Hei. Olen kirjoitellut palstalle aina silloin, kun itselläni on hoidot menossa. Muuten olen vain lukenut palstalaisten juttuja ja saanut lisää toivoa, vaikka rehellisyyden nimissä joskus on kyllä toivo hieman hiipunutkin näiden kirjoitusten perusteella...
Itselläni on kolmas icsi menossa. Viime kesäkuussa -07 oli ensimmäinen, jossa ei päästy edes siirtämään alkioita, kun munasolut olivat epäkypsiä eivätkä hedelmöittyneet. Marraskuussa -07 oli toinen hoito, jolloin siirrettiin yksi top-alkio, mutta raskaus ei alkanut. Sitten helmikuussa tehtiin ensimmäinen PAS, josta ei myöskään raskaus alkanut.
Meillä hoitoihin hakeutumisen syynä on miehen siittiöiden huono laatu ja todella vähäinen määrä. Omilla siittiöillä on pystytty hedelmöittämään neljä munasolua. Vertailun vuoksi viime marraskuussa hedelmöitettiin 7 munasolua donor-spermalla (haluttiin katsoa, tuleeko alkioista selkeästi "parempia", mutta näin ei käynyt). Siirrot on tehty omalla spermalla hedelmöitetyillä alkioilla.
Tämä kolmas icsi-kerta on ratkaiseva siinä mielessä, että olemme sopineet mieheni kanssa tämän olevan viimeinen kerta, kun yritämme omilla siittiöillä raskautta. Minä olen kuitenkin hoitojen alusta saakka ollut huolissani, ehtiikö hoidot ajoittua oikein juhannukseen ja klinikan kesälomaan. Ettei vain kävisi niin, että tulisi heidän puoleltaan kiire ja munasolut jouduttaisiin poimimaan epäkypsinä... Toki viime kesäkuussa tuohon vaikutti se, että olimme hoidossa ensimmäistä kertaa, eivätkä lääkeannokset yms. olleet kohdallaan. Erehdyksen kauttahan näissä hoidoissa mennään, jos karkeasti voi asian ilmaista.
Tänä kesänä hoitojen ajoittaminen pyrittiin vahvistamaan sillä, että söin 1.-7.6. Terolut-kuurin, että kuukautiseni varmasti alkaisivat ajoissa. Maalis- ja huhtikuussa kuukautiset alkoivat kuun 9. päivä. Toukokuussa kuun 14. päivä ja nyt kuukautiseni eivät ole alkaneet ollenkaan.
Tilanne on seuraavanlainen: minun piti aloittaa GonalF -piikit to 12.6. Lääkärimme kehoitti kuitenkin odottamaan, kun kuukautiset eivät olleet alkaneet. No pe 13.6. minulla alkoi ns. ruskea töhnävuoto, jota seuraavana päivänä minulla on aikaisemmin alkanut kunnon kuukautiset. Soittelin perjantaina Väestöliiton klinikalle, jossa olemme hoidossa, ja lääkärimme neuvoi minua aloittamaan piikityksen lauantaiaamuna. Tein työtä käskettyä. Kun maanantaihinkaan mennessä ei sen perjantain "töhnän" jälkeen ollut tullut pisaraakaan verta, soitin uudemman kerran lääkärillemme. Hän sanoi, ettei se haittaa, että vuoto voi vielä tulla. Kävin kuitenkin oman mieleni rauhoittamiseksi yksityisellä lääkäriasemalla otattamassa verestä raskaustestin, "etten vain olisi tullut luonnollisesti raskaaksi". Testi oli negatiivinen. Olen siis pistänyt GonalF:ää lauantaista asti (tunnin päästä tulee viides pistos), eikä kuukautisistani ole tullut pisarankaan merkkiä. Lisäksi vatsani on oudon kipeä, eri tavalla kuin se on aikaisemmin ollut. Tunne ahdistavaa kipuilua kylkiluiden alapuolella ylävatsassa. Onko kellään kokemuksia siitä, että olisitte piikittäneet, vaikka kuukautiset eivät ole alkaneet? Miten hoidot sujuivat sen jälkeen?
Tänään soitan hoitavalle lääkärillemme ja kysyn, pitäisikö minun ajella lähes 300km Tampereelle ja mennä hänen tarkastettavakseen. Jotenkin luotan eniten heidän ammattitaitoonsa verraten esim. vain yksityistä gynekologia. Toki nykyään lapsettomuus on niin yleistä, että varmaan "normigynekologit" ovat asiassa yhtä päteviä.
Kuten kirjoitusajasta voitte päätellä, olen todella stressaantunut (olen ollut joka hoitokerralla!!), enkä saa nukutuksi. Olen satsannut näihin hoitoihin sekä henkisesti että konkreettisesti enemmän kuin mihinkään aikaisempiin. Otin melkein kuukauden palkatonta lomaa, jotta voisin elää hoitojen jälkeen stressittömästi ja keskittyä omaan hyvinvointiini (eräs viidennellä icsi-hoidolla lapsen saanut kertoi tehneensä niin). Taloudellisesti hoidot ovat vetäneet meidät mieheni kanssa tiukille, mutta onneksi meidän molempien vanhemmat ovat auttaneet niin paljon kuin ovat voineet. Anopin hokema "sun pitää vain ottaa rauhallisesti" ei tosin auta yhtään, päin vastoin - se ärsyttää niin kovaa!!
Täytyy vielä sanoa, että vaikka parisuhteemme on ihana ja muuten kunnossa, nämä hoidot ovat olleet niin rankkoja, etten uskaltaisi vannoa, että kestämme lapsettomuuden yhdessä. Minulla on kova tarve kokea biologinen äitiys ja mieheni soisi sen minulle mieluummin kuin mitään muuta maailmassa (on valmiinpi kuin minä itse donor-sperman käyttöön), MUTTA silti tämä rasittaa parisuhdetta. Itsekkäät ajatukset täyttävät pään: miksi minun pitää uhrata kroppani ja terveyteni näille hoidoille, kun lääketieteellisesti todettu "syy" ei ole minussa (tiedän toki, että minussakin voi olla jotain "vikaa", vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan)?, saisinko lapsen toisen miehen kanssa ihan luonnollisesti, ilman kaikkea tätä henkistä rasitetta (negatiivine raskaustulos on joka kerta kuin pieni kuolema!)?, miksi sellaiset äidit saavat lapsia, jotka eivät huolehdi niistä tai käyttävät raskausaikana päihteitä? jne. Hoitojen tuoma stressi on laittanut kroppani koville ja vastustuskykyni on ihan nollissa. Olen sairastellut paljon hoitokertojen jälkeen. Kaiken kestäisin, jos vain voisin uskoa, että vielä me saamme oman kultaisen pienokaisen, mutta sitä ei kukaan pysty ennustamaan. Miehenikin on välillä vihainen minun ainaisesta itkusta ja alakuloisuudesta. Hän varmasti purkaa omaa turhautuneisuuttaan ja vihaansa sillä tavalla, mutta... Parhaille ystävilleni olen uskaltanut sanoa ääneen, että en tiedä kestääkö parisuhteemme (olemme naimisissa, minä olen 26-vuotias ja mieheni hieman vanhempi) tuloksettomia hoitokertoja enää kovin kauaa. He sanoivat uskovansa meihin, mutta heistä kukaan ei täysin tiedä, millaista on elää lapsettomuutta. Nähdä päivä päivän jälkeen tuttuja kävelevän vastaan maha kasvaen, kierrellä kaupoissa hypistelemässä lasten vaatteita, kuunnella sivusta, kun kaverit hehkuttavat raskauttaan tai lapsiaan... Aina pääsee itku, kun tulee kotiin omien seinien suojaan.
Nyt minä lopettelen ja menen suihkuun. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia siitä, miten on mennyt, jos kuukautisia ei ole tullut hoitojen alettua.
Kaikille lapsettomuudesta kärsiville oikein paljon aurinkoa ja positiivisuutta elämään!:)
Itselläni on kolmas icsi menossa. Viime kesäkuussa -07 oli ensimmäinen, jossa ei päästy edes siirtämään alkioita, kun munasolut olivat epäkypsiä eivätkä hedelmöittyneet. Marraskuussa -07 oli toinen hoito, jolloin siirrettiin yksi top-alkio, mutta raskaus ei alkanut. Sitten helmikuussa tehtiin ensimmäinen PAS, josta ei myöskään raskaus alkanut.
Meillä hoitoihin hakeutumisen syynä on miehen siittiöiden huono laatu ja todella vähäinen määrä. Omilla siittiöillä on pystytty hedelmöittämään neljä munasolua. Vertailun vuoksi viime marraskuussa hedelmöitettiin 7 munasolua donor-spermalla (haluttiin katsoa, tuleeko alkioista selkeästi "parempia", mutta näin ei käynyt). Siirrot on tehty omalla spermalla hedelmöitetyillä alkioilla.
Tämä kolmas icsi-kerta on ratkaiseva siinä mielessä, että olemme sopineet mieheni kanssa tämän olevan viimeinen kerta, kun yritämme omilla siittiöillä raskautta. Minä olen kuitenkin hoitojen alusta saakka ollut huolissani, ehtiikö hoidot ajoittua oikein juhannukseen ja klinikan kesälomaan. Ettei vain kävisi niin, että tulisi heidän puoleltaan kiire ja munasolut jouduttaisiin poimimaan epäkypsinä... Toki viime kesäkuussa tuohon vaikutti se, että olimme hoidossa ensimmäistä kertaa, eivätkä lääkeannokset yms. olleet kohdallaan. Erehdyksen kauttahan näissä hoidoissa mennään, jos karkeasti voi asian ilmaista.
Tänä kesänä hoitojen ajoittaminen pyrittiin vahvistamaan sillä, että söin 1.-7.6. Terolut-kuurin, että kuukautiseni varmasti alkaisivat ajoissa. Maalis- ja huhtikuussa kuukautiset alkoivat kuun 9. päivä. Toukokuussa kuun 14. päivä ja nyt kuukautiseni eivät ole alkaneet ollenkaan.
Tilanne on seuraavanlainen: minun piti aloittaa GonalF -piikit to 12.6. Lääkärimme kehoitti kuitenkin odottamaan, kun kuukautiset eivät olleet alkaneet. No pe 13.6. minulla alkoi ns. ruskea töhnävuoto, jota seuraavana päivänä minulla on aikaisemmin alkanut kunnon kuukautiset. Soittelin perjantaina Väestöliiton klinikalle, jossa olemme hoidossa, ja lääkärimme neuvoi minua aloittamaan piikityksen lauantaiaamuna. Tein työtä käskettyä. Kun maanantaihinkaan mennessä ei sen perjantain "töhnän" jälkeen ollut tullut pisaraakaan verta, soitin uudemman kerran lääkärillemme. Hän sanoi, ettei se haittaa, että vuoto voi vielä tulla. Kävin kuitenkin oman mieleni rauhoittamiseksi yksityisellä lääkäriasemalla otattamassa verestä raskaustestin, "etten vain olisi tullut luonnollisesti raskaaksi". Testi oli negatiivinen. Olen siis pistänyt GonalF:ää lauantaista asti (tunnin päästä tulee viides pistos), eikä kuukautisistani ole tullut pisarankaan merkkiä. Lisäksi vatsani on oudon kipeä, eri tavalla kuin se on aikaisemmin ollut. Tunne ahdistavaa kipuilua kylkiluiden alapuolella ylävatsassa. Onko kellään kokemuksia siitä, että olisitte piikittäneet, vaikka kuukautiset eivät ole alkaneet? Miten hoidot sujuivat sen jälkeen?
Tänään soitan hoitavalle lääkärillemme ja kysyn, pitäisikö minun ajella lähes 300km Tampereelle ja mennä hänen tarkastettavakseen. Jotenkin luotan eniten heidän ammattitaitoonsa verraten esim. vain yksityistä gynekologia. Toki nykyään lapsettomuus on niin yleistä, että varmaan "normigynekologit" ovat asiassa yhtä päteviä.
Kuten kirjoitusajasta voitte päätellä, olen todella stressaantunut (olen ollut joka hoitokerralla!!), enkä saa nukutuksi. Olen satsannut näihin hoitoihin sekä henkisesti että konkreettisesti enemmän kuin mihinkään aikaisempiin. Otin melkein kuukauden palkatonta lomaa, jotta voisin elää hoitojen jälkeen stressittömästi ja keskittyä omaan hyvinvointiini (eräs viidennellä icsi-hoidolla lapsen saanut kertoi tehneensä niin). Taloudellisesti hoidot ovat vetäneet meidät mieheni kanssa tiukille, mutta onneksi meidän molempien vanhemmat ovat auttaneet niin paljon kuin ovat voineet. Anopin hokema "sun pitää vain ottaa rauhallisesti" ei tosin auta yhtään, päin vastoin - se ärsyttää niin kovaa!!
Täytyy vielä sanoa, että vaikka parisuhteemme on ihana ja muuten kunnossa, nämä hoidot ovat olleet niin rankkoja, etten uskaltaisi vannoa, että kestämme lapsettomuuden yhdessä. Minulla on kova tarve kokea biologinen äitiys ja mieheni soisi sen minulle mieluummin kuin mitään muuta maailmassa (on valmiinpi kuin minä itse donor-sperman käyttöön), MUTTA silti tämä rasittaa parisuhdetta. Itsekkäät ajatukset täyttävät pään: miksi minun pitää uhrata kroppani ja terveyteni näille hoidoille, kun lääketieteellisesti todettu "syy" ei ole minussa (tiedän toki, että minussakin voi olla jotain "vikaa", vaikka virallista diagnoosia ei olisikaan)?, saisinko lapsen toisen miehen kanssa ihan luonnollisesti, ilman kaikkea tätä henkistä rasitetta (negatiivine raskaustulos on joka kerta kuin pieni kuolema!)?, miksi sellaiset äidit saavat lapsia, jotka eivät huolehdi niistä tai käyttävät raskausaikana päihteitä? jne. Hoitojen tuoma stressi on laittanut kroppani koville ja vastustuskykyni on ihan nollissa. Olen sairastellut paljon hoitokertojen jälkeen. Kaiken kestäisin, jos vain voisin uskoa, että vielä me saamme oman kultaisen pienokaisen, mutta sitä ei kukaan pysty ennustamaan. Miehenikin on välillä vihainen minun ainaisesta itkusta ja alakuloisuudesta. Hän varmasti purkaa omaa turhautuneisuuttaan ja vihaansa sillä tavalla, mutta... Parhaille ystävilleni olen uskaltanut sanoa ääneen, että en tiedä kestääkö parisuhteemme (olemme naimisissa, minä olen 26-vuotias ja mieheni hieman vanhempi) tuloksettomia hoitokertoja enää kovin kauaa. He sanoivat uskovansa meihin, mutta heistä kukaan ei täysin tiedä, millaista on elää lapsettomuutta. Nähdä päivä päivän jälkeen tuttuja kävelevän vastaan maha kasvaen, kierrellä kaupoissa hypistelemässä lasten vaatteita, kuunnella sivusta, kun kaverit hehkuttavat raskauttaan tai lapsiaan... Aina pääsee itku, kun tulee kotiin omien seinien suojaan.
Nyt minä lopettelen ja menen suihkuun. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia siitä, miten on mennyt, jos kuukautisia ei ole tullut hoitojen alettua.
Kaikille lapsettomuudesta kärsiville oikein paljon aurinkoa ja positiivisuutta elämään!:)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla ei ole noista kuukautis- ja hormoonipiikittelyasioista tietoa, kirjoitan vain siksi, että meillä on se tilanne että lapsettomuus johtuu miehestä. Olen miettinyt olenko valmis moiseen hormoonirumbaan, sillä olen kovin herkkä kaikille hormooneille (en pysty syömään edes e-pillereitä) ja hoito on stressaavaa ja kallista ja sinne pitäisi matkustaa pitkä matka... Eikä meillä ole todellakaan varaa moneen hoitoon. Lisäksi pelkään mitä terveydellisiä vaikutuksia noilla hormoonihoidoilla on eli siis lisääntyykö syöpäriskit tai tuleeko normaali raskautuminen myöhemmin vaikeaksi. Lapsiasiamme on jäänyt paikoilleen junnaamaan koska emme ole osanneet päättää mitä tehdä. Olen sitä mieltä että voisimme käyttää luovuttajan siittiöitä ja mieskin saattaa siihen suostua. Emme kuitenkaan puhuisi asiasta anopille koska tiedän ettei hän rakastaisi muuta kuin biologista lasta... vaakakupissa painavat myös miehen suvun perinnölliset sairaudet. On tämä niin hankalaa.
Moi! Meillähän oli sellainen tilanne aikanaan, että olimme jo kauan toivoneet lasta. Minä en sinun tavoin ole voinut syödä e-pillereitä. No, vuosien "ei-yrittämisen" jälkeen sanoin miehelleni, että nyt on mentävä jonkinlaisiin testeihin, kun emme vahingossakaan tulleet raskaaksi normaalista sukupuolielämästä huolimatta. Niinhän siinä sitten kävi, että testeistä tuli tulokset, että miehellä on "huonoa spermaa". Siitä eteenpäin oli selvä, että ok, me mennään lapsettomuushoitoihin ja saadaan ne lapset sillä tavalla. Kuinkas ollakaan, ensimmäinen, eikä toinen lapsettomuushoito toiminutkaan. Silloin alkoivat minulla ne kyseenalaistamiset hormonihoitoja kohtaan. Minä en pelkää syöpäriskiä tms., mutta kyllä minulla hoidot ovat vaikuttaneet aina kuukautiskiertoon ja oma terveydentila on heikentynyt. Tosin uskon siihen vaikuttaneen enemmän stressin kuin itse hormonilääkkeiden. Jos olisi valinnanvaraa, niin minä en menisi hoitoihin, mutta ihan vielä en ole valmis vaihtamaan miestä. Suosittelen, että parisuhteen vahvuuttaa testaa jollakin tavalla jo ennen hoitoja, sillä ne ovat raastavia molemmille osapuolille. Mies tuntee syyllisyyttä ja nainen syyttää ainakin mielensä sopukoissa, vaikkakin epäsuorasti. Toivon, että teidän tilanne ratkeaa ja saisitte oman ihanan lapsen.:)
...kaiken se kestäää????aivan tippa meinaa silmään tulla,kun en ite saa lapsia ja ajattelenkin et mies miettis sen takia akan vaihtoa!!!???? minut hän halusi.ei alunperinkään seurustelemaan ruvettu tyyliin Sitte lapset kuuluu kans kauppaan. elämä ei ole aina reilua,mutta jos lääketiede kerran sitä varten on kehitetty niin kyllä sen kävisin läpi ensin.olkaa onnellisia että teiän miehet haluaa mennä niihin myös!!tajuatteko miten paljon on miehii mitä asia ei kiinnosta.jotka ei todellakaan mene vetelemään lääkärille handyyn. näin se vaan on. huhhhuhh..kyllä ootte julmia.
Ajatuksiasi lukiessa kiitin "onneani", että meissä on molemmissa vikaa, siis minussa ja miehessäni... Jos meidän tilanteesta pitää siis jotain hyvää löytää, niin ainakaan meidän ei tarvitse ruveta syyllistämään toista tietoisesti tai tietämättä. Toisaalta tuli siis itselle helpottunut olo edes jonkin verran.
Pahaa tekee kyllä miehesi puolesta... Oletko yrittänyt ajatella itseäsi hänen asemaansa? Tuo olis kyl ihan kauheeta kenelle tahansa, siis tollanen vaihtoon joutuminen itsestä johtuvan lapsettomuuden takia... Kannattaa ehkä miettiä tosiaan, että oletteko naimisissa aivan oikeista syistä...
Siis kuka on puhunut aviopuolison jättämisestä? Käsitin tuon miehen vaihdon ihan siis lapsen biologisen isän vaihtona, en kumppanin vaihtamisena. Tai sitten muuten vain oli hassusti ilmaistu... tuskin tuo nimimerkki on miestä vaihtamassa moisen vuoksi! Kun puhuu noin kauniisti sitten.
Meillä on lapsi lahjasiittiöillä ja ihan yhtä rakas miehelle kuin mitä täysin biologinen olisi!