Hewlett Packard kaikessa hiljaisuudessaan toteuttaa organisaatiouudistusta, jossa ei näytä olevan päätä eikä häntää.
Kaikki palvelutuotannon henkilöt siirtyvät Manpowerin (Elan-IT:n) työntekijöiksi. Mikäli olet jonkun toisen konsulttiyrityksen työntekijä, joudut hakemaan työtäsi uudelleen samaan tehtävään. Ei ole väliä, vaikka oletkin tehnyt tätä työtä jo vuosia, sinut arvioidaan uudelleen, taustasi ja referensissi tarkastetaan uudelleen. Mikäli täältä löytyy jokin heidän mielestään ristiriitaisuus, muututkin epäsopivaksi työhön, jota olet jo vuosia tehnyt.
Mikäli saat palkkatarjouksen, se onkin paljon pienempi, kun nykyisesi.
Joka tapauksessa lomasi ja etuutesi on mennyttä. Tällaista vääryyttä ei voi ymmmärtää.
Hyvät ihmiset, mikäli teillä vaan on aivot ja sydän paikallaan, välttäkää tätä yhdistelmää. Se käytännössä merkitsee, että teet työtä minimaaliseslla palkalla, joka on ainakin kolmanneksen pienempi kun aikaisempi palkkasi tai alan keskipalkat yleensä.
Nuorille, alalla vasta aloittaneille on tärkeää tiedoittaa, että Manpower on maailmanlaajuisesti erityisen kuuluisa siitä, että sillä löytyy erityisen paljon palkanmaksuun liittyviä virheitä. Ne ovat toistuvia, samoin ovat toistuvia myöskin ne selittelyt ja valheet virheiden korjaamiseksi.
Niitä ei yksinkertaisesti tule. Toiminta lopulta johtaa siihen, että asiakasyrityksessä alkaa ovi käydä tiheään ihmisten väsyessä sinänsä pieniin epäkohtiin, jotka ennenpitkää muodostuvat rasitteiksi.
Tämän tulee myös HP Finland myöskin huomaamaan. Osaajat tulevat olemaan kiven alla. Oma mielipiteeni on se, että koko Manpower pitäisi lailla kieltää, mutta sellaista päivää tuskin on.
Haluisin nähdä ihmisen joka oikesti perusteluin puolustaa Manpoweria muutenkin kun "mä olen vuoden ollut siellä-eikä mitään vikaa ole ollut" Palkanmaksuun liittyvät virheet jatkuvana ilmiönä maailmanlaajuisesti kertovat omaa kieltään koko yrityksen luonteesta ja heidän tavastaan kohdella ihmisiä.
Kaikki palvelutuotannon henkilöt siirtyvät Manpowerin (Elan-IT:n) työntekijöiksi. Mikäli olet jonkun toisen konsulttiyrityksen työntekijä, joudut hakemaan työtäsi uudelleen samaan tehtävään. Ei ole väliä, vaikka oletkin tehnyt tätä työtä jo vuosia, sinut arvioidaan uudelleen, taustasi ja referensissi tarkastetaan uudelleen. Mikäli täältä löytyy jokin heidän mielestään ristiriitaisuus, muututkin epäsopivaksi työhön, jota olet jo vuosia tehnyt.
Mikäli saat palkkatarjouksen, se onkin paljon pienempi, kun nykyisesi.
Joka tapauksessa lomasi ja etuutesi on mennyttä. Tällaista vääryyttä ei voi ymmmärtää.
Hyvät ihmiset, mikäli teillä vaan on aivot ja sydän paikallaan, välttäkää tätä yhdistelmää. Se käytännössä merkitsee, että teet työtä minimaaliseslla palkalla, joka on ainakin kolmanneksen pienempi kun aikaisempi palkkasi tai alan keskipalkat yleensä.
Nuorille, alalla vasta aloittaneille on tärkeää tiedoittaa, että Manpower on maailmanlaajuisesti erityisen kuuluisa siitä, että sillä löytyy erityisen paljon palkanmaksuun liittyviä virheitä. Ne ovat toistuvia, samoin ovat toistuvia myöskin ne selittelyt ja valheet virheiden korjaamiseksi.
Niitä ei yksinkertaisesti tule. Toiminta lopulta johtaa siihen, että asiakasyrityksessä alkaa ovi käydä tiheään ihmisten väsyessä sinänsä pieniin epäkohtiin, jotka ennenpitkää muodostuvat rasitteiksi.
Tämän tulee myös HP Finland myöskin huomaamaan. Osaajat tulevat olemaan kiven alla. Oma mielipiteeni on se, että koko Manpower pitäisi lailla kieltää, mutta sellaista päivää tuskin on.
Haluisin nähdä ihmisen joka oikesti perusteluin puolustaa Manpoweria muutenkin kun "mä olen vuoden ollut siellä-eikä mitään vikaa ole ollut" Palkanmaksuun liittyvät virheet jatkuvana ilmiönä maailmanlaajuisesti kertovat omaa kieltään koko yrityksen luonteesta ja heidän tavastaan kohdella ihmisiä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vastaava tapahtui TE:n lähitukitoiminnoille. Lopullinen seuraus on ollut, että asiakkaat eivät voineet enää sietää jatkuvaa "ramppausta" eli viikottain vaihtuvaa tukihenkilöstöä. Jo kulkulupien hallinta asiakkaan tiloihin muodostui niin suureksi ongelmaksi, että sopimukset sanottiin asiakkaiden toimesta irti.
Suomesta löytyy vielä hyviä, raunioilta nousseita palvelutoimittajia, jotka tuntuvat vievän markkinat vanhojen norsunluutornien nenän edestä.
Seuraukset alkavat näkymään jo nyt. Suurin osa ns. osaajista on lähdössä.
Kuukauden päästä 40 % osaajista on jo lähtenyt. Kahden kuukauden päästä osaajista noin 60 % lähtenyt.
Jäljelle jää nuolijoiden ja hännystelijöiden armeija terästettynä pystymetsästä otetuilla keltanokilla, joilla into ylittää taidon. Intokin ehtii varmuudella laantua, siitä manpower tapojensa mukaan pitää huolen.
Noista mainituista firmoista en tiedä, mutta jotkut vastaavista reppufirmoista ovat tuoneet tänne Puolasta ym. keikkatyöntekijöitä polkemaan alan palkkoja. Kohtelu on tietysti ala-arvoista ja ylityöt hyshys asioita:)
Hurdin kommentit HP:n ja EDS:n fuusiosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000036&posting=22000000035496202
Virsuu luvassa porukalle...
Nostan hattua HCD:lle, palstan "Hekattajan" hermo meni sen verta pahasti et se vissiin poistatti HCD:n kirjoituksen.
No saihan se pataansa väittelyssä eipä ihme et jurppii ny isosti. :D :D :D
Kyllä on niin väärin tuo.
Manpower on sama kun orjalaitos, sen tietää kaikki nörtit, jotka on brittien saarilla taikka Irlannissa käyneet.
Tuo mitä puhutaan palkoista ja niiden virheistä. Oikein puistattaa - Itselläni oli henkilöstösihteerinä SAAPASTAKIN TYHMEMPI tyttö, joka ei oikeastaan ollut tehtäviensä tasalla.
Kerrotaans esimerkkitapauksia, jotka ovat täysin totta:
1) Palkka oli maksettu väärin, syynä väärin naputeltu tilinumero. Syy tottakait oli minun, käskivät soittamaan pankkiin
2) Palkasta perittiin ennakonpidätys väärin. Tämän johdosta pyydettiin soittamaan verotoimistoon.
3) Tätä seurasi sitten kaikista paras, nimittäin palkkakuitin lähettäminen vuokraisännän osoitteeseen, joka ei olisi pitänyt olla millään tapaa mahdollista, sillä vuorkaisännällä ei ollut mitään tekoa koko firman kanssa.
Itse reagoin tähän kysymällä tältä fiksulta tytöltä itse tyhmänä, että kumpaas paikkaan nyt soitetaan, pankkiin vai verotoimistoon.
Tästä seurasi välien pysyminen jäänviileänä aina sinne saakka, kunnes sanouduin irti tuosta lafkasta.
Ei koskaan enää Manpower
Ei koskaan enää Manpower
Ei koskaan.
Ei koskaan !!! Manpowerille !!!
Itse sivusta seuranneena olen nyt nähnyt mitä tuossa on käynyt.
Esim 1
Vuosia työtä tehnyt nainen, joka oli ulkoistettuna toisen vuokrafirman kautta sai palkkatarjouksen 1600 - palkka laski uutena vanhana työntekijänä useita satasia kuukaudessa. Peruste: Manpowerin tapa arvioida ihmisiä
Esim 2
Vuosia työtä tehnyt mies, joka myöskin on ollut toisen vuokrafirman kautta palkattuna sai palkkatarjouksen Mapowerilta, joka oli useita satasia per kuukausi vähemmän. Perusteena Manpowerin mielestä liian suuri palkka.
Mikä on Mapowerin peruste liian suureen palkkaan.
Toivottavasti tähän asiaan puuttuisi jo joku viranomainen. Tämä on selkeästi laitonta
Tuli vaan mieleen, että eihän se henkilöstöfirma kuitenkaan ihan loppuun saakka pääse palkasta päättämään. Jos palvelu myydään yritykselle (joka suostuu maksamaan tietyn summan) 20 euron tuntihintaan, ei palkka voi olla järkevällä katteella 10 euroa suurempi, kun kuitenkin otetaan huomioon työnantajakulut ja konsultin palkkio työstä.
Eihän huonopalkkaista työtä ole pakko ottaa, mutta on kuitenkin hyvä huomioida oma tasonsa nähden muuhun tarjolla olevaan työntekijätasoon..
Niihän se on. Juuri raha ratkaisee. Nykyään vallitsee se, että kuka tekee halvimmalla. Diilin on voittanut halvimman tarjouksen tehnyt yritys.
Valitettavaa on se, että näitä ääliöitä, että kyllähän minä voin tehdä pienemmällä palkalla tuntuu riittävän loputtomiin.
Mikäs siinä, tehdään kaikki talkoilla Suomesta halvan työvoiman maa, sillä tavalla noustaan tai lasketaan.
Ainakin on porvareilla loputon nauru tiedossa, kun nuolijat oikein on vauhdissa
Pakko kommentoida tätä ketjua, vaikka en ole IT-alan työntekijä.
Osaanottoni nyt HP:lla työskenteleville. Paska juttu todellakin.
Manpower on juuri tuota mitä edellä sanottiin
Itselläni oli eka palkka maksettu väärin, liian pienenä tottakait.
Se luvattiin korjata toisessa palkassa. Näin tapahtuikin, mutta korkeamman summan takia minulta meni normaalia suurempi ennakonpidätys, joka harmitti. Lisäksi minulle ei maksettu ilta, eikä pyhälisiä. Ne luvattiin korjata seuraavassa palkassa. Näin ei käynyt. Lisäksi uudelta kuulta jäi myöskin minulle kuuluvat lisät saamatta.
Nyt kohta vuoden tuossa reppurifirmassa olleena, edelleen osa lisistä maksamatta, joskin suurimilta osin olen saanut, pitkälti oman aktiivisuuden johdosta.
Sinänsä erittäin valitettavaa, että juuri tuon firman kanssa joutuu käymään jatkuvaa kädenvääntöä asioista, jotka normaalin ja kunniallisen työnantajan kanssa on jo sanomattakin päivänselviä asioita.
Jostainhan se voitto on revittävä, Manpower tekee sen lahjakkaasti duunarin selkänahasta. Suurena yrityksenä muutaman euron pimittäminen per työntekijä tekee suuria summia. Väärin se on, mutta kuka lähtee lakitupaan muutaman euron takia.
Mistään vahingosta tässä ei voi olla kyse. Tuottamuksellista toimintaa pikemmin, senkin toiminnan takana on ihmisiä, jotka luulevat tehneensä jotain hienoa.
Elan IT kaikenkaikkiaan on se IT-alan McJob.
Kaikki ketjussa käyty keskustelu on täyttä totta.
Elan IT huonoilla palkoilla heikentää koko IT-alan palkkoja, palkkojen kehitystä ja työssä olevien viihtyvyyttä, joka näkyy ennenkaikkea suurena vaihtuvuutena. Elan IT alias Manpower kaikilla saiteillaan noudattaa törkeää työntekijöiden kohtelua, jossa virheet palkanmaksussa ovat arkipäivää.
Manpower Web on totta, tietokanta, jossa työntekijät arvioidaan Manpowerilaisten arvojen perusteella, jotka osin poikkeavat tavallisen kadunkulkijan oikeuskäsityksestä.
Kyseinen yritys kyllä pitäisi oikein lailla kieltää.
Täytyy sanoa, että tottahan tuo on.
Minulle tarjottiin Service Deskissä työpaikkaa, palkkaa olisi maksettu kokonaiset 1500 € / kk
Ihan turhaa kitinää ja dissausta koko juttu. Asia on vaan niin, että vuokrauksen kautta mennään taloon sisään ja palkat on joillakin liian korkeat. Manpower tuo tasa-arvoa kun kaikilla on sama palkka. Hanki uusi duuni itsellesi äläkä kitise tai suostu pienempään palkkaan.
peelo!
Duunari olet, duunarin palkka olla pitää. Eri asia, ne ketkä tekee johtotyön.
Asia on vaan niin, että duunarien palkat pääsi nousee liian korkeaksi. Toinen vaihtoehto on että duuni viedään intiaan ja kaikki työttömäks. Ajattele sit kun saat vaan sossurahaa. Mulle kelpaa 1500 €
Taitaa olla niin että tuo Mc Donalds noudattaa lainsäändäntöä. Mulle on ainakin maksettu ihan ok palkkaa, taulukon mukaan ja enemmän.
nappia duunari haalari päällä, kun muuta et osaa!
Sä et tajuu ymmärtää että nykyään pitää vähän joustaa jos meinaan duunin pitää, häh. Me sä vetää vaan nappis, me painetaan niitä.
Sun pitää sitten hankkia parempaa hommaa eikä täällä peeloilla.
Mee vaikka vanhainkotiin paskavaippoja vaihtaa, raha haisee paskalle
Minkä voit jos manpowerilla ei ole varaa maksaa korkeampaa palkkaa. Kyllä 1600 on hyvä palkka.
Tuo Mc Donaldsin ja HP:n rinnastaminen toisiinsa on kyllä huono esimerkki.
Niitä ei yhdistä mikään muu, kun niiden kotimaa, Yhdysvallat.
HP:n tuotteet ovat hyviä ja halpoja.
Samalla kun ostat monitoimilaitteen Anttilasta 50 € ja halvemmalla, niin oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että se halpa hinta on revitty työntekijän selkänahasta jossain kaukana ihan samalla tapaa, mitä nyt puhut palkanalennuksista täällä Suomessa.
Halvat hinnat - halvat palkkakustannukset, niin se menee.
Heti kerrankin joku puhuu asiaa. Komupellet ei osaa tätä vaan aatella ja on aina vaatimassa palkankorotuksia. Jos meillä on halvat palkat niin on halvat hinnat ja kaikilla on varaa.
Noi punikit kyllä joutas mennä venäjälle muiden kommarien kanssa lakkoon. Mä ainakin äänestän kokoomusta.Näkihän se mitä kävi kun komut oli vallassa. Sossurahoistakin päätettiin sillon. Ei ne raukat pienipalkkasina mitään kunnon rahoista tieneet.
Mieletöntähän tuo on. Rikkoa toimiva tiimi, jossa osaavat agentit tuntee asiakkaat, prosessit ja käytännöt.
Vaikka nyt saavutettaisiinkin merkittäviä säästöjä pienempien palkkakustannusten kautta, niin kerrannaisvaikutusten jälkeen jäävä kokonaishyöty tuskin merkittävästi kasvaa.
Asia on vain niin, että päätökset tehdään usein sen kuuluisan vihreän veran äärellä, itse asiakasrajapinta jää usein vieraaksi. Tämä ei koske vain HP:ta.
jossa homma kusi ja kusee vieläkin sekä pari isoa asiakasta jo vaihtanut pois. No jokainen pulju maksaa oppirahat.
No ainakin :
F***** Sweden siirrettiin suomeen, ainoa hyvä veto.
Kaupunki nimeltä ***** taas veti Suomen päässä sopimuksen pois.
Taitaa olla niin että suurelle konsernille on varsin yhdentekevää pieni pohjolan nurkalla oleva konttori, sen tullessa tappiolliseksi se voidaan yksinkertaisesti vain sulkea. Sen verran pikkunappeja nämä suomalaisten eurot ovat. Suuren konsernin jäykät prosessit, mukaanlukien, että siivouksen hoitaa firma a) henkilöstöhallinon firma b). Se mitä suomessa kustaan nilkoille, säästetään pitkässä juoksussa ja mittakaavassa globaalisti. Ei globaali bisnes ole koskaan ollut kiinnostunut tavallisen tallaajan asemasta. Sen sijaan sitä kiinnostaa raha, joka on tarpeeksi isoa rahaa
Tässä tulee asian koko totuus.
Hewlett Packardin uudistus on suomeksi sama, kun palkanalennus.
- Keskimääräinen palkanalennus per työntekijä on 300 Euroa, mutta on niitäkin, joiden palkka aleni enemmän.
- Työntekijät tekivät ennen Elanin astumista kuvioihin ennätystuloksen, palkanalennuksia perustellaan mm. henkilökohtaisella suorituskyvyllä.
- Työntekijät, jotka eivät suostuneet anomaan takaisin työtään pienemmällä palkalla, uutena työntekijänä sanottiin irti.
Todellakin röyhkeää sikamaisuutta HP:n osalta. Ahneudella ei näytä olevan minkäänlaista rajaa.
Pitää vaan alkaa välttelemään tuota firmaa.
No joo, jos toi 300 vähennetään 8500 palkasta niin jää siinä vielä 8200!
HP:lla on kuules niin pienet palkat, että harva siellä edes kolmea tonnia tienaa...
.. Näköjään se kaksi tonniakin tukihenkilölle, kokeneelle sellaiselle on liikaa...
.. Tulee lamavuodet mieleen, Tonnilla Töihin, näin HP:lla
Selvitetään vähän, jotta ei tule epäselvyyttä:
HP:n työntekijää ja aitajuoksijaa yhdistää se, että molempien tulisi pärjätä mahdollisimman hyvin 1500:lla.
Tämä on hyvin realistinen kuvaus todellisesta palkasta siinä talossa.
Eipä ne HP:n omat palkatkaan mitään kaksisia ole. Monet syö mikrossa kuumennettuja makaroonimössöjä ja sössöjä, vaikka kunnon ruokaa olisi ruokalassa tarjolla.
Se vitosen hinta ateriasta näyttää monelle olevan liikaa, varsinkin kun on oma asunto tai auto. Sen verta kurja liksa siellä on :)
ainakin se monotti pinnarit pihalle firmasta ja läksytti kymmenen nolla kun ne rupesivat käräjillä möykkäämään ilman asiaa
Oikee meininki!
Ei ole HP:n vika, että it-alan työ marginalisoituu ja arkipäiväistyy Suomessa. Halvempia ratkaisuja on haettava. Vaihtakaa alaa, jos noin vituttaa. Ei pitänyt olla kenellekkään teistä yllätys, että liksat huononee lähivuosina IT-alalla, sen verta ylitarjontaa osaajista on.
Jos olisit HP:lla niin tietäsit mistä puhuisit, nyt et näytä tietävän.
HP:lla nimenomaan nyt pinnarit jää.
Osaajia siinä lähti.