Hei vaan,olen innokas lavalla kävijä,mutta tuntuu,että siellä haetaan vaan ns.tuttuja naamoja.Miten lavalla tulee huomatuksi ja pääsee kunnolla tanssimaan,kertokaa konkarit hyviä neuvoja aloittelijalle.Ulkoisesa olemuksessa ei pitäisi olla vikaa.Hyvää lavakesää kaikille.
Lavainnostus
kotiäiditär
253926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei siinä muu auta kuin itse hakea ja odottaa että ymmärtäisivät hakea takasin. Jos eivät sitä ekalla kerralla tajua, niin ehkä toisella. :) Itse on itsensä markkinoitava!!!
Kyröskoskella viime lauantaina oli aivan kauheeta. Seinäruusuna sai olla kaikki muut paitsi "tampereen ja turun tytöt". Jestas, että oli sisäänpäin lämpiävä paikka. Onneksi oli "jyvä jätkä" mukana, että päästiin edes likkaparissa tanssimaan. Eipä ole ennen NOLLA iltaa kohdalle osunu. Ihan totta! Ei yhtään hakua. Mutta olihan meillä kolme mielettömän hyvää tanssi-iltaa takana...Pavi (kotilava), Tampsa ja Hartola (ekaa kertaa ja tanssia saatiin todella paljon eikä kaikki hakijat edes tuttuja).
Finlanders pelasti koko illan hyvällä musiikillaan!
Kyllä se aloite pitää tulla yhtä lailla naiselta kuin mieheltäkin uusia naamoja haettaessa.
Kyröskosken naisten haku on vieläpä niin aikaisin, että siinä nainen ehtii tekemään tuttavuutta monen uuden miehen kanssa.
Ulkoinen olemus tanssittavan oloiseksi.
1) ei käsilaukkua
2) tanssiin sopiva hame / housut
3) tanssikengät (esim "mummot")
4) Iloinen, tanssiin innostunut ilme
5) tanssiin mielellään lähtevän asento
6) katsekontaktilla voi hakijaa rohkaista
Hienoinen hymynhäive ja katsekontakti rohkaisee miestä kun miestä hakemaan sinua!
ei ollu käsilaukkua...oli hyvät tanssivaatteet (caprit t-paita), mummot oli jalassa, hymy kasvoilla, mutta katsekontaktia en saanut miehiin...luimistelivat ohi. ;) muutama kymmenen vuotta lavoja kiertäneenä tietää nuo "temput", mutta aina ei voi voittaa.
sinulla olisi ollut kukkamekko, korkokengät ja käsilaukku.
Ongelma ei liene siinä, ettei sinua huomattaisi. Pikemminkin hakijat joutuvat miettimään, miten saavat tanssituttunsa pidettyä tyytyväisinä jotenkin muuten kuin heitä hakemalla. Monille seuratanssia aktiivisesti harrastaville on käynyt niin, ettei tanssimattomiin tuttuihin ole juuri tullut pidetyksi yhteyttä ja siksi ainoita tuttuja tapaa tansseissa.
Täytyy miestenkin jotenkin varmistella että pääsevät naistenhaulla tanssimaan silloin kun haluavat.
On kuitenkin yksi ihmisryhmä, jotka ovat hyvin kiinostuneita hakemaan uusia kasvoja, nimittäin sinkut. Vaikka ei olisikaan seuraa hakemassa, kannattaa silti tuoda esiin, jos tykkää hakijan seurasta. Jos selviää että hakija on sinkku, voi tietysti yrittää kertoilla vaikka sinkkujen kaveriensa kuulumisia keskustelun pitämiseksi mielenkiintoisimpana.
Ainakin täällä etelän lavoilla on aina pulaa naisista aivan alussa ja lopussa. Eli jos oikeasti haluat päästä tanssimaan ja tutustumaan tanssiviin miehiin, uhraudu edes muutaman kerran. Käy myös talvikautena tanssimassa eri päivinä. Suurin osa naisista käy tanssimassa alle 10 kertaa vuodesaa ja aina vain kesäisin jonkun suosikkiesiityjän keikoilla.
Ja älä ikinä jää seisomaan tai vielä pahempaa istumaan naistenriviin. Tule miesten lue ilman käsilaukkua, niin varmasti pääset tanssimaan.
Itse sain naisena hienon kiitoksen hakemaltani mieheltä "Kiitos, kun hait minua, nyt minäkin uskallan alkaa hakemaan"
Naistentunnilla uutena kannattaa hakea aktiivisesti ja silloin ei nirppailla ikä- tai ulkonäköasioilla! Vaan haetaan-tanssitaan-haetaan-tanssitaan... ja pahus se naisten tunti meni jo!
Kauan sitten , kun en päässyt paljonkaan tanssimaan, mutta ystävättäreni oli koko ajan lattialla, hän antoi hyvän neuvon pukeutumisen suhteen: Ei mitään väliä, mitä on päällä, kunhan se on punaista!
Asia pätee vieläkin. Tosin ei välttämättä tarvitse pukeutua punaiseen, mutta harmaa hiirulainen ei saa olla. Pukeudu niin, että sinut erotetaan joukosta, esim. jotain kirkasta väriä. Ei mitään jäykkää jakkupukua tai bleiseriä, vaan vaatteet joissa on hyvä liikkua eikä tule kuuma. Ja ole sitten näkyvillä, älä piiloudu taakse.
Kengät ovat tärkeät! Tanssivat miehet katsovat kenkiä, jos eivät tunne naista ja hänen tanssitaitoaan. Tanssikengistä voi jo jotain olettaa.
Ja kaikkein tärkein on sitten tanssitaito!
Käy kursseilla ja opettele hyväksi tanssijaksi. Se huomataan ennen pitkää.
Ja sitten vain lavoille. Ottaa aikansa, ennen kuin tulee siellä tutuksi ja saa vakiotanssittajia, mutta kärsivällisyys ja yrittäminen yleensä palkitaan.
Minä miespuolisena(vanha äijän käppyrä)olen talvet käynyt kursseja. Nyt kolmen talven jälkeen näyttää jo siltä että saa tanssia. Itse pitää vaan alkuillasta olla aktiivinen niin sitten näkyy naisetkin hakevan tunnillaan tai sekahaun aikaan. Joskus joutuu jopa pakenemaan kabinetin puolelle kun täytyy huilia.
Yksi asia jonka moni unohtaa on iloinen olemus. Tanssinhan tulee olla hauskaa.
hurjasti kiitoksia kaikille vastanneille,otan onkeeni neuvoista.Mukavaa lavakesää kaikile toivottavasti tavataan lavalla.
Ja muista varoa niitä 60-70v pappoja jotka tanssittavat nuoria tyttöjä
Kysyisin vaan miten niitä varotaan,eikö ole epäkohteliasta olla lähtemättä jos tämän ikäinen hakee.Olisihan se mukavampi jos hakija olisi suht samanikäinen.
Siis varo leimautumasta kuuluvan sellaisten ystäväpiiriin. Maine menee ja haut vähenee
Annat pakit vaan jos alkavat hakemaan monta kertaa illassa. Ei ne papat muuten ymmärrä. Luulevat vain että olet kiinnostunut etkä enää pääse eroon. Helpompi tehdä asia selväksi heti kättelyssä. Nuoremmat tanssittajat lopettavat hakunsa jos hengaat paljon pappojen seurassa.
Koetan muistaa tämän,kyllähän näitä pappoja pyörii Krouvillakin,mikä on lempipaikkojani.Toivottavasti nuoremmat tulevat rohkeasti hakemaan.
Jos tanssin vain oman ikäisteni kanssa, niin jää tanssiminen aika vähälle. Alle nelikymppisissä kun naisien määrä monilla suosituilla tanssipaikoilla on kolmin - nelinkertainen määrä miehiin verrattuna. Ja kun sama ongelma on noilla nuoremmilla, niin niiden haut ovat usein sellaisia että ne vähenntävät noin nelikymppisten haku/haettavaksitulomahdollisuuksia kun nuoret naiset tanssivat erittäin paljon neljä - kuuskymppisten miesten kanssa.
Pakko on noin nelikymmpisten naisten tanssia yli kuuskymppisten kanssa jos yleensä meinaa tanssista päästä nauttimaan. Vielä vinkiksi; nykyisten kuuskymppisisten ja vanhempienkin miesten tanssitaito on usein loistava ja ei mikään ihme, onhan heillä takana usein kymmenienkin vuosien tanssikokemus ja kurssitaustaakin jopa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Ja niistä pakeista. Pakkien antaja kyllä huomioidaan ja myös omanikäiset jättävät pakittajat hakematta. Pakkeja siis kannattaa jaella harkitusti jos ei halua saada pakkiautomaatin mainetta.
ja niitä pakkeja ei kannata kovin auliisti jaella tai jää turhaan monet tanssit tanssimatta.
Jos haluaa vain tanssia silloin ei kannata liikaa valikoida!
Tanssivaa Kesää Sinulle!
Joo ahdistelijapapoille pakit vaan. Et muuten pääse niistä ikinä eroon kuin todella tylysti. Alkavat hakemaan5-6 kertaa illasa, vaikka kuinka yrittäisit hienovaraisesti näyttää ettet välttämättä haluaisi.
En "ahdistelijapappoja" ole juurikaan lavoilla tavannut. Hyvä kun nyt edes pääsee parketille sen 5 - 6 kertaa niin hyvä sekin olisi. Olkoon hakijat sitten vaikka muutamien mielikuvituksen tuotteita eli "ahdistelijapappoja", ja saattaapi sieltä suunnalta tulla ne toisetkin 5 - 6 hakua.
Kuinka monta vuotta vanhempien miesten kanssa olisi sopivaa tanssia, että hakemani mies ei saisi ulkopuolisten silmissä "ahdistelijapappa" imagoa.
..mutta yli viisikymmentävuotiaat ovat välillä liiankin innokkaita nuorten tanssittajia, itsestäni on kiusallista tanssia "poskitanssia" haluavan vanhemman kanssa, kun ikäeroa on yli kaksikymmentä vuotta.. vaikka olisikin kysymys vain tanssista..
Suurin osa nuori nainen / vanha mies tanssipareista on keskenään hyviä tuttuja. Useissa tapauksissa nuoret naiset ovat saaneet ensituntuman lavoille juuri näiden vanhojen pappojen avustuksella. Kun muutamalla papalla on näitä nuoria tanssituttuja useampiakin, niin kyllähän siinä ulkopuolisten sairaisiin aivoihin kehittyy helpostikin erilaisia perverssejä ajatuksia. Terveeseen ajatusmaailmaan ei suuren ikäeron tanssipareilla ole vaikutusta.
Lisäksi nuorten naisten keskuudessa tieto kulkee myös "suositeltavista papoista". Useammankin kerran olen kysellyt (ja ihmetellytkin) nuorilta naisilta sitä, että miksi he hakevat vanhaa pappaa. Usein uusi haku tapahtuu muilta nuorilta saadun vihjeen perusteella. Näin muutamalle papalle onkin muodostunut nuorten tanssituttujen ryhmä ja tämäkös saa muutamien ulkopuolisten ajattelukoneiston täydellisen sekaisin.
..mutta ikävä kyllä vanhempien joukkoon kuuluu myös miehiä jotka ehdottelevat sopimattomia, puristelevat ja haluaisivat tanssia koko illan saman nuoren naisen kanssa. Vaikka itse olen nuori en kieltäydy tanssista vanhemman miehen kanssa ellen ennalta tiedä hänen käyttäytyvän asiattomasti. Harmillista että nämä sopimattomasti käyttäytyvät varttuneemmat leimaavat muitakin nuorempien tanssittajia.