kertokaa

hain kissan viime viikolla löytöeläinkodista kissan ikää ei tiedetä,,nuori aikuinen leikattu,,nyt alkanut aivastella eikä suostu syömään kun vähän kuivaruokaa, märkäruoka ei maistu vaikka olen koittanut kaikkia merkkejä, käy kyllä pisulla ja kakilla, mutta nukkuu paljon jotenkin "vetämätön" pitäisikö viedä lääkäriin varmuuden vuoksi. entä miten saan turkin kuntoon,kissa on hyvinkin norjalaisenmetsäkissan näköinen mutta joku onneton on mennyt leikkaamaan siltä puolet karvoista hännästä, selästä ja paikkapaikoin kyljistä vain pohjakarva paikallaan muuten leikattu pitkät karvat, ja lihomaan tuo röntykkä pitäisi saada, mutta milla ihmeellä kun en saa syömään, kertokaa
7330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vie lääkäriin. Seuraa nyt tilannetta hetki, voihan olla ettet vain ole löytänyt oikeaa ruokaa. (jotkut ovat hyvin nirsoja). Valmistaudu kuitenkin viemään kissa lääkäriin heti jos tilanne pahenee. Aivastelu voi merkitä flunssaa, voi johtua siitä että kotonanne on erilainen bakteerikanta kuin mihin kissa on tottunut. Jatkuessa tarvitsee lääkärilläkäynnin.

Turkki kyllä kasvaa takaisin. Ja siitä tulee varmaan hieno, kunhan syötät laadukasta kuivaruokaa, (ei mitään markettiraksuja) lihaa, kalaa, kanaa, sydäntä, muita sisäelimiä, katkarapuja jne. ja myös lohiöljyä voi antaa. Muista hoitaa turkkia harjaamalla se usein ja pesemällä jos se likaantuu niin ettei kissa itse sitä saa puhdistettua.

Äänestä

jos huolestuttaa kannattaa tietysti käyttää lääkärillä, rokottamaton löytökissa saa helposti kissaflunssan mikä puhkeaa stressissä kun kissa muuttaa uuteen kotiin. jos oireet pahenee vie lääkäriin muuten voit seurailla tilannetta ja tarjoile poikkeuksellisesti erilaisia herkkuja katkarapuja, lihaa, kermaviiliä, tonnikalaa mistä kissa nyt sattuisi tykkäämään. Apteekista saa myös ravintolisää mitä voi ruutata suuhun jos mikään muu ei mene. kissaa ei tietysti pidä viedä ulos.

siltä on takut leikattu, hyvällä ruoalla karva kasvaa kauniiksi. muista madottaa mutta vasta kun flunssa on ohi.

Löytökoti osaa varmasti myös vastata kysymyksiisi.

Äänestä

Lääkärissä kannattaa piipahtaa.

Löydät varmasti nirsolle kissalle sopivan ruoan
http://www.royalcanin.fi voit koittaa mistä kissasi pitäisi. Exigent 35/30 on hyvä ruoka nirsolle.

Äänestä
  • kiitos kaikille vastanneille. tilasin lääkäri ajan huomiseksi,,kerron kuulumisia

    Äänestä

Kissa-parka on siis joututut kokemaan kovia, varmastikin vie hieman aikaa ennen kuin se "normalisoituu" kokemuksiensa jälkeen uuteen kotiin. Mutta varmasti kissan parhaaksi myös lääkärillä tarkistuskäynti. Pääasia että sillä on nyt hyvä koti! Onneksi on kaltaisiasi eläinrakkaita ihmisiä, se lämmittää mieltä. Toivotan teille kissanpäiviä :)

Äänestä
  • hei,,hyviä uutisia, kissa on kunnossa, olit oikeassa, uusi koti ja uusi ilma, karvat on todellakin leikattu ja saatiin matokuuri sisä ja ulkoloisille ja täältä saaman ohjeen mukaan eläinkauppaan ja nirsoillekissoille tarkoitettua muonaa kuppii,,:) johan maistui, kiva että on ihmisiä jotka viitsivät auttaa tumpelo, joskin hyväsydämmistä tai ainakin yrittää, hyvää juhannusta kaikille ja kiitos

    Äänestä

  • nuhanunnukks kirjoitti:

    hei,,hyviä uutisia, kissa on kunnossa, olit oikeassa, uusi koti ja uusi ilma, karvat on todellakin leikattu ja saatiin matokuuri sisä ja ulkoloisille ja täältä saaman ohjeen mukaan eläinkauppaan ja nirsoillekissoille tarkoitettua muonaa kuppii,,:) johan maistui, kiva että on ihmisiä jotka viitsivät auttaa tumpelo, joskin hyväsydämmistä tai ainakin yrittää, hyvää juhannusta kaikille ja kiitos

    Mukava kuulla että kaikki on hyvin. Ja pian kisu huomaa että sinuun voi luottaa (jota entisessä kodissaan ei ole voinut tehdä) ja alkaa osoittaa sen eritavoin. Minä odottelen kissani vientiä jalkaleikkaukseen. Hyvää Juhannusta ja kesää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuhanunnukka kirjoitti:

hain kissan viime viikolla löytöeläinkodista kissan ikää ei tiedetä,,nuori aikuinen leikattu,,nyt alkanut aivastella eikä suostu syömään kun vähän kuivaruokaa, märkäruoka ei maistu vaikka olen koittanut kaikkia merkkejä, käy kyllä pisulla ja kakilla, mutta nukkuu paljon jotenkin "vetämätön" pitäisikö viedä lääkäriin varmuuden vuoksi. entä miten saan turkin kuntoon,kissa on hyvinkin norjalaisenmetsäkissan näköinen mutta joku onneton on mennyt leikkaamaan siltä puolet karvoista hännästä, selästä ja paikkapaikoin kyljistä vain pohjakarva paikallaan muuten leikattu pitkät karvat, ja lihomaan tuo röntykkä pitäisi saada, mutta milla ihmeellä kun en saa syömään, kertokaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu