Suomalainen istuivat kerrostalon katolla kunnes Ruotsalainen alkoi kehumaan ja heitti rahaa tukullisen alas taivaantuuliin ja sanoi "tätä turhaa tavaraa meillä riittää" No Suomalainen mietti hetken ja nappasi mustalaista niskasta kiinni ja potkaisi sen alas katolta ja tuumasi-"samoin"
Ruotsalainen ja
mustalainen ja
2248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
suomilaine ruotilaine mustalaine keskustelivat heimoistaan,ruotilaine sano että sielä kaikki on vihreetä ja omenoita riittää mustalaine sano että meil on kärsimystä mutta piirretää vahva ja värikäs elämän kaari tansitaan ja lauletaa aina taivaaseen asti siihe suomilaine tokas ylypeenä että myöpä yritetää pistää kaikille kapuloita rattaisiin ja eikä meiltä kateutta puutu ja lopuks haukku ruotilaise homoiks ja mustalaise varkaaks kännipäissää ja oksenteli pitkin lattioita siinä oli mukana jopa totuutta ;)
ruotsin vanha kuningas oli tullut lappiin lomalle joskus1960-luvulla tekemistä ja samoilua oli kovasti niinpä kunkkua rupesi väsyttämään ja hän meni teltaansa lepäämään kunkku nukahti pylly pystyssä ja housut olivat persuksista rikki. teltan ovi oli raollaan kulki ajokoira ohi näki kunkun ja lipaisi pari kertaa persusta kunkku tuumi unenpöppöröisenä ai onko urkkikin täällä