Perustietoa

Juu eli ihan tällaisia perusjuttuja haluaisin tietää. Minkä ikäisenä eka rokote ja milloin vahvistus? Kuinka usein kerrataan ja minkä hintaisia ovat?
Minkä ikäisenä kastroidaan/steriloidaan? Vai kannattaako edes leikata?
Milloin eka madotus ja kuinka usein kerrataan? Kiitos!
3291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

näitä tietoja.
Ensi rokotus 12 vk. ikäisenä.
Tehoste 16 vk. ikäisenä, myös rabies.
Hintahaitari on suuri n. 40 - 80 €.

Sterilointi on niin, että haluaako, vai ei.
Nykyäänhän steriloidaan jo ennen ensi juoksua, mutta mieluummin se yksi juoksu ja sitten sterilointi puolivälissä, ennen seuraavaa. Eli noin 3 kk. juoksun jälkeen, silloin on kohtu pienimmillään.
Oman koirani sterionti maksoi 230 €. siihen kuului lääkkeet ja tikkien poisto myös.
Sterilointi estää valeraskaudet, kohtutulehdukset ja märkäkohdun.
Läheskään kaikki nartut tosin eivät koskaan näitä saakkaan.
Tuo madotus kahta viikkoa ennen rokotusta, eli 10 vk. ikäisenä. Seuraava sitten 14 vk. ikäisenä, taas kahta viikkoa ennen rokotusta.

Äänestä
  • Kolme päivää sitten käytin omaa pentuani ensimmäisellä rokotuksella (12-viikkoisena) ja keskustelimme narttukoirani steriloinnista.

    Eläinlääkäri suosittelee, että narttukoira steriloitaisiin ALLE 5 kk iässä (eli selvästi ennen ensimmäisiä juoksuja). Tähän on useampi syy: sterilointi tietenkin estää kohtutulehdukset, vahinkoraskaudet sekä valeraskaudet ja märkäkohdun. Jos narttu steriloidaan alle 5 kk iässä, myös nisäkasvaimien riski pienenee huomattavan paljon. Alle 5 kk iässä tehty sterilointi ei myöskään vaikuta koiran aineenvaihduntaan (lihomistaipumukseen) kun taas vanhemmalla iällä tehty sterilointi usein johtaa koiran lihomiseen... Näin eläinlääkäri minulle kertoi tästä asiasta.

    Eläinlääkäri myös neuvoi minua madottamaan koiran 10 päivää ennen rokotuksia, mutta en usko, että se on niin päivän päälle... :)

    Äänestä

  • UPDATE_7398252 kirjoitti:

    Kolme päivää sitten käytin omaa pentuani ensimmäisellä rokotuksella (12-viikkoisena) ja keskustelimme narttukoirani steriloinnista.

    Eläinlääkäri suosittelee, että narttukoira steriloitaisiin ALLE 5 kk iässä (eli selvästi ennen ensimmäisiä juoksuja). Tähän on useampi syy: sterilointi tietenkin estää kohtutulehdukset, vahinkoraskaudet sekä valeraskaudet ja märkäkohdun. Jos narttu steriloidaan alle 5 kk iässä, myös nisäkasvaimien riski pienenee huomattavan paljon. Alle 5 kk iässä tehty sterilointi ei myöskään vaikuta koiran aineenvaihduntaan (lihomistaipumukseen) kun taas vanhemmalla iällä tehty sterilointi usein johtaa koiran lihomiseen... Näin eläinlääkäri minulle kertoi tästä asiasta.

    Eläinlääkäri myös neuvoi minua madottamaan koiran 10 päivää ennen rokotuksia, mutta en usko, että se on niin päivän päälle... :)

    eli jos narttu steriloidaan yli 5 kk ikäisenä, nisäkasvaimien riski ei pienene tippaakaan... Eli jos aiot viedä narttusi steriloitavaksi, suosittelen ehdottomasti tekemään sen ennen kuin koira täyttää 5 kk!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaa minulle kirjoitti:

Juu eli ihan tällaisia perusjuttuja haluaisin tietää. Minkä ikäisenä eka rokote ja milloin vahvistus? Kuinka usein kerrataan ja minkä hintaisia ovat?
Minkä ikäisenä kastroidaan/steriloidaan? Vai kannattaako edes leikata?
Milloin eka madotus ja kuinka usein kerrataan? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu