Stressaako ?

Viime aikoina on huomattu, että ihmiset palavat henkisesti loppuun. Tämän seurauksena tulevat mukaan monet fyysiset vaivat.
Stressi toki kuuluu elämään, mutta lueskellessani näitä palstoja huomaan suurimmalla osalla keskustelijoista olevan stressin oireet jo vakavia ja jatkuneet hyvinkin pitkään.
Onko tämä lamaannuttava stressi vain yhden kirjoittajan mukanaan tuomaa ?
Sitä sopinee kysyä.
Sopiva määrä kiihottaa työnteossa ja näillä sivuillakin huomaa aktiivisuuden lisääntyneen, mutta kirjoitusten sävy huolestuttaa asiantuntijaa hyvin suuresti.
Mitä tehdä ?
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Usein tilanne on yhteisössä sellainen että ihmiset vain kyttäävät toisiaan ja mitään kunnollista ei saada syntymään.
"Kellokkaiksi" nimitetyillä on harvinainen kyky sabotoida toisten hyviä aikeita onnistuen.
Kaikessa kuultaa keskinkertaisuus ja kielteiset kategoriat kuten; epäluulo, kateus, pelko ja usein ne saavat ylivallan.
Olen tuonut aiemmin useita esimerkkejä lähihistoriassakin ja tämän päivän yritysmaailmassa asiat tunnetaan huolestuttavasti lamauttavina.
Positiivisella ja myönteisyydellä tilannetta voitaisiin ratkaisevasti parantaa.
Uskon parempaan huomispäivään !

Äänestä
  • pois sitten

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


L.Katarri kirjoitti:

Viime aikoina on huomattu, että ihmiset palavat henkisesti loppuun. Tämän seurauksena tulevat mukaan monet fyysiset vaivat.
Stressi toki kuuluu elämään, mutta lueskellessani näitä palstoja huomaan suurimmalla osalla keskustelijoista olevan stressin oireet jo vakavia ja jatkuneet hyvinkin pitkään.
Onko tämä lamaannuttava stressi vain yhden kirjoittajan mukanaan tuomaa ?
Sitä sopinee kysyä.
Sopiva määrä kiihottaa työnteossa ja näillä sivuillakin huomaa aktiivisuuden lisääntyneen, mutta kirjoitusten sävy huolestuttaa asiantuntijaa hyvin suuresti.
Mitä tehdä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu