olen

Tämä palsta on typerin, mitä keskustelupalstoilta olen lukenut. Olen pari vuotta sitten Kajaanin muuttanut ja en aio täällä pitkään olla. Kainuulaiset, varsinkin kajaanilaiset ovat kateellisia kyräilijöitä. Kaikki avoimmuus puuttuu. Jos jotakin kehitystä tai erillaisuutta ilmenee, ei se käy.
Valitetaan, valitetaan. Nyt kuumana uimahallin rakentaminen. Pitäkää vanha hallinne, kun ette paikasta pääse yksimielisyyteen.
Muutama vuosi sitten, Kajaanissa vielä ainoastaan työkeikkaa tehneenä, ainoa kesän ilonpilkahdus, torin kahvila, josta sai pannukahvia ja lettuja, kiellettiin. Syynä oli kulttuurirakennukset. Mitkä rakennukset. Yksi Raatihuone. Takana oli S-market.
Menkää katsomaan Euroopan suuria keskuksia, siellä käydään kauppaa todella vanhan kulttuurin keskellä.
Kyylääjiä ja kateellisia pikkusieluja lähes koko porukka.Milloin hampaissa joku tanssilava, milloin maahanmuuttajat.
Kieltäkää kaikilta tänne muuttaminen. Eläkää ns. sisäsiittoisessa ilmapiirissä
281894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kainuun kunnissa ja koko Kainuussa on niin helvetin kateellisia ja mustasukkaisia ihmiskutaleita,jotta oikeen oksettaa eikä todellakaan ole yhteityö kykyä KAINUUN KANSALLA ei tällä tavalla Kainuun kuntia kehitetä,kun ei sallita positiivista tekemistä,katsokaa jo peiliin ja ihmetelkää, sieltä löytyy vika hyvin tutun näköisistä KASVOISTA.PS. sallikaa köyhänkin yrittää ja pärjätä!!! sisäänpäin lämpiävät.

Äänestä

minä olen täällä syntynyt ja aina palaan tänne takaisin. se on tuo kainuun korpimetsän vetovoima, joka on minuun kiinni takertunut.
ja olen niin tyytyväinen, ettei susihukkanen syönyt minua suuhunsa, kun pienenä metsätietä
tallustin.

Äänestä

kovin rakentavaa tekstiä sultakaan.

Äänestä
  • näitä valittajia kannata kovin vakavasti ottaa,
    tekisivät jotain tilanteelleen ja asioiden eteen,
    niin ei tartteisi turhautumiaan meihin kainuulaisiin purkaa,
    lapsellista tuollainen kiukuttelu.

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    näitä valittajia kannata kovin vakavasti ottaa,
    tekisivät jotain tilanteelleen ja asioiden eteen,
    niin ei tartteisi turhautumiaan meihin kainuulaisiin purkaa,
    lapsellista tuollainen kiukuttelu.

    muuttaneet ovat valittajia, joita ei kannata vakavasti ottaa. Mitä kainuulaiset tekevät asioiden eteen. Laskevat sosiaalietuudet, kannattaako lähteä tarjottuun työhön.
    Menkää kainuulaiset itse peilin eteen. Tunnutte usein työpaikalla jämähtäneeltä, näin on ollut ja näin tehdään.
    Lapsellista kai kiukuttelu on, kiukuttelua teidän mielestä, jos totuutta katsoo laajemmalla kokemuksella. Olen törmännyt täällä jatkuvasti yksisilmäisyyteen. Tyhmyyteen. Odotan vastausta, että muuta pois Kainuusta. Sen teenkin, kun projekti loppuu. Jos teillä on rahaa, menkää ihmeesä katsomaan muuta maailmaa, tai edes muuta Suomea.

    Äänestä

  • että muualta kirjoitti:

    "Mitä kainuulaiset tekevät asioiden eteen."

    Tännehän sinäkin tulit. Ehkä täällä sitten joku jotain järjestää...vaikkapa töitä kaltaisillesi?

    Äänestä

  • että muualta kirjoitti:

    muuttaneet ovat valittajia, joita ei kannata vakavasti ottaa. Mitä kainuulaiset tekevät asioiden eteen. Laskevat sosiaalietuudet, kannattaako lähteä tarjottuun työhön.
    Menkää kainuulaiset itse peilin eteen. Tunnutte usein työpaikalla jämähtäneeltä, näin on ollut ja näin tehdään.
    Lapsellista kai kiukuttelu on, kiukuttelua teidän mielestä, jos totuutta katsoo laajemmalla kokemuksella. Olen törmännyt täällä jatkuvasti yksisilmäisyyteen. Tyhmyyteen. Odotan vastausta, että muuta pois Kainuusta. Sen teenkin, kun projekti loppuu. Jos teillä on rahaa, menkää ihmeesä katsomaan muuta maailmaa, tai edes muuta Suomea.

    on kuitenkin paljon parempi pahe kuin teidän etelän ihmisten kaksinaamaisuus. Täällä kuitenkin notkut Kainuun järjestämästä työstä ja toimeentulosta nauttien. Vaihda paikkaa niin olet onnellisempi kaltaisiesi maailmanmiesten seurassa, saa joku Kajaanilainen vielä paikkasi.

    Äänestä

  • farth33 kirjoitti:

    Muualta tullut ei kovin usein vie kajaanilaisen työpaikkaa vaan järjestää töitä myös kainuulaisille. Joskus on myös niin, että täältä ei löydy tarpeeksi ammattitaitoa ja sen sitten tulee korjaamaan kaksinaamainen etelän ihminen.

    Ei korpimetsän huminalla, kyräilyllä, kateudella ja asenteella, "näin on ollut ennenkin ja hyvä on ollut", pitkälle päästä. Avatkaa silmänne. Matkustakaa, huomaatte, että elämää on muuallakin kuin Sukevan tällä puolen. Ja lukekaa muutakin kuin Kainuun Sanomaa.

    Äänestä

  • näinkö on kirjoitti:

    noi farthin kommentit, se poikanen kun ei ole eläissään päivääkään tehnyt töitä ;)

    Äänestä

  • huvittavia kirjoitti:

    noi farthin kommentit, se poikanen kun ei ole eläissään päivääkään tehnyt töitä ;)

    Työtätekemättä ei voi yksinkertaisesti olla olemassa. Elävä ihminen tekee työtä jatkuvasti 24/7. Lyhyesti sanottuna argumenttisi ei anna perusteluja uskoa tai luopua uskomasta johonkin väitteeseen.

    Papukaijatkin osaavat matkia ihmisen puhetta ja norsut piirtää.

    Tekoälyllä tarkoitetaan keinotekoisen olennon osoittamana älyä, joka jäljittelee ihmiselle tyypillisiä älykkyyttä vaativia toimintoja.

    Äänestä

  • Pakkotoisto kirjoitti:

    on sitä kun kaivetaan ojaa, sahataan puuta, pyöritellään kiviä tai revitään kantoja.

    Äänestä

  • farth33 kirjoitti:

    on kuitenkin paljon parempi pahe kuin teidän etelän ihmisten kaksinaamaisuus. Täällä kuitenkin notkut Kainuun järjestämästä työstä ja toimeentulosta nauttien. Vaihda paikkaa niin olet onnellisempi kaltaisiesi maailmanmiesten seurassa, saa joku Kajaanilainen vielä paikkasi.

    Tuo on tyypillistä teille. Kun tulee kritiikkiä, käsketään häipyä ja haukutaan kaikki muut. Ehkä kannattaisi miettiä näin: "mitä minä/me voisimme tehdä, että tämä paikka olisi houkuttelevampi, miten voisimme kehittää aluettamme". Mutta ei, täällä on idearikkaita ja yritteläitä, ihan paikallisia tyyppejä harvakseltaan ja aina kun nämä jotain keksivät, on lauma apinoita vastustamassa, kun se marmattaminen ja vastustaminen on niin kivaa.

    Teidän pitäisi jo tulla nykyaikaan. Sisäänlämpiäminen ei enää tämän kansainvälistymisen ja liikkumisen aikakautena toimi. Jos te kaikki toivotatte menemään pois, niin kaikkihan lähtee. Turha inistä työpaikkoja, tuolla vastaanottoasenteella ei ketään huvita tänne tulla. Turhaanpa minäkään tässä taidan paasata, kun ette ymmärrä kuitenkaan; kannattaisi silti miettiä, että tuolla apinanraivon energialla, mikä kaikkea vastustetaan, tekisi kohta ydinvoimalan. Nykyaikana tulisi sietää kritiikkiä, ei tietenkään haukkumista, mutta rakentavaa ja ottaa siitä opikseen. Sen sijaan että alatte huutaa takaisin, teidän - kuten minunkin - pitäisi näyttää, mihin pystytään. Mutta marmattamalla ja toivottamalla ulkpaikkakuntalaiset sinne mistä ovat tulleetkin, kainuu ei koskaan kehity eikä pärjää kilpailussa, mitään osaajia muualta on turha tänne tuolla asenteella itkeä. Fiksu ottaa kritiikista opikseen, vähemmän fiksu huutaa takaisin tekemättä mitään.

    Äänestä

  • toinen tulija kirjoitti:

    "aina kun nämä jotain keksivät, on lauma apinoita vastustamassa, kun se marmattaminen ja vastustaminen on niin kivaa"

    Esimerkkinä tämä vesiliikuntakeskus Kaukametsään asia. Koko valtuusto yksimielisesti on sillä kannalla, että vesiliikuntakeskus tulee rakentaa Kaukametsään, viimeisessä käsittelyssä taisi olla joitain harvoja soraääniä mutta erittäin yksimielistä on ollut asian käsittely. Joku voisi sanoa jopa, että liian yksimielistä.

    Mistään vaihtoehtoisista sijoituspaikoista ei olla julkisuudessa keskusteltu, ainakaan päättäjät eivät ole. Eikä tämä aika poikkeuksellista, demokraattisessa järjestelmässä kun pitäisi syntyä aitoja vaihtoehtoja luonnostaan. Mistä tämä tällainen kertoo?

    Äänestä

  • toinen tulija kirjoitti:

    Tuo on tyypillistä teille. Kun tulee kritiikkiä, käsketään häipyä ja haukutaan kaikki muut. Ehkä kannattaisi miettiä näin: "mitä minä/me voisimme tehdä, että tämä paikka olisi houkuttelevampi, miten voisimme kehittää aluettamme". Mutta ei, täällä on idearikkaita ja yritteläitä, ihan paikallisia tyyppejä harvakseltaan ja aina kun nämä jotain keksivät, on lauma apinoita vastustamassa, kun se marmattaminen ja vastustaminen on niin kivaa.

    Teidän pitäisi jo tulla nykyaikaan. Sisäänlämpiäminen ei enää tämän kansainvälistymisen ja liikkumisen aikakautena toimi. Jos te kaikki toivotatte menemään pois, niin kaikkihan lähtee. Turha inistä työpaikkoja, tuolla vastaanottoasenteella ei ketään huvita tänne tulla. Turhaanpa minäkään tässä taidan paasata, kun ette ymmärrä kuitenkaan; kannattaisi silti miettiä, että tuolla apinanraivon energialla, mikä kaikkea vastustetaan, tekisi kohta ydinvoimalan. Nykyaikana tulisi sietää kritiikkiä, ei tietenkään haukkumista, mutta rakentavaa ja ottaa siitä opikseen. Sen sijaan että alatte huutaa takaisin, teidän - kuten minunkin - pitäisi näyttää, mihin pystytään. Mutta marmattamalla ja toivottamalla ulkpaikkakuntalaiset sinne mistä ovat tulleetkin, kainuu ei koskaan kehity eikä pärjää kilpailussa, mitään osaajia muualta on turha tänne tuolla asenteella itkeä. Fiksu ottaa kritiikista opikseen, vähemmän fiksu huutaa takaisin tekemättä mitään.

    muunkinlaisia ihmisiä ympärillenne kuin kaksinaamaisia kaiken hyväksyviä itsekritiikittömiä juppeja, voisi tänne pohjoisempaankin asettua uusia muusuomalaisia TIETÄJIÄ, ja saada uutta verta yrityspuolelle. Teidän osalta paikalliset saavat vain vittuilut palkakseen, vaikka antavat kaiken mahdollisuuden sinunkin toteuttaa itseäsi.
    Mitä vastaanottoasenteeseen tulee, ollaan Kajaanissa maan keskitason yläpuolella ja reippaasti. Siellä niitä uusia järjenjättiläisiä kaupungilla nuuskii uusia tuulia yritysrintamalle.

    Äänestä

tulevat muualta, kuten tämänkin keskustelun avaus osoittaa!

Äänestä
  • vielä helvetin ahdasmielisiä. Täällä perukoilla, kaukana taajamista. Jo ennen heidän tuloaa rakennetulle tielle virittelevät puomeja. Estävät näin alkuperäisten ihmisten pääsyn marjaan, kalalle, ym.
    Eivät tajua, miksi tiet on tehty.
    Ottavat ensin tiet haltuunsa ja sitte ollaan muka isäntiä, kun omistavat muka sen pikku hirsimökin.

    Äänestä

  • ja ovat kirjoitti:

    vielä helvetin ahdasmielisiä. Täällä perukoilla, kaukana taajamista. Jo ennen heidän tuloaa rakennetulle tielle virittelevät puomeja. Estävät näin alkuperäisten ihmisten pääsyn marjaan, kalalle, ym.
    Eivät tajua, miksi tiet on tehty.
    Ottavat ensin tiet haltuunsa ja sitte ollaan muka isäntiä, kun omistavat muka sen pikku hirsimökin.

    Tänne ei tarvii tulla. Riitti, kun saatiin hyvä hinta tontista. Eikä kaupat tarvii kesällä heijän kuppasia rahojaan. Hus hus, menkää pois täältä.

    Äänestä

ja nämä muualta tulleet ovat niitä, jotka haukkuvat täällä mamuja, kun eivät itse saa mie-
lestään heille kuuluvaa huomiota ja arvostusta.

Äänestä

Täydellinen katastrofi on siinä vaiheessa, kun tänne ei enää ketään tule. Porukka alkaa olla jo fyysisesti helvetin lyhyttä, kun on aina otettu se serkku siitä naapuripitäjästä. Kyllä kainuulaisen erottaa ihan nokan asennosta ja niskakyttyrästä. Ja jos jotain asiaa on, se ei ainakaan mitään mukavaa tai positiivista ole. Ja kyllä! Olen asunut täällä ikäni, yli 30 vuotta ja rukoilen, että lapseni edes etsivät eri verta geeneihin.

Äänestä
  • haluavat, huippulaadukasta verta virtaa Afrikasta koko ajan lisää!

    Äänestä

  • saavat mitä kirjoitti:

    haluavat, huippulaadukasta verta virtaa Afrikasta koko ajan lisää!

    Hyvä juttu.

    Äänestä

  • Tervetuloa! kirjoitti:

    Hyvä juttu.

    perusargumentti: rodunjalostus.

    Tuttua myös muissa piireissä aikanaan.

    Äänestä

  • kannattajan kirjoitti:

    perusargumentti: rodunjalostus.

    Tuttua myös muissa piireissä aikanaan.

    Slavofiilit Halla-ahon lutkuttajat sinne rakkaaseen Venäjäänne.

    Äänestä

  • kanta kaupunkilainen kirjoitti:

    Slavofiilit Halla-ahon lutkuttajat sinne rakkaaseen Venäjäänne.

    upposi.

    Äänestä

valita missä elää ja olla? Pysyy vain poissa sieltä missä ei ole hyvä olla! TERVEMENOA!

Äänestä
  • Muutin pysyvästi Kainuuseen vuosi sitten. Enää en olekkaan varma siitä pysyvyydestä. Juuri tuo, että jos et ole asioista samaa mieltä ja kehu oloja, niin tervemenoa pois. Eikö tätä junttiasennetta voisi muuttaa.

    Äänestä

  • pysyvästi kirjoitti:

    Muutin pysyvästi Kainuuseen vuosi sitten. Enää en olekkaan varma siitä pysyvyydestä. Juuri tuo, että jos et ole asioista samaa mieltä ja kehu oloja, niin tervemenoa pois. Eikö tätä junttiasennetta voisi muuttaa.

    Asenteet muuttuvat hitaasti, kuten tiedät.

    Muiden Suomalaisten silmissä Kainuu on edelleen se kurja ja toivoton Ryysyranta. Ehkä sellaisen iänikusen suhtautumisen aikaansaama yliherkkyys arvostelulle, saa kainuulaiset sanomaan herkästi arvostelijalle; Terve menoa.

    Mutta jos pystyy esittämään kunnon perustelut ja korjausvaihtoehtoja eikä vain syyllistä liiankin nöyrää kainuulaista, voi asioihin jopa saada muutosta.

    Äänestä

  • pysyvästi kirjoitti:

    Muutin pysyvästi Kainuuseen vuosi sitten. Enää en olekkaan varma siitä pysyvyydestä. Juuri tuo, että jos et ole asioista samaa mieltä ja kehu oloja, niin tervemenoa pois. Eikö tätä junttiasennetta voisi muuttaa.

    että sinun asenteesi on se ainoa oikea ja hyväksi katsottu asenne?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seurannut tätä palstaa kirjoitti:

Tämä palsta on typerin, mitä keskustelupalstoilta olen lukenut. Olen pari vuotta sitten Kajaanin muuttanut ja en aio täällä pitkään olla. Kainuulaiset, varsinkin kajaanilaiset ovat kateellisia kyräilijöitä. Kaikki avoimmuus puuttuu. Jos jotakin kehitystä tai erillaisuutta ilmenee, ei se käy.
Valitetaan, valitetaan. Nyt kuumana uimahallin rakentaminen. Pitäkää vanha hallinne, kun ette paikasta pääse yksimielisyyteen.
Muutama vuosi sitten, Kajaanissa vielä ainoastaan työkeikkaa tehneenä, ainoa kesän ilonpilkahdus, torin kahvila, josta sai pannukahvia ja lettuja, kiellettiin. Syynä oli kulttuurirakennukset. Mitkä rakennukset. Yksi Raatihuone. Takana oli S-market.
Menkää katsomaan Euroopan suuria keskuksia, siellä käydään kauppaa todella vanhan kulttuurin keskellä.
Kyylääjiä ja kateellisia pikkusieluja lähes koko porukka.Milloin hampaissa joku tanssilava, milloin maahanmuuttajat.
Kieltäkää kaikilta tänne muuttaminen. Eläkää ns. sisäsiittoisessa ilmapiirissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu