Järki käteen

Miksi nykyään on muotia antaa lapsilleen outoja nimiä? Joko niin vanhahtavia etteivät enää nyky suomeen istu tai sitten ulkomaalaisia nimiä, vaikka vahemmat olisivat pertti ja liisa mäkinen? Tai sitten muuten vaan outoja.
Ettekö hyvät vanhemmat ymmärrä, että lapset osaavat olla todella julmia, jos lapsella on edes hiemankin outo nimi, siitä keksitään kyllä kiusan aihetta. Lapsi joutuu kantamaan antamaanne nimieä koko elämänsä.
6509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

puhut asiaa, olen itse ihmetellyt samaa asiaa!!

Äänestä

Nimet vaan kulkevat aaltomaisesti ollen välillä suosikkeja ja välillä vähemmän suosikkeja esim.nykyisin supersuosittu Aino,Emma.
Käykää katsomassa hautausmailla (helppo löytää),miten suomalaiset nimet ovat olleet "ulkomaanikielisiä" kautta aikojen,vaikka sukunimi olisikin ollut tyyliin Virtanen-Mäkinen.
Myös piioille ja rengeille,ei vaan ylhäisölle on käytetty samaa nimitaktiikkaa.

Äänestä
  • siitä, että papit kirjasivat nimet ylös, mutta kansan suussa nimet vääntyivät muuksi.

    Äänestä

Minua taas ärsyttää, että jotkut jaksavat ärsyyntyä toisten nimistä.

Äänestä

vanhemmat emme tuota tietäisi...

Äänestä

Tein ennen juhannusta aloituksen samasta aiheesta kuin sinä nyt ja aloin saada vaikka minkälaista sontaa niskaani. Kas, kun eivät nyt kilvan hyökkää sinunkin kimppuusi kaikki nämä vanhemmat, jotka kaavailevat lapsilleen mitä kummallisimpia nimiä.
Toisaalta, kaikki eivät liene palanneet vielä juhannuksenvietostakaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsytys kirjoitti:

Miksi nykyään on muotia antaa lapsilleen outoja nimiä? Joko niin vanhahtavia etteivät enää nyky suomeen istu tai sitten ulkomaalaisia nimiä, vaikka vahemmat olisivat pertti ja liisa mäkinen? Tai sitten muuten vaan outoja.
Ettekö hyvät vanhemmat ymmärrä, että lapset osaavat olla todella julmia, jos lapsella on edes hiemankin outo nimi, siitä keksitään kyllä kiusan aihetta. Lapsi joutuu kantamaan antamaanne nimieä koko elämänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu