Lasten odotettu elinikä vaarassa laskea
Julkaistu 17.06.2008, klo 07.45
Lasten ylipaino ja elintasosairaudet uhkaavat kääntää elinikäodotukset ensimmäistä kertaa laskuun, kertoo Aamulehti.
Lehden haastatteleman Seinäjoen keskussairaalan sisätautien ylilääkärin Eeva Korpi-Hyövältin mukaan lasten lihavuudesta on tullut entistä vaarallisempi ongelma, kun lapset syövät yhä epäterveellisemmin ja harrastavat vähemmän liikuntaa.
Opettajilta tulleiden viestien mukaan joidenkin lasten lihakset ovat niin kehnossa kunnossa, että he eivät pysy pystyssä juostessaan.
Ensimmäinen lihavuuden tuoma uhka on Korpi-Hyövältin mukaan kiusaamisesta ja itsetunnon menetyksestä johtuvat mielenterveydelliset ongelmat. Myöhemmällä iällä lihavaa lasta uhkaavat diabetes ja sydänsairaudet.
Jopa kolmannes suomalaislapsista ylipainoisia?
Myös Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Seppo Koskinen sanoo Aamulehden haastattelussa, että elinaika lyhenee, jos suomalaisten lihavuus- ja alkoholiongelmat jatkavat yleistymistään. Hänen mukaansa uhka on otettava vakavasti, mutta se on pitkälti terveyteen vaikuttavan yhteiskuntapolitiikan käsissä.
Suomalaislapsista 16 - 33 prosentin arvioidaan olevan ylipainoisia, mutta valtakunnallista painotilastoa lasten painoista ei ole koottu. Etelä-Pohjanmaalla on kerätty noin 100 000 asukkaan väestöpohjan painotilasto, ja sen mukaan alueen peruskoululaisista on ylipainoisia, lihavia ja sairaalloisen lihavia yhteensä 35 prosenttia.
Korpi-Hyövältin mukaan lasten ylipaino-ongelmat kuitenkin kielletään voimakkaasti monessa perheessä.
YLE Uutiset
Lasten odotettu elinikä
9
354
Vastaukset
- se...
Lihavuus on inhottava vaiva. Minut pidettiin lapsena pyöreänä pullaposkena, ja kiellettiin se tosiasia, että olin ylipainoinen. Juotettiin punaista maitoa ja leivän päälle sentti voita. Rasvaisia kermakastikkeita, makkaraa, pullaa välipalaksi... Mitä se pieni lapsi tuollaiselle syöttämiselle voi. Kun menin kouluun, niin kotona sanottiin, että sinä olet kömpelö, et ole liikunnallinen eikä tarttekaan olla, ole rauhassa vaan läski.
Näistä elintavoista vieraantuminen onkin ollut hankalampaa. Taistelu ylipainoa vastaan nyt aikuisena on jatkuvaa. Tuntuu, että lihon pari kiloa pelkästa kakun kuvan katselusta tai yhdestä leivoksesta. Syön suruun, niin kuin äiti lapsena lohdutti karkeilla ja mehuilla.
Välillä v*tuttaa kun mummo tahtoo kaataa myös lapsenlapsensa kurkkuun punaista maitoa, laittaa sokeriseen puuroon puolen desin voisilmän ja kärventää kaikki voissa. Kylmäpuristettu kasviöljy on kuulemma epäterveellistä, myrkkyä ihan. Janojuomaksi luonnollisesti mehua, eihän nyt toki pelkkää vettä tartte juoda. Hyi olkoon.
Itse aion kannustaa lastani liikunnan pariin ja tuputtaa hänelle liikuntaharrastuksia. Ei hänen tarvitse olla se puuskuttava pulskareitinen kömpelys liikuntatunnilla, se mikä minä olin. - tiltataan kouluihin ja päi...
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=2559610&id=8823176
Kouluihin lisää liikuntatunteja
12.11.2004
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan koululaiset tarvitsisivat enemmän liikuntatunteja. Tutkimukseen osallistui 11 000 lasta ja nuorta, joiden painoindeksin muutoksia seurattiin.
Tutkimuksessa havaittiin, että Yhdysvaltain kouluissa noin 15 prosenttia lapsista ja nuorista on ylipainoisia. Tieto on huolestuttava, sillä ylipainon tiedetään altistavan monille liitännäissairauksille. Lihavuus voi aiheuttaa kouluikäisille myös henkistä kärsimystä, esimerkiksi koulukiusaamista.
Tutkijat arvioivat, että vain yksi lisätunti liikuntaa viikossa voisi vähentää merkittävästi tyttöjen ylipainoa. Tyttöjen lihavuus ja ylipaino vähenikin 10 prosenttia kouluissa ja päiväkodeissa, joissa liikuntaa lisättiin tunnilla viikossa.
Lisäämällä liikuntaa päiväkodeissa viiteen tuntiin viikossa, lihavien tyttöjen osuutta voisi vähentää lähes puoleen. Tämä edellyttää, että liikuntatuntien määrää lisätään myös koulussa koko koulunkäynnin ajan.
Toisaalta hyvä ravinto liittyy oleellisena seikkana ylipainoon. Tässäkin päivähoidolla ja koululla on tärkeä rooli, millaisen ravitsemusmallin lapset omaksuvat. Virvoitusjuoma- ja makeisautomaatit pitäisi pitää poissa kouluista.
Lähde : The Miami Herald
*******************
http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/tpa_47_2005_p.shtml
Liikunnan lisääminen oppilaitoksissa
Eduskunnalle
Useat eri tutkimukset osoittavat, että suomalaisten nuorten kunto on heikentynyt vuosien varrella. Ylipainosta on tullut nuorison todellinen uusi ongelma. Näiden vaikutukset näkyvät vasta useiden vuosien päästä. Jos nuorten liikuntaan ja syömistottumuksiin ei ole ennalta kiinnitetty riittävästi huomiota, tulee lasku kansantaloudelle olemaan suuri nuorison ikääntyessä. Hyvin hoidetun koulu- ja oppilaitosverkon yksi keskeinen tehtävä on nuorten liikunnallisten tottumusten ja terveiden elämäntapojen edistäminen. Valitettavasti nykyisellä lainsäädännöllä ei turvata eikä edistetä riittävästi nuorten liikunnallista aktiivisuutta. Vuosien varrella pakollisen liikunnan osuus on tuntuvasti vähentynyt, minkä seuraukset näkyvät tänä päivänä.
Myös kouluruokailulla on tärkeä rooli ylipainon ehkäisyssä. Karkkiautomaatteja ja vastaavia ei missään olosuhteissa pitäisi sijoittaa kouluihin ja oppilaitoksiin. Liikuntatuntien lisäämisen ohella olisi hyvä kiinnittää huomiota terveystieto-oppiaineen opetuksen sisällön varmistamiseen ja tältä osin opettajien täydennyskoulutukseen, joka on selkeästi alimitoitettua........
******************************
http://www.oph.fi/pageLast.asp?path=1,436,24368,72305,72306,26503,77839
Koululiikunnan neuvottelukunta: Koulupäivän aikana tapahtuvaa liikuntaa lisättävä
**************
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Liikuntatuntien määrä kasvanee/1135237250419
Liikuntatuntien määrä kasvanee
Julkaistu: 17.6.2008 09:43
stt
Jyväskylä. Suomalaisessa peruskoulussa on liikuntaa kaksi tuntia viikossa, vähemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Tuntimäärää on kritisoitu varsinkin siksi,
että lasten muukin liikunta on vähentynyt. Opetusministeriön liikuntayksikön johtaja Raija Mattilan mukaan lisätunnit ja liikuntaan erikoistuneet opettajat jo alakoulussa voisivat auttaa asiaa.
"Kyllä sillä jotain merkitystä olisi. Kaavailuissa on, että liikunnalle tulisi yksi lisätunti viikossa. Se voisi toteutua, kun tuntikehystä mahdollisesti rukataan vuosina 2010–2011. Mutta tuntikehyksen laajentaminen tai muuttaminen on aina ison taistelun takana", Mattila arvioi.
Yhden viikkotunnin lisäystä suurempi merkitys Mattilan mielestä on sillä, että koko koulupäivästä muokattaisiin nykyistä liikunnallisempi.
"Se on paljon opettajasta kiinni, osaako hän liittää liikuntajaksoja muiden tuntien yhteyteen. Tietysti myös koulun liikuntakerhosta on hyötyä."
************************
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Oppilaat kaipaavat lisää rauhaa kiireiseen kouluruokailuun/HS20070913SI3KA01qq4
Oppilaat kaipaavat lisää rauhaa kiireiseen kouluruokailuun
Monessa pääkaupunkiseudun koulussa oppilaat syövät 15 minuutissa
Tuula Haatainen: Lasten tulisi voida rauhoittua lounaalle
Julkaistu: 13.9.2007 lehdessä osastolla Kaupunki
*********************************************
http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2006/09/kouluruokailun-laadusta-vihdoinkin.html
Kouluruokailun laatua halutaan parantaa
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) on käynnistänyt tutkijoiden ja yritysten yhteistyönä hankkeen, jolla halutaan parantaa kouluruokailun laatua. Suomea on sanottu kouluruokailun mallimaaksi, mutta viestit lasten lihomisesta ja väsymisestä eivät tue tätä käsitystä. Sitran ohjelmajohtaja Anu Harkki sanoo: "Taustalla on huolestuttavia tietoja siitä, että mallikkaana pidetyn kouluruokailumme perusta on murenemassa".
*****************************
http://www.kuntalehti.fi/default.asp?sc=3936&sa=89585
- Kouluruokailu tietysti vaatii rahaa, mutta kun ajatellaan, mikä merkitys sillä on lapsen oppimiselle ja vireydelle, se on hintansa väärtti.
- Kouluruokailusuositukset uudistetaan niin, että niistä tulee yhdenmukaiset. Taso vaihtelee nyt laajasti. Kouluissa, joissa on säästetty äärimmilleen ruoasta, on juuri näitä väsymisongelmia. - Helinä-keiju3
Syy on siinäkin, että päiväkodeissa ei saa juosta, hyppiä eikä remuta vaan hiljaa istutaan askartelemassa ja kävelyllä kuljetaan parijonossa pitkin katua kuin kahleorjat.
- lasten elinikää
lyhentävä asia????
Ja minä kun luulin, että se on lasten tahallinen syrjäyttäminen yhteiskunnasta. Siihen erittäin tehokas käytössä ollut tapa on jättää järjestämättä erityisopetusta riittävästi sitä tarvitseville.
Ja kansainväliset tutkimukset ovat kertoneet jo kauan, että huostaanotettujen lasten elinikä on lyhyempi verrokkiryhmään verraten. Mutta suomalaisia ei kiinnosta pätkääkään, MISTÄ huostaanotossa maksetaan, kunhan vain maksetaan ja pidetään sijaishuolto mahdollisimman tyytyväisenä. Lapsista viis.- tekemisissä sijaisbisneksen
kanssa (omistavat laitoksia, perhekoteja tms) ja moniko on muuta kautta (sukulaisten, tms).
Eihän tälle tämän päivän tyyliselle ja tällä tavalla hoidetulle lasten suojelulle
(joka osaksi on erittäin kaukana mistään lasten suojelusta lastensuojeluviranomaistenkaan taholta)
muuten mitään järkevää selitystä löydy
kuin sijaishuollossa ja lastensuojelussa kokonaisuudessaan pyörivät
500 - 600 miljonaa euroa / vuosi (taitaapa tämäkin eurosumma olla alakanttiin, mutta virallisesti ilmoitettu). - huostaanotettu
ylipainoisia lapsia.....taitaa sama malli tulla suomeenkin...
- kemikaalikimara
Mikään ei kumoa sitä tosiseikkaa että elinikä ei missään tapauksessa pitenie vaan sen sijaan lyhenee, ehkä huomattavasti jos se lasketaan ruuan lisäainemittarilla. Ihmiset jotka nyt ovat elämänsä loppupäässä ovat lapsena ja nuorena syöneet lähes tulkoon lisäsineetonta ruokaa. Nyt ei enää edes luomutuotetta saa ilman ilmasta ja vedestä tulevaa myrkkyä ja lisäksi elintarvikkeissa on uskomaton määrä ns. lisäaineita säilyvyyden, maun ja ulkonäön vuoksi. Merkillistä että kaikki on myyty mielipiteitä myöten kaupallisella foorumilla. Ihmiset eivät näe selvää tosiasiaa ja kulkevat vuosikymmeniä perässä keksien jos minkälaisen selityksen sairauksille ja huonokuntoisuudelle kunhan ei tarvitse puuttua elintarviketeollisuuteen. Vaihtoehdot eivät ole samat kuin vuosikymmenet sitten. Liikunta on jokseenkin aina positiivista samoin painon kurissa pysyminen mutta ihmiset jotka nyt ovat lapsia ovat vuosikymmenien päästä lisäaineitten kyllästämiä.
- vihalintu
lapsia ei kannata holhota. siksi heille ei maistu mikään. eivät tahdo kouluun ym. Kohta yhteiskunnassa, toivon, sana Pakko tulee olemaan kirosana.
Pakkoa parempi on Omatahto. Se kasvattaa paremmin kuin Pakko. Pakolla tehdään imbesillejä. Vapaalla tahdolla tehdään Vastuuta.
Pakkoa on ylitsemuiden eri yhteiskunnan kerrostumissa.
Yököttää, yrjöttää lasten tarhan lemu, koko paska laitos, mitä lapsille syötetään.
Se on samaa paskaa kuin Auschwitsch!!!
Kaikki aidan taakse.
Sitten kun lapset kasvavat, he voivatkin tehdä samaa vanhemmalle väestölle, mitä nyt tapahtuu, että teljetaan koko huussi laitokseen. Armomurhaa.- viahlintu
Läskimooses on sitä, että EI KIINNOSTA! Ei kiinnosta on sitä, että VANHEMMALLA EI OLE AIKAA.
Jos vanhemmalla olisi aikaa, niin lapsesta tulisi normaali.
Lapsi tykkää matkustella, nähdä uutta. Tätä paloa sammutetaan pian PAKOLLA, VÄKIVALLALLA.
Miksi emme voi matkustella ja opiskella, suoritta opintoja netissä?
Kansalaispalkkaa!!!
Joku työvelvoite...
Maailmaa muuttuu, tietsä!!
ANTAKAA NAISILLE VALTAA JA KUUNNELKAA HEITÄ!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391