Jatkoa aikaisempaan aloitukseen.
Tulen jatkamaan tässä aloituksessa myös jatkon, joten seuraa vain tätä aloitusta jos haluat lukea kaiken.
Tilanne oli täysin käsittämätön – jaa, aloin epäillä, että olin ehkä mennyt liian pitkälle.
Tai että Anna, terapeuttini oli seonnut. Olihan asetelma jo sinänsä täysin perverssi. Minuun iski pelko ja eräänlainen syvä katumus, joka tietysti vaikutti myös siihen, että kiimaiset haluni häipyivät sen tien. Vedin kiireesti mulkkuni housuihin. Sanoin Annalle:
”Olen ilmeisesti tehnyt jotakin sopimatonta. Pahoittelen sitä ja toivon, että asia säilyisi vain meidän keskeisenä.”
Myös Anna, ikään kuin heräsi todellisuuteen ja hänen kasvoilleen ilmestyi häpeän puna.
Emme ilmeisesti kumpikaan tienneet miten selvitä tilanteesta, joten sanoinkin:
”Olisiko parasta, että lopettaisimme tällä kertaa? Saatat ehkä jopa haluta lopettaa kaiken terapiahoidon kanssani?”
Anna ei katsonut minua silmiin, kun hän vastasi:
”Olemme kumpikin ylittäneet virkavalani sallimat rajat, joten olet oikeassa – en voi enää ottaa sinua vastaan potilaanani.”
Poistuin vastaanotolta hyvin nolona ja häpeissäni. Olin kuitenkin samalla pettynyt, koska jäiväthän ”hommat” jotenkin kesken.
Kiitin siitä ajasta minkä olin saanut olla hänen hoidossaan – hyvästelin ja painoin oven kiinni.
Depressioni vain syveni entisestään.
Noin viikon kuluttua Anna soitti minulle kotiin. Hän kyseli aluksi kuulumisia, johon vastasin, että en voinut ollenkaan hyvin.
Hän sanoi, että voisimme jatkaa terapiahoitoa – yksityisesti.
Kysyin, mitä hän sillä tarkoitti, johon hän vastasi:
Jos haluat, voisit käydä työaikani jälkeen kotonani, jossa voisimme keskustella sinua vaivaavista asioista. Hän kiirehti lisäämään, että minun ei tietenkään tarvinnut maksaa mitään.
Uusi toivonkipinä heräsi minussa. Olin ymmärtävinään, että ehkä Anna itsekin oli kiinnostunut myös muusta kuin vain juttelusta.
”Entä miehesi? Eikö hän ole jo tullut takaisin?”, kysyin.
Anna oli vaiti hetken, kunnes hän vastasi:
”Asia on niin, että hän ei ehkä tulekaan takaisin. Hän haluaa muuttaa erilleen.”
Sovimme siis, että menisin Annan kotiin jo seuraavana päivänä, kun hän olisi lopettanut toimessaan.
”Sopiiko sinulle kello kuusi?, hän kysyi.
Vastasin, että sopii hyvin, koska vaimoni on iltavuorossa.
- - -
Sovittuun aikaan avasi oven – aivan ”uusi” Anna.
Se harmaa hiirulainen, melkein säkkiin pukeutunut, istuessani häntä vastapäätä siellä terapiassa, oli muuttanut olemustaan – todella edukseen.
Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni hänen erittäin avokaulaiseen pusakkaansa, joka paljasti hänen kauniisti yhteen puristuneet tissinsä niin, että en ollut saada silmiäni irti niiden väliin muodostuneesta kauniista ja syvästä vaosta.
Toisekseen oli hänellä hyvin tiukat ja tyköistuvat pitkät valkoiset housut. Ne olivat niin kireät, että näin kankaan läpi hänen hyvin muodostuneen pimpsansa muodot ja sen, kuinka housukangas oli painunut aavistuksen verran hänen vakoonsa.
Hän oli todella tehnyt parastaan myös meikkaamalla kasvonsa aistikkaasti. Ei mitenkään ”perverssisti”, mutta silti tosi kauniisti.
Olin ehkä hieman ällikällä lyöty, enkä osannut muuta kuin tuijottaa häntä.
”Mutta tule sisälle”, Anna sanoi.
Astuin halliin, suljin oven – ja rutistin hänet syleilyyn. Se tuntui sillä hetkellä täysin oikealta.
Ymmärsin tosin heti, että ei ollut kysymys perinteisestä ”terapiasta”, vaan jostakin aivan muusta.
Annalla oli todella kaunis koti. Ihmekös se, tienaavathan psykologit varmasti mahtavasti rahaa. Hän ohjasi minut istumaan olohuoneen sohvalle, samalla kun hän kysyi:
”Haluatko drinkin?”
”Kiitos, mielellään, jos itsekin otat?” vastasin.
”Whiskyä, konjakkia vai mistä pidät?”
”Kiitos – pienet whiskyt jos sopii?”
Anna kaatoi meille reilut Ballanti´nesit.
Ei ollut enää pienintäkään epäilystä siitä, mistä loppujen lopuksi oli kysymys. Anna halusi juottaa minut sopivaan ”kuntoon”.
Maistelin varoen, koska tiesin vanhastaan, että jos otti liikaa, ei kulli toiminut. Anna sitä vastoin naukkaili lasistaan sitäkin ahkerammin. Ymmärsin jotenkin, että hän halusi päihtyä ainakin siinä määrin, jotta jännitykset laukeaisivat.
Annan istuutuessa viereeni sohvalle, tunsin hänen hajuvetensä huumaavan tuoksun. Se vain lisäsi kiimaani häneen – entiseen harmaaseen, terapeutti hiirulaiseen.
- - -
Olimme nauttineet jo monet drinkit, kun Anna ehdotti:
”Emmekö voisi kertoa toisillemme meidän kaikkein salatuimmat toiveemme?”
”Mikäpäs siinä,” vastasin. ”Saanko ehdottaa, että sinä aloitat?”
Anna aloitti. Hän kertoi epäonnistuneesta avioliitostaan. Hän kertoi myös, kuinka hän aina oli elänyt jonkinlaisessa ”rajamaassa”. Hän ei tiennyt oliko hän hetero vai lesbo, vai jopa kumpaakin.
”Mutta täytyyhän sinun kuitenkin tietää, oletko kiinnostunut miehistä vai naisista”, kysyin häneltä.
”Siinäpä se onkin. Olen kiinnostunut molemmista”, hän vastasi.
”Tiedätkö? Ellet olisi silloin teillä käydessäni keskeyttänyt meitä, kaunista vaimoasi ja minua, en tiedä kuinka pitkälle olisimme menneet.” Anna jatkoi.
”Et siis itse asiassa ole kiinnostunut minusta, vaan vaimostani?” kysyin.
”Älä käsitä väärin. Asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Olen itse asiassa jäänyt niin paljosta vaille, avioliitossamme, että tiedän vain, että haluaisin kokea KAIKEN mitä erotiikan alueella voi tuntea, sekä miehen, kuin myös naisen kanssa.”
En enää voinut hillitä itseäni, vaan tempaisin Annan kiihkeään syleilyyn. Hän antautui minulle täysin. Lirkuttelin käteni hänen avonaisesta kaula-aukostaan niin, että sain kouraani kiinteän, vaikkakaan ei kovin isoa tissiä. Minulle se kuitenkin riitti, koska tunsin kohta hänen kätensä haruksissani. Hän työnsi kätensä housuihini, ottaen tukevan otteen kullistani.
Tiesin, että tulisimme nussimaan, Anna, terapeuttini ja minä.
Aavistin senkin, että saisin hänet mukaan – yhteiseen leikkiin, vaimoni kanssa.
Jatkossa: Kuumat ja kielletyt leikit.

Vastaukset 3
Vanhimmat
koska muut eivät juurikaan kommentoi. Olisi kiva saada sinulta joku kommentti näihin minun kommentteihini. Tuntuisi läheisemmältä.
Näppäimet jumittaa huono kirjoitta
>>Taidat kirjoittaa vain minulle koska muut eivät juurikaan kommentoi.