Vielä kysymys

Käytän erinäisiin tarkoituksiin vanhaa auton 12V akkua, jota lataan pikkulaturilla verkkovirrasta. Kun akku on tyhjänlainen, niin laturin latausvirta näyttää aluksi noin 2 Amperia. Alle puolen amperin se ei sitten laske vaikka kuinka kauan lataisi. Akku melko vanha jo.

Kysymys kuuluukin, että mikä olisi järkevä latausaika. Luin jostain aikoinaan, että 16 - 18 tuntia pitäisi ainakin ladata. Toisaalta akun nesteet kuplii jo 6 - 8 tunnin latauksen jälkee.

Olen tähän asti ladannut siihen asti, että nesteet kuplii. Sillä tavalla akku on toiminut hyvin viimeiset 5 vuotta. Nyt kuitenkin akku on ollut käyttämättömänä ja lataamattomana koko talven ja se on tyhjä virrasta. Nestetaso kuitenkin on normaali.

Miten pitäisi menetellä.
8399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä viesti taitaa olla vähän kieli poskessa laadittu mutta vastataan nyt kuitenkin.

>Miten pitäisi menetellä.

Pitäisi ostaa uusi akku. Lyijyakun ikä on varsin rajallinen, akun rakenteesta, käyttötarkoituksesta, käsittelystä ja kuormitus/latauskerroista riippuen pahimmillaan vain muutama vuosi.

Yksi mahdollisuus vanhan sulfatoituneen akun kanssa on käyttää säädettävää laturia pienellä latausvirralla tai sitten automaattista jossa on ns. "float"-toiminto eli ylläpitovaraus joka vähentää turhaa akun "keittämistä".

Äänestä
  • Akku joka tapuksessa vaikuttaa hyväkuntoiselta. Tärkein kysymys koskikin nimenomaan latausaikaa - oli sitten uusi akku tai vanha akku kyseessä.
    Nykyinen laturi on myöskin jo vanha ja siinä on vain on/off säätö.

    Eli, kuinka kauan on järkevää kulloinkin ladata?

    Äänestä

  • poskessa! kirjoitti:

    Akku joka tapuksessa vaikuttaa hyväkuntoiselta. Tärkein kysymys koskikin nimenomaan latausaikaa - oli sitten uusi akku tai vanha akku kyseessä.
    Nykyinen laturi on myöskin jo vanha ja siinä on vain on/off säätö.

    Eli, kuinka kauan on järkevää kulloinkin ladata?

    Vai että ei kieli poskessa? ;)

    No, jatketaan sitten.

    >...vaikuttaa hyväkuntoiselta.

    Kertomuksesi mukaan ei vaikutta yhtään hyväkuntoiselta. Akun ulkoasu ei mitenkään idikoi sen kunnosta. Voi olla täysin uuden näköinen, ylivarastoitu akku joka on pelkästään ongelmajätettä. Sen takia akuissa on leimattuna päiväys joka tavallaan vastaa elintarvikkeiden "parasta ennen"-päiväystä.

    >...kuinka kauan on järkevää kulloinkin ladata?

    Riippuu niin kovin akusta ja sen kunnosta. Nyrkkisääntö on 5 kertaa purkausaika. Siinä vaiheessa kun neste alkaa reilusti kuplia, syötetty teho menee pelkästään veden hajottamiseen vedyksi ja hapeksi (HUOM räjähdysvaara!) eikä akun varaustilallen parane pätkääkään vaikka sitä jatkaisi "maailmantappiin".

    Vaikka tuolta löytyy eksaktimpaa tietoa:

    http://www.batteryuniversity.com/partone-13.htm

    Nykyään lyijyakku on NIIN halpa että vajaakuntoisen akun kanssa ei kannata askarrella jos kyse ei ole nimenomaan ajankulusta tai "harrastelijatutkimuksesta".

    Äänestä

  • osa 2. kirjoitti:

    Kiitoksia, siinäpä se tärkein sääntö ilmeisesti olikin: Ei enää kuplimisen jälkeen kannata ladata.

    Ja ko. akku nimenomaan on ajankulun ja harrastekäytön piirissä. Joten käytän sitä niin kauan kuin siitä poweria lähtee!

    Mitä tulee lyijyakkujen halpuuteen, olen siitä eri mieltä. Lyijy on tänäpäivänä kallista. Et ole viime aikoina ilmeisesti kysellyt akkujen hintoja?

    Äänestä

  • Liian pieni latausvirta nimenomaan aiheuttaa sulfatoitumista eli säädettävän laturin säätötapana pitää olla PWM jolloin virtaa sinänsä ei pienennetä vaan sen keskimääräistä arvoa siten että latauksessa pidetään taukoa ja sitten taas ladataan sopivalla virralla.

    Tämä on yleisesti käytössä aurinkopaneleissa jossa liian pienen latausvirran aiheuttama lyijyakun sulfatoituminen olisi ylitsepääsemätön ongelma.

    Äänestä

  • ei kieli poskessa! kirjoitti:

    Kiitoksia, siinäpä se tärkein sääntö ilmeisesti olikin: Ei enää kuplimisen jälkeen kannata ladata.

    Ja ko. akku nimenomaan on ajankulun ja harrastekäytön piirissä. Joten käytän sitä niin kauan kuin siitä poweria lähtee!

    Mitä tulee lyijyakkujen halpuuteen, olen siitä eri mieltä. Lyijy on tänäpäivänä kallista. Et ole viime aikoina ilmeisesti kysellyt akkujen hintoja?

    >Et ole viime aikoina ilmeisesti kysellyt akkujen hintoja?

    No en ihan päivittäin mutta jos autokäytössä akku maksaa vähemmän kuin tankillinen bensiiniä niin kyllä se mielestäni on erittäin halpa.

    Verratuna vaikkapa viime vuosisadan 70-lukuun jolloin akun hinnalla sai helposti viisikin tankillista. ;)

    Äänestä

Lataa ensin laturilla täyteen, siirrä autokäyttöön muutamaksi päiväksi jos sellaine vanhempi auto jophon akun saa helposti vaihdettua... uusi akku mukaan, (jos ei jaksa käynnistää!) eiköhäön taas mene muutama vuosi.
>Autokäyttöön siksi että tärinä irroittaa tehokkaasti sulfat kennoista.
Traktori tai kaivuri vielä parempi.

Äänestä
  • >...tärinä irroittaa tehokkaasti sulfat kennoista.

    Jos olisi niin kova tärinä että sulfat irtoaa sen takia, akku olisi mennyttä kalua.

    Sen sijaan starttauksen ottama virta (satoja ampereita) on suurempi kuin missään muussa kuormituksessa ja se osittain irrottaa sulfaattikerroksia.

    http://www.leksanet.com/indexh_tiedostot/tietoma/kirjoittieto/akkulaturi.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

akun latauksesta kirjoitti:

Käytän erinäisiin tarkoituksiin vanhaa auton 12V akkua, jota lataan pikkulaturilla verkkovirrasta. Kun akku on tyhjänlainen, niin laturin latausvirta näyttää aluksi noin 2 Amperia. Alle puolen amperin se ei sitten laske vaikka kuinka kauan lataisi. Akku melko vanha jo.

Kysymys kuuluukin, että mikä olisi järkevä latausaika. Luin jostain aikoinaan, että 16 - 18 tuntia pitäisi ainakin ladata. Toisaalta akun nesteet kuplii jo 6 - 8 tunnin latauksen jälkee.

Olen tähän asti ladannut siihen asti, että nesteet kuplii. Sillä tavalla akku on toiminut hyvin viimeiset 5 vuotta. Nyt kuitenkin akku on ollut käyttämättömänä ja lataamattomana koko talven ja se on tyhjä virrasta. Nestetaso kuitenkin on normaali.

Miten pitäisi menetellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu