renu

eli mikä voisi olla vikana kun laitan ihanan kauniin hyvän relluni käyntiin niin elkuun se hörähtää iloisesti käyntiin jonka jälkeen ei huoli kaasua ja sammuu eikä lähde starttaamalla millään käyntiin. työntämällä kyllä ja pysyy myös peräti käynnissä. ajaessa tuntuu ihan pientä nykimistä mitä ei heti huomaa. tyhjäkäynti on normaali.missä vika. onko kellää kokemuksia samanlaisesta ongelmasta.
3828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyseessä scenic 2.0 vm-98

Äänestä

Mulla oli aikoinaan 21:ssä samat oireet. Olimme Jouluaattona matkalla anoppilaan ja oli matkan varrella pakko tankata pieneltä huoltsikalta. Ilmeisesti saimme huoltamon tankin pohjat Joululahjaksi. Loput 200 kilsaa olivat sitten pelkkää nykimistä. Yksikään toinen huoltamo ei ollut enää auki, jotta olisin saanut ensiavuksi Masinolia tankin vettä sitomaan. Mulle jotkut viisaammat sanoivat, että aine pilaa tiivisteet, mutta kyllä se vanhan uskollisen 21:n taas henkiin sai kun sitä joulun jälkeen tankkiin litran verran lorotin. Kokeile.

Äänestä

Et kerro mikä malli, mutta jos se on uudempi Scenic, niin todennäköisesti yksi tai useampi puola on mennyt. Scenicissä on joka tulpalla oma hattupuola.
(Vastoin yleistä luuloa, hattupuola ei ole ranskalainen keksintö, se ei ole vain ranskalaisissa autoissa eikä puolat ole Ranskassa valmistettuja)

Puolia saa myös Motonetistä, ei tarvitse ostaa merkkivaraosina.

Kakkosehdokas viaksi on jakopään asennonosoitin, jotka irtoaa tai rikkoontuu välillä. Tosin silloin ei taida käynnistyä edes työntämällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sammuuuuu kirjoitti:

eli mikä voisi olla vikana kun laitan ihanan kauniin hyvän relluni käyntiin niin elkuun se hörähtää iloisesti käyntiin jonka jälkeen ei huoli kaasua ja sammuu eikä lähde starttaamalla millään käyntiin. työntämällä kyllä ja pysyy myös peräti käynnissä. ajaessa tuntuu ihan pientä nykimistä mitä ei heti huomaa. tyhjäkäynti on normaali.missä vika. onko kellää kokemuksia samanlaisesta ongelmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu