aaromikkonen on perustanut

nyt vai jo aiemmin.
oli oikein ilmoitus kainarissa mikko.fissä.

http://www.aaromikkonen.net/

sanoisin vain ettei suomessa pikkupuolueilla ole
vaikutusmahdollisuuksia korkean äänikynnyksen vuoksi.
vennamoiden aika on ohi. jonkun suurpuoluuen kautta vaikuttamaan pääsy olisi helpompaa kuin räpistellä milloin missäkin kummallisessa ääriliikkeessä. joku kuuluisa ja rikas mutta poliittisesti valveutunut yksilö olisi tietenkin poikkeus, ja sitä ei aaro sentään ole.
tsemppiä kuitenkin yritykselle..
3660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pesosen itsenäisyyden puolueeseen.
Kyllä perussuomalaiset on nousussa, vaikka galuppia pelkäävät toista väittää. Olihan se viimme vaaleissakin suurin suhteellinen voittaja. Kyllä ne vanhojen valtapuolueiden mössöt on textailtu, ja KMS taulukaupat kuultu.
Persujen kannatus käyrät on sojottamassa, kuin M....
ylös ja vinossa nousussa.
Nyt kun itsekin olen nähnyt millä kepuli konsteilla Suomea ja "Kähmintä" pelillä päätetään asioita ei ole muuta kuin PerusSUOMALAISET:
Hei sulle siunattu ystävä Veikko Vennamo on jo kuollut. Aika on hänellä siltä osin ohi. MUTTA TIMON AIKAA ELETÄÄN JA KEPUN kauhuksi vahvaan...

Äänestä
  • Olen tuntenut Aapelin jo lapsuudesta.Kyllä se on hyvä mies. Ja kyllä Soinin puolue on hyvä, vaikka sitä nauretaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuden puolueen kirjoitti:

nyt vai jo aiemmin.
oli oikein ilmoitus kainarissa mikko.fissä.

http://www.aaromikkonen.net/

sanoisin vain ettei suomessa pikkupuolueilla ole
vaikutusmahdollisuuksia korkean äänikynnyksen vuoksi.
vennamoiden aika on ohi. jonkun suurpuoluuen kautta vaikuttamaan pääsy olisi helpompaa kuin räpistellä milloin missäkin kummallisessa ääriliikkeessä. joku kuuluisa ja rikas mutta poliittisesti valveutunut yksilö olisi tietenkin poikkeus, ja sitä ei aaro sentään ole.
tsemppiä kuitenkin yritykselle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu