Joku leimasi täällä 4-5-kymppiset naiset nalkuttajiksi. 4-5-kymppisen miehen kannattaisi ehkä myös itse joskus katsoa peiliin ja miettiä, onko siinä kaverissa mitään vikaa. Ehkä sieltäkin voi löytyä syitä siihen, miksi osa 4-5-kymppisistä naisista on nalkuttajia. Mutta kaikki tähän ikäluokkaan kuuluvat eivät nalkuttajia silti ole.
Monia 4-5-kymmpisiä miehiä kiinnostaa itseään huomattavasti nuorempi nainen. Ihmettelen, haluaako 4-5-kymppinen mies todellakin aloittaa uudelleen kakkavaipparuljanssin ja yövalvomisen pikkulapsien kanssa. Ennemmin tai myöhemmin se nuori nainen kun kuitenkin alkaa tehdä pesää ja haluta omia lapsia.
Yllättävän moni 4-5-kymppinen mies on tehnyt jo kaksi sarjaa lapsia. Ensimmäinen sarja on murrosiässä ja toinen sarja leikkipuistoiässä. Kuka järkevä 4-5-kymppinen nainen sellaiseen kuvioon haluaa. En minä ainakaan. 4-5-kymppinen nainen on nähnyt jo sen verran elämää, että tietää, mitä haluaa ja mitä ei. Kun omat lapset on kasvatettu, elämältä haluaa muutakin kuin pikkulasten paimentamista.
Joku väitti, että 4-5-kymppiselle naiselle ei riitä mikään. Mutta ei 4-5-kymppiselle miehellekään mikään riitä. Ei vaikka nainen olisi nätti, fiksu, itsestään huolta pitävä, hyvin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä.
Ja muusta nämä 4-5-kymppiset miehet eivät puhukaan kuin entisistä existään. Heti ensimmäisillä treffeillä se alkaa. Eikö mies todellakaan ymmärrä, että nainen ei halua kuulla ensimmäisillä treffeillä miehen tilitystä exiensä vioista. Eräskin aloitti treffit kertomalla ex-vamonsa kohdunpoistosta. Ja silti 4-5-kymppinen mies kuitenkin usein palaa takaisin sen exänsä luokse, jonka viat niin hyvin tuntee.
Usko on välillä lujilla miehiin, luottamuksesta puhumattakaan, mutta en silti lakkaa uskomasta, että jonakin päivänä tulee vastaan sellainen mies, jonka kanssa tuntuu hyvältä vanheta yhdessä.
Monia 4-5-kymmpisiä miehiä kiinnostaa itseään huomattavasti nuorempi nainen. Ihmettelen, haluaako 4-5-kymppinen mies todellakin aloittaa uudelleen kakkavaipparuljanssin ja yövalvomisen pikkulapsien kanssa. Ennemmin tai myöhemmin se nuori nainen kun kuitenkin alkaa tehdä pesää ja haluta omia lapsia.
Yllättävän moni 4-5-kymppinen mies on tehnyt jo kaksi sarjaa lapsia. Ensimmäinen sarja on murrosiässä ja toinen sarja leikkipuistoiässä. Kuka järkevä 4-5-kymppinen nainen sellaiseen kuvioon haluaa. En minä ainakaan. 4-5-kymppinen nainen on nähnyt jo sen verran elämää, että tietää, mitä haluaa ja mitä ei. Kun omat lapset on kasvatettu, elämältä haluaa muutakin kuin pikkulasten paimentamista.
Joku väitti, että 4-5-kymppiselle naiselle ei riitä mikään. Mutta ei 4-5-kymppiselle miehellekään mikään riitä. Ei vaikka nainen olisi nätti, fiksu, itsestään huolta pitävä, hyvin koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä.
Ja muusta nämä 4-5-kymppiset miehet eivät puhukaan kuin entisistä existään. Heti ensimmäisillä treffeillä se alkaa. Eikö mies todellakaan ymmärrä, että nainen ei halua kuulla ensimmäisillä treffeillä miehen tilitystä exiensä vioista. Eräskin aloitti treffit kertomalla ex-vamonsa kohdunpoistosta. Ja silti 4-5-kymppinen mies kuitenkin usein palaa takaisin sen exänsä luokse, jonka viat niin hyvin tuntee.
Usko on välillä lujilla miehiin, luottamuksesta puhumattakaan, mutta en silti lakkaa uskomasta, että jonakin päivänä tulee vastaan sellainen mies, jonka kanssa tuntuu hyvältä vanheta yhdessä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mutta koko kirjoituksesi oli yhtä ja samaa nalkutusta?
Joko kävit vilkaisemassa sinne peiliin? Totuuden näkeminen voi olla kova paikka, mutta itselleen kannattaa olla rehellinen.
Jos nainen tuntee olevansa rakastettu ja mies on mieleinen ja elämä hyvää, niin miksi se nalkuttaisi?
Sen sijaan, tahtoo olla että kun mies katsoo peilistä itseään ja näkee Romeon...nainen näkee samassa miehessä kaljamahaisen, tuoksahtelevan ruokoamattoman löppäpöksyn....
Joak on vielä niin itsekeskeinen että olettaa maailman marssivan hänen pillinsä mukaan.
Kyselkääpä tosiaan miksi naiset on tyytymättömiä?
Niinpä. On se kumma, että 4-5-kymppiset miehet ei ymmärrä, kuinka hyvää ja tasapainoista elämää olisi mahdollisuus elää 4-5-kymppisen naisen kanssa.
Mies ei kykene käymään läpi mikä edellisessä suhteessa meni pieleen vaan hän ryntää yleisemmin heti uuteen suhteeseen ja toistaa virheitänsä tekojen kautta. Nuori/uusi nainen siksi, että tämä ei vielä tiedä hänen puutteistaan ja nalkutus ei ole vielä muodostunut äänihuulille.
Nalkutus on yksi keino selvittää ongelmaa jos muut tavat ovat jo yritetty. Tosin fiksu nainen kasvaa itse henkisesti eteenpäin ja miettii kun ollaan näin kauankin jo oltu, että kannattaako vaihtaminen, onhan niissä jotain muita hyviä puolia ja viihtyy enemmän ystävien parissa :DD
60v sitä huomaa että turhaa oli raivo. ukot lyö päätä seinään samalla tavalla. entisten tuominen Isoilla kirjaimilla on peruuksista ikään.
Kirjoitit että mies ei puhu kun existään. En oo koskaan puhunu enkä tuu puhumaankaan. Tunkio ei haise paremmalle vaikka kuinka tonkii. Mitään kakkapussishow'ta ei oo luvassa. En myöskään katsele peiliin, kun en ole egoisti. Mulle akan vaihto oli itsestään selvyys, kun se rupes olemaan juuri tätä mitä säkin kirjoitat. Vaikka olin hankkinut kämpät, autot, mökit ja matkat, niin ainaista vittuilua ja narinaa, miehetsitä ja miehettätä. Kuka hullu elämäänsä tuhlaa sellaiseen naiseen, joka hapattaa maidonkin ohikulkiessaan? Toki on mukaviakin 40-50v naisia, mutta ne mukavat ovatkin jo varattuja enkä sellaisiin koske. Niinpä vaihtoehdoksi jäi nuorempi enkä ole katunut sekuntiakaan. Toki tajuan että jossain vaiheessa varmaan vaihtaa mut nuorempaan mutta mitä sitten? Ainakin sen ajan mitä ollaan yhdessä olen onnellinen, seksi on reipasta ja hauskaa, ja ennen kaikkea: joka jeesuksen päivä on hauskaa. Olen nauranut varmaan enemmän kuin edeltäneitten kymmenen vuoden aikana. Naimisiin en mene enää koskaan. Lapsia en hanki edes vahingossa. Ne hommat tuli nähtyä. Ja nyt on kivempi tavata lapsiakin kun on hyvällä tuulella koko ajan. Mutta ehkä se tälle kirjottajalle onkin ihan kauheaa että jollain olisi kivaa. Ja muuten, miettikää naiset kuka ne miehet pilaa. Itse opin ainakin exieni kanssa sen ettei lahjoja kannata ostaa (ne on aina vääriä), rahaa ei kannata antaa (loukkaavaa), seksiä on turha toivoa(samaa puuduttavaa jyystöä vuodesta toiseen, eikä leikistä tietookaan), eikä ainakaan kannata puhua rakkaudesta (lässytystä). Nyt tämän nuoren daamin kanssa on kaikki toisin. Lahjoja saa antaa, seksi on villiä ja rakkaudesta puhutaan joka päivä ja kaikesta muustakin. Tosta existä puhumisesta sen verran, etten nykyistä lukuunottamatta ole sellaista naista tavannutkaan joka ei olisi haukkunut exäänsä. Se ei tosiaan innosta uusille treffeille.
Seksi voi olla villiä ja hauskaa 4-5-kymppisenkin kanssa. Ja elämä muutenkin. Mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että elämän pitäisi olla pelkkää huvipuistoa. Yhteinen arki on muutakin kuin pelkkää hauskanpitoa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän ymmärtää sen arvon, että rinnalla on ihminen, jonka kanssa voi puhua myös sanoilla eikä vain keholla.
Jospa olisit panostanut perheesi hyvään oloon, vointiin ennemminkuin olit vallan haalimassa rahaa/hyvinvointiin, niin olisit kenties osannut olla suhteessa oikealla tavoin läsnä ja nauttia yhteisyydestä, taisit itse valita yksinäisyden suhteessa? Syyttämällä toisia ei ikinä löydä todellista vikaa jonka juuret löytyvät vain itseensä tutustuen. Kun syyttää toisia, ei selviä omasta kehityksestään eteenpäin.
Seksikin miehen kanssa joka tietää paikkansa on mahtavaa iästäkin huolimatta, mutta tylsää jos hän palvoo vain mammonaa ilman, että osaa antaa palan itsestään yhteiseen hyvään.
En ole koskaan kuulunut niihin, joille maallinen mammona on tärkeää. Myös mies voi olla se, jolla pitää olla hienot kulissit ympärillä. Elän hyvää, tasapainoista ja mukavaa elämää lasteni kanssa. Ja tiedän, että ihmissuhde tarvitsee hoitamista ja huolenpitoa. En ole menettänyt uskoani siihen, että sellainen mies vielä tulee vastaan, jonka kanssa tuntuu hyvältä vanheta yhdessä. Mutta mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
jo aikoinaan puhunut sen entisen vaimosi kanssa.
Jos lahjoja veit, olisitko voinut viedä jotain toisenlaista?
Kyselitkö koskaan vaimoltasi mitä hän haluaa elämältään?Otitko huomioon hänen tunteensa, vai ajattelitko tietäväsi paremmin?Panostitko vaimoosi joka kasvatti lapsesi?
Aina ei riitä että tuo kotia rahaa, moni puoliso arvostaa enemmän sitä että vietät aikaa hänen kanssaan.
Raha ei ole kaikki elämässä vaikka miehet näyttävät luulevan että kun tienaa niin se riittää...
Sanot, että miettikää naiset kuka ne miehet pilaa....miksi miesten ei tarvitse miettiä kuka naiset pilaa?
Onnellinen nainen ei narise?
tämän tästä ottaa yhteyttä joku jonka tiedoissa lukee varattu tai naimisissa....
Olen aian antanut neuvoksi, että käytä tämäkin aika vaimos kanssa olemiseen.
Ei liittoa paranneta vieraissa juoksemalla.Vaikka miehet niin kiuvitteleekin....että kun on itsellä hyvä olla niin se riittää...vaimosta ei niin väliä.
että oot löytänyt suhteen jossa on hauskaa. Itse haluaisin juuri sellaisen kuin sullakin: olis aidosti toisen kanssa hauskaa joka päivä, vois jutella kaikesta vapaasti maan ja taivaan välillä ja tehdä juttuja vaikka ex-tempore, saisin ja antaisin lahjoja ja huomionosoituksia vaikkei ois merkkipäiväkään, seksi olis hellää, hurjaa ja vapaata. Mieheni on ns. "kunnon mies", on hankittu asunnot ja autot, rakennetaan kesämökkiä jne. jne. Ja minä olen hälle tunnepuolella kuin ilmaa, ehkä suukko aamulla ja nukkumaan käydessä, muu hellittely kukista ja pikku lahjoista silloin tällöin puhumattakaan on turhaa. Seksiä viikonloppuaamuisin aina saman kaavan mukaan, hän ajattelee että sytyn sitä yhtä nappia painamalla vaikka itse haluaisin koskettaa ja antaa sekä saada hellyyttä, hellyyttä ja vielä kerran hellyyttä. Sitä että otettaisiin syliin ja siliteltäisiin kun on paha mieli ettei tarvitsisi pahaa mieltään yksin vessassa itkeä. Kyyneleet kun jättää toisen ihan kylmäksi. Ja otettaisiin syliin silloinkin kun on hyvä mieli. Tää on varmaan tuttua "ruikutusta" ja jokainen reagoi eri tavalla, toiset alkaa nalkuttamaan, itse patoan kaiken sisälleni eikä toinen varmasti tiedä mitä ajattelen. Oman patoutumani purkaisi pelkkä kumppanin kysymys, onko jotain vialla. Mun mielestä parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja jos menee pieleen, kummassakin on vika eikä voi yleistää et naiset pilais miehet tai miehet naiset. Ollaan vaan kai välillä niin eri planeetoilta eikä kiertoradat kohtaa.
Ihanaa että olet nyt löytänyt onnen, jatka hänen kanssaan samaan malliin, niin hänestä ei varmasti tule nalkuttajaa. Yks pikku kritiikki vaan please, älä puhu akanvaihdosta kuin vaihtaisit autonrenkaita, vaikka exääsi inhoaisitkin ja katkeruuttasi häntä kohtaan kirjoituksessasi puratkin. Se antaa kirjoituksellesi sävyn, että nuori kumppanisikin on hankinta muiden joukossa. Toivottavasti kestät tän pikku kritiikin sillä oikeasti olen iloinen, että joku on löytänyt onnen. Kestipä se sitten lyhyen tai pitemmän aikaa.
Käytät ainakin samaa nimimerkkiä kuin ap, mutta aloittaja oli mies ja sinä nainen?
Vastasin miehelle joka korosti rahankäyttöään parisuhteessa ja puhuin läsnäolosta ja sen puutteesta jos parisuhdetta/lastenhoitoa ajatellaan urakkana.
Läsnäolon puute voi vaivata yksinelävääkin. Ehkä itsekeskeisiä ihmisiä eniten.
Ja sen puute aiheuttaa kuinkas muuten niin masennusta joka on tässä iässä ilmeisesti muoti-ilmiö. Masennus tulee usein ratkaisemattomista ihmissuhdeongelmista toki sen voi työuupumukseksi nimetä, mutta onko se sitä?
Varmaan tein virheitä edellisessä suhteessa mutta yritystä oli ja kun tuolla joku sanoi että mikset exän kanssa puhunu ja viettäny aikaa, niin sitähän mä yritin kymmenen vuotta, ei vaan koskaan toiminut. Ja kun ei toimi niin parempi erota, eikä jäädä siihen kuolemaan pystyyn. Se on parempi mulle ja hälle. Nelikymppinen pystyy vielä elämään täysillä jos vaan haluaa ja siihen mä pyrin. Ei mulla ole mitään erityistä kaunaa exää kohtaan, se ei vaan toiminu se juttu. Nyt oon onnellinen, eikä haittaa vaikka olisin vaan muutaman päivän enää. Oonpahan ollu taas onnellinen. Joo, akaks ei sais sanoa ketään. Yleensä sanonkin mun lasteni äiti. Mun mielestä nelikymppisten naistenkin tulis olla rohkeita ja elää just niin ku haluaa, eikä käkistellä menneisyyden tuskissaan. Ei se mennyt mihinkään muutu mut tulevaisuus voi olla kiva jos ja kun uskaltaa taas hengittää ja elää, aistia tän elämän joka solullaan. Miltä se voileipä oikeen maistuu? Miltä se nurtsi tuoksukaan aamukasteella? Miltä se toinen ihminen oikeen tuntuu kun antaa mennä kaasu pohjassa ja sydän on taas ammollaan? Muistakaan millasta oli rakastua sillon kun oli nuori ja hypätkää siihen samaan fiilikseen uudelleen. Nyt neljävitosena osaa jo ottaa sen oikeella tavalla: nauttien. Ei oo teinituskaa, vaan todella kivaa huminaa. Ja vaikka tietää sen et "arki koittaa", "mikään ei kestä", "ei elämä ole pelkkää hauskanpitoa" jne muut kitinät, niin niistä ei tartte välittää. Jos on onnellinen edes sekunnin tässä elämässä, siis todella onnellinen, elämä ei oo menny hukkaan. Se on elämän tarkoitus, olla onnellinen. Ja joku tuolla sanoi mua materialistiks. Mä jätin exälle kaiken autoa myöten, kuteet vaan otin pykälään, ja hommasin kivan pikku kämpän. Emmä enää säästä enkä suunnittele mitään. Mä elän ku viimeistä päivää, huom. selvinpäin, ja nautin joka jeesuksen sekunnista. Mun johtoajatus on se, että mä en halua et mun viimeinen ajatus tässä maailmassa olis: ja koko ajan vitutti. Mä haluan et kun mä kuolen, niin mulla on sellanen fiilis että tää elämä kannatti elää. Jokainen päivä. Jokainen tunti, minuutti ja sekunti. Siihen mä pyrin. Ja siihen et niin olis muillakin.
mun omat ajatukset, ehkä joku päivä mäkin toteutan tuon kaiken. Hyvää jatkoa sulle ja kumppanillesi.
Kuten ranskalainen seikkailija ja onnensoturi Fredinand Fournier Aubry eli Don Fernando (muistaakseni tuo oli nimi) sanoi: Eläkää! Älkää olko näivettyneitä pikkumuurahaisia ja tuhlatko aikaanne mitättömiin murheisiin. Kun tuuli kutsuu seikkailuun, on sen kutsua noudatettava! Kyseinen kaveri lähti kotoaan 19v ex tempore Afrikkaan, oli kaksi kertaa alkuasukkaan kanssa naimisissa, menetti molemmat, meni Amazonasille ja adoptoitiin intiaaniheimoon, heimon tuhosivat öljynetsijät, metsästi haita 1940-luvulla Tyynellämerellä, oli salakuljettajana Afganistanin ja NLn rajaseudulla ja menetti yhden vaimon, palasi Etelä Amerikkaan ja uskoi olevansa valmis kuolemaan, mutta odottaessaan kuolemaa riippukeinussa 70-vuotiaana tajusi, että vielä oli koettavaa ja palasi takaisin Pariisiin, kirjoitti kirjan elämästään jne. Eli mitä me odotamme? Jokaisessa meissä on sama elämä. Sille pitää vaan antaa mahdollisuus.