Olette aivan

Minä olen eronnut ja olen valitettavasti pitkälti samaa mieltä aloittajan kanssa käytännön asioissa.
Minulle ei tullut mieleenkään edes ehdottaa minkäänlaista avioehtoa, sillä mehän rakastimme toisiamme enemmän kuin kukaan muu maailmassa, ja olimme täysin varmoja, että meidän liittomme on ilman muuta ikuinen.
Pari vuotta niin olikin, ja aika lensi kuin siivillä umpirakastuneina.
Sitten alkoi se jokin, "Sä et katso mua enää samalla lailla"...
Siinä eivät auttaneet mitkään selitykset ja vakuuttelut, vaikka olin ihan oikeasti edelleen umpirakastunut.
Tilanne ei koskaan enää palannut ennalleen, vaan lopulta hän halusi "vapauden" tai "miettimisaikaa", sen paremmin hän ei sitä kyennyt edes itselleen selventämään.
Murheen murtamana yritin pitää liittomme koossa tilaamalla aikoja useammallekin avioliittoneuvojalle, mutta hän ei halunnut niissä käydä kuin kerran, koska koki, että hänen olisi muututtava.
"Vuosisadan rakkaustarina" oli päättynyt.

Nimenomaan kannattaakin SUUNNITELLA ensin ennen kuin toteuttaa haaveensa.

Täällä sitä nyt istun yksin juhannuksena kotona sadetta pitämässä kun entinen vaimo juhlii minun lasteni ja toisen miehen kanssa ties missä.

Ei näin tietenkään pitänyt käydä mutta kävi kumminkin.

Kolikko putosi kannaltani väärinpäin. Nehän ne on mahkut nykyään.

Kyllähän minun olisi pitänyt tajuta monestakin asiasta, että tää ei tuu onnistumaan, mutta olin rakkaudesta aivan liian sokea.

Yksi pahin mikä on eniten pänninyt on se, että ex varoitti, että peli on ohi jos en tuu hänen ätinsä kanssa toimeen.
No minähän ajattelin, että tulen toimeen kaikkien kanssa, niin miksen sitten hänen äitinsäkin kanssa?

Olisi pitänyt tajuta, että hän on läheisriippuvainen!!!

Äiti oli/on hänelle tärkeämpi kuin minä koskaan!

Ja minä ääliö en tuotakaan huomannut vaikka hän itse siitä varoitti!

Arvatkaa vain ketuttaako?

Tuosta tuhoontuomitsemisesta olen aivan samaa mieltä. Jos merkkejä on jo ennen avioliiton solmimista, niin ei hyvältä näytä.

Entä sitten kun alkaa se harmaa ja usein köyhä ja ankea arki?

Uskon, että ne puolet jotka tulevat eroamaan olisivat olleet hyvin kiitollisia jos joku olisi sanonut, että ÄLÄ MENE TUON KANSSA NAIMISIIN!

Sivullinen näkee tuhon oireet paljon, paljon selkeämmin!

Toivotan onnellista elämää kaikille, enkä vain sille 50%:lle, joka onnistuu liitossaan!

1.2. kirjoitti:

Nimenomaan kannattaakin SUUNNITELLA ensin ennen kuin toteuttaa haaveensa.

Täällä sitä nyt istun yksin juhannuksena kotona sadetta pitämässä kun entinen vaimo juhlii minun lasteni ja toisen miehen kanssa ties missä.

Ei näin tietenkään pitänyt käydä mutta kävi kumminkin.

Kolikko putosi kannaltani väärinpäin. Nehän ne on mahkut nykyään.

Kyllähän minun olisi pitänyt tajuta monestakin asiasta, että tää ei tuu onnistumaan, mutta olin rakkaudesta aivan liian sokea.

Yksi pahin mikä on eniten pänninyt on se, että ex varoitti, että peli on ohi jos en tuu hänen ätinsä kanssa toimeen.
No minähän ajattelin, että tulen toimeen kaikkien kanssa, niin miksen sitten hänen äitinsäkin kanssa?

Olisi pitänyt tajuta, että hän on läheisriippuvainen!!!

Äiti oli/on hänelle tärkeämpi kuin minä koskaan!

Ja minä ääliö en tuotakaan huomannut vaikka hän itse siitä varoitti!

Arvatkaa vain ketuttaako?

Tuosta tuhoontuomitsemisesta olen aivan samaa mieltä. Jos merkkejä on jo ennen avioliiton solmimista, niin ei hyvältä näytä.

Entä sitten kun alkaa se harmaa ja usein köyhä ja ankea arki?

Uskon, että ne puolet jotka tulevat eroamaan olisivat olleet hyvin kiitollisia jos joku olisi sanonut, että ÄLÄ MENE TUON KANSSA NAIMISIIN!

Sivullinen näkee tuhon oireet paljon, paljon selkeämmin!

Toivotan onnellista elämää kaikille, enkä vain sille 50%:lle, joka onnistuu liitossaan!

Lue lisää

Ei se auta, vaikka joku varoittaisi. Kun halutaan olla rakastuneita ja mennä naimisiin, niin sitten ollaan rakastuneita ja mennään naimisiin, vaikka kaikki muut huomaisivat, että suhteella ei ole mitään edellytyksiä onnistua.

Kerronpa vähän esimerkkejä lähipiiristäni:

1) Nuori pari elää on-off-suhdetta 3 vuotta. Sitten hoksataan, että ollaan sittenkin luotuja toisilleen, vaikka alku on ollut tosi vaikeaa. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Ero seurasi 1,5 vuoden päästä prinsessahäistä.

2) Nainen saa miehen monta kertaa kiinni valehtelusta ja muusta epärehellisyydestä jo seurusteluaikana, mutta haluaa silti jatkaa seurustelua ja lopulta mennä naimisiin, koska mies on niin komea ja hurmaava. Naisen ystäväpiiri ei pidä yhtään lipevästä miehestä, mutta eivät mene sotkeutumaan toisten suhteeseen. Nainen itkee paniikissa häitä edeltävänä iltana, että onko sittenkin tekemässä virheen. Häät kuitenkin pidetään. Parin vuoden sisällä paljastuu, että tämä vakuuttavan oloinen mies on valehdellut kaikille silmät ja suut täyteen, ei pysty pitämään yhtään työpaikkaa ja on korviaan myöten veloissa. Viimeinen pisara oli, kun mies oli hätäpäissään vienyt naisen korut panttilainaamoon. Erosta tuli katkera, koska mies levitteli naisesta valheita pitkin kyliä ja yritti pilata naisen ystävyys- js sukulaissuhteet.

3) Yllämainittu psykopaattinen mies löytää itseään 15 vuotta nuoremman, herkän, kokemattoman, vanhempiensa luona asuvan naisen, jonka kanssa alkaa seurustelemaan. Nainen on korviaan myöten ihastunut komeaan, hurmaavaan, mutta täysin varattomaan mieheen. Seurustelevat ja menevät naimisiin. Syntyy kaksi lasta. Ulosottomiehet ja epämääräiset velkojat alkavat juosta ovella, jolloin elämän realiteetit paljastuvat naiselle. Nainen haluaa eron. Naisen vanhemmat maksavat MIEHEN vuokra-asunnon vuokran, että nainen pääsee hänestä nopeasti eroon. Mikään ei kuitenkaan auta vaan pari palaa yhteen ja elämä on yhtä aaltoliikettä -välillä ollaan onnen kukkuloilla, mutta useimmiten elellään henkisessä pahoinvoinnissa. Jos jotain ongelmia suhteessa on, vika on aina naisessa.

4) Akateemisesti koulutetulla ja hyvän näköisellä naisella biologinen kello tikittää. Vuodet kuluvat, mutta lopulta hän löytää miehen ja rakastuu. Koko ystäväpiiri yllättyy. Mies on kömpelö, yksivakainen, hänellä ei tunnu olevan yhtään omaa ajatusta eikä muutenkaan oikein mitään sanottavaa. Pidetään kauniit häät, vuoden päästä syntyy lapsi. Vuoden päästä lapsen syntymästä nainen ärtyy mieheensä lopullisesti ja hakee eroa. Kukaan muu ei ylläty, paitsi onneton mies, joka ei käsitä miksi hän ei kelpaa, vaikka on yrittänyt olla hyvä puoliso ja isä. Alkaa riitely omaisuuden jaosta ja lapsen huoltajuudesta.

5) Nainen ja mies ovat seurustelleet nuoresta asti. Nainen käyttää kohtuudella alkoholia, mutta mies ryyppää vielä kolmikymppisenä samaan tahtiin kuin nuorempana eli vetää tajun kankaalle joka viikonloppu ja loma-ajat on koko ajan pöhnässä, samoin kaiken vapaa-aikansa. Miehen elimistö ei enää kestä juomista ja hän on tehnyt ensimmäiset sairaalareissunsa haimatulehduksen ja alkavan diabeteksen takia. Ystävät eivät tahdo jaksaa miehen kännäämistä, eivätkä enää kutsu paria kaikiin yhteisiin juttuihin. Nainen katsoo miehensä juomista läpi sormiensa ja menee naimisiin miehen kanssa. Ystävät toivovat hartaasti, ettei perheeseen synny lapsia, jotka näkisivät isänsä aina kännissä tai vähintään kaljapöhnässä.

Näitä tarinoita riittää, kun vähän katselee ympärilleen. Tahtoisin sanoa kaikille, että älkää menkö naimisiin,

-jos jokin epäilyttää kumppanissa
-jos kumppani on epärehellinen pienessäkään asiassa
-jos kumppani tuntuu poikkeavan eli liian itsevarmalta ja hallitsevalta
-jos riitelette useasti
-jos olette panneet suhteen useamman kerran poikki seurusteluaikana
-jos välilä on sellainen olo ettette ole varmoja olisiko sittenkin jossain joku vielä parempi
-jos tuntuu että tärkein syy yhteenmuutolle tai naimisiinmenolle on jonkin ongelman ratkaisu (raskaus, asunto, raha, huono itsetunto, yksinäisyyden pelko, halu täyttää jokin standardi)

Jos kaksi henkisesti kypsää, oman elämänsä hyvin hallitsevaa, realistisesti parisuhteeseen suhtautuvaa, hyvin kumppaninsa tuntevaa ja toisiaan kovasti paljon rakastavaa ihmistä menee naimisiin, onnistumisprosentti on 50:stä ylöspäin, mutta jos lähtökohta on jokin yllämainituista, niin onnistumisen todennäköisyys on huomattavan paljon pienempi.

Luin juuri, että masentunut ihminen tekee parempia päätöksiä kuin normaali.
Sille on oikein nimikin "depressiivinen realismi".

Toivottavasti et pääse koskaan kokemaan loppuneen liiton "ihanuutta"!

Useimmat tuntemani eronneet kuvaavat mennyttä liittoaan sanalla "helvetti", ja usein jo alusta saakka. (Mitä minä suuresti ihmettelen.)

Mitä sitä suotta pähkäilemään jos kerran olet niin varma tunteistanne.

Tuskin se helvetti silloin jo hääpäivänä alkaa, kuten jotkut väittävät heille käyneen?

Onnea teille...