maksu....

miten on muilla,pidätetäänkö teidän tuloista
osaa,kun lapsi on huostaan otettu??
minä työtön ja minun työttömyys korvauksesta pidätetään osa sosiaalitoimistoon taikka sinne missä lapsi nyt asuu.
tuttavani lapsi on huostassa,tosin eri paikka kunnalla kuiomani eikä tuttavaltani peritä mitään maksua.
10689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

paikkakuntien ja jopa saman kaupungin sisällä eri sossutoimistojen välillä.

Pidätetään tai ei vanhempien tuloista jotain, mutta kummassakaan tapauksessa mitään järkevää perustetta ei ole toimille olemassa. Paitsi tietysti "sossu antaa ja sossu ottaa, ylistetty olkoon sossun nimi".

Yleisin käytäntö taitaa olla, että vanhemmat joutuvat maksamaan, oli huosta aiheellinen tai aiheeton ja olivat vanhempien tulot mitä suuruusluokkaa tahansa.

Äänestä
  • työttömyyskorvausesta niin, lapsikorotukset? Jos näin on niin voit vaatia kelan palauttamaan sinulle kuuluvan oikeuden saada lapsikorotuksen! Minä saan koko työttömyyskorvauksen ja lapsikorotuksen. Muussa tapauksessa selvittäisin sinuna Eduskunnan asiamiehen kanssa tai oikeus kanslerista kysyisin asiasta lain puoleista selvyyttä. Ei ole oikeuden mukaista jos toiset saa ja toiset ei! Sen tiedän että vaikka lapsi/lapset on huostaanotettuja niin on oikeus saada lapsikorotus työttömyyskorvauksen lisäksi!

    Äänestä

  • sossu ottaa kirjoitti:

    työttömyyskorvausesta niin, lapsikorotukset? Jos näin on niin voit vaatia kelan palauttamaan sinulle kuuluvan oikeuden saada lapsikorotuksen! Minä saan koko työttömyyskorvauksen ja lapsikorotuksen. Muussa tapauksessa selvittäisin sinuna Eduskunnan asiamiehen kanssa tai oikeus kanslerista kysyisin asiasta lain puoleista selvyyttä. Ei ole oikeuden mukaista jos toiset saa ja toiset ei! Sen tiedän että vaikka lapsi/lapset on huostaanotettuja niin on oikeus saada lapsikorotus työttömyyskorvauksen lisäksi!

    Sossulla ei ole oikeutta kajota työttömyyskorvaukseen millään tavalla! Siinä sossu rikkoo lakia jos näin tekevät! Kannattaa tehdä kantelu eduskunnan asiamiehelle!

    Äänestä

  • sossu ottaa kirjoitti:

    työttömyyskorvausesta niin, lapsikorotukset? Jos näin on niin voit vaatia kelan palauttamaan sinulle kuuluvan oikeuden saada lapsikorotuksen! Minä saan koko työttömyyskorvauksen ja lapsikorotuksen. Muussa tapauksessa selvittäisin sinuna Eduskunnan asiamiehen kanssa tai oikeus kanslerista kysyisin asiasta lain puoleista selvyyttä. Ei ole oikeuden mukaista jos toiset saa ja toiset ei! Sen tiedän että vaikka lapsi/lapset on huostaanotettuja niin on oikeus saada lapsikorotus työttömyyskorvauksen lisäksi!

    kiitos vastauksestasi.
    kyllä tarkoittaa sitä lapsi korotusta.ei se päivältä iso summa ole mut kertyyhän siitä.
    ja minulle jokainen euro on tärkeä.
    otan maanantaina yhteyttä asiamieheen...
    hyvät jussit jokaiselle

    Äänestä

Ei voi olla totta. Ei minulta ainakaan ole peritty mitään, enkä ole kuullut, että keneltäkään muultakaan olisi peritty maksuja ja vielä työttömyyskorvauksesta.

Ota heti yhteyttä näihin sosiaaliasiamiehiin tai miksiköhän heitä nyt kutsutaankaan. Sosiaalineuvonta tai -päivystys auttnee tai ota lakimies ja maksata lastensuojelulla. Jos lapsesi on vastointahtoasi sinulta viety ja sitten vielä vievät rahasi, ne talviset tädit. HUH!

Äänestä

maksaa mitään. työttömyyskorvauksen lapsikorotukset menee kunnalle, mutta eihän lapsetkaan ole kotona. muuten ei tarvitse maksaa mitään. asiakassuunnitelmaan tulee laittaa raha-asiatkin ylös.
työssäkäyvä joutuu maksamaan elatusmaksua. sekin tuloista kiinni.

Äänestä
  • Kun vanhemmat ovat eronneet, niin saahan esim. työtön etäisä sossusta lasten tapaamiseen jotain rahaa, toimeentulotukeako lienee vai mitä.

    Sillä perusteella ei mielestäni ole mitään järkeä viedä jotain työttömyyskorvauksen lapsikorotusta, koska onhan tarkoitus tavata lasta kuitenkin. Ja sen kyllä tiedän, että viime vuosien yhden ihmisen tuet ovat sitä luokkaa, että niillä ei lapselle, eikä kenellekään toiselle ihmiselle ruokia ostella.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen3 kirjoitti:

    Kun vanhemmat ovat eronneet, niin saahan esim. työtön etäisä sossusta lasten tapaamiseen jotain rahaa, toimeentulotukeako lienee vai mitä.

    Sillä perusteella ei mielestäni ole mitään järkeä viedä jotain työttömyyskorvauksen lapsikorotusta, koska onhan tarkoitus tavata lasta kuitenkin. Ja sen kyllä tiedän, että viime vuosien yhden ihmisen tuet ovat sitä luokkaa, että niillä ei lapselle, eikä kenellekään toiselle ihmiselle ruokia ostella.

    Eliu työmarkkinatuen lapsikorotusosuus peritään sossuun lapsen kulujen vuoksi. Tosin siitä osa menee lapsen omalle tilille, josta lapsi saa rahat täytettyään 18-v tai muutettuaan omaan asuntoon. Itselläni 6 lasta, 3 kotona 3 muualla. Työmarkkinatuen suurin lapsikorotusosuus jaetaan 6 minulle maksetaan 3 osuus ja sossu perii 3 osuuden. Ja jos lapsi sijoitettuna esim. perhekotiin perhekodill velvollisuus kovata ruokarahana/ruokakassina lapsesta aiheutuvat kustannukset lapsen ollessa lomilla kotona!

    Äänestä

valitti minulle, että on epäreilua kun hän ei saa enää lapsilisää itselleen. Lapsi on huostassa ja äiti saa tavata vain huostaanottopaikassa muutaman tunnin viikossa. Ihmettelen vaan että miksi äidin pitäisi lapsilisä saada kun ei lastakaan ole kotona? Tuo lapsikorotuksen "menetys" kuulostaa ihan samalta asialta? Oikaiskaa toki jos olen ihan hakoteillä?

Äänestä
  • Esim. minun lapset olivat sijaisperheessä 3lasta ja lapset kävivät viikonloppuna kotona ja sossusta sai ruokarahaa kolmelle murrosikäiselle 11€=pe,la ja su päiville yhteensä. Niin jos ei olisi tullut lapsikorotuksia niin, millä rahalla olisin ostanut lapsilleni ruokaa? Työttömyyskorvaus oli vain 370€ ja vuokra 513,80€ ja minun oli pidettävä pieni kolmio 65neliöä sen takia että lapset mahtuivat viettämään kotilomat luonani 2xkk ja viikon lomat kesällä/kk.Lapsikorotus on vanhemman oikeus saada vaikka lapsi/lapset huostaanotettuja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


1äiti kirjoitti:

miten on muilla,pidätetäänkö teidän tuloista
osaa,kun lapsi on huostaan otettu??
minä työtön ja minun työttömyys korvauksesta pidätetään osa sosiaalitoimistoon taikka sinne missä lapsi nyt asuu.
tuttavani lapsi on huostassa,tosin eri paikka kunnalla kuiomani eikä tuttavaltani peritä mitään maksua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu