kolme nettiystävää vajaan kahden viikon sisään ehti lähettää suunnilleen samanalaisen viestin. Yksi Uudesta-Seelannista, toinen Australiasta, kolmas Venäjältä: "Nyt en rakasta sinua enää, löysin lähempää elävän ihmisen". En ole ketään näistä koskaan edes nähnyt enkä varmaan olisi milloinkaan tullut näkemään. Viestit ja kuvapuhelut olivat kuitenkin herkkiä. Se rakkaudesta.
Ja se rauha kanssa on mitä on kerrostalossa.Tässä sitä nyt ollaan molempien puutteessa, mutta asiassa olet oikeassa :)))
0Äänestä
jatta
Samat sanat. Rauhaa kyllä jo on, kun lapsetkin ovat jo oman leivän syrjässä kiinni, mutta yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Yksin sä syntynyt oot ja yksin sä lähtevä oot.
0Äänestä
on lapsenlapsien kanssa
2 kappaletta, niin melkein kymmeneen vuoteen odotan juhannusta kun ei tarvii muuta kuin olla kotona, yksin tai ei sentään onhan mulla kattimatti.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat