Eikös tuo Vista ole ollut jo toista vuotta markkinoilla, mutta Nokia ei saa päivitysohjelmaa aikaiseksi Vistalle. Pitääkö rakentaa XP-kone uudestaan, että Nokian kännykät saa päivitettyä :/
HERÄÄ PAHVI!
HERÄÄ PAHVI!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Laite- ja ohjelmistovalmistajat saivat MS:ltä ainakin jo kaksi vuotta sitten tiedot Vistasta omia kehitysprojekteja varten. Vista tuli markkinoille tammikuun loppupuolella 2007 ja heti perään ensimmäiset mekkikoneetkin, joissa oli Vista.
Nythän on poikkeuksellista, että tehdaskoneessa ei ole valmiina Vista. Tietysti itse kootessa tai kootuttaessa konetta voi siihen valita XP:nkin. Se tuntuu vaan turhalta uuteen koneeseen, koska Vista on ainakin omassa itse kootussa koneessa pelannut hyvin jo toista vuotta. Aluksi oli joidenkin ajureiden kanssa vaikeuksia, mutta ovat jo mennyttä aikaa.
Oletko muuten kokeillut, että ei toimisi kuitenkin XP:lläkin päivitys? Voinut jäädä Nokialla sivut päivittämättä, vaikka softa toimisikin Vistalla. Itselläni on sen verran uudet kännykkämallit, että niihin ei ole ainakaan vielä tullut päivityksiä, joten ei ole tullut hommaa edes kokeiltua.
Microsoftiltahan lipsahti,notta uus käyttis,(Windows7) tulee jo ens vuonna...miksipä Vistaan enää mitään kannattais suunnitella.
Susi syntyessään jo...