Tämä on kopioitu murha.infosta, ja siksi, että se voisi vielä kirvoittaa kommentointeja täälläkin... vain nostalgiaviihteen vuoksi tietenkin, koska Espoon kuuluisa käräjäoikeus on jutun virallisesti ratkaissut kaikkia tyydyttävällä tavalla...
----------------
"EuroJR kirjoitti:
Terveydenhoitoalalla työskentelevä Virpi sanoo tavanneensa Nils Gustafssonin vuonna 1982.
"Olin tuolloin 17-vuotias
Jossain vaiheessa Gustafsson sanoi, että muistuttaisin hänen edesmennyttä ystäväänsä. Hän kysyi olenko kuullut puhuttavan Bodomjärven surmista. Olin niistä joskus kuullut mutta en sen enempää.
Hän kertoi lyhyesti Bodomjärven tapahtumista ja kertoi olevansa henkirikosten takana. Ainakin minut hän sai vakuuttuneeksi siitä, että nimenomaan hän on vastuussa kolmen ihmisen kuolemasta. Muistikatkoksesta ei ollut tietoakaan kun keskustelimme Bodomista.
Hän suhtautui koko asiaan kylmästi ja vaikutti suorastaan ylpeältä siitä, kuinka helppoa on tehdä tällaista niin, ettei siitä jää kiinni. Hän koki huvittavana sen, ettei kukaan hoksannut epäillähäntä. Hän suorastaan naureskeli sen aikaisille rikostutkijoille.
Nils mainitsi vielä, että murha-asetta ei tulla koskaan löytämään. Sitä ei kuulemma ole etsitty oikeasta paikasta. Sitä ei kuulemma löydy maasta eikä vedestä. Hän totesi, että poliisien olisi kannattanut aikoinaan katsoa enemmän puiden latvojen suuntaan.
Gustafsson sanoi myös, että "kaikkea se mustasukkaisuus teettää". Muistan hänen myös sanoneen "ettei naisiin voi luottaa". Teltassa oli ollut riitaa ja pojat ottivat yhteen.
Gustafsson kertoi uhrin näyttelemisen olleen helppoa."
-----------------------------------------------------------
Virpi vakuutaa, ettei antanut haastattelua julkisuuden tai rahan takia. Tästä jutusta ei maksettu ainuttakaan euroa.
Alibin toimitus otti yhteen Mikkelissä asuvaan Markoon joka kertoi:
"Virpi kertoi minulle tästä ensimmäisen kerran silloin, kun Åke Lindmanin tv-ohjelma esitettiin."
----------------
:o) kirjoitti:
En ole yllämainitun todistajan kertomaan aiemmin puuttunut, muuten kuin päivittelemällä, kuinka ihanaa onkaan G-faneille se, että joku on sen tännekin kopioinut, jotta pääsevät viimeinkin oikein sydämensä kyllyydestä solvaamaan tätä naista.
Mutta asiaan. On kysytty, onko tuossa mitään uskottavaa, ja jos siihen viittaavaa löytyy, mitä se voisi olla?
-> Jos tuo jutun lopussa oleva Mikkelin miehen kertoma pitää paikkansa, se kyllä jotenkin vahvistaa todistajan kertomaa.
Lindmanin ohjelma nosti Bodomin tapauksenkin vuosikymmenten takaa ensi kerran kunnolla esille, monille aivan uutena asiana. Siinä selvitettiin, mitä Bodomilla oikeastaan oli tapahtunut - kauan sitten julkaistuja kirjoja ammoisista selvittämättömistä murhista tuskin monikaan enää tuli lukeneeksi. Ne olivat painuneet unholaan.
Mikkelin miehen kertoma kyllä jotenkin sopisi vahvistamaan Virpin tarinaa.
Kuinka ja miksi joku voisi keksiä tuollaista kerrottavaa, joka käy täydellisesti yksiin vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden, lähes kaikkien unohtamien murhien kanssa, ja joka näyttääkin tuon tragedian aivan uudesta näkökulmasta katsottuna - joka sopii siihen täydellisesti, tavalla jota ei kenties oltu ollenkaan ajateltu aikoinaan...?
Se selvittäisi myös sen, miksi tekijää ei tavoitettu, ja miksi tästä ei jäänyt mitään jälkiä. Ei tarvitsisi kehitellä motiiivia ulkopuoliselle tekijälle, koska sellaista ei ollutkaan!
Minä aavistelen, että tarina saattaa olla totta. Se olisi ollut sensaatiomaisen hölmöä jättää kertomatta vain sen vuoksi, ettei sitä voida todistaa.
[---] vaikuttaa minusta kaiken lukemani ja katsomani perusteella kyllä juuri sopivan hölmöltä tuollaiseen kohtaukseen.
Hän oli selvästi kuvitellut mielessään jutun jo vanhentuneeksi, ja onhan moinen lavertelu nimen omaan tuntemattomille keino purkaa sisintään - hänhän koki sen niinä aikoina jo täysin vaarattomaksi.
Tiivistetysti siis: jos tuo Mikkelin miehen kertomakin pitää paikkansa, minusta se vahvistaa osaltaan yllätystodistajan kertomusta. (Eikös nainen kertonut sen jo aiemmin jollekin muulle, äidilleen?)
Silloin G-fanien perusväittämä siitä, että kyseessä olisi oikeudenkäynnin esiin nostama julkisuudenkipeä henkilö ei voisi pitää paikkaansa. Asian voisi silloin nähdä niinkin, että hänen velvollisuutensa oli tuoda tarinansa julki, juuri oikeudenkäynnin vuoksi, vaikka sitä ei voitukaan todistaa todeksi.
Väärä valinta oli julkituoda se aikakauslehden kautta ensiksi, mutta eiköhän sekin ole nyt jo hänelle selvinnyt...
Se, että hän on kertonut todistetusti tapahtumasta jo vuosia aiemmin, lisää siis minusta uskottavuutta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
se vaan jaksaa postata....katkeroitunut väärässäoleva papanamulkku.
papii.
Virpi A. vaikuttaa Lopella ja on täysi sekopää. Puhuu lämpimikseen mitä sattuu. Faijansa asuu Hausjärvellä.
Poliisi kuulusteli Virpiä tuntikausia ja syyttäjä päätti olla käyttämättä, vaikka oli asettanut riman erittäin alas. Kertonee jotain sekin. mutta jos, ette muuten usko, niin menkää Lopelle jututtamaan Virpi A:ta ja todetkaa hulluus ihan itse.