nyky yhteiskunnassa edes ilmestyä eduskuntaan tai halittukseen käsiteltäväksi.
    Joku tekstiviesti on tärkeämpää kuin yhteisten asioiden hoito, Senkin ajna kun kulkisivat maakunnissa kuunnellen kaikkein pienimpiä, eli heikosti toimeentulevia.

    Monen talous on heikoissa kantimissa omasta syystä, heitä en puolustele. Monella vain ei ole ollut mahdollisuutta kerätä eläkettä työhistorialla, ja heidän puolestaan pitäisi huutaa hallituksenkin, ei naurettavilla "kunhan puhun" eityksillä. Vrt. Vanhanen.

    Äänestä

  • Ei kehuskele kirjoitti:

    Tyytymättömyyttä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.

    Kuinka moni on riistänyt hengen toiselta, nuoretkin massamurhaajia, kyllä mielentilan muutokset niihin vaikuttaa.
    Kuitenkin pientä piikittelyä myötämielisyydessäkin on, jos eivät kunnat ja niiden päättäjät pysty parempaan, onko se meidän asia täällä toisillemme piikitellä.
    Herätkää jo antakaa toistenkin herätä!

    Äänestä

  • Ei kehuskele kirjoitti:

    Tyytymättömyyttä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.
    Hallituksen toiminta,muutamien edustajien yksityiselämä ja päättömätkin päätökset ja lausunnot ovat myyneet lehtiä, omilla kirjoillakin hankkineet lisämaustetta julkisuudessa paistatteluunsa.
    Kehua ei voi, ei edes 600 euron takuueläkkeestä. Pari vuotta ja se summa tuntuu taskurahalta rikkaan taskussa, ei elinkustannuksia vastaavana eläkkeenä kenenkään tilillä.

    Aina joku valittaa valittajienkin puolesta.
    Kuinkahan omaan vaatimattomaankin elämäänsä tyytyväinen voisi sanoa elävänsä omaan tilanteeseensa sopeutuneena vaikuttamatta kehuskelijalta, luultavasti vain olemalla hiljaa.

    Moni kärsii puutetta, moni kärsii hiljaa kunnes kaikki tiet tuntuvat olevan tukossa. Vrt. Ylitornion tapaus.
    Meidän yhteiskunnallisilla päättäjillämme ei ole kokonaisnäkemyksellistä katsantokantaa asioihin. Siellä riidellään asioista joita ei pitäisi nyky yhteiskunnassa edes ilmestyä eduskuntaan tai halittukseen käsiteltäväksi.
    Joku tekstiviesti on tärkeämpää kuin yhteisten asioiden hoito, Senkin ajna kun kulkisivat maakunnissa kuunnellen kaikkein pienimpiä, eli heikosti toimeentulevia.

    Monen talous on heikoissa kantimissa omasta syystä, heitä en puolustele. Monella vain ei ole ollut mahdollisuutta kerätä eläkettä työhistorialla, ja heidän puolestaan pitäisi huutaa hallituksenkin, ei naurettavilla "kunhan puhun" eityksillä. Vrt. Vanhanen.

    Pyhä yksinkertaisuus !
    Nythän sitten asiat on kunnossa..

    Äänestä

  • Sait sanottavasi taas miele... kirjoitti:

    Pyhä yksinkertaisuus !
    Nythän sitten asiat on kunnossa..

    oli tarkoitettu *ei kehuskele*.

    Äänestä

  • Sait sanottavasi taas miele... kirjoitti:

    Pyhä yksinkertaisuus !
    Nythän sitten asiat on kunnossa..

    joka en valita.

    Mikä siinä nyt niin ärsytti.
    Sekö, että hallituksen toiminta ei miellytä.
    Sitä en valita, sen totean vain, sellainen hallitus kuin suurimman kansanosan halu, eli äänestäjäthän senkin ovat valinneet.

    Kysyn vaan, miksi kaikki otetaan valituksena jos hallituksen toimintaa arvostelee.
    Olkoon sitten vaikka pääministeri tässä minulle vastaamassa, sanon suoraan ettei kansaa kyllä kokonaisuutena ole huyomioitu päätöksissä.

    Jos meillä kaikilla olis hyvin, kuka se täälläkään silloin riitelis.

    Äänestä

ei ole köyhien asialla. Kyllä 600 eurolla tosiaan tulee toimeen, jos ei sairaskuluja ja haluaa pysyä kotona.. Monella on - sinullakin ehkä myöhemmin. Mitens sitten suu pannaan, kun ei ole rahaa lääkkeisiin ja leikkauksiin. Tämä hallitus on rikkaiden asialla.

Äänestä
  • 600 menee vuokraan.
    Mistäs takuuvuokra 3kk:n vuokra?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyytyväinen elämäänsä kirjoitti:

Kyllä Matti Vanhanen yrittää tehdä kaikkensa,että meidän eläkeläistenkin olisi hyvä elää tässä yhteiskunnassa.

Minä saan Eläkettä 600- ekua kuussa ja hyvin tuo on riittänyt. Ei minun tarvitse Ulkomailla kulkea, ja sitten syyttää yhteiskuntaa huonoista eläkkeistä.

No lääkelaskuja minulla ei ole, koska ei ole sairauksia, kyllä meidän ihmisten tulisi olla tyytyväisiä, kun on nyt noin hyvä Hallitus ja pääministeri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu