joopa joo

Otsikko ei johda mihinkään mutta en keksiny muutakaan :)

Tällasta haluaisin kysyä.. eli ollaan naiseni kanssa oltu yhdessä kohta 13 vuotta. Alkuaikoina hänellä oli edelleen suhde yhtäaikaa exän kanssa. En tiedä tarkkaan kauanko, mutta joitain vuosia kai. Tämä ex ei esim koskaan tullut meille kylään,vaikka pyysin monesti, kun olin kotona. Tapailivat(ihan kavereina...) aina poissaollessani tai jossain muualla..Tällasia yöajeluita jne jne.

Nye eivät ole kuulemma tavanneet vuosiin, mutta pitävät kiihkeähkösti yhteyttä sähköpostilla.Aika tiiviistikin, olen ymmärtänyt. Naiseni mukaan eivät ole yhteydessä, en tiedä miksi haluaa näin kertoa enkä oikeastaan enää välitäkään.

Asia ei aiheuta enää sen kummempia järistyiksiä, koska luotto on mennyt näihin kahteen totaalisesti jo vuosia sitten. Muuten meillä menee hyvin ja olen onnellinen tämän ihmisen kanssa.

Sanokaas mitä tästä pitäisi ajatella??Miksi naiseni jatkaa tätä loputonta peliä eikä voi tunnustaa,että tämä ex on tärkeä ja että haluaa pitää yhteyttä??Tuoko vain salasuhde ja minun raivoamiseni suhteeseensa eloa?? Olen ihan ymmälläni, enkä oikein tiedä miten päin pitäisi olla, mutta en toisaalta jaksa välittääkään, loukkaa vaan jollain tasolla.
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On asioita, joille emme voi mitään. Ihmissuhde ei koskaan voi olla 100%:nen, vaan jokaisella on jossain pientä moukuraa..

Nauti naisestasi ja yhteisestä elämästänne. Se on sinulle tarkoitettu onni ja jos kumppanillasi on jonkinlainen yksityinen elämä teidän yhteisen elämänne lisäksi, niin älä anna sen häiritä.
Tottakai aina tulee kausia, jolloin kaikki ottaa päähän, mutta pitkässä juoksussa vain teidän kahden välinen suhde on merkityksellinen sinulle itsellesi.

Tsemppiä!

Äänestä

että meilläkinon ollut tuon tapanen viritys,eikä tuntunu kovin mukavalta. Onihan eri asia että ollaan kaikki selvillä vesillä kun että pitää salailla tai pimittää mitään.Mun mielestä on kummallekin noloa joutua pitämään noin tärkeitä suhteita salassa, en ainakaan itse viitsis kovin pitkään. Jos toinen ( ex ) on tärkeä, miksi ei vois sitä sanoa ja pelata avoimesti.Ei kai siinä pitäis mitään pahaaolla. Mutta sen exänkin pitää osata kunnioittaa uutta suhdetta ja olla vaan ystävänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taina X kirjoitti:

Otsikko ei johda mihinkään mutta en keksiny muutakaan :)

Tällasta haluaisin kysyä.. eli ollaan naiseni kanssa oltu yhdessä kohta 13 vuotta. Alkuaikoina hänellä oli edelleen suhde yhtäaikaa exän kanssa. En tiedä tarkkaan kauanko, mutta joitain vuosia kai. Tämä ex ei esim koskaan tullut meille kylään,vaikka pyysin monesti, kun olin kotona. Tapailivat(ihan kavereina...) aina poissaollessani tai jossain muualla..Tällasia yöajeluita jne jne.

Nye eivät ole kuulemma tavanneet vuosiin, mutta pitävät kiihkeähkösti yhteyttä sähköpostilla.Aika tiiviistikin, olen ymmärtänyt. Naiseni mukaan eivät ole yhteydessä, en tiedä miksi haluaa näin kertoa enkä oikeastaan enää välitäkään.

Asia ei aiheuta enää sen kummempia järistyiksiä, koska luotto on mennyt näihin kahteen totaalisesti jo vuosia sitten. Muuten meillä menee hyvin ja olen onnellinen tämän ihmisen kanssa.

Sanokaas mitä tästä pitäisi ajatella??Miksi naiseni jatkaa tätä loputonta peliä eikä voi tunnustaa,että tämä ex on tärkeä ja että haluaa pitää yhteyttä??Tuoko vain salasuhde ja minun raivoamiseni suhteeseensa eloa?? Olen ihan ymmälläni, enkä oikein tiedä miten päin pitäisi olla, mutta en toisaalta jaksa välittääkään, loukkaa vaan jollain tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu