Olen 2 - 3 unessa "saanut" tuon nimen, ja epäilen että se oli oma nimeni kun elin Intian seudulla. Luulen että ensin uskontonani oli puiden palvonta, mutta myöhemmällä iällä ryhdyin buddhalaiseksi nunnaksi. En siis tiedä mihin ryhmään (hindut, buddhalaiset tms.) nimi viittaa.
Se lausutaan Karamtsarja, ja arvelin että kirjoitusasu voisi olla tuollainen kuin otsikkoon laitoin.
Onko kenellekään mitenkään tuttu nimi tai sana???
Se lausutaan Karamtsarja, ja arvelin että kirjoitusasu voisi olla tuollainen kuin otsikkoon laitoin.
Onko kenellekään mitenkään tuttu nimi tai sana???
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ennen nukkumaan menoa kannattaa rukoilla esimerkiksi seuraavasti: "Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses´suo, tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa. Amen.
Jeesusko sen nimen lähteen sitten kertoo? Eiköhän hänellä liene parempaakin tekemistä.
Onko kellään parempaa informaatiota?
En ole sanskritin kielen asiantuntija, mutta käsittääkseni 'karam' tarkoittaa moraalisuutta/eettisyyttä tai sitten 'tekoja'. En ole nähnyt näitä sanoja yhdessä, toisin kuin esim. Karmacharya. Sanskritin kielen suhteen on tietenkin translitterointiongelma, koska aakkoset eivät todellakaan ole yksi yhteen länsimaisten kanssa...
Toinen asia sitten on, kuinka paljon painoa kannattaa laittaa omille unilleen. Varsinkin jos on jotain taustaa buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta tms., niin silloin tuo aihe yleensä ilmenee unissakin. Mutta tietenkin jos sama teema toistuu usein, niin voihan sillä olla jotain pohjaa.
Buddha sanoi (jokseenkin näin): "Jos haluat tietää menneistä elämistäsi, niin katso nykyisiä olosuhteistasi. Jos haluat tietää tulevaisuudestasi, katso tämänhetkisiä tekojasi".
Omaan spontaaneja muistikuvia elämästä Intian seudulla, mutta tuo nimi on tullut vain unessa, tai paremminkin kerran lucid dreamingissa jossa käyskentelin arboretumin tapaisessa paikassa, ja kerran tavallisen unen tilassa, jossa en nähnyt mitään kuvia. En tunne lainkaan itämaiden kieliä, enkä niistä uskonnoistakaan niin kauheasti tiedä.
(Nikkini nappasin netistä kun sattui hollille.)
Mikäli "karam" tarkoittaa moraalisuutta, se hyvin kuvaisi sitä tilaa mihin halusin ryhtyessäni buddhalaiseksi (jos niin tein todella)...
"Buddha sanoi (jokseenkin näin): "Jos haluat tietää menneistä elämistäsi, niin katso nykyisiä olosuhteistasi. Jos haluat tietää tulevaisuudestasi, katso tämänhetkisiä tekojasi"."
Tämä on hyvä. Menneisyyttä ja tulevaisuutta ei voi tukia, vain nykyhetkeä. Nykyhetkessä näemme menneisyyden jäljet ja tulevaisuutta voimme vain ennustaa nykyisyyden ja kokemusten perusteella.
Suomessakin on tieteenalana tulevaisuuden tutkimus, sinänsä mahdottomuus.
Niin... tuon 'karam' -termin selvittämiseksi tarvitsisit todella asiantuntijan, esim. yliopistoissa (ainakin Helsingin) on sanskriitin kielen osaavia.
Kiva että sinulla on noita muistikuvia, mahdollisesti se kertoo jotain mielesi selkeydestä. Itselläni ei ole ollut mitään vastaavaa, kenties parempi niin :-)
Niin, en todellakaan tiedä viittaako tuo nimi hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen vai mihin. Luultavasti se voi viitata lähes mihin tahansa.
'karam' ja 'karma' saattavat myös olla sama termi, mutta tämä on vain villi arvaus. Kenties joku sanskritin kieltä tunteva voisi kertoa karamin merkityksestä ja etymologiasta.