Onko teillä muilla seuraavanlaista ongelmaa: Menetimme isän, ukin ja puolison vajaa vuosi sitten. Sen jälkeen äiti on ollut (ja ennen sitäkin) hyvin huomionkipeä. Muita hän ei ahdistele; ainoastaan minua. Minä kannan kiukut ja pahat päivät. Otan vastaan syyllistämisen. naljailut yms. Minulla on oma perhe, mutta minulta odotetaan myös päivittäistä vierailua. Puhelisoittoja parin tunnin välein jne. Äiti asuu yksin. Ei ole suostunut muuttamaan mihinkään. Elämäntilanne on tietysti hankala, mutta minäkö kannan vastuun?
Joskus tuntuu siltä, että minä olen kuin talutusnuorassa. Hyvä, minkä teen ei riitä. Mikään ei riitä. Se vaim, että hän saisi määrätä, missä käyn ja mitä teen.
Samassa veneessä olevia?
Joskus tuntuu siltä, että minä olen kuin talutusnuorassa. Hyvä, minkä teen ei riitä. Mikään ei riitä. Se vaim, että hän saisi määrätä, missä käyn ja mitä teen.
Samassa veneessä olevia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Äidilläsi ei ole kanavaa mihin purkaa ahdistustaan ja sinä olet maali.
Toisten vanhempien on vain käsittämätöntä ymärtää että lapsi on kasvanut aikuiseksi ja tasavertaiseksi.
Jotkut haluaa käskyttää loppuelämänsä.
joskus tuntuu siltä että vielä vaikeammaksi menee kun ei ole ketä määräillä.
Olen huomannut aivan saman. Ellen minä soita ei soita kukaan. Kaipaus loppuu johonkin minun puhelimeni ulkopuolelle.
halusimmepa tai emme.
Emme haluaisi vanheta koskaan, mutta meiltä ei kysytä.
Minulla on tuollainen täti.
Hän on pompottelijoiden kruunaamaton kuningatar.
Nyt on niin että on vielä niin sairaskin, ja käyttää sairauttaan häikäilemättömästi hyväkseen.
Eihän sairaalle voi sanoa pahasti, mutta hän voi.
Sairaalle pitää aina olla kiltti, mutta sairas voi sylkeä mitä vaan suustaan ulos.
Olen ihan oikeasti nesteessä tätini kanssa.
Sisarensa, joka on siis äitini, on myös sitä mieltä aina kaikki vika on minussa.
Sisarelleen kyllä on niin kiva, mukava, lupauksensa pitävä, ei suorastaan valehtele minusta, vaan hyvin ovelasti kääntää asiat niin että minä olen jutun peikko.
Minä olen 50vee, täti 64 ja äitini 72vee.
Minä vissiin koko loppuikäni se paha ja ilkeä lapsi :(
Niin, ajatelkaa ja katsokaa meidän ikärakennetta!
Ihan kuin voisimme olla pieniä lapsia jotka kiusaavat, juonittelevat.
Kehittyykö meidän suhde tästä, no ei tarvitse olla mikään professori ymmärtääkseen että tämä jatkuu ja jatkuu.
Ylläolevan mietteisiin vastaan niin ettet tainnut ihan hoksata asian ydintä.
Jos hyvin käy niin toki kaikki vanhenemmekin, mutta eri asia on se kuinka ja miten ihmissuhteemme muotoutuvat.
Jos on jonkun vanha äiti, niin eihän se sitä tarkoita että kaikista tulee riippakivi-ilkimyksiä. Riippakivi-ilkimys syndrooma johtuu taas siitä pelosta että jää yksin.Takertuu sairaasti toiseen.
Minunkin suhteeni tätiini on jollain tavalla vinksahtanut, koko kuvio on sairas.
Tätini ilmeestä näen että hän nauttii tilanteesta. Ei halua että tilanne muuttuu.
Hänellä on tavallaan kaikki, rahaa, komea talo, mies, (hiiri), mutta terveyttä ei ole.
Minulla ei ole omaisuutta, ei työpaikkaa, yksi lapsi on, terve olen vielä.
Kuluttavaa.