Jännärin alku

Tässä on vain alku.. kannattaako jatkaa? Kirjoitin tämän vain läpi, en korjaillut sen kummemmin. Mielipiteitä kiitos. Kehittämisideoita? Rakentavaa palautetta. Negatiivistä että positiivistä. :D Kiitos jo näin etukäteen.

Katsoin itseäni peilistä. Tummat silmän aluset ja pahoinvoiva katseeni kertoivat eilisillan hurvittelusta, tai oikeastaan koko elämäntavastani nykyään.
Isä on koko ajan töissä, äiti ei huomaa mitään, koska on niin rakastunut. Ei kylläkään isääni. Isä taas ei tiedä mitään äidin pikku retkeilyistä toisen miehen luona.

Lopetan peruskoulun tänä keväänä. Jos nyt vaan saan päättötodistuksen, viimeisien kuukausien aikana poissaoloja on kertynyt enemmän kuin riittävästi siihen, että he voisivat jättää minut luokalleen.
Täytän parin viikon päästä 16. Muutama mun kaveri on sanonut et ne on musta huolissaan ja käskenyt jarruttamaan, oon saanut vakuutettua ne siitä, että mä vaan elän mun nuoruutta ja tiedän tasatarkkaan mitä teen. Oikeastaan oon tähän asti yrittänyt vakuuttaa sitä itsellenikin, että ohjakset on vielä mun käsissä. Nyt tämä on mennyt liiallisuuksiin. Muita voin kusettaa, mutta en enää itseäni. Tästä vaan ei taida olla paluuta.

Huuhtelen kasvoni ja pyyhin ne paperiin, koska en halua koskea likaisiin pyyhkeisiin, jota naulassa roikkuu. Katson vielä itseäni peilistä, nostattelen hiuksiani ja lisään ripsaria.
Kävelen keittiöön hakemaan vettä. Joka puolella makailee sammuneita ihmisiä, ja muutama varhainen on minun lisäkseni ylhäällä. – Kato Heidi, oot saanu ittes ylös. Mitä tytsy? Markus toteaa kuppi kädessä, jossa ei taida olla vain aamukahvia.
Tyydyn hymyilemään. – Eikö tääl oo puhtaita laseja? Vettä tartteis, kysyn yleisesti kun avaan astiakaapin ja huomaan sen olevan tyhjä. – Tiskaa, kuuluu vastaus Henkalta, joka juuri saapui keittiöön. – Ja tiskaa mullekin, pliis kulta… hän jatkaa ottaen minusta takaapäin kiinni ja suutelee niskaa ja hartioita. – Nojoo.

Henkka, oikeammin Henri, on syy, miten edes ajauduin tänne. Tutustuin häneen aikoinaan erään ystäväni bileissä, jonne häntä ei oltu edes kutsuttu. Henkka ja hänen kaverinsa ovat kuitenkin tunnettuja siitä, että he menevät sinne minne haluavat, kaikki pelkäävät heitä.
Hän alkoi heti pitää minuun yhteyttä ja sanoi haluavansa tutustua minuun paremmin, kun olin vaikuttanut siltä, että mulla on paljon mielipiteitä, tahtoa ja sanottavaa.
Niin se sai mut sitten itseensä rakastumaan. Välitän minä hänestä vieläkin, mutta nykyään siinä on mukana pelkoa. Henkka on muutaman kerran käynyt päälle, kun on ollut niin sekaisin. Sitä paitsi, ei me koskaan voida saada meidän haaveilemaa perhettä, taloa ja bemaria tällä menolla. Minusta on alkanut tuntumaan, että ei hän niitä koskaan ole oikeasti halunnutkaan, sanoi vain, jotta minä ajattelisin hänen olevan sisimmältään kunnollinen.

Istun kahden vesilasin kanssa pöytään, jossa Jekku ja Henkka polttaa pilveä. Ojennan toisen laseista Henkalle. Jutustellaan aikamme kaikenlaista turhaa ja poltellaan savuja.
Henkka lähtee hakemaan Maijua kaupungilta. Sen mies on taas ajanut sen pihalle, eikä sillä ole mitään paikkaa. Suutelen Henkkaa ja toivotan onnea, että ei tule poliiseja vastaan, sillä hän haisee todella imelältä savulta.

Jatkan hetkisen juttelua Jekun kanssa, kunnes nousen poistuakseni pöydästä. – Hei älä vielä mee, sun kans on niin mukava jutella.. Poltetaan vielä jointti. Jooko? Jekku pyytää.
-   Sori hei, mun tarvii nyt lähtee käymään kotona…
Silloin Jekku ottaa minusta kiinni, painaa pääni penkkiin ja suutelee lujaa.
Yritän rimpuilla otteesta, mutta se ei onnistu. – HEI LOPETA!! Mä huudan kun saan hänen huulensa pois omiltani. Markus tulee paikalle ja riuhtaisee Jekun pois päältäni. – Jumalauta jätkä, tajuutsä et toisen omaan ei kosketa? Ei varsinkaan kaverin omaan. Se on Henkan pimu saatana! Hän karjuu Jekulle.

Keräsin tavarani ja lähdin kävelemään kohti kotia. Kengät hiersivät jalassa, koska eilen tanssiessa oli tullut vesirakkuloita jalkoihin. Ilmasta päätellen oli hyvin varhainen aamu. Oli kylmempi kuin yleensä toukokuiset aamut, ja sumu häiritsi näkemistä.

Vaivuin ajatuksiini. – Mitä mä teen Henkan kanssa.. mä en enää oikeastaan haluais olla sen kanssa, mutta se voi tehä ihan mitä vaan jos mä jätän sen.. ääh, niin vaik.. ajatukseni keskeytyi koska kuulin takaani voimakkaita askelia. Tuli samanlainen olo, kuin pienenä kun oli tehnyt jotain pahaa ja äiti tuli torumaan.
Siinä samassa tunsin joutuvani kuristusotteeseen. Yritin rimpuilla, mutta tajusin, että se vain vaikeuttaa asioita ja satuttaa minua enemmän.
-   Sä lähdet mun mukaan.. kuulin miesäänen sanovan minulle
Hän lähti raahaamaan minua syrjäistä kujaa pitkin. Näin edessäni mustan auton, jossa istui kolme miestä lisää. He olivat kaikki peittäneet kasvonsa, kuka milläkin keinoin.
Minut laitettiin istumaan kahden miehen väliin takapenkille, ja minua raahannut mies meni istumaan kuskin viereen etupenkille. He katsoivat toisiaan merkitsevästi, ja kuski lähti liikkeelle. Tarkkailin heitä kaikkia. Ilmeitä, liikkeitä, jokaista elettä.
Minua pelotti niin paljon, että vaikka olisin halunnut kysyä mitä tämä on, en saanut sanaakaan suustani. Ehkä he luulivat minua joksikin muuksi? Jonkin filmitähden lapseksi ja kun saisivat tietää, että tämä on erehdys pääsisin pois.

Vieressäni oleva mies kaivoi puhelimen esiin. – Miten rakas sun tyttöystävä on sulle? Jos se on sulle rakas niin kannattais löytää velkoihin rahat tämän päivän sisään. Ja 20 prosenttia korkoa. Seuraava kohde olet sinä itse. Hän mutisi puhelimeen, vieraankielen korostuksella. Nyt olin menettänyt kaiken toivoni, tässä oli siis kyse Henkasta.
Hän ei ikinä pelastaisi minua.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

cristy_92 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu