AWA

Ei vapautus ollut mikään voitto NG:lle. Viranomaisten taholtahan kyse oli ainoastaan siitä, ettei haluttu paljastaa/käyttää kaikkia "kortteja" pelkkään KO een, vaan "isot kortit" jätettiin hovioikeudenkäyntiä varten.
Hölmöähän se olisi antaa puolustuksen valmistella vuosi kaupalla vastinetta todisteisiin. Eli mahdollisimman pienillä todisteilla on pyritty KO ssa menemään.
Kuinka moni syytön jättäisi kertomatta henk. koht. oman version julkisuuteen ja mitä syytä syyttömällä on piileskellä ja peitellä itseään.
Toisaalta monet syytetytkin peittävät kasvonsa vaikka ovat tunnustaneet.
Nyt vain odotellaan virhettä ja sitten hovissa tavataan.
17752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Luulin jo hetken, että oli jotain asiaa, mutta rahvas se lynkkauskiimassaan vaan paukutteli henkseleitään.

Nyt ne jupisevat itsekseen ja puristavat nyrkkiä taskussa.

Todisteita, todisteita, tuokaa pärkkele todisteita! Ei se sen vaikeampaa pitäisi olla.

Äänestä
  • Voi pyhät hyssykät sentään.Etkö käsitä,että tapaus oli oikeudellisesti,liian vanha.Valitettavasti meillä ei ole vanhenemisrajaa.Oikeudenkäynti kuitenkin käytiin, että yhteiskunnaan velvoitteet lain osalta täyttyisi. Ja täyttyihän ne, kun oikeus oikein kirjasi perusteluihinsa,tämän epävarmuustekijän,joka johtui jutun iästä. Syyttäjällä on silloin todella olemattomat mahdollisuudet todisteillaan, saada täysinäyttö, ettei jää pientäkään epäilystä jää. Siksi tämä oikeudenkäynti tuntui läpihuutojutulta,jonka tulos tiedettiin jo ennakolta. Valitettavasti on todettava, ettei näistä kymmeniä vuosia vanhosta murhajutuista saada enää oikeuskelpoisia, puhumattakaan tuomiosta.

    Äänestä

  • armahda minua.. kirjoitti:

    Voi pyhät hyssykät sentään.Etkö käsitä,että tapaus oli oikeudellisesti,liian vanha.Valitettavasti meillä ei ole vanhenemisrajaa.Oikeudenkäynti kuitenkin käytiin, että yhteiskunnaan velvoitteet lain osalta täyttyisi. Ja täyttyihän ne, kun oikeus oikein kirjasi perusteluihinsa,tämän epävarmuustekijän,joka johtui jutun iästä. Syyttäjällä on silloin todella olemattomat mahdollisuudet todisteillaan, saada täysinäyttö, ettei jää pientäkään epäilystä jää. Siksi tämä oikeudenkäynti tuntui läpihuutojutulta,jonka tulos tiedettiin jo ennakolta. Valitettavasti on todettava, ettei näistä kymmeniä vuosia vanhosta murhajutuista saada enää oikeuskelpoisia, puhumattakaan tuomiosta.

    ihtelles, äläs käy awalle, awa on oikeassa, niinkus murha ei vanhene koskaan, se menee vielä etiäppäin, nytkähtää, sitten jatketaan hovissa uusin todistein, siellä Marjatta ja Virpiä uskotaan, saat nähä.
    Ei ole herastuomaria suojelemassa.

    mutta kun ei ollut mitäännäyttöä.

    Äänestä

  • Nollanäyttöä pukkasi kirjoitti:

    mutta kun ei ollut mitäännäyttöä.

    Niin se saattaa 0 - näytää,ihmiselle joka ei tiedä kuinka nämä prosessit kulkee. Kaikkein suurin ongelma tässä oikeudenkäynnissä oli juuri tapauksen ikä, se jo itsessään luo niin suuren epävarmuustekijän, ettei siinä jää vastapuolelle mahdollisuuksia,kun vaatimuksena on syyllisyyden täysinäyttö. En näe mitään mahdollisuuksia näissä vanhoissa murhajutuissa muilla näytöillä, saada syytettyä vastuuseen teoistaan. Tunnustus olisi ollut se ainoa vaihtoehto,ja siihen lisättynä muu näyttö,silloin häkinovet olisivat heilahtaneet.

    Äänestä

  • puuttumaan ilm.. kirjoitti:

    tunnustusta eikä muutanäyttöä, EI MITÄÄN!

    Kaikki todellinen näyttö taasen viittasi syyttömyyteen.

    Äänestä

  • Baritoni-Marjatta kirjoitti:

    tunnustusta eikä muutanäyttöä, EI MITÄÄN!

    Kaikki todellinen näyttö taasen viittasi syyttömyyteen.

    Käntty veti sanansa takaisin,ja palautui takaisin valikoivaan tuttuun ja turvalliseen muistamattomuuden tilaansa. Kyllä tuollainen ylivähättelevä asenne syyttäjän oikeudessa esittämään näyttöä kohtaan, saa esittäjänsä motiivit erikoiseen valoon. Tämä käyty oikeudenkäynti, oli jo lähtökodiltaan täysin erilainen, kuin vast.uudemmat jutut. Se vietiin läpi,että yhteiskunnan velvoitteet lain osalta,täyttyy. Eli hoidettiin homma siististi pois roikkumasta. Ja täyttyihän ne.

    Äänestä

  • Baritoni-Marjatta kirjoitti:

    tunnustusta eikä muutanäyttöä, EI MITÄÄN!

    Kaikki todellinen näyttö taasen viittasi syyttömyyteen.

    Kuten rakin viestin lähettämisajasta näkyy, Gustu-rakki valvoo, kun tavalliset, terveet ihmiset nukkuvat.
    Hän hiippailee, ruikkii ihmisten nurkissa argumenttejaan, palaa takaisin näppiksen ääreen ja ulostaa pahaa mieltään palstoille.
    Hän puree hammasta, ja vannoo kostoa "niille"...

    Äänestä

  • Tsop Tsop herraseni kirjoitti:

    ihtelles, äläs käy awalle, awa on oikeassa, niinkus murha ei vanhene koskaan, se menee vielä etiäppäin, nytkähtää, sitten jatketaan hovissa uusin todistein, siellä Marjatta ja Virpiä uskotaan, saat nähä.
    Ei ole herastuomaria suojelemassa.

    mut pesee ja linkoo kuitekikinii,vaikka hovviin menisikin.Et siliviisiin juu.

    Äänestä

  • puuttumaan ilm.. kirjoitti:

    Niin se saattaa 0 - näytää,ihmiselle joka ei tiedä kuinka nämä prosessit kulkee. Kaikkein suurin ongelma tässä oikeudenkäynnissä oli juuri tapauksen ikä, se jo itsessään luo niin suuren epävarmuustekijän, ettei siinä jää vastapuolelle mahdollisuuksia,kun vaatimuksena on syyllisyyden täysinäyttö. En näe mitään mahdollisuuksia näissä vanhoissa murhajutuissa muilla näytöillä, saada syytettyä vastuuseen teoistaan. Tunnustus olisi ollut se ainoa vaihtoehto,ja siihen lisättynä muu näyttö,silloin häkinovet olisivat heilahtaneet.

    Et sitten kertonut mitä se paljon oli. Lue pösilö se syyttäjän mosaiikki ja naura makeasti Eipä olisi uskonut, että oikeusvaltiossa tarvitsee sellaista paskaa luea. Toisaalta siinä syyttäjä avoimesti myöntää, ettei mitään näyttöä ole. Puolustuksen vastineessa on muuten aika osuvasti kommentoitu poliisin etp:tä, ja todettu, että poliisi ei mitenkään kerro miksi he pitävät Gustafssonia syyllisenä.

    Äänestä

kuvittelee vielä että mennään hoviin.
Imbesilli.

Äänestä
  • Kuusivuotiaskin tietää, että hoviin valittamisen määräaika umpeutui syksyllä 2005. Kyse on näistä idiooteista, jotka hekumoivat poliisin salaisilla tiedoilla, Nissen tunnustuksilla ja ties millä. Eivät millään pysty näkemään sitä kuinka yksinkertainen poliisikaksikko erehtyi pahan kerran syyllisestä.

    Äänestä

  • kai kirjoitettu? kirjoitti:

    Kuusivuotiaskin tietää, että hoviin valittamisen määräaika umpeutui syksyllä 2005. Kyse on näistä idiooteista, jotka hekumoivat poliisin salaisilla tiedoilla, Nissen tunnustuksilla ja ties millä. Eivät millään pysty näkemään sitä kuinka yksinkertainen poliisikaksikko erehtyi pahan kerran syyllisestä.

    mennä hoviin JOS ON UUSIA TODISTEITA joita ovat ne tunnustusten kuulleet todistajat, esim. Virpi.

    Hän on silminnäkijä, eikä ole todistanut.
    Hoviin mennään.

    hymmmm

    Äänestä

  • Tottakai voidaan kirjoitti:

    mennä hoviin JOS ON UUSIA TODISTEITA joita ovat ne tunnustusten kuulleet todistajat, esim. Virpi.

    Hän on silminnäkijä, eikä ole todistanut.
    Hoviin mennään.

    hymmmm

    Siis laskit leikkiä... Ei kukaan ole noin tyhmä.

    Äänestä

että lasketaan niinkus koko booromi kuiviin....se pumppu vaan täysille ja parotaan tulojoki, niiin ja siitä niinkus purosta mistäMarjatta hyppäsi yli siitä menee vettä huimasti ku avataan sulur nääs.

Äänestä
  • tuossa on asiaa ja on ilo lukea asiallisia viestejäsi tämän saastan keskellä.
    Olet varmasti älykkäin kirjoittaja täällä. Minun jälkeeni tietenkin.

    Äänestä

  • Niin karra kirjoitti:

    tuossa on asiaa ja on ilo lukea asiallisia viestejäsi tämän saastan keskellä.
    Olet varmasti älykkäin kirjoittaja täällä. Minun jälkeeni tietenkin.

    kivoja on jutut ja niin ystävällisiiki se on niin söpöö kun näin vaan ollaan sovussa ja samaa mieltä eikä noista ilkeistä välitetä mitä vittua se niille paskoille kuuluu mitä mieltä meidän porukka on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hovissa tavataan! kirjoitti:

Ei vapautus ollut mikään voitto NG:lle. Viranomaisten taholtahan kyse oli ainoastaan siitä, ettei haluttu paljastaa/käyttää kaikkia "kortteja" pelkkään KO een, vaan "isot kortit" jätettiin hovioikeudenkäyntiä varten.
Hölmöähän se olisi antaa puolustuksen valmistella vuosi kaupalla vastinetta todisteisiin. Eli mahdollisimman pienillä todisteilla on pyritty KO ssa menemään.
Kuinka moni syytön jättäisi kertomatta henk. koht. oman version julkisuuteen ja mitä syytä syyttömällä on piileskellä ja peitellä itseään.
Toisaalta monet syytetytkin peittävät kasvonsa vaikka ovat tunnustaneet.
Nyt vain odotellaan virhettä ja sitten hovissa tavataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu