Koulukypsyys

Aloittelin täällä keskustelua aikaisemmin lapsen koulukypsyydestä!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000114&posting=22000000034490178

Meille kävi näin!

Psykologi oli sitä mieltä, että esikoululla ei ole enää mitään annettavaa pojalle. Hahmottamisessa on vielä opittavaa ja siihen voi kotona, sekä koulussa vaikuttaa, siihen hieman enemmän panostamalla. Opettaja taas meinasi revetä liitoksistaan, että ei tule pojan koulunkäynnistä mitään.

Tilanne oli sitten kinkkinen, ei oikein tiennyt että mitä hemmettiä nyt pitäis tehdä. Kyselimme tuttavien, ja muutaman muunkin tuttava opettajan mielipidettä ja kaikki olivat sitä mieltä, että kouluun vaan, että yrittäminen ei maksa mitään ja sen ekankin sitten voi käydä uudelleen.

Nyt sitten päätimme yrittää. Ajattelimme asiaa tältä kantilta, että esikoulussa poika ei kuitenkaan enää opi mitään, mutta ekalla alkaa jo oppiminen. Koulu on pieni ja samassa luokkahuoneessa on kaksi eri vuosiluokkaa aina yhdessä, joten jos poika sitten aikoinaan käy ekan uudelleen, on samat kaverit vielä vuoden samalla luokalla! (yksi peruste, muiden joukossa)

aiheesta olisi kiva kuulla erinäisiä mielipiteitä lisää ja esimerkki tapauksia!
9936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä murehdi suotta jokainen lapsi kehittyy omaa tahtia.
Meidän 5 luokalle menevä tyttö synt.joulukuussa eli on nuorin luokassaan.Mutta eskari aika oli suorastaan helvetistä!Eskariope....kamala akka ja ihminen on lasten kanssa tekemisissä!
Sanoi meille meidän tytön olevan tyhmä ja tarvitsevan koulukypsyystestiä.
Noh me alistimme tyttäremme ko.testiin.
Psykologin mielestä tyttö oli täysin valmis kouluun.
Nyt tämä tyhmä tyttömme on liki 9 keskiarvolla luokkansa pidetyin oppilas!Kukaan ei tunne lastasi paremmin kun sinä ja sinä teet lastasi kosevat päätökset mutta yksi vinkki älä anna jättää luokalle!Opettelette ja kertaatte kotona iltaisin kyllä se sinunkin lapsesi oppii!
Puolustat vaan lastasi sinnikkäästi!Hyvää kesää teidän perheelle.

Äänestä
  • Joo, tuli kyllä tuosta eskari open asenteesta pikkasen uhmakas olo, kun melkein ennen kuin olin istumaan päässyt, ni ilmoitti, että ekalle jos laitatte, niin vaikeuksia tulee olemaan. Hoki tätä koko keskustelun ajan. Ei edes perustellut.

    Kieltämättä pelkään, että jos vuodesta tuleekin kova, mutta onpahan yritetty.

    Hyvää kesää teillekin :)

    Äänestä

  • äiti.32.ja-3.lasta kirjoitti:

    Joo, tuli kyllä tuosta eskari open asenteesta pikkasen uhmakas olo, kun melkein ennen kuin olin istumaan päässyt, ni ilmoitti, että ekalle jos laitatte, niin vaikeuksia tulee olemaan. Hoki tätä koko keskustelun ajan. Ei edes perustellut.

    Kieltämättä pelkään, että jos vuodesta tuleekin kova, mutta onpahan yritetty.

    Hyvää kesää teillekin :)

    Eskariope sanoi lapselle tulevan koulussa vaikeuksia jos on samanlainen kuin eskarissa, eli jonkinverran riitaa muiden kanssa, tuskinpa lapseni yksin tappeli, ! Psykologin testissä sanotaan lapsella olevan oikeata koululaisen meininkiä ja on valmis aloittamaan 1 luokan.
    Pitää muistaa, Jos ja kun lapsi oireilee koulussa, syy voi löytyä opettajasta ! Pitääkö silloin rangaista lasta, eikö oikea kohde ole opettaja. Huonot opettajat kierrätykseen.

    Äänestä

  • puhetta,,, kirjoitti:

    Veit suorastaan sanat suusta!
    Opettaja joka ei osaa opettaa niin että jokainen oppii vaihtoon!
    Ikävä tosi asia vaan on ettei kukaan koskaan "epäile"opea aina on muissa vika!
    Kun pitää oman lapsen puolia opetkin huomaa ettei kannata inistä turhasta.
    Minähän olen niin kamala akka etten anna omiani kiusata sen kyllä kaikki koulussa tietää.
    Mutta kukas minun lasteni puolia pitää jos en minä?Kyllä jokainen äiti omansa tuntee.

    Äänestä

  • 3xäiti kirjoitti:

    Kaikkki lääkärit joiden potilaat kuolee--> vaihtoon, kaikki autonasentajat joiden huoltama auto menee joskus rikki --> vaihtoon jne...

    On lapsia joilla todella on oppimisvaikeuksia, tarvitsevat erityisopetusta, apuvälineitä, mukautettua opetussuunnnitelmaa jne. ja ei todellakaan ole kyse aina (toki tietenkin joskus) opettajan huonoudesta.

    Onpa myös tapauksia, että opettaja huomaa lapsen vaikeudet ja avun tarpeen ja haluaa ohjata lapsen tarkempiin tutkimuksiin jotta saataisiin lapselle paras apu ja koulumuoto selvitettyä ja vanhemmat ehdottomasti kieltäytyvät. silloinhan se opettaja vasta ammattitaitoinen on kun tietää omat rajoituksensa ja ohjaa asiantuntevimmille eteenpäin.

    Äänestä

  • mene... kirjoitti:

    Sinä et ymmärtänyt pointtia!
    Kyllä se on opettajasta kiinni miten hän ottaa oppilaat mukaan.Sellaisia opettajia on jotka ei vaan yksinkertaisesti osaa opettaa kaikkia lapsia.Se miten opettaja asennoituu lapsiin vaikuttaa paljon jos lapsi aistii ettei opettaja välitä niin eihän sitä viitsi edes opiskella!Äläkä väitä vastaan minä tiedän kun itse olen joutunut ns.opettajien syrjinnän kohteeksi.
    Se on totta että on eriasteisa vaikeuksia mutta jos opettaja ei heti heitä pyyhettä kehään voi lapsi oppiakin ilman mitään erityisluokkia tms.
    Tuo vertauksesi lääkäreihin tai huoltamoihin oli kyllä aika naurettava mutta huomaa että olet opettaja joka ei kestä kritiikkiä.Ehkä sinä olet juuri sellainen ope joka ei edes halua opettaa hieman eri tehtia oppivia?

    niin kaikkitietävää ja kaikkivoipaista opettajaa, joka saa ihan kaikki oppimaan kaiken. Joskus tulee raja vastaan vaikka kuinka olisi hyvää tahtoa. Hyvää kesää, nyt ei onneksi ole koulua!

    Äänestä

  • 3xäiti kirjoitti:

    Sinä et ymmärtänyt pointtia!
    Kyllä se on opettajasta kiinni miten hän ottaa oppilaat mukaan.Sellaisia opettajia on jotka ei vaan yksinkertaisesti osaa opettaa kaikkia lapsia.Se miten opettaja asennoituu lapsiin vaikuttaa paljon jos lapsi aistii ettei opettaja välitä niin eihän sitä viitsi edes opiskella!Äläkä väitä vastaan minä tiedän kun itse olen joutunut ns.opettajien syrjinnän kohteeksi.
    Se on totta että on eriasteisa vaikeuksia mutta jos opettaja ei heti heitä pyyhettä kehään voi lapsi oppiakin ilman mitään erityisluokkia tms.
    Tuo vertauksesi lääkäreihin tai huoltamoihin oli kyllä aika naurettava mutta huomaa että olet opettaja joka ei kestä kritiikkiä.Ehkä sinä olet juuri sellainen ope joka ei edes halua opettaa hieman eri tehtia oppivia?

    Kyllä opettajissa on eroja, ja paljon ! Kuten kaikissa ihmisissä.
    Meidän eskariopella hieman jo ikääkin, omia lapsia koulussa, hänestä huomasi melko pian, että siinähän "hyvä" opettaja. Osasi huomioon ottaa lapset, jokaisen erilaisuuden ja jokaisen omat henkilökohtaiset opitut tavat ja ominaisuudet. Aivan varmaa on ettei toista samanlaista tule usein vastaan. Jokainen opettaja on erilainen, 1 luokalla oleva opettaja on minulle "täysi arvoitus", kuten tietenkin lapsellekin.
    Eskariope sanoi valitsevansa lapset sellaiselle opettajalle, jonka kanssa lapsi paremmin pärjäisi. Sekin osoittaa eskariopen ammattitaidon, ottaa huomioon lapset jo etukäteen eikä vain työnnä heitä 1 luokalle ja "herran haltuun".
    Toivon vain että 1 luokalla on yhtä ammattitaitoinen opettaja kuin eskarissa oli. Sellaisia todellakin on harvassa.

    Äänestä

  • totta on,,, kirjoitti:

    voi valita eskarilaisten opettajan. Eiköhän ne rehtorit ja erityisopettajat loppupeleissä hoida ekaluokkalaisten sijoittelut. Toki lastentarhanopettajia ja perheitä sekä erityisopettajia voidaan konsultoida luokkiin sijoittelua tehtäessä.

    Toisaalta aina ei ole vielä keväällä selvillä tulevien ekaluokkien opettajat. Osa opettajavalinnoista tehdään vasta kesällä. Ilman muuta siihen pyritään että ekaluokkien opettajat olisivat jo keväällä vastaanottamassa tulevat oppilaansa tutustumispäivinä, mutta se ei aina ole mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äiti.32.ja-3.lasta kirjoitti:

Aloittelin täällä keskustelua aikaisemmin lapsen koulukypsyydestä!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000114&posting=22000000034490178

Meille kävi näin!

Psykologi oli sitä mieltä, että esikoululla ei ole enää mitään annettavaa pojalle. Hahmottamisessa on vielä opittavaa ja siihen voi kotona, sekä koulussa vaikuttaa, siihen hieman enemmän panostamalla. Opettaja taas meinasi revetä liitoksistaan, että ei tule pojan koulunkäynnistä mitään.

Tilanne oli sitten kinkkinen, ei oikein tiennyt että mitä hemmettiä nyt pitäis tehdä. Kyselimme tuttavien, ja muutaman muunkin tuttava opettajan mielipidettä ja kaikki olivat sitä mieltä, että kouluun vaan, että yrittäminen ei maksa mitään ja sen ekankin sitten voi käydä uudelleen.

Nyt sitten päätimme yrittää. Ajattelimme asiaa tältä kantilta, että esikoulussa poika ei kuitenkaan enää opi mitään, mutta ekalla alkaa jo oppiminen. Koulu on pieni ja samassa luokkahuoneessa on kaksi eri vuosiluokkaa aina yhdessä, joten jos poika sitten aikoinaan käy ekan uudelleen, on samat kaverit vielä vuoden samalla luokalla! (yksi peruste, muiden joukossa)

aiheesta olisi kiva kuulla erinäisiä mielipiteitä lisää ja esimerkki tapauksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu