Olen seurustellut kohta yli kolme vuotta saman miehen kanssa ja seurustelun puolivälissä hänestä
tuli yllättäen yksinhuoltaja.
Ennen tätä tapahtumaa olimme ehtineet viettää noin puoli vuotta yhteiseloa minun lasteni kanssa
mutta omissa osoitteissa.Tapahtuman jälkeen olivat
taloutemme lähes sulautuneet vaikka osoitteet olivat edelleen erit.
Nyt olemme asuneet saman katon alla vuoden ihan virallisesti.Omat lapseni käyvät isällään joka toinen viikko ja miehen lapset käyvät todella harvakseltaan mummollaan viikonloppuisin.
Nyt kun yhteiseloa on eletty on lasteni mielipiteet
olleet sellaiset että miehen lapsista ei tykätä ja mieskään ei ole heidän mieleen.
Asiasta oli puhetta joskus alussa mutta sehän on luonnollista vieraan ihmisen sulattamista... Eikä se silloin ollut näin korostunutta.
Nyt lapseni eivät haluaisi vietää lomaa yhdessä miehen ja hänen lasten kanssa.
Mitä teen? Pelkään että lapseni eivät halua tulla kotiini kun siellä on nämä 3 muuta perheenjäsentä.
Onko ero ainut ratkaisu? En halua että omat lapseni "jättäisivät" minut koska minulla on uutta perhettä omassa kotonani.Kaikille olen yrittänyt olla tasapuolinen ja miehen mielestä omani ovat etusijalla.
tuli yllättäen yksinhuoltaja.
Ennen tätä tapahtumaa olimme ehtineet viettää noin puoli vuotta yhteiseloa minun lasteni kanssa
mutta omissa osoitteissa.Tapahtuman jälkeen olivat
taloutemme lähes sulautuneet vaikka osoitteet olivat edelleen erit.
Nyt olemme asuneet saman katon alla vuoden ihan virallisesti.Omat lapseni käyvät isällään joka toinen viikko ja miehen lapset käyvät todella harvakseltaan mummollaan viikonloppuisin.
Nyt kun yhteiseloa on eletty on lasteni mielipiteet
olleet sellaiset että miehen lapsista ei tykätä ja mieskään ei ole heidän mieleen.
Asiasta oli puhetta joskus alussa mutta sehän on luonnollista vieraan ihmisen sulattamista... Eikä se silloin ollut näin korostunutta.
Nyt lapseni eivät haluaisi vietää lomaa yhdessä miehen ja hänen lasten kanssa.
Mitä teen? Pelkään että lapseni eivät halua tulla kotiini kun siellä on nämä 3 muuta perheenjäsentä.
Onko ero ainut ratkaisu? En halua että omat lapseni "jättäisivät" minut koska minulla on uutta perhettä omassa kotonani.Kaikille olen yrittänyt olla tasapuolinen ja miehen mielestä omani ovat etusijalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapsesi voisivat kasvattaa itseään jakamisen taidossa. Voisivat ihan kotona ja rauhassa oppia olemaan toisenlaisten ihmistenkin kanssa!
lapsilta noin paljoa? Ovathan he jo joutuneet kokemaan eron. Ja lapsi ei voi valita uusia kumppaneita... Saati mukana tulevia lapsia.
Kumpi parempi kärsivä äiti-lapsisuhde vai äiti joka voi löytää uuden?
Kumpi sen kumppanin kanssa elää sitten kun "lapset lentävät pesästä"?
On vaarallista antaa lapsille valtaa valita aikuiselle aikuinen kumppani. Pikkuhiljaa lapset alkavat sanelemaan elämässäsi paljon muutakin, jos sille tielle valitset lähteä. Lapset ovat lapsia, eivät osaa ajatella elämää kuten aikuinen, eivätkä tehdä päätöksiä, joilla on kauaskantoiset vaikutukset. Lapset ovat vielä "heti mulle kaikki tässä nyt".
Tekee hyvää ipanoille oppia jakamaan ja sietämään ja tulemaan toimeen, ihan kaikki joutuvat opettelemaan nämä taidot, tullakseen elämässä toimeen.
Erolapsille ei tarvitse mitenkään erityisesti hyvitellä sitä, että vanhempansa ovat eronneet. Olet vain normaali rakastava vanhempi, joka myös vaatii lapsiltaan jotain; hyviä tapoja ja toisten huomioon ottamista.Tiedät kyllä. Lapset oppivat nopeasti käyttämään aikuisen omia syyllisyydentuntoja hyväkseen, niin se vain menee. Kannattaa ottaa se maalaisjärki käyttöön.
Eikö kenelläkään viestin lukeneista ole vinkkejä tai omia kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Tuntuisi niin pahalata että kuusi ihmistä joutuisi
taasen eroruljanssin keskelle!
lapsesi ovat?
Mistä moinen yhtäkkinen mustasukkaisuus lapsilla toisia perheenjäseniä kohtaan oikein juontaa?Onko lapsilla kovinkin suuret ikäerot?
Me kun uusperheemme muodostimme,ei lasten välillä mitään kitkaa ollut,eikä ole ilmennyt kitkaa tämän 1,5 vuoden yhdessäolomme aikanakaan,lapset ovat iältään 5-16vuotiaita,"sun ja mun"-lapsia.
Lapseni hyväksyivät heti kumppanini ja miehenikin lapset vastaavasti hyväksyivät minut.Kumpikin olimme eronneet,ja vapaita,joten emme rikkoneet kenekään perheidylliä.
Tokihan lapsilla hetkellisiä erimielisyyden puuskia saattaa olla,mutta se on aivan normaalia.
On kuitenkin alusta asti sovittu siten että kaikista asioista pitää voida puhua,ja jos jotain ikävää mielessä pyörii,se pitää voida myös sanoa ja sitten selvitellään asia yhdessä.
Onhan se selvää että kun lapset tulevat murrosikään,alkavat kapinoida ja saattavat sanoa kuten lapseni sanoi miehelleniettä;"et sä mua määrää,et ole mun isäni".
Eipä olekaan isä,mutta on kuitenkin huolehtiva aikuinen perheessämme ja on enemmän lasteni elämässä kuin heidän oma isänsä,joten yhtäläisesti lasten pitää häntä kunnioittaa.
Onneksi noita tokaisuja ei ole kuitenkaan ollut kuin satunnaisesti.
Ei meilläkään ole toisten perheitä rikottu,meidän kummankin puolisot aikanaan meidän perheet rikkoi.
Mustasukkaisuus on minunkin mielessä käynyt.Saavathan hänen lapsensa olla koko ajan minun kanssani ja se vaivaa välillä minuakin.Mies saa olla omiensa kanssa sen toisen viikon mutta kun minun lapseni tulevat luokseni on siellä 2 "kilpailijaa"
Olemme välillä järjestäneet omia viikonloppuja,vain omien lasten kesken.Ja aina on vastaanotto ollut minun lapsilla että JEEEE,eivät miehen lapset
ole häiritsemässä.
Mielessä on käynyt että olemmeko me kaikkiaan liian erillaisia persoonia samaan huusholliin???
Minulla ja miehelläkin on omia kahnauksia ja välillä tuntuu että puhummeko edes samaa kieltä.
Lapset ovat 8,10,12 ja 13.
Miehen lapset tulivat kuvioon 8 ja 10 vuotiaina.
Mies ei ole ollut kuin viikonloppuisä satunnaisesti ennen nykyistä yksinhuoltajuuttaan.
Lapset asuneet maalla vapaassa kasvatuksessa ja se ei sovi kummallekkaan meille.
PALJON sovittulua/sääntöjä on pitänyt opettaa ja toisesten huomioon ottamista.
Omilleni varmaankin "liikaa" heidän ajattelemattomuus ihan arjen toiminnallisissa asioisa ja siitä johtuva isän hermostuminen.
Hänestä omat lapset jäävät aina meidän tiiviin ryhmämme alle.Kateutta meidän toisistamme välittämisestä ja puolustamisesta?
Meillä ei tasapuolisuus voi täydellisesti toteutua kun omani saavat isältään omia juttuja ja hänen lapsensa sukulaisiltaan ollessaan siellä.Me olemme antaneet kaikille saman verran
rahaa ja menneet yhdessä "kivoihin paikkoihin"
Taisi vastaus poukkoilla mutta jos siitä saisi kiinni....
Tuli vielä mieleeni lasten iät luettuani, että meillä miehellä on 16, 13 ja 7 vuotiaat sekä 9 vuotias hoitolapsi.
Nämä kaksi vanhempaa, jättivät muutama vuosi aikaisemmin tulematta esim. kesälomilla samoilla viikoilla kuin nämä kaksi nuorempaa, syystä että heitä kiinnostivat eri asiat ja kokivat "jaloissa pyörivät" nuoremmat hankalina. Etenkin 9 vuotias on vaativa adhd-tapaus.
Tällä hetkellä alkaa vanhemmassa päässä olla tarpeeksi ikää, että joustoa löytyy nyt jo vähän paremmin. Nuoremmmatkaan eivät enää ole niin "vauvoja", etteikö koko poppoo kestäisi viettää aikaa yhdessä.
Ehkä aika toisi teillekin helpotusta? Kun lapset kasvavat.
Saman katon alla asuvat ja siellä "kyläilevät", kannattaa pitää "samanarvoisina". Muuten joku ryhmä tuntee itsensä ulkopuoliseksi, eikä sillä voita kuin hankaluuksia. Lasten vanhemman ja puolison on tietysti vedettävä yhtäköyttä. Eli keskustelua peliin?