Radion juhannus

Jos juhannusyönä noustaan uintiretkeltä laiturille, jolla Radio Nova tai Iskelmä soi, kun juhlan kulinaristinen kohokohta on vielä edessä ja seurana on kaivattuja ystäviä, avautuu pop-musiikin tuttuihin klassikoihin vaivattomasti uusia näkökulmia elävästä elämästä käsin. Novan ja Iskelmän juhannustarjonnassa kuullaankin runsaasti klassikoita, vähän uutuuksia ja niukasti yllättäviä biisejä.

Live-elämän yllättävistä tosiseikoista, odotetuista tilanteista ja harvinaisista tunnelmista lähestyen perus-popmusiikki on korostuneesti täydentävää. Pyritään lisäämään jotakin ihmisten elävän elämän tosiseikkoihin ja tunnelmiin. Toisaalta perus-popin esittäminen tuo vakauden tunnetta juhannukseen ja kesään, jolloin vapaa-aika usein vilisee yllättäviä hetkiä. Kesäisin radiota kuullaan monesti ohimennen vaikkapa huoltoasemilla ja kyläkaupoissa, uimarannoilla ja maauimaloissa.

Harvinaisempaa musiikkia ja puhesisältöä tarjotaan Radio Suomessa juhannukseen ja kesään. Tavoitteena lienevät toiselta kannalta mieleenpainuvat oivallukset ja elämykset radion äärellä. Annetaan lähtökohtia elävään elämään. Yllättävistä biiseistä ja puhetuokioista käsin kuuntelija voi tuoreesti suuntautua live-elämänsä tosiseikkoihin, tilanteisiin ja tunnelmiin juhannuksena ja kesänä. Nova ja Iskelmä voivatkin suvessa tulla vastaan aiemmin mainituissa rooleissaan uhkaamatta millään tavoin Radio Suomen tätä perustehtävää vaan päinvastoin täydentäen sitä.

Radio Suomen juhannusaattoon sisältyi klo 15.03-17.00 ”Herkutellaan yhdessä” -ohjelma, jossa kesäisen ruuanlaiton ohella kuultiin ajankohtaisia vieraita päivittäisten otsikoiden ulkopuolelta sekä suveen sopivaa musiikkia, joka soi radiossa harvoin. Vieraiden puheosuudet ja toimittajien työ onnistuivat kiinnostavuudessaan, mutta ohjelman perusidea kaipaisi mielestäni jotakin uutta. Siirtäisin ohjelman tuotannon Pasilan pihoilta alueiden ruokaperinteiden kotikentille. Keskustelun, grillauksen ja piknikin nauhoitus saisi lisäarvoa sijoittuessaan maakuntien merkittäviin maisemiin, kuten Rovaniemen Kirkkolammen äärelle, Jyväskylän Laajavuoren huipulle tai Lappeenrannan Sammonlahden rannalle.
3361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hieno kirjoitus. Myös Radio Aallolla mennään juhannuksena mahtavine biiseineen ja tunnelmineen. Paljon klassikkoja, uutuuksia ja ennen kaikkea pehmeitä suosikkeja. Radio Aalto on vain paras.

Äänestä

Mikä on vialla? Ainakin tään viikon on nettiradio pätkinyt ärsyttävästi. Ovatko Ylen nettiresurssit tiukilla vai mitä?

Täällä ulkomailla ei Yle kuulu kuin netin kautta, vaihtoehtoja ei ole.

Äänestä
  • Kiitokset palautteesta hpgurulle.

    Yle nettilähetyksien kuuluvuuteen ulkomailla en ole tutustunut. Itse ehdin kokea sitäkin ajanjaksoa, kun Yle palveli ulkosuomalaisia myös lyhytaaltolähetyksin. Nettilähetys lienee laadultaan yleensä häiriöttömämpi, mutta ilmeisesti teknisiä ongelmia on kuitenkin koettu.

    Minun kirjoituksiani voivat kiinnostuneet lukea koottuina blogistani: eerohoikkala.blogspot.com

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eero-80 kirjoitti:

Jos juhannusyönä noustaan uintiretkeltä laiturille, jolla Radio Nova tai Iskelmä soi, kun juhlan kulinaristinen kohokohta on vielä edessä ja seurana on kaivattuja ystäviä, avautuu pop-musiikin tuttuihin klassikoihin vaivattomasti uusia näkökulmia elävästä elämästä käsin. Novan ja Iskelmän juhannustarjonnassa kuullaankin runsaasti klassikoita, vähän uutuuksia ja niukasti yllättäviä biisejä.

Live-elämän yllättävistä tosiseikoista, odotetuista tilanteista ja harvinaisista tunnelmista lähestyen perus-popmusiikki on korostuneesti täydentävää. Pyritään lisäämään jotakin ihmisten elävän elämän tosiseikkoihin ja tunnelmiin. Toisaalta perus-popin esittäminen tuo vakauden tunnetta juhannukseen ja kesään, jolloin vapaa-aika usein vilisee yllättäviä hetkiä. Kesäisin radiota kuullaan monesti ohimennen vaikkapa huoltoasemilla ja kyläkaupoissa, uimarannoilla ja maauimaloissa.

Harvinaisempaa musiikkia ja puhesisältöä tarjotaan Radio Suomessa juhannukseen ja kesään. Tavoitteena lienevät toiselta kannalta mieleenpainuvat oivallukset ja elämykset radion äärellä. Annetaan lähtökohtia elävään elämään. Yllättävistä biiseistä ja puhetuokioista käsin kuuntelija voi tuoreesti suuntautua live-elämänsä tosiseikkoihin, tilanteisiin ja tunnelmiin juhannuksena ja kesänä. Nova ja Iskelmä voivatkin suvessa tulla vastaan aiemmin mainituissa rooleissaan uhkaamatta millään tavoin Radio Suomen tätä perustehtävää vaan päinvastoin täydentäen sitä.

Radio Suomen juhannusaattoon sisältyi klo 15.03-17.00 ”Herkutellaan yhdessä” -ohjelma, jossa kesäisen ruuanlaiton ohella kuultiin ajankohtaisia vieraita päivittäisten otsikoiden ulkopuolelta sekä suveen sopivaa musiikkia, joka soi radiossa harvoin. Vieraiden puheosuudet ja toimittajien työ onnistuivat kiinnostavuudessaan, mutta ohjelman perusidea kaipaisi mielestäni jotakin uutta. Siirtäisin ohjelman tuotannon Pasilan pihoilta alueiden ruokaperinteiden kotikentille. Keskustelun, grillauksen ja piknikin nauhoitus saisi lisäarvoa sijoittuessaan maakuntien merkittäviin maisemiin, kuten Rovaniemen Kirkkolammen äärelle, Jyväskylän Laajavuoren huipulle tai Lappeenrannan Sammonlahden rannalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu