Itseäni ihmetyttää, että miksi biseksuaaleja arvostetaan ja suvaitaan enemmän kuin homoja, ja siis nimenomaan bi-miehiä verrattuna homomiehiin? Eli mikä ihmeen itseisarvo se on, että valehtelee sekä vaimolleen ja lapsilleen. Bi-miehet tekevät kumminkin ihan samoja asioita kuin homomiehet, erona vain se, että heillä on vielä vaimo ja lapset siihen päälle joille he valehtelevat. Eli minkä takia valehtelijaa ja lusmuilijaa arvostetaan enemmän kuin sellaista, joka uskaltaa rohkeasti olla mitä on toisten tuomioista huolimatta? Mikä ihmeen statussymboli se oma poika/tytär ja vaimo ovat? Sekö sitten oikeuttaa leikkimään homoa, ja tekee heistä paremman kuin meistä muista ”kakkapojista”?
Miksi Bi:t on ok?
Perverssi
5520
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sairaus on sairaus sen laadusta riippumatta. Toiselle on nuha, toisella AIDS.
Mneneppäs tekemään samaa galluppia kaduille kuinka "arvostettuja" nämä mainitsemasi Bi:t ovat!
Näissä vähemmistöjen foorumeissa mittasuhteet vääristyvät.
Mietippä itse, mikä ero on esim. skitsofrenialla, alkoholismilla tai saatananpalvonnalla.
Joihinkin voi itsekin vaikuttaa.
Minä en voinut mitään, kun sain rautaa sisuksiini kaatuvasta rekasta. Istun tässä lopun elämääni, ja silti saan aitoa rakkautta vaimoltani ja ystäviltäni.
Suhteuta säälin kerjuusi!
"Minä en voinut mitään, kun sain rautaa sisuksiini kaatuvasta rekasta. Istun tässä lopun elämääni"
Silloinhan et voi olla terve, huom! Olet siis vammainen.
on eri asia kuin tapaurmasta saatu vamma.
Tämä katkeruuteni voi kai kehittyä sairaudeksi, mutta sekin on kai eri asia?
Kyllä tapaturmastakin voi syntyä mielisairauksia(masennus, paniikkihäiriö, pakkomielteitä jne..).
Joillakin ihmisillä on lieviä mielensairauksia joista ei juurikaan ole haittaa heille tai ympäristölle, saattaa olla niin että heidän sairautensa pysyy koko heidän elämänsä piilossa niin että muut ajattelevat hänen omaavan vain hieman erikoisia luonteenpiirteitä.
Jos joku kutsuu tätä mielisairaaksi, hänet leimataan itse ahdasmieliseksi(jolla on jotain vikaa päässä).
Homoseksuaalisuudesta puhuttaessa, ei sairauden merkkejä ole havaittavissa - kuten muutoksia aivoissa, välittäjäaineissa, hormoni tuotannossa tms... - (eli toisin kuin oikeissa mielisairauksissa). Toisin sanoen se ei täytä mielisairauden kriteereitä.
En ylipäätänsä tiedä niiden motiivia jotka sairaus leimaa puoltavat, se kun ei muuta asioita miksikään. Lisäksi se ei ole perusteltuakaan, sillä samalla logiikalla moni muukin usein normaaliksi(tai vähintäänkin hyväksyttäväksi) ymmärretty asia pitäisi olla sairaus.
Ja kyllähän hillittömäksi käynyt katkeruuskin voi muuttua sairaudeksi tai se voi aiheuttaa toisia mielensairauksia.
Eikös bi-seksuaalisuus ole jonkinlainen muoti-ilmiö ainakin naisten keskuudessa olevinaan. Yksi jos toinenkin tyttönen väittää bi olevansa mutta määritelmän tekevät he itse joten tiedä sitten miten se pitää paikkansa...
Tuskin kukaan petturia arvostaa. Arvostatko itse? Eikö tilanne voisi olla myös niin päin että kumppanisi karkailisi selkäsi takana naisten syliin? Siis luonnollisesti siinä tapauksessa että asiat on suhteessa sovittu sille mallille että tuollainen käytös on sopimusten rikkomista ja edellyttää valehtelua ja pettämistä.