Voi divina olla

Sain Divina kuurin puuttuviin menkkoihin, kun e-pillereiden jälkeen ei kuukautisia kuulunut reilu vuoteen. Terot eivät minulla auttaneet. Lekurissa todettiin nimittäin, että sekä estrogeeni- ja keltarauhasarvot ovat ilmeisesti sen verran alahaiset, ettei kuukautisia ja ovulaatiota tapahtunut = ei menkkoja. No lääkäri myös totesi, että pieni painonnousu ei olisi myöskään pahasta ja voisi saada mulla normaalin kierron taas käyntiin. Hän kehotti joka tapauksessa popsimaan pillereitä n. vuoden ajan, jona aikana raskautumista sopii yrittää... Kuuri auttoi ja kuukautiset saatiin käyntiin.

Nyt muutaman kolme kuuria popsineena ja elopainoa keräneenä muutamia lisäkiloja, rupesin pohtimaan, että mitäpä jos omat hormoniarvoni ovatkin nousseet normaaliin pitoisuuteen ja sitä kautta mahdollisesti kuukautiset voisivatkin tulla luomisti, ei vaan käy niin, että Divina-lääkkeen estrogeeni- ja keltarauhashormonilisä aiheuttaakin hallaa arvoille ja esimerkiksi limakalvon paksuus tulee liian suureksi tai muuta vastaavaa, jolloin hedelmöittyminen tai kiinnittyminen ei pysty tapahtumaan..

Murehdinkohan turhaan? Onko kukaan raskautunut divina-kuurin aikana/ansioista?:/
0458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pahasta? kirjoitti:

Sain Divina kuurin puuttuviin menkkoihin, kun e-pillereiden jälkeen ei kuukautisia kuulunut reilu vuoteen. Terot eivät minulla auttaneet. Lekurissa todettiin nimittäin, että sekä estrogeeni- ja keltarauhasarvot ovat ilmeisesti sen verran alahaiset, ettei kuukautisia ja ovulaatiota tapahtunut = ei menkkoja. No lääkäri myös totesi, että pieni painonnousu ei olisi myöskään pahasta ja voisi saada mulla normaalin kierron taas käyntiin. Hän kehotti joka tapauksessa popsimaan pillereitä n. vuoden ajan, jona aikana raskautumista sopii yrittää... Kuuri auttoi ja kuukautiset saatiin käyntiin.

Nyt muutaman kolme kuuria popsineena ja elopainoa keräneenä muutamia lisäkiloja, rupesin pohtimaan, että mitäpä jos omat hormoniarvoni ovatkin nousseet normaaliin pitoisuuteen ja sitä kautta mahdollisesti kuukautiset voisivatkin tulla luomisti, ei vaan käy niin, että Divina-lääkkeen estrogeeni- ja keltarauhashormonilisä aiheuttaakin hallaa arvoille ja esimerkiksi limakalvon paksuus tulee liian suureksi tai muuta vastaavaa, jolloin hedelmöittyminen tai kiinnittyminen ei pysty tapahtumaan..

Murehdinkohan turhaan? Onko kukaan raskautunut divina-kuurin aikana/ansioista?:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu