Eli ennen silmäni olivat kauniit, ilman yhtäkään verisuonta tai mitään, ne olivat täydelliset.. Nyt viime aikoina on tullut paljon punaisia verisuonia eivätkä ne kiillä enää. Istun koneella päivässä yleensä 1-2 tuntia. En ole varma johtuukohan se siitä, kun luen todella paljon, tykkään lukemisesta. Nukun päivässä noin 8-10 tuntia. En usko että ne ovat kuivatkaan, koska kävin koulun terveydenhoitajalla joskus ja hän sanoi että se johtuu liiasta tietokoneen käytöstä, joten olin koneella vain 30 min päivässä. Mitään ei tapahtunut. Onko mitään tietoa miksi tällaiset silmät yhtäkkiä, saanko enää koskaan takaisin vanhat puhtaan näköiset silmät, jos saan, miten? Olen kuullut että mustikka ja tattari ovat hyväksi silmille..
Rumat silmät
Ântîcho
1478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siihen kun osaisi vastata. Mulla ja kumppanillani ilmaantui sama vaiva samaan aikaan kaksi vuotta sitten. Siinä epäiltiin kaikkea homeesta alkaen tarttuviin tauteihin. Mitään poikkeavaa ei lääkärissä tehdyissä tutkimuksissa löytynyt.
Kumppanin ja minun elintavat ovat verrattaen kuin yö ja päivä. Samoin on ruokavalion kanssa. Näillä seikoilla ei ole huomattu olevan vaikutusta oireiden ilmenemiseen tai voimakkuuteen. Tietysti tietokoneen ruudun tuijottaminen rasittaa silmiä, itsellä on aina lisännyt kutinaa ja punoitusta, mutta käytön vähentäminen ei ole tehnyt silmiä YHTÄÄN kirkkaammaksi tai vähentänyt muita oireita.
Kun oireet ilmaantuivat, silmien sisällä tuntui pistelyä, ainakin puolisen vuotta. Silmät tuntuivat rasittuneilta ja silloin huomasin, että ne näyttivät sameemmalta, tummemmilta ja ne tuntuivat selkeästi kylmemmältä.
Ensi oireiden jälkeen alkoi näkymään näkökentässä lasiaissamentumaa ja sen näkeminen on lisääntynyt koko ajan. Eli pieniä pisteitä ja viivoja jotka näkyvät varsinkin kirkkaalla ja vaaleaa taustaa vasten.
Lääkärissä on todettu kyynelnestettä tulevan normaalisti ja verkkokalvo on muuten kunnossa. Yksi lääkäri totesi kyynelnesteen sisältävän enemmän rasvaa ja suositteli siksi silmien huuhtelua vedellä ja vesitipoilla. Tavalliset silmätipat eivät ole auttaneet, eikä silmät kärsikään kuivuudesta.
Mustikan käytöllä en ole huomannut apua, mutta käytän silti päivittäin eri muodoissa. Luteiini valmisteesta on ollut pientä apua näkökykyyn, eli tarkentaa näköä.