Vanha Kissa

Minulla on 15w kissa. Terve, leikkisä, syö hyvin.. Siis henkisesti nuori kissanpentu. =) Mutta nyt viimesten kahden kuukauden aikana se on alkanut pissiä sisälle, mitä se ei ole ikinä tehnyt! Vaikka hiekkalaatikolle on esteetön pääsy ja hiekka puhdasta. Kaksi kertaa pyykkikasan päälle, kolme kertaa sängylle ja nyt kenkien päälle. Sänkyyn pissiminen on täydellinen järkytys kun se saa makailla siinä ja otan yöksi viereen. Eihän kissan pitäisi pissiä sellaiseen päikkaan missä se itse nukkuu? Nämä tapahtuu aina kun en ole kotona, jopa kauppareissun aikana. Onko kissani tullut niin vanha ettei se pysty säätelemään rakkoaan vai onko kysymys jostain muusta?
Kyselen näin mielipiteitä ennen kuin menen lääkärille näyttään.
Kiitos.
3355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minun mielipiteeni on että mene näyttämään sille lääkärille. Noin vanhalla kissalla saatta jo tulla ns. ilman syytä virtsakiviä tai -kiteitä.

Äänestä
  • Virtsatie tulehdus oireilee vanhoilla kissoilla noin. Syynä saattaa olla virtsakivet tai kiteet. lääkäriin....

    Äänestä

Meillä on 13 vuotias kissa. Aina tehnyt hyvin tarpeet pissalootaan, joskus tosin osoittanut mieltään ja tehnyt kylpyhuoneen kaivon päälle...

Jokin aika sitten löytyi pissat eteisen kynnysmatolta ja maton pesun jälkeen matto ei saa olla paikoillaan vuorokauttakaan, kun siinä on jo märkä läntti.
Pari päivää sitten töistä kotiuduttuani kissa oli paskonut keskelle keittiön mattoa ja tehnyt pissatkin siihen. Ikinä ei ole niin tehnyt, niinpä ihmettelenkin, missä vika.
Varasin kyllä jo ajan eläinlääkäriin, kun tuntuu, että oksenteleekin turhan paljon.

Kissamme on aika nirso pissalaatikon suhteen, eli siellä ei saa olla muita jätöksiä ennenkuin voi mennä tekemään tarpeensa. Niinpä tulee putsattua usein...senkin vuoksi kun kissoja on kaksi. Tuntuu, että nykyisin kissa pitää kantaa laatikolle ja maanitella tekemään tarpeensa, välillä kansi pitää ottaa pois, niin tekee tarpeensa paremmin. Joskus luulin, että nuorempi kissa häiriköi vanhempaa, ettei uskalla mennä vessaan tarpeilleen, mutta en usko, että kyse on siitäkään(?)
Muutama viikko sitten, kun olimme itse reissussa ja meillä oli hoitaja asumassa sen aikaa, oli vanhempi kissa paskonut kylppärin lavuaariin.....
Jotain vikaa taitaa olla. Mutta onneksi sain nopeasti eläinlääkärille ajan, viedään molemmat kisut perusteellisiin tutkimuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"milk" kirjoitti:

Minulla on 15w kissa. Terve, leikkisä, syö hyvin.. Siis henkisesti nuori kissanpentu. =) Mutta nyt viimesten kahden kuukauden aikana se on alkanut pissiä sisälle, mitä se ei ole ikinä tehnyt! Vaikka hiekkalaatikolle on esteetön pääsy ja hiekka puhdasta. Kaksi kertaa pyykkikasan päälle, kolme kertaa sängylle ja nyt kenkien päälle. Sänkyyn pissiminen on täydellinen järkytys kun se saa makailla siinä ja otan yöksi viereen. Eihän kissan pitäisi pissiä sellaiseen päikkaan missä se itse nukkuu? Nämä tapahtuu aina kun en ole kotona, jopa kauppareissun aikana. Onko kissani tullut niin vanha ettei se pysty säätelemään rakkoaan vai onko kysymys jostain muusta?
Kyselen näin mielipiteitä ennen kuin menen lääkärille näyttään.
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu