Ahdistaa

Todella hieno ja aikuinen päätös! Älä nyt mistään hinnasta muuta mielipidettäsi huonompaan suuntaan hihhuleiden ja muiden hullujen takia.

Itse en edes tienyt että tällainen riparin korvaava vaihtoehtoleiri on olemassa vaan kävin riparin. Aamusta iltaan jeesus-skeidaa ja jauhetaan miten jumala on tärkeä, rukoillaan jne. Joka päivä piti kertoa mitä uutta opin jumalasta ja uskosta... siinä vaan paskaa puhumaan.

En uskonut leirille mennessä höpöhöpöön, enkä usko vieläkään tai ikinä.

Olet todella kypsä ihminen - jatka samaan malliin :)

Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen uskonnosta. Sitä kutsutaan uskonnonvapaudeksi. Olit sitten eroamassa kirkosta, liittymässä kirkkoon, pysymässä kirkossa tai pysymässä sen ulkopuolella, se on sinun ja vain sinun ratkaisusi. Olet pohtinut omaa maailmankatsomustasi ja päätynyt siihen ratkaisuun, että se ei vastaa kirkon tarjoamaa maailmankatsomusta. Tällöin on aivan oikein, että eroat kirkosta, ellet itse näe muita tarpeeksi painavia syitä sen jäsenenä pysymiseen.

Yritä ymmärtää myös kavereitasi ja kummitätiäsi. Heidän kristillisen maailmankatsomuksensa mukaan sinä olet suuressa vaarassa joutua helvettiin kuolemasi jälkeen. Totta kai se on heille kova paikka. Etenkin kummitädillesi, sillä kummin tehtävä on nimenomaan lapsen uskonnollisessa kasvatuksessa; hän saattaa siis tuntea huonoa omaatuntoa tai jopa syyllisyyttä, ja ehkä yrittää nyt toteuttaa kummin velvollisuuttaan käännyttämällä sinut takaisin.

Olen kuitenkin varma, että alkujärkytyksen hävittyä he tottuvat tilanteeseen ja tajuavat, että olet se sama kaveri kuin ennenkin. Mikä sinussa mukamas on muuttunut kirkosta eroamisen myötä? Ei mikään, ellet ehkä ole tullut hieman itsenäisemmäksi.

Onneksi edes isäsi tukee sinua ratkaisusi kanssa. Hänellä onkin syytä olla ylpeä sinusta, sillä olet miettinyt omaa suhtautumistasi, tehnyt itsenäisen valinnan ja ottanut siitä vastuun. Parhaassa tapauksessa päätöksesi auttaa myös lähipiiriäsi muuttumaan hieman avarakatseisempaan suuntaan.

Mitä siis teet? Ennen kaikkea ole rauhallinen.
-Keskustele asiasta kavereidesi kanssa, mutta sano heille suoraan, että et halua heidän palaavan siihen uudestaan ja uudestaan. Sano, että olet edelleen se sama ihminen ja yhä heidän kaverinsa.
-Kerro kummitädillesi, että ymmärrät kyllä hänen huolensa. Painota, että hän ei ole tehnyt mitään väärin eikä kirkosta eroamisesi ole hänen vikansa, vaan kyseessä on sinun oma, henkilökohtainen ratkaisusi.
-Kerro myös isällesi tuntemuksistasi. Kiitä häntä saamastasi tuesta. Sano olevasi hänestä ylpeä! :) Annamme ylipäätään liian vähän positiivista palautetta läheisillemme, jotka sitä ansaitsisivat.

Asiat selkenevät ja helpottuvat kyllä ajan kanssa. Voimia!

P.S. Protulla pääset keskustelemaan tästäkin asiasta avoimesti, todennäköisesti teemojen "erilaisuus ja syrjintä" ja/tai "maailmankuvat ja -katsomukset" yhteydessä. Tarinasi ei ole mitenkään outo, tai edes kovin harvinainen. Muutkin ovat olleet samanlaisessa tilanteessa, ja selvinneet siitä hyvin. Älä huoli. :)

Omista mielipiteistään saa pitää kiinni, ja tuleekin, etenkin elämänkatsomusasiat nimenomaan ovat henkilökohtaisia. Itse kävin rippikoulun, se oli leirinä ihan mahtava, opetus ja kaikki "aivopesu" oli välillä ehkä hiukkasen tylsää, mutta kuitenkin, sitä seurasi. Haluaisin käydä myös protun aivan muuten vaan vaikka konfikset ja muut nyt on käytykin. Kirkosta eroan varmaankin sitten kun olen täysi-ikäinen.
Pidä kiinni omasta kannastasi ja perustele päätöksiäsi, kyllä muiden täytyy oppia kunnioittamaan sinun omaa mielipidettäsi!