YARA on korottanut perusteettomasti lannoitteiden hintoja Suomessa. Se vetoaa maailmanmarkkinahintojen nousuun sekä lannoitteiden raaka-aineissa että maatalouden tuotteissa. Yara kiirehtii omimaan itselleen suuremmat katteet nousseiden viljan ja lihan hintojen perusteella. Hintojen nosto on perusteeton siksi, että Suomessa tuottajille maksetut hinnat ovat muiden maiden vastaavia halvemmat.
Yaran ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli tänä vuonna 3 miljardia kun viime vuonna vastaava oli 1,2 miljardia. Hinnannoston syynä ei siis voi olla kustannusten nousu.
Suomessa viljelijän tulo koostuu muita maita enemmän tuista. Tämän on myös huomannut Yara, joka luottaa siihen, että Suomen hallitus pitää huolta maajussien toimeentulosta. Yara leikkaa itselleen nousevien markkinoiden hyödyt, eihän hyöty nyt ainakaan maajusseille kuulu.
Suomessa alan kilpailun puutetta vahvistaa vielä Suomen linja puhtaimpien elintarvikkeiden tuottajamaana. Lannoitteiden on meillä oltava kadmiumvapaita (lähes), mikä rajoittaa muiden valmistajien läsnäoloa markkinoilla.
Yhtiö väittää myös , että lannoitteet ovat samanhintaisia Ruotsissa. Se on vain osatotuus, koska Ruotsissa maksetaan tuotteista tuottajille enemmän. Lisäksi tilakoot ja sadot ovat siellä suurempia kuin Suomessa.
Kilpailuvirasto tulee tutkimaan asiaa.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/05/fi_FI/MTK_tutkituttaa_lannoitehinnat/
YARA luottaa maataloustukiin
3
653
Vastaukset 3
- Tuottaja
Lannoitteiden hinta on vuodessa yli kaksinkertaistunut. Ehkäpä pitäisi alkaa luottamaan luonnonmukaisen tuotannon tukiin. Yli vuosi sitten luomukasvituotanto oli tutkitusti taloudelliselta tulokseltaan paras. Tilanne ei varmaankaan ole luomun osalta huonontunut.
- tietääkseni
Miten Suomessa valmistettu tavara voi olla kuljetuskustannusten jälkeen saman hintaista kuin Suomessa??
- Yara Suomi
Yara tekee samaa työtä mitä Kemira Growhow aikoinaan. Ainut ero että nimi on muuttunut ja omistaja. Minusta nyt on väärin mollata lannoite tehdasta, vaan muistella hieman taakse päin. Aikoinaan hallitus möi kaivokset kannattamattomana. Samoin näköijään käy puu kaupassa. Ja nyt luovutaan ainoasta kemian tehtaasta jolla voidaan vaikutta peruselintarvikkeisiin. niinpä syvä kysymys on miksi mollata Yaraa vaan suurin syypää on jota kaikki enemmistö on äänestänyt aikoinaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571391- 261000
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89660
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93518
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461