Vammainen ?

Helppooha sulla kun oot koko ikäs ollu. Oot ollu kaikkien lemmikki jo pienenä jne. ei noilla jotka kaatuu tai joutuu onnettomuuteen oo yhtä helppoo

tässä tietoa sulle kirjoitti:

Helppooha sulla kun oot koko ikäs ollu. Oot ollu kaikkien lemmikki jo pienenä jne. ei noilla jotka kaatuu tai joutuu onnettomuuteen oo yhtä helppoo

On totta, että elämänsä vammaisina eläneet saattavat kokea vammaisuuden arkipäiväisempänä ja enemmän itsestäänselvänä seikkana kuin ne, jotka ovat terveytensä myöhemmin menettäneet. Mutta helppoa tuskin on kenelläkään - edes niillä, jotka lukeutuvat ns. terveisiin!

Ehkä kateutta ilmenee puolin ja toisin: Vasta myöhemmin pyörätuolielämään tutustuneet kadehtivat synnynnäisesti vammaisia näiden "tietämättömyydestä" eli siitä, etteivät nämä ole joutuneet menettämään taitojaan ja kykyjään, vaan ovat olleet "kyvyttömiä" alusta alkaen. Lapsuudesta saakka pyörätuolia käyttäneet puolestaan kadehtivat sitä, että vammautuneet/sairastuneet todella tietävät, miltä kävely, juokseminen, pyöräily ja muu fyysinen itsenäisyys tuntuu - vaikka ovatkin nämä kyvyt osin menettäneet. Ja on aina muistettava, että muiden elämä vain vaikuttaa helpommalta kuin oma - mutta totuus on raaka!

Mitä taas tulee lellimiseen tm. en usko "tässä tietoa sulle" -nimimerkin olevan täysin oikeassa. Varmaankin kaikki pyörätuolia käyttävät vihaavat sääliä ja "voi sinua parkaa" -asennetta, koska siihen harvoin liittyy aitoutta, avarakatseisuutta saati realismia. Lelliminen on osoitus epätasa-arvoisuudesta yhteiskunnassamme - ja se kohdistuu kaikkeen erilaisuuteen. Se ei ole miellyttävää tai kadehdittavaa. Mutta keskeistä ovat myös "erilaisten" oma suhtautumistapa lellimiseen ja siis tapa jolla eriarvoisuutta pyritään vähentämään.

tässä tietoa sulle kirjoitti:

Helppooha sulla kun oot koko ikäs ollu. Oot ollu kaikkien lemmikki jo pienenä jne. ei noilla jotka kaatuu tai joutuu onnettomuuteen oo yhtä helppoo

sinä. Kyllä sitä lellimistä ja sääliä meille vammautuneillekin tuputetaan yllinkyllin eli niin paljon kun itse ilkeää ottaa vastaan ja jos on itsellä kanttia heittäytyä avuttomaksi. Arvaa itse minkälaisen säälireaktion hoivaamishaluiset saa kun heille selviää että on aikasemmin ollut vammaton.

Asioilla on monta puolta, me vammautuneet olemme kyllä kokeneet vammattoman elämän mutta emme tiedä miltä tuntuu jos on pienestä pitäen kohdeltu erilaisena vamman takia.

Arvaa kuinka tympeää on välillä kuunnella kuinka urhea ja vahva sitä muka on, kun nauttii elämästään vammasta huolimatta. Ryyppäämäänkö tässä olisi pitänyt ratketa niin, että joku voisi leikkiä pelastavaa enkeliä.

heippa kirjoitti:

sinä. Kyllä sitä lellimistä ja sääliä meille vammautuneillekin tuputetaan yllinkyllin eli niin paljon kun itse ilkeää ottaa vastaan ja jos on itsellä kanttia heittäytyä avuttomaksi. Arvaa itse minkälaisen säälireaktion hoivaamishaluiset saa kun heille selviää että on aikasemmin ollut vammaton.

Asioilla on monta puolta, me vammautuneet olemme kyllä kokeneet vammattoman elämän mutta emme tiedä miltä tuntuu jos on pienestä pitäen kohdeltu erilaisena vamman takia.

Arvaa kuinka tympeää on välillä kuunnella kuinka urhea ja vahva sitä muka on, kun nauttii elämästään vammasta huolimatta. Ryyppäämäänkö tässä olisi pitänyt ratketa niin, että joku voisi leikkiä pelastavaa enkeliä.

liikuntakyvyn menettäminen ole maailman kauhein juttu kuten monet vammattomat kuvittelee. Elämä EI siihen lopu, mikäli ei itse halua sitä ja luovuta alkumetreillä. Erilaista se on, mutta ei välttämättä kestämätöntä.

heippa kirjoitti:

sinä. Kyllä sitä lellimistä ja sääliä meille vammautuneillekin tuputetaan yllinkyllin eli niin paljon kun itse ilkeää ottaa vastaan ja jos on itsellä kanttia heittäytyä avuttomaksi. Arvaa itse minkälaisen säälireaktion hoivaamishaluiset saa kun heille selviää että on aikasemmin ollut vammaton.

Asioilla on monta puolta, me vammautuneet olemme kyllä kokeneet vammattoman elämän mutta emme tiedä miltä tuntuu jos on pienestä pitäen kohdeltu erilaisena vamman takia.

Arvaa kuinka tympeää on välillä kuunnella kuinka urhea ja vahva sitä muka on, kun nauttii elämästään vammasta huolimatta. Ryyppäämäänkö tässä olisi pitänyt ratketa niin, että joku voisi leikkiä pelastavaa enkeliä.

mikä ihme siinä onm, että avun vastaanottaminen on paljon vaikeempaa kuin sen antaminen.

Lisää tietoa teille molemmille kirjoitti:

mikä ihme siinä onm, että avun vastaanottaminen on paljon vaikeempaa kuin sen antaminen.

saamisessa ei ole mitään vikaa, mutta kun jotkut tuputtaa sitä apua silloin kun sitä ei tarvita enemmänkin korostaakseen itseään ja omaa hyvyyttään.

Ei meistä kukaan halua tuntea olevansa avuton silloin kun ei sitä olla. Annetaanko se apu aina tarpeeseen vaan pikemminkin siksi, että ei kestetä katsoa kun toinen haluaa yrittää ensiksi itse vaikka se olisikin hitaampaa ja kömpelömpää. Itse kuulun näihin, jotka mieluiten haluaa kokeilla pystynkö MINÄ tekemään jonku asian ja sitten kun huomaan että se ei onnistu niin pyydän kohteliaasti apua.

Lisää tietoa teille molemmille kirjoitti:

mikä ihme siinä onm, että avun vastaanottaminen on paljon vaikeempaa kuin sen antaminen.

siitä annatko apusi vammaiselle, koska hän on sen tarpeessa vaan annatko avun siksi että se tyydyttä jonkin sinussa olevan (tiedostetun tai tiedostomattoman) tarpeen.

Se, että kuka itseasiassa on avustettava ja kuka on avustaja hämärtyy useasti.

heippa kirjoitti:

saamisessa ei ole mitään vikaa, mutta kun jotkut tuputtaa sitä apua silloin kun sitä ei tarvita enemmänkin korostaakseen itseään ja omaa hyvyyttään.

Ei meistä kukaan halua tuntea olevansa avuton silloin kun ei sitä olla. Annetaanko se apu aina tarpeeseen vaan pikemminkin siksi, että ei kestetä katsoa kun toinen haluaa yrittää ensiksi itse vaikka se olisikin hitaampaa ja kömpelömpää. Itse kuulun näihin, jotka mieluiten haluaa kokeilla pystynkö MINÄ tekemään jonku asian ja sitten kun huomaan että se ei onnistu niin pyydän kohteliaasti apua.

Olen aivan samaa mieltä kanssasi, heippa! Avun tuputus on monilla tapa välttää sitä epämukavuuden tunnetta, joka herää, kun ollaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Kuitenkin on muistettava, että jotkut "normaalit" kokevat itsensä riittämättömäksi ja kömpelöksi jos eivät ole heti tarjoamassa apuaan; he luulevat, että heitä pidetään epäystävällisinä tai jopa törkeinä. Ymmärtämystä kaivataan siis puolin ja toisin.

Heippa, en tarkoittanut aiemmin, etteikö vammautuneita sääliteltäisi. Kaikkia erilaisia valitettavasti säälitään ja surkutellaan. Mutta meidän tehtävämme on osoittaa, että säälijän sääli kohdistuu oikeastaan häneen itseensä - sillä hänen säälinsä usein johtuu vammaisuuden eli oman kyvykkyyden menettämisen pelosta.

heippa kirjoitti:

siitä annatko apusi vammaiselle, koska hän on sen tarpeessa vaan annatko avun siksi että se tyydyttä jonkin sinussa olevan (tiedostetun tai tiedostomattoman) tarpeen.

Se, että kuka itseasiassa on avustettava ja kuka on avustaja hämärtyy useasti.

Onko oikeastaan väliä, kumpi on avustaja ja kumpi avustettava? Kaikkihan me toisiamme autetaan ja tuetaan kykyjemme mukaan.

MagiGal kirjoitti:

Olen aivan samaa mieltä kanssasi, heippa! Avun tuputus on monilla tapa välttää sitä epämukavuuden tunnetta, joka herää, kun ollaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Kuitenkin on muistettava, että jotkut "normaalit" kokevat itsensä riittämättömäksi ja kömpelöksi jos eivät ole heti tarjoamassa apuaan; he luulevat, että heitä pidetään epäystävällisinä tai jopa törkeinä. Ymmärtämystä kaivataan siis puolin ja toisin.

Heippa, en tarkoittanut aiemmin, etteikö vammautuneita sääliteltäisi. Kaikkia erilaisia valitettavasti säälitään ja surkutellaan. Mutta meidän tehtävämme on osoittaa, että säälijän sääli kohdistuu oikeastaan häneen itseensä - sillä hänen säälinsä usein johtuu vammaisuuden eli oman kyvykkyyden menettämisen pelosta.

ymmärsin kyllä mitä tarkoitit.:)

Tuossa alempana kun puhuin avustaja ja avustettavan suhteesta niin viittasin "kieroutuneisiin" suhteisiin mutta sehän on asia erikseen. Niitä valitettavasti esiintyy joissakin tapauksissa. En tiedä onko se juttu, mikä esiintyy enemmän kun toinen vammautuu, sehän nostatta todellakin pelon vammattomissa oman liikunta- tai muun kyvyn menettämisestä puhumattakaan muista peloista.

Nyt puhun siis pelkästään vammaisuuteen liittyvistä riippuvuussuhteista koska niitähän esiintyy muidenkin kesken ja pelkästään omasta kokemuksesta parisuhteeseen liittyvänä. Ymmärrän kyllä hyvin miltä vammattomalta puolisolta voi tuntua kun toinen osapuoli vammautuu. Ei se niillekään helppoa ole nähdä se muutos vammattomasta vammaiseksi. Hehän ne monestí saa vastaanottaa kaikki ne negatiiviset tunteet mitä tämä herättä vammautuneessa itsessään.

Totta kai me kaikki tarvitsemme toinen toisiamme.

heippa kirjoitti:

ymmärsin kyllä mitä tarkoitit.:)

Tuossa alempana kun puhuin avustaja ja avustettavan suhteesta niin viittasin "kieroutuneisiin" suhteisiin mutta sehän on asia erikseen. Niitä valitettavasti esiintyy joissakin tapauksissa. En tiedä onko se juttu, mikä esiintyy enemmän kun toinen vammautuu, sehän nostatta todellakin pelon vammattomissa oman liikunta- tai muun kyvyn menettämisestä puhumattakaan muista peloista.

Nyt puhun siis pelkästään vammaisuuteen liittyvistä riippuvuussuhteista koska niitähän esiintyy muidenkin kesken ja pelkästään omasta kokemuksesta parisuhteeseen liittyvänä. Ymmärrän kyllä hyvin miltä vammattomalta puolisolta voi tuntua kun toinen osapuoli vammautuu. Ei se niillekään helppoa ole nähdä se muutos vammattomasta vammaiseksi. Hehän ne monestí saa vastaanottaa kaikki ne negatiiviset tunteet mitä tämä herättä vammautuneessa itsessään.

Totta kai me kaikki tarvitsemme toinen toisiamme.

sanani tuolle kaverille, joka on sinun edellä viestiketjussa mutta ketjutin sen väärin eli sinun sanomastasi, mihin minulla ei ollut mitään lisättävää, koska se oli vastasi omaa mielipidettäni. Rähmäkäpäle kun välillä olen..:))

heippa kirjoitti:

sanani tuolle kaverille, joka on sinun edellä viestiketjussa mutta ketjutin sen väärin eli sinun sanomastasi, mihin minulla ei ollut mitään lisättävää, koska se oli vastasi omaa mielipidettäni. Rähmäkäpäle kun välillä olen..:))

En tiedä miten onnistuit kääntämään asian aivan päinvastoin siten, että mä olen syyllinen jos yritän auttaa. Kerro vielä se, haluatko näyttää, että pärjäät, itselles vai muille?

jioäp kirjoitti:

En tiedä miten onnistuit kääntämään asian aivan päinvastoin siten, että mä olen syyllinen jos yritän auttaa. Kerro vielä se, haluatko näyttää, että pärjäät, itselles vai muille?

Kuka sinua on syyllistänyt mistään. Kai meillä kaikilla, myös vammaisilla, on oikeus edes yrittää pärjätä itsenäisesti, mikäli olemme siihen kykeneviä.

Ei kai minun tarvitse heittäytyä hoivattavaksi, mikäli itselläni on riittävästi toimintakykyä tallella pystyäkseni myös itse tekemään hyvin paljon?!!!!!

Minulla on kaksi täysin tervettä kättä ainoastaan jalat eivät toimi kunnolla, joten avuntarpeeni ei ole valtaisa (ainoastaan silloin kun tarvitaan jalkoja).

Haluatko itse syyllistää niitä, jotka ovat valmiita toimimaan ja tekemään kykyjensä mukaan?

jioäp kirjoitti:

En tiedä miten onnistuit kääntämään asian aivan päinvastoin siten, että mä olen syyllinen jos yritän auttaa. Kerro vielä se, haluatko näyttää, että pärjäät, itselles vai muille?

välitä. Riittää vallan mainiosti kun itse saan tuntea onnistumisen riemua. Haluaisitko ottaa sen tunteen pois minulta.:)Etkö itse iloitse kun pystyt sellaiseen mihin et itsekään ole täysin uskonut? Myös minulla on ihan normaalit tunteet ja tarpeet. Eivät ne minnekään kadonneet kun jalat lakkasivat toimimasta.

Ymmärsitkö että haluni selviytyä mahdollisimman itsenäisesti on ihan inhimmillistä. Ei minua motivoi muille osoittaminen. Tämähän on minun elämä eikä kenenkään muun.

jioäp kirjoitti:

En tiedä miten onnistuit kääntämään asian aivan päinvastoin siten, että mä olen syyllinen jos yritän auttaa. Kerro vielä se, haluatko näyttää, että pärjäät, itselles vai muille?

ensisijainen tehtäväni ei ole tyydyttää kenenkään auttamishalua vaan elää elämäni parhaalla mahdollisella tavalla eli niin että itse voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, tietoisena siitä, että olen tehnyt parhaampani tai ainakin yrittänyt, enkä tyytynyt siihen elämään, minkä muut olisivat olleet valmiita tarjoamaan minulle. Kuulostaako ihan vieraalta? Mikäli tämä ajatus ei sovi sinun ajatusmaailmaasi niin en voi kun pahoitella.

tässä tietoa sulle kirjoitti:

Helppooha sulla kun oot koko ikäs ollu. Oot ollu kaikkien lemmikki jo pienenä jne. ei noilla jotka kaatuu tai joutuu onnettomuuteen oo yhtä helppoo

Mistä helvetistä sä päättelet, että mä oon koko ikäni ollu kaikkien lemmikki... Joo tietty etu siinä on, että koko ikänsä on tuolissa istunu, mutta kyllä sitä silti kiroaa tämän tästä, ko eteen tulee, portaat, penskana liikuntatunnit, lukiossa vanhojen tanssit jne... Kukaan ei oo väittäny, et elämä ois aina helppoa, ja ruusuilla tanssimista, mutta voin kertoa sulle, että ei se ole kellään... ei terveillä, ei vammautuneilla. Katkeroituminen ja periksi antaminen on se helpoin tie kulkea, jolle mä en suostu kumartamaan... ja allekirjoitan tän viestiketjun eka kirjeeni edelleen.. Siinä ei oo mitään erikoista, ei hienompaa jos on yhtäkkiä vammautuneen ystävä edelleen, kuten ennen onnettomuuttakin.. Sehän ainaki pitäis olla herranjestas ITSESTÄÄNSELVYYS

Pyörätuolissa istuva nainen kirjoitti:

Mistä helvetistä sä päättelet, että mä oon koko ikäni ollu kaikkien lemmikki... Joo tietty etu siinä on, että koko ikänsä on tuolissa istunu, mutta kyllä sitä silti kiroaa tämän tästä, ko eteen tulee, portaat, penskana liikuntatunnit, lukiossa vanhojen tanssit jne... Kukaan ei oo väittäny, et elämä ois aina helppoa, ja ruusuilla tanssimista, mutta voin kertoa sulle, että ei se ole kellään... ei terveillä, ei vammautuneilla. Katkeroituminen ja periksi antaminen on se helpoin tie kulkea, jolle mä en suostu kumartamaan... ja allekirjoitan tän viestiketjun eka kirjeeni edelleen.. Siinä ei oo mitään erikoista, ei hienompaa jos on yhtäkkiä vammautuneen ystävä edelleen, kuten ennen onnettomuuttakin.. Sehän ainaki pitäis olla herranjestas ITSESTÄÄNSELVYYS

Ootko sitä mieltä, että jos avioliitto päätyy eroon, ei sinä ole rakkautta koskaan ollutkaan?

ps. Luulin ettei vammaiset kiroa.

aina oppii kirjoitti:

Ootko sitä mieltä, että jos avioliitto päätyy eroon, ei sinä ole rakkautta koskaan ollutkaan?

ps. Luulin ettei vammaiset kiroa.

Asiasta kukkapurkkiinko... En usko... rakkautta on varmasti ollu jos naimisiin asti on menty... Ja toi ps. Uskoin että vammaiset ei kiroa, ni olikohan tuo sarkastista huumoria, jos oli ni mua hymyilyttää, mutta jos oot tosissas ni huh huh.. Eiköhän se ärräpäitten heittely suju ihan mukavasti istuma asennostakin käsin *naur*

heippa kirjoitti:

Kuka sinua on syyllistänyt mistään. Kai meillä kaikilla, myös vammaisilla, on oikeus edes yrittää pärjätä itsenäisesti, mikäli olemme siihen kykeneviä.

Ei kai minun tarvitse heittäytyä hoivattavaksi, mikäli itselläni on riittävästi toimintakykyä tallella pystyäkseni myös itse tekemään hyvin paljon?!!!!!

Minulla on kaksi täysin tervettä kättä ainoastaan jalat eivät toimi kunnolla, joten avuntarpeeni ei ole valtaisa (ainoastaan silloin kun tarvitaan jalkoja).

Haluatko itse syyllistää niitä, jotka ovat valmiita toimimaan ja tekemään kykyjensä mukaan?

Moi! oon seurannut tätä keskustelua jo pidemmän aikaa,ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi.Meilaile ja kerro enemmän itsestäsi.osoite:[email protected]

H.M kirjoitti:

Moi! oon seurannut tätä keskustelua jo pidemmän aikaa,ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi.Meilaile ja kerro enemmän itsestäsi.osoite:[email protected]

Miksi sinulle pitäis mailailla? Heipalla on jo kavereita riittävästi

??? kirjoitti:

Miksi sinulle pitäis mailailla? Heipalla on jo kavereita riittävästi

Tunnemmeko kenties toisemme kun vastaat puolestani ja olet tietävänäsi että vastaanko vai en?

Minusta ihmisellä ei voi koskaan olla liian paljon kavereita/tuttavia.
Kaikilta voi oppia jotakin kun on valmis kuuntelemaan mitä toisella on sanottavana.

heippa kirjoitti:

ensisijainen tehtäväni ei ole tyydyttää kenenkään auttamishalua vaan elää elämäni parhaalla mahdollisella tavalla eli niin että itse voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, tietoisena siitä, että olen tehnyt parhaampani tai ainakin yrittänyt, enkä tyytynyt siihen elämään, minkä muut olisivat olleet valmiita tarjoamaan minulle. Kuulostaako ihan vieraalta? Mikäli tämä ajatus ei sovi sinun ajatusmaailmaasi niin en voi kun pahoitella.

Elämän ei todellakaan pitäisi olla muiden tarpeiden tyydyttämistä. Muille eletty elämä saattaa tuntua turhauttavalta ja ahdistavalta, sillä siitä puuttuu tärkein kaikista: oma kontrolli eli mahdollisuus päättää omista asioistaan.

Täytyy myöntää, että heippa-nickin mielipiteet koskettavat minua. Tuntuu huojentavalta kuulla, että muutkin ovat taistelleet - eivät vain byrokratian rattaita, vaan myös yhteiskunnan piilotettuja henkisiä arvoja vastaan. En tiedä, miten väärässä olen sanoessani, että "normaalien" on hyvin vaikea ymmärtää, mitä heippa tarkoittaa lauseellaan "enkä tyytynyt siihen elämään, minkä muut olisivat olleet valmiita tarjoamaan minulle." Mutta sen tiedän, että se on ollut koko elämäni ajan implisiittinen ohjenuorani, jolle heippa antoi nyt sanallisen muodon.

Tuo läheisten vaikeus/helppous suhtautua vammautuneeseen oli ajatuksia herättävä pointti. Onhan se toki hankalaa nähdä miten puoliso/partneri/ystävä muuttaa ulkoista olomuotoaan, mutta sinisilmäisyydessäni haluaisin siltikin uskoa, että rakkaus kestää. Jos kahden ihmisen välillä on jotain erikoislaatuista ja todellista, niin vammautumisen ei pitäisi rikkoa suhdetta. Vai olenko vain naiivi?

Pyörätuolissa istuva nainen kirjoitti:

Asiasta kukkapurkkiinko... En usko... rakkautta on varmasti ollu jos naimisiin asti on menty... Ja toi ps. Uskoin että vammaiset ei kiroa, ni olikohan tuo sarkastista huumoria, jos oli ni mua hymyilyttää, mutta jos oot tosissas ni huh huh.. Eiköhän se ärräpäitten heittely suju ihan mukavasti istuma asennostakin käsin *naur*

Kyllä avioituminen onnistuu monilta ilman syviä tunteita. Tai nuo syvälliset tunteet voivat kohdistua maallisen mammonaan tai muuhun hyödykkeeseen...

Realismini tunnetaan myös kyynisyytenä ;)

MagiGal kirjoitti:

Kyllä avioituminen onnistuu monilta ilman syviä tunteita. Tai nuo syvälliset tunteet voivat kohdistua maallisen mammonaan tai muuhun hyödykkeeseen...

Realismini tunnetaan myös kyynisyytenä ;)

Jep, oikeassa olet... Mut mä haluan uskoa et suurin osa avioliitoista silti solmitaan rakkaudesta... Mut onhan noita muitakin syitä, raha, maassa asumisen oikeus, lapset, kulissi...jne... =)

MagiGal kirjoitti:

Kyllä avioituminen onnistuu monilta ilman syviä tunteita. Tai nuo syvälliset tunteet voivat kohdistua maallisen mammonaan tai muuhun hyödykkeeseen...

Realismini tunnetaan myös kyynisyytenä ;)

Mä olen aina tiennyt että vammaiset naiset on tosi kylmiä, kovia ja tunteetomia.

oikein arvasin kirjoitti:

Mä olen aina tiennyt että vammaiset naiset on tosi kylmiä, kovia ja tunteetomia.

kaveri yleistämään sekä lokeroimaan ihmisiä. Kaikki olemme yksilöitä ja jos jonkun sanat eivät miellytä sinua niin ei se "vika" aina ole siinä sanojassa.

Muistaakseni kukaan ei tässä ketjussa ole erityisen kylmä ja kova ollut, vaan on todennut. että avioliittoja syntyy monesta eri syistä. Leimaatko ihmiset pelkästään sen perusteella mitä he toteavat vaikka he itse eivät edes eläisi sen mukaan.?

Jos sinulla on ongelmia vammaisten naisten kanssa niin ainahan on noita vammattomiakin. He varmaan ymmärtävät sinua paremmin ja edustavat ihan eri tyyppiä.

MagiGal kirjoitti:

Elämän ei todellakaan pitäisi olla muiden tarpeiden tyydyttämistä. Muille eletty elämä saattaa tuntua turhauttavalta ja ahdistavalta, sillä siitä puuttuu tärkein kaikista: oma kontrolli eli mahdollisuus päättää omista asioistaan.

Täytyy myöntää, että heippa-nickin mielipiteet koskettavat minua. Tuntuu huojentavalta kuulla, että muutkin ovat taistelleet - eivät vain byrokratian rattaita, vaan myös yhteiskunnan piilotettuja henkisiä arvoja vastaan. En tiedä, miten väärässä olen sanoessani, että "normaalien" on hyvin vaikea ymmärtää, mitä heippa tarkoittaa lauseellaan "enkä tyytynyt siihen elämään, minkä muut olisivat olleet valmiita tarjoamaan minulle." Mutta sen tiedän, että se on ollut koko elämäni ajan implisiittinen ohjenuorani, jolle heippa antoi nyt sanallisen muodon.

Tuo läheisten vaikeus/helppous suhtautua vammautuneeseen oli ajatuksia herättävä pointti. Onhan se toki hankalaa nähdä miten puoliso/partneri/ystävä muuttaa ulkoista olomuotoaan, mutta sinisilmäisyydessäni haluaisin siltikin uskoa, että rakkaus kestää. Jos kahden ihmisen välillä on jotain erikoislaatuista ja todellista, niin vammautumisen ei pitäisi rikkoa suhdetta. Vai olenko vain naiivi?

Kyllä se sitten alkaa sujumaan kun saa solmut vihdoinkin avattua ja uskaltaa luottaa, että se toinen pysyy vierellä siksi että hän HALUAA elää minun kanssa eikä siksi että se on jollain tapaa oikea ja kunniallinen teko eli lähinnä säälistä. Eihän tämä eroa mitenkään muiden vammaisten ja vammattomien suhteesta. Vai olenko väärässä? Se mikä voi koetella on ehkä enemmänkin tuo että puoliso ei ole mennyt naimisiin vammaisen kanssa vaan vammattoman eli onko toisesta kestämään muuttunut tilanne.

Eihän se vammautuminen pyyhi pois niitä yhteisiä vuosia. Kyllä se rakastaminen siellä jossain on vaikka aluksi molemmat ovat hieman eksyksissä. Minusta on tärkeä erottaa aviosuhde hoivasuhteesta eli puolisoni EI ole minun hoitaja vaan ollaan tasavertaisia kumppaneita.

Jos haluni olla niin itsenäinen kuin voin, tekee minusta hankalan niin tehköön. En minä niin tyhmä ole, että kieltäytyisin avusta silloin kun olisin todella sen tarpeessa. Aivojen käyttöhän on sallittua meille jokaiselle.

heippa kirjoitti:

Kyllä se sitten alkaa sujumaan kun saa solmut vihdoinkin avattua ja uskaltaa luottaa, että se toinen pysyy vierellä siksi että hän HALUAA elää minun kanssa eikä siksi että se on jollain tapaa oikea ja kunniallinen teko eli lähinnä säälistä. Eihän tämä eroa mitenkään muiden vammaisten ja vammattomien suhteesta. Vai olenko väärässä? Se mikä voi koetella on ehkä enemmänkin tuo että puoliso ei ole mennyt naimisiin vammaisen kanssa vaan vammattoman eli onko toisesta kestämään muuttunut tilanne.

Eihän se vammautuminen pyyhi pois niitä yhteisiä vuosia. Kyllä se rakastaminen siellä jossain on vaikka aluksi molemmat ovat hieman eksyksissä. Minusta on tärkeä erottaa aviosuhde hoivasuhteesta eli puolisoni EI ole minun hoitaja vaan ollaan tasavertaisia kumppaneita.

Jos haluni olla niin itsenäinen kuin voin, tekee minusta hankalan niin tehköön. En minä niin tyhmä ole, että kieltäytyisin avusta silloin kun olisin todella sen tarpeessa. Aivojen käyttöhän on sallittua meille jokaiselle.

tässä ole kyse pelkästään siitä onko vammattomasta kestämään muuttunut tilanne vaan yhtä hyvin vammautunut itse voi haluta päästä eroon kaikesta entisestä koska ei kestä niitä muistoja "entisestä" elämästä.

Ei ne vanhat ystävät aina hylkää vaan "hylkääjänä" voi olla vammautunut itse.

Tämä ketju lähti liikkeelle siitä, että jonku kaveri ilmeisesti vammmautui 3 kk sitten, mikäli muistan oikein. 3 kk on hyvin lyhyt aika eikä sen perusteella voi vielä sanoa mitään tulevaisuudesta eli kuinka ystävyyssuhteet tulevat kestämään puolin ja toisin.

heippa kirjoitti:

kaveri yleistämään sekä lokeroimaan ihmisiä. Kaikki olemme yksilöitä ja jos jonkun sanat eivät miellytä sinua niin ei se "vika" aina ole siinä sanojassa.

Muistaakseni kukaan ei tässä ketjussa ole erityisen kylmä ja kova ollut, vaan on todennut. että avioliittoja syntyy monesta eri syistä. Leimaatko ihmiset pelkästään sen perusteella mitä he toteavat vaikka he itse eivät edes eläisi sen mukaan.?

Jos sinulla on ongelmia vammaisten naisten kanssa niin ainahan on noita vammattomiakin. He varmaan ymmärtävät sinua paremmin ja edustavat ihan eri tyyppiä.

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

se äsköin kirjoitti vammaisten naisten kovuudesta ja kylmyydestä? Jos sinulla ei ole kokemusta niin kannattaisi jättää luulottelu sikseen. Et sinä oikein voi tietää mitään kenenkään syistä solmia suhde. Aito rakkaus ei piittaa ulkoisista seikoista kuten esim. koulutus tai titteli. Kyllä siinä on ihan muut asiat mitkä vaikuttavat. Valitsetko sinä ystäväsi tai rakastettusi tiettyjen kritereiden mukaan? Entä hylkäätkö jos toinen ei enää täytäkään niitä?

Avaa silmät niin näet ehkä sen naisenkin siellä tuolissa.

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

korkeat vaatimukset miesten suhteen. Mulle kelpaisi kyllä ihan diplomi-insinöörikin.

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

Vai yleistät ja luulet, että vain maisterit ja mestarit kelepaa... Omasta puolestani voin ainakin avartaa sun maailmankatsomusta ja sanoa, että mä olen aina ollu heikkona rentahtaviin rockäijiin... en maisterin paperit omaavaan pukumieheen... Mun pään kääntää persoonallinen ja sosiaalista, sydämen viisautta omaava mies, ei kirjaviisas...

oikein arvasin kirjoitti:

Mä olen aina tiennyt että vammaiset naiset on tosi kylmiä, kovia ja tunteetomia.

Jahas, nyt tuli minun aika kohdata aivan uudenlainen stereotypia. Enpä ole koskaan kuullut kenenkään heittävän ilman ennakkoluuloa, että vammaiset - ja vieläpä naiset - olisivat jääkuningattaria... Ehkäpä "oikein arvasin" -nicki puhuu tunnevammaisista tai tiettyjä psyykkisiä sairauksia sairastavista...?

Noh, ihmisten lokerointikyky yllättää minut aina - ja herättää joskus myös sääliä...

En halua mitenkään puolustella itseäni (niin kuin jatko osoittaa), mutta järkytänpä tahallaan "oikein arvasin" -nickiä: Minä olen nainen, joka on diagnosoitu vaikeavammaiseksi (ainakin byrokraattien kirjoissa). Olen erittäin lämmin (erityisesti kuumeessa), sydämeni on pehmeä (varsinkin jos sitä palpaloidaan kylkiluiden sisäpuolelta) ja tunteita löytyy kyllä yli oman tarpeen!

Ehkä kannattaisi katsoa ennen kuin haukkuu (vai mitenkäs se kansanviisaus menikään...)...

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

Luulenpa, ettei "tässä sulle" -nicki ole kovin avosilmin kaupungilla/maalla kulkenut, sillä pyörätuoli ei katso sukupuolta. (Vammaisuus ei siis ole seksististä!)

Jollei kuitenkaan ole vammaisia naisia (muka) ennen nähnyt, niin mistä voi päätellä, että heillä olisi korkeammat kriteerit kuin vammattomilla...? Tätä logiikkaa en oikein ymmärrä ja toivoisinkin hieman lisäselvitystä.

Omasta puolestani voin kyllä sanoa, että kriteerit ovat korkealla - aivan yhtä korkealla kuin kaikilla muillakin maijameikäläisillä. Vammaisuuteni ei näitä kriteerejä ole miestutkaani asettanut, vaan oma persoonallisuuteni! Tokihan vammaisuus on värittänyt omalla tavallaan minuuttani, mutta eivät pikkuseikat voi koko henkistä hierarkiaa rakentaa - tai horjuttaa. Minä olen kokonaisuus!

Sitä paitsi, kukapa nainen ei haluaisi sormustajakseen kaikkien alojen mestaria, mutta toinen juttu on, kelpaako tälle herralle henkinen blondi, joka juoksee pelkän tittelin perässä... ;)




PS. Kaikki rikkaat professorit (myös dosentuurin saavuttaneet kelpaavat) saavat ottaa minuun yhteyttä. Muita vaatimuksia ovat urheilullisuus, hyvä ulkonäkö, laaja yleissivistys ja hieno auto. Henkisillä arvoilla ei ole mitään merkitystä. ;)

Niina kirjoitti:

korkeat vaatimukset miesten suhteen. Mulle kelpaisi kyllä ihan diplomi-insinöörikin.

Nina, hieno valinta! Kannattaa kuitenkin olla huolellinen kelpuutusprosessissa, jotta insinöörismiehelläsi on peukalo omalla kohdallaan eikä pelkkää kirjatietoutta. Onhan nimittäin hyödyllistä, että mies osaa huoltaa apuvälineitä... ;)

MagiGal kirjoitti:

Nina, hieno valinta! Kannattaa kuitenkin olla huolellinen kelpuutusprosessissa, jotta insinöörismiehelläsi on peukalo omalla kohdallaan eikä pelkkää kirjatietoutta. Onhan nimittäin hyödyllistä, että mies osaa huoltaa apuvälineitä... ;)

mulla on kyllä huonoja kokemuksia insinööreistä. Varsinkin diploomeista. Ne jättää kaljansa mun pakkaseen ja lähtee kotiinsa. Itse saan sitten sotkut siivota. Ei ollenkaan kiva juttu. En tiedä missä niillä mahtaa se peukalo sitten olla. Suussa vissiin.

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

minäkin esittää toivomuksen eli kaikki vapaat vähintään ydinfyysikot, varakkaat sellaiset, voivat mielellään ottaa yhteyttä.

tässä sulle kirjoitti:

En ole edes nähnyt koskaan vammaista naist. Onko sellaisia edes? Joskus näen tuolin, muta aina siinä on kundi.

Jos vammaisia naisia on olemassa, olen aika varma, että niillä on paljon korkeammat kriteerit miesten suhteen ku muilla. Vain kaikkien alojen mestari ja maisteri kelapaa neideille

mitä sait aikaseksi, vaatimukset sen kun kasvaa.:)

Ei nyt täytyy paneutua töihin. Ennen kun kysyt niin kyllä meitä vammaisia sekä opiskelee tai käy töissä ihan normaalisti. Tämä siis siltä varalta että et ehkä olisi sattunutkaan näkemään meikäläisiä työ-tai opiskeluelämässä.

Leena kirjoitti:

minäkin esittää toivomuksen eli kaikki vapaat vähintään ydinfyysikot, varakkaat sellaiset, voivat mielellään ottaa yhteyttä.

Ydinfyysikoissa ym. työlleen hyvin omistautuneissa on se paha puoli, ettei heitä paljon kotona näe... Noo, voihan ne kihlajaiset viettää labrassakin ;)

Ja ehkä se varakkuus kompensoi ajan puutteen... ;)

heippa kirjoitti:

mitä sait aikaseksi, vaatimukset sen kun kasvaa.:)

Ei nyt täytyy paneutua töihin. Ennen kun kysyt niin kyllä meitä vammaisia sekä opiskelee tai käy töissä ihan normaalisti. Tämä siis siltä varalta että et ehkä olisi sattunutkaan näkemään meikäläisiä työ-tai opiskeluelämässä.

:D

Väittääkö heippa ihan tosissaan, että vammaisetkin voivat olla töissä?? Tai peräti opiskella?? Järkyttävää...

Minä ainakin vietän koko päivän kirjoitellen tänne fiksuja huomautuksiani ;)

Niina kirjoitti:

korkeat vaatimukset miesten suhteen. Mulle kelpaisi kyllä ihan diplomi-insinöörikin.

dipparin kanssa. Se on niin hyvä ajamaan autoa että mun alkaa aina tekemään mieli. Mutta en mä sitä sille kerro kun se on muutenkin niin saatanan omahyväinen.

MagiGal kirjoitti:

Jahas, nyt tuli minun aika kohdata aivan uudenlainen stereotypia. Enpä ole koskaan kuullut kenenkään heittävän ilman ennakkoluuloa, että vammaiset - ja vieläpä naiset - olisivat jääkuningattaria... Ehkäpä "oikein arvasin" -nicki puhuu tunnevammaisista tai tiettyjä psyykkisiä sairauksia sairastavista...?

Noh, ihmisten lokerointikyky yllättää minut aina - ja herättää joskus myös sääliä...

En halua mitenkään puolustella itseäni (niin kuin jatko osoittaa), mutta järkytänpä tahallaan "oikein arvasin" -nickiä: Minä olen nainen, joka on diagnosoitu vaikeavammaiseksi (ainakin byrokraattien kirjoissa). Olen erittäin lämmin (erityisesti kuumeessa), sydämeni on pehmeä (varsinkin jos sitä palpaloidaan kylkiluiden sisäpuolelta) ja tunteita löytyy kyllä yli oman tarpeen!

Ehkä kannattaisi katsoa ennen kuin haukkuu (vai mitenkäs se kansanviisaus menikään...)...

Et todellakkaa oo lämmin ja mukava.

Jopa on! Vammaisetko eivät kiroile? Taidetaan siis olla Pyörätuolissa istuvan naisen kanssa poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön... ;)

Kuulostaa juuri yhtä ärsyttävältä yleistämiseltä kuin monet muutkin lokeroinnin aiheuttamat luulot: uskovaiset ovat tosikoita, basistit puolestaan tyhmiä ja keskivertokansalaisilla on 2,5 lasta. Miten ihmeessä vammaiset olisivat kaikki samasta puusta veistettyjä??

Eikö "normaaleilla" - ja myös muilla vammaisilla - ole sen verran rohkeutta, että uskallettaisiin katsoa kuoren sisään ja tutustuttaisiin yksilön sisimpään?? Ja miten vammaisuus - tai yksilön oma identifioituminen vammaiseksi - sinänsä muuttaisi yksilön persoonallisuutta tai intressejä??

Heippa,

taisinpa todistaa olevani mählänäppi myös. Vastineeni piti mennä yleiseen jakeluun, ei vain sinulle :)

Noo, ei minua suuremmin haittaa jos miehet kohdistelevat tekstejään tai valokeilojaan minuun... *räps räps* ;)

MagiGal kirjoitti:

Heippa,

taisinpa todistaa olevani mählänäppi myös. Vastineeni piti mennä yleiseen jakeluun, ei vain sinulle :)

Noo, ei minua suuremmin haittaa jos miehet kohdistelevat tekstejään tai valokeilojaan minuun... *räps räps* ;)

Vuoroin vieraissa. Haitanneeko tuo nyt mitään. Pääasia että keskustelua syntyy.