Omistusoikeus

Kysymys kuuluu: Onko esim. jokamiehenoikeuteen vedoten oikeutta nostaa ns uppotukkeja joen pohjasta, jossa on viimeksi 50-luvulla uitettu tukkeja teollisuuden tarpeisiin?
54333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu siitä, kuka tuon vesialueen omistaa. Hänellä on oikeus nostaa nuo tukit. Jokamiehen oikeus ei siihen anna lupaa.

Äänestä

Tukit eivät kuulu jokamiehen oikeuden piiriin.

Ne voisi katsoa isännättömiksi esineiksi (res nullius), jotka omistaja on hylännyt (dereliktio). Kysymyksessä olisi silloin löytö. Hylättyinä esinenenä ne voisi ottaa omaan käyttöön.

Äänestä
  • Vähän väärin meni mutta toisaalta ei sitä kukaan voi koko lakia hallita joskin hyvä vinkki on että lähes jokaiseen asiaan löytyy säännös. Niin tähänkin.

    Vesilain 5 luvun 97 § ja 98 § säädetään uppotukkien ja muiden uitosta vesitöön jääneiden puiden nosto (ja samalla omistus) oikeudesta.

    Säännös on varsin mutkikas ja kuvastaa aikaa kun uitto oli arkipäivää ja puutavaraa siten todellakin jäi paljonkin matkan varrelle.

    Pääsääntö on että uppotukin saa ottaa haltuunsa vesialueen omistaja, osakas tai haltija sekä jos kyse on rantaveteen uponneesta tukista myös rannan omistaja tai haltija jos tukki on ollut siellä yli vuoden. Mutta haltuunotosta tulee tehdä ilmoitus poliisille joka yrittää etsiä omistajaa tukeille viimekädessä kuulutuksen kautta ja jos se ei kolmessa kuukaudessa tuota tulosta niin nostaja saa pitää.

    Mutta sinänsä olen yhtä mieltä aikaisempien kanssa että jokamiehen oikeuksien piiriin tukkien nosto ei kuulu.

    Äänestä

Taas saivartelu luo paksun lakikirjan . Jos nosto tulee niin kalliiksi ettei kukaan osta ni eikö nyt vaan anneta vaivan palkaksi järven siivoamista. Isäni Sukelsi järvenpohjasta ensimmäisen talon hirret näin on kerrottu .Sielä ne puut olis vieläkin .. Kumpi parempi lapsilla tehdä omin käsin koti vai kerjätä kunnalta asuntoo. Sukeltamalla hylätyt puut järvenpohjasta ja ite tehdä koti perheelle !! Rahaa ei ollut käytössä . Työttämät vaan sukeltamaan puita järvenpohjasta omin käsin ! Moniki lähtis ??

Äänestä
  • "Työttämät+vaan+sukeltamaan+puita+järvenpohjasta+omin+käsin+!+"Tuossapa+hyvä+bisnesidea!!+Kiitos+siittä!Perustan+firman+nimeltä+Uppotukki+Oy+ja+otan+Linströmmin+ilmaiseksi+tarjoamia+rekrytöintikokeilijoita+hommiin+niin+paljon+kun+saan.+Sata+riittäisi+aluksi+ja+uimataitokaan+ei+ole+välttämätön,+jos+joku+hukkuu+niin+työttömyys+vähenee+ja+rekrytöintikokeilun+tulostavoite+täyttyy+yhden+työttömän+osalta.+Nuo+rekrytöintikokeilijat+sitten+nostavat+uppotukkeja+ja+myyn+ne+sahoille+hyvällä+100%+voitolla.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


uppotukeille kirjoitti:

Kysymys kuuluu: Onko esim. jokamiehenoikeuteen vedoten oikeutta nostaa ns uppotukkeja joen pohjasta, jossa on viimeksi 50-luvulla uitettu tukkeja teollisuuden tarpeisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu