Ilmoitin muutamia viikkoja sitten täällä raskaudestani. Se oli ensimmäinen kerta ja olin niin kovin onnellinen. Niin oli miehenikin. Hän ei voinut myöskään uskoa sitä onnea todeksi. Muutaman viikon heräsin onnellisempana kuin koskaan ennen. Olin jo ehtinyt tämän 4 vuoden yrittämisen aikana vaipua epätoivoon ja tunteeseen, ettemme omaa pienokaista koskaan saisi. Kunnes rakaustesti näytti positiivista. Ensimmäiustä kertaa! Tein testejä kotona ainakin 3 ja menin vielä TK:hon ottamaan verinäytteen. HCG-arvo oli todella hyvä. Kellekään emme asiasta tietenkään uskaltaneet kertoa, vaikka olisimme niin halunneet. Ainakin tulevan lapsen isovanhemmille, jotka olisivat olleet varmasti todella onnellisia uudesta perheenjäsenestä.
Mutta viikonloppuna kaikki muuttui. Aloin vuotaa paljon verta. Itkin koko viikonlopun ja mieheni myös. Tiesimme mitä se saattaa tarkoittaa. Ja oikeassahan me olimme, valitettavasti. Ultrassa näkyi kyllä raskaus, mutta jostain syystä kasvu ei ollut normaalia. Itkin koko eilisen päivän. Nyt pitäisi koittaa jaksaa, jotta syksyllä saisimme jatkettua hoitoja. Onneksi mieheni on ollut todella ihana ja kannustava, että kyllä mekin vielä joskus onnistumme. Toivon ja haluan uskoa siihen mitä hän sanoo. Nyt on kuitenkin ensin surtava tämä suru pois.
Sitä raskautta kesti vain vajaa 7 viikkoa.
Voimia ja jaksamista kaikille!
Mutta viikonloppuna kaikki muuttui. Aloin vuotaa paljon verta. Itkin koko viikonlopun ja mieheni myös. Tiesimme mitä se saattaa tarkoittaa. Ja oikeassahan me olimme, valitettavasti. Ultrassa näkyi kyllä raskaus, mutta jostain syystä kasvu ei ollut normaalia. Itkin koko eilisen päivän. Nyt pitäisi koittaa jaksaa, jotta syksyllä saisimme jatkettua hoitoja. Onneksi mieheni on ollut todella ihana ja kannustava, että kyllä mekin vielä joskus onnistumme. Toivon ja haluan uskoa siihen mitä hän sanoo. Nyt on kuitenkin ensin surtava tämä suru pois.
Sitä raskautta kesti vain vajaa 7 viikkoa.
Voimia ja jaksamista kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
suureen suruun.. Nyt täytyy todella vaan surra rauhassa. Itse koin keskenmenon rv 11 5 kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Vaikka kyseessä oli tuulimunaraskaus, se ei tehnyt siitä yhtään sen helpompaa. Olinhan jo ehtinyt suunnitella ties mitä ja koko sen ajan iloinnut pienestä elämästä ja tulevasta äitiydestä. Henkinen toipuminen vie aikaa. Me lähdimme heti uudestaan yrittämään, mutta huomasin pian, että pettymykset kävivät liian kipeää, surin edelleen. Jätimme hoidot 4 kk tauolle ja nyt on taas valoisampi mieli. Tahdon vain sanoa omien kokemusteni kautta, että sure rauhassa äläkä painosta itseäsi uuteen yritykseen liian pian. Kukaan ei voi sanoa mikä on oikea aika surra. Sinä itse päätät koska olet valmis jatkamaan eteenpäin. Voimia tähän hetkeen ja onnea tuleviin yrityksiin.
...suuri osanotto. VOIMIA sinulle ja miehellesi!
Olen niin pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Itselläni on kaksi keskenmenoa takana, joista ensimmäinen oli se rankempi, toinen oli myös vaikea, mutta toisaalta pelkäsin sen tuloa, joten odotin sitä myös.
Voimia sinulle ja miehellesi, jokin tarkoitus sillä oli, vaikka se on vaikea käsittää.
Kyllä me joskus vielä onnistutaan tavalla tai toisella!
teille kanssa! Pelkään juuri sitä, että jos vielä onnistumme ja saammekin pettyä yhtä kauhealla tavalla... Siksi hoitojen jatkaminen pelottaa... Toisaalta mulla on nyt kovempi vauvakuume kuin ikinä, ehkä siksi että tämä odotus sai perheenlisäyksen tuntuvan olevan jo lähellä. Ylihuomenna pitäis mennä töihin, mutten tiedä pystynkö...
Voimia ja jaksamista teille, nyt ei voi kuin suunnata katse tulevaisuuteen ja toivoa et kaikki menee hyvin!!!