En usko että rommaa

Olen vetänyt itselleni sellaisesn johtopäätöksen että rommausta on turha odotella.

Muutaman prosentin voi heitellä hinnat suuntaan tahi toiseen, siinä kaikki ja ennen pitkää paineet hintojen nousuun alkavat realisoitua taas tasaiseksi nousuksi. Toivotaan että nousu pysyy silloinkin hallittuna eikä kuplia pääse syntymään.

Perusteluja olisi vaikka kuinka paljon mutta en jaksa niitä kaikkia kirjoittaa. Kiteytän perusteluni yhteen lähteeseen, IMF.
6472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siis mitä vielä odotat? Hopi hopi ostoksille "maksaa mitä maksaa, aina 'kannata' osta"!

Äänestä

paremminkin epärealisti olet, valitettavasti, johan tilastotkin sen kertoo. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, koskee sinuakin ;)

Äänestä

Moni tuntuu viittavaan näihin IMF ja OECD:n tutkimuksiin, harva kuitenkaan on viittinyt lukea niitä, vain lopputulos etteivät asunnot ole ylihintaisia kiinnostaa. Jos esim. katsoo OECD:n reporttia suurin osa datasta on vaan vuoteen 2004 tai 2005 alkuun, sen jälkeenhän hinnat ovat vielä nousseet toistakymmentä prosenttia. Lisäksi OECD:n raportissa viitatan mm. Oikarisen tutkimukseen, jossa katstaan tilannetta 2. nelj. 2005. Silloin on todettu (Etla discussion paper 992 - hyvä paperi kannattaa katsoa...) että hinta on mallin mukaan perusteltavissa tulojen kasvulla ja ALHAISELLA KORKOTASOLLA silloinhan korko oli alle 3 %. Tosin samalla todetaan, että 1 % yksikön koronnousu laskee hintaa mallin mukaan pitkän päälle n. 4,6 %. Eli, jos korot on nousseet lähes 3 % yksikköä tämän jälkeen ja hinnat ovat nousseet lähes 20 % niin voitaisiin puhua n. 30 % ylihinnasta...
Tällaisia pienet detaljit eivät tietysti mediaa kiinnosta kunhan lopputulos on hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Realistiko? kirjoitti:

Olen vetänyt itselleni sellaisesn johtopäätöksen että rommausta on turha odotella.

Muutaman prosentin voi heitellä hinnat suuntaan tahi toiseen, siinä kaikki ja ennen pitkää paineet hintojen nousuun alkavat realisoitua taas tasaiseksi nousuksi. Toivotaan että nousu pysyy silloinkin hallittuna eikä kuplia pääse syntymään.

Perusteluja olisi vaikka kuinka paljon mutta en jaksa niitä kaikkia kirjoittaa. Kiteytän perusteluni yhteen lähteeseen, IMF.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu