Pidätysaika

Miten työssäkäyvillä ihmisillä voi olla koira ? Jos koiranomistaja tekee 8-tuntisen työpäivän, niin koirahan joutuu olemaan ainakin 9 tuntia yksin ja pissaamatta. Pystyttekö itse pidättelemänn 9-10 tuntia ??? En tajua.
221586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aikamoista kritiikkiä ettei työssäkäyvä ihminen saisi pitää koiraa. Onko tämä työttömien oikeus? Siis koiran pitäminen. Meillä on pentu (3 kk) ja käydään töissä. Toki pentu ei vielä jää 8-9 tuntia yksin, vaan noin 3-4 tuntia kerralla (mies käy ruokatunnilla syöttämässä ja pissattamassa pentua, sillä pentua ruokitaan vielä 4 krt päivässä). Pentuna osaa jo pidätellä sen 4 tuntia... Pennun kasvettua on kyllä aikomus jättää pentu yksin jopa sen 8-9 tuntia päivässä. En usko olevan ongelma, sillä tutuillakaan ei ole ollut ongelmaa tämän kanssa. Suurempi ongelma on kyllä eroahdistus niillä koirilla kun sitä on. Useimmitenhan koirat nukkuvat päivän (ihmisten poissaollessa) ja silloin pystyy pidättelemään, pystyyhän ne öisinkin viikonloppuisin kun yleensä nukutaan hieman pitempään. Siis yleensä ihmiset nukkuu, en väitä että kaikki nukkuvat!

Äänestä

Vai että taas näitä?

Eikö työttömällä ole parempaa tekemistä kuin säännöllisin väliajoin tulla morkkaamaan työssäkäyviä koiranomistajia? Esim. oman koiran ulkoiluttaminen?

Aika vanhanaikainen kuva sulla sitäpaitsi työelämästä on.

Äänestä

Minä säälin myös niitä koiria, jotka ovat perheen ainoita koiria. Joutuvat olemaan tosiaan usein väh. 9 tuntia yksin. Vaikka nukkuisikin, niin tuskin ihan koko aikaa.

Meillä aina ollut kaksi koiraa, niillä on ollut toisistaan seuraa pitkän työpäivän ajan. Nykyään olen jo eläkkeellä, muuten tietenkään koko aikaa kotona istu, vaan käyn harrastuksissa ja kyläilen ym. Silloinkin on mukavampi, kun koirat ovat toistensa kavereina.

Miksi koira hankitaan, jos aikoo tehdä pitkää työpäivää, käydä omissa harrastuksissa/lasten harrastukset jne. Koiralle ei silloin jää paljonkaan aikaa. Onko se raukka vain jonkinlainen statussymboli?
Useimmat koiranomistajat ymmärtävät kyllä että koiran otettuaan on SE silloin se harrastus ja siihen on uhrattava aikaa.

Äänestä
  • Meillä on koiria neljä, ja vasta sitten hankittu, kun niille on ollut tarpeeksi aikaa. Ei olisi tullut mieleenikään hankkia yhtäkään koiraa, silloin kun olin työssä 9 tuntia päivässä.

    Äänestä

  • 8 tunnin työpäivä ei ole pitkä,ihan normaali! Meillä koirat viikolla n.9 tuntia yksin,ihan hyvin mennyt.Viikonloppuisin koirat myös nukkuvat n.10 tuntia.

    Äänestä

..perheeessä voi olla lapsia jotka ulkoiluttavat koiran kun pääsevät koulusta!

Itsellä 2 murrosikäistä,jotka vievät koiraa ehkäpä"liikaakin ulos"

Niin ja ei kaikilla on työaika 7-16

mieskin löytyy joka vie koiran ulos jos en ole ennen häntä tullut!

P.s. enemmän itsekkäänä pidän työtöntä koiranomistajaa...aika kallista puuhaa,ruuat,tavarat,lääkärit muut.
millä rahalla työtön elättää koiran???

JA...pystyn pidättämään itse sen 9-10h/pvä,yölläkään en käy wc:ssä

Äänestä
  • Ihan samanlailla kuin työssä käyvätkin elättävät koiran eli euroilla. Ikävä kyllä on paljon matalapalkka aloja joista ei paljon enempää käteen jää välttämättömien kulujen jälkeen kuin työttömillekkään.

    Ei se koiran pitäminen ole sen itsekkäämpää työssäkäyvällä tai työttömällä, aina se on itsekästä ei yksikään koira tule oven taakse pyytämään että pääsisi juuri siihen kotiin asumaan, ihminen sen valinnan tekee, ottaako vai ei.

    Ja sitten itse aiheeseen, täällä on jo annettu tosi hyviä vastauksia ja terve koira pystyy pidättämään ihan hyvin sen 9 tuntia ja vielä vähän kauemminkin, eikä se ole milllään lailla kauheaa,outoa tai ihmeellistä saatikaan itsekästä. Niin ja harvemmin ihmiset koiriaan öisin käyttävät ulkona joutuvat ne silloinkin pidättelemään.

    Äänestä

Taas näitä maailmanparantajia.....

Oletkos ajatellut kuinka monta koiraa suomen maasssa sitten olisi, jos yhdelläkään tavallisella työssäkäyvällä ihmisellä ei olisi ainuttakaan koiraa??? Veikkaanpa että eläinkaupat- ja lääkäritkin olisivat ilman työntekijöitä, kun ei koira-asiakkaita olisi kuin muutama hassu.

Koira kyllä pärjää yksin sen 8-9 h päivässä, mutta TIETENKIN ideaali tilanne olisi se, ettei yhdenkään koiran tarvitsisi olla yksin muutamaa tuntia pidempään. Se vain ei yksinkertaisesti ole mahdollista, jos tämä maa meinataan edes jotenkin "pitää pystyssä", koirien kera tai ilman!!!

Meillä tehdään 8-9 tuntista työpäivää ja kyllä sitten kaikki vapaa-aika vietetään koiran kanssa! On se sitten lenkkeilyä, leikkimistä, tai oleilua muuten vaan. Otamme aina koiran mukaan joka paikkaan johon se vain on mahdollista. Ja autoilua koiramme rakastaa yli kaiken, joten ihan hyvähän se on käydä töissäkin jotta on varaa näillä hinnoilla ostella törkyhintaista bensaa....

Eipä meidän neiti ole oireillut yksin olon takia - koskaan ei ole kärsinyt eroahdistuksesta.

Äänestä

kantaa juurikaan ko. asiaan. Ilmeisesti heidän mielestään koira sopii kaupunkiin parhaiten ja nimenomaan sisätiloihin.

Hassua että eläinsuojeluihmiset muistaa mainita aina, että koiraa ei saa pitää liiaksi ulkona, mutta sisällä märännyttämisestä ei ole mitään mainintaa.
Mm. tarhassa lihotettu koira ei saa lähteä suoraan metsälle on ohjeistettu. Sisällä lihotettuko sitten sen sijaan saa?
Mikä logiikka siinä on?
Riittää mm. kun aikuista koiraa käyttää kolme kertaa päivässä ulkona.
Niinkö tosiaan? Eli aamulla 07:00 sitten töistä kotiin tullessa klo 17:00 ja illalla pisulenkki 21:00 ja kaikki on ok eläinsuojelijoiden mukaan??! Sitten taas sisälle paapimaan.

http://www.sey.fi/index.phtml?s=194

Joopa joo. Ei ole ihme, ettei ihmiset ymmärrä, että koira on susi 99% vieläkin ja pitää oikein paljon ulkona liikkumisesta. Pelkkä ulkona likkuminen ei riitä. Koiran pitää saada olla ulkona riittävän paljon ihan ajallisesti.
Näin itse näen asian.

Itse uudistaisin ym. ohjeet aika pikaisesti ja ottaisin kantaa rajummin noihin 8...10 tuntia koiraansa sisällä märännyttäviin tapauksiin.
Nyt niihin asioihin ei ole mitään mainintaa. Asia on nyt sitten käsitettävä silleen, että koira on pakko viedä kakalle ulos ja pissalle. Muuten se viihtyykin sisällä. Näin toimii eläinsuojelijat.

Äänestä
  • Kuka oikein kuvittelet olevasi?

    Olisiko naurettavampaa väitettä kuin se, että koira olisi yhä 99 prosenttisesti susi ! !

    Ei pidä paikkaansa.

    Olet ilmiselvästi joku puunhalailija/jyväjemmari/viherpiipertäjä.

    Edes saarlooswolfhond tai tsekkiläinen susikoira (joitten jalostukseen on käytetty sutta ja saksanpaimenkoiraa) ei ole prosentuaalisesti noin täydellisesti suden vertainen.

    Sinä et tosiasiassa tiedä tästä asiasta oikeastaan yhtään mitään.

    Koira on koira. Susi on susi.

    Ja sinä olet tyhmä.

    Äänestä

  • Että rotu- ja yksilökohtaisia eroja ei ole? Että malamuutit ja chihut vaan samaan kategoriaan?

    Mun koirani nukkuu yli kahdeksan tuntia vuorokaudessa, ja siis "märäntyy" pahasti, raukalla kun tuo tulee täyteen jo pelkistä yöunista, päikkäreistä nyt puhumattakaan. Pitäisikö pentu raahata ulos nukkumaan, sekö lisäisi sen onnellisuutta? Jos mä herätän koiran kello kolme ja vien sen kerrostalon pihalle kesken unien, niin luuletko tosissasi, että sitä se haluaa ja sillä tulee onnelliseksi?

    Tänään oltiin putkeen ulkona 2 tuntia ja koira värisi ja vikisi, otin sen takin alle lämmittelemään ja toin sitten kotiin. Olenko eläinrääkkääjä, kun koirani on ollut tänään ulkona vain 3,5 tuntia?

    Äänestä

  • etvoiollatosissasi kirjoitti:

    Kuka oikein kuvittelet olevasi?

    Olisiko naurettavampaa väitettä kuin se, että koira olisi yhä 99 prosenttisesti susi ! !

    Ei pidä paikkaansa.

    Olet ilmiselvästi joku puunhalailija/jyväjemmari/viherpiipertäjä.

    Edes saarlooswolfhond tai tsekkiläinen susikoira (joitten jalostukseen on käytetty sutta ja saksanpaimenkoiraa) ei ole prosentuaalisesti noin täydellisesti suden vertainen.

    Sinä et tosiasiassa tiedä tästä asiasta oikeastaan yhtään mitään.

    Koira on koira. Susi on susi.

    Ja sinä olet tyhmä.

    Tuossa periaatteessa on totuuden siemen, koira on noin 99% susi, jos asiaa katsotaan DNA näkökulmasta. Mutta toisaalta, ihmisen ja simpanssin erot ovat kutakuinkin samaa luokkaa. Pitäisikö siis ihmisen muuttaa hetimiten takaisin luontoon, vai tuoda simpanssi meidän yhteiskuntaan? Melko kapea näkökulma, lajit sopeutuvat erlaisiin ympäristöihin, susi ei ole sopeutunut kaupunkiin, mutta koira on, jollei olisi, meillä olisi vakava ongelma, henk.koht. en ole suteen kaupunkioloissa törmännyt, enkä halua koskaan törmätäkkään, muutama on taidettu lahdata, kun on liian lähelle ihmisasutusta eksyneet.

    Äänestä

  • la.ra kirjoitti:

    Että rotu- ja yksilökohtaisia eroja ei ole? Että malamuutit ja chihut vaan samaan kategoriaan?

    Mun koirani nukkuu yli kahdeksan tuntia vuorokaudessa, ja siis "märäntyy" pahasti, raukalla kun tuo tulee täyteen jo pelkistä yöunista, päikkäreistä nyt puhumattakaan. Pitäisikö pentu raahata ulos nukkumaan, sekö lisäisi sen onnellisuutta? Jos mä herätän koiran kello kolme ja vien sen kerrostalon pihalle kesken unien, niin luuletko tosissasi, että sitä se haluaa ja sillä tulee onnelliseksi?

    Tänään oltiin putkeen ulkona 2 tuntia ja koira värisi ja vikisi, otin sen takin alle lämmittelemään ja toin sitten kotiin. Olenko eläinrääkkääjä, kun koirani on ollut tänään ulkona vain 3,5 tuntia?

    sinä olet. Pientä raukkaa palellutit ulkona, kun toinen olisi halunnut olla sisällä lämpimässä.
    Hyi, hyi.
    Onhan nämä immeiset mahdottomia, tai sitten minä en vaan ymmärrä näitten järjenjuoksua.
    Meilläkin koira märäntyy tuon 8 tuntia yhteen putkeen sisällä ja nukkuis varmaan pitempäänkin, ellei tultais silloin kotiin.
    Jatketaan samaan malliin, antaa ihmisten marista, jos huvittaa.

    Äänestä

  • rääkkääjä kirjoitti:

    Tylsistynyt koira nukkuu. Kun koiralla on tylsää, se ei katsele tv:tä tai lue kirjoja, se nukkuu. Jos isäntäväki on päivät töissä, koira nukkuu (mitä muutakaan se tekisi?) koska sillä on tylsää.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tuossa periaatteessa on totuuden siemen, koira on noin 99% susi, jos asiaa katsotaan DNA näkökulmasta. Mutta toisaalta, ihmisen ja simpanssin erot ovat kutakuinkin samaa luokkaa. Pitäisikö siis ihmisen muuttaa hetimiten takaisin luontoon, vai tuoda simpanssi meidän yhteiskuntaan? Melko kapea näkökulma, lajit sopeutuvat erlaisiin ympäristöihin, susi ei ole sopeutunut kaupunkiin, mutta koira on, jollei olisi, meillä olisi vakava ongelma, henk.koht. en ole suteen kaupunkioloissa törmännyt, enkä halua koskaan törmätäkkään, muutama on taidettu lahdata, kun on liian lähelle ihmisasutusta eksyneet.

    Kun ei pidä paikkaansa, niin ei pidä.

    Äänestä

  • siinätoinenjyväjemmari kirjoitti:

    Kun ei pidä paikkaansa, niin ei pidä.

    Sinulla ei ilmeisesti ole alkeellisintakaan käsitystä DNAsta tai genetiikasta, ei se mitään, mutta aiheesta löytää runsaasti tietoa, jos sivistyminen kiinnostaa vähääkään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sinulla ei ilmeisesti ole alkeellisintakaan käsitystä DNAsta tai genetiikasta, ei se mitään, mutta aiheesta löytää runsaasti tietoa, jos sivistyminen kiinnostaa vähääkään.

    tuntemista..

    Ei ole ollut tarvetta leveillä rillit nenällä joillain viherpiiperöiden tiedoilla..

    Minä päden ihan eri alalla, mutta koira kun ei ole 99 % susi, niin se ei yksinkertaisesti ole.

    Anna jo periksi. Luettu juttu.

    Äänestä

talossamme asuvia koiranomistajia. Aamulla viedään koira nurkantaakse pikapissille kun itsellä on kiire töihin se toimitus kestä noin 5 min. kun sitten tullaan töistä sen 9-10 tunnin jälkeen on näillä koirilla kuitenkin niin kova paskahätä että usein ei ehditä pihaa kauemmas kun jo koira kyykistyy tarpeilleen. Viikonloppuna koirat pääsee ulos vasta puolenpäivän aikaa kun isännällä ja emännällä on ollut niin rankka työviikko takana ettei jaksa ennen puoltapäivää nousta. No täällähän on tullut selväksi se että kaikkeen koirat tottuu ja me jotka säälimme näitä koiria olemme idiootteja työttömiä jotka eivät ymmärrä työssäkäyviä koiranomistajia.

Äänestä
  • kummaa kun ei ihmisillä ole muuta tekemistä kun päivät pitkät vahtia ikkuissa tai alaovella kuinka usein ja pitkäksi aikaa naapurin koira pääsee ulos.

    Ei siinä kyllä kerkeä töissä käymään eikä mitään harrastuksia ajatellakkaan saati sitten muusta elämästä puhumattakaan.

    Muuten se naapuri voi hyvinkin päästä livahtamaan ulos sillä aikaa kun olet vessassa tai käyt jääkaapilla hakemassa ruokaa, koska ruokaa varmasti tarvitset jaksaaksesi vahtia ikkunasta.

    ja tiedoksi vielä minulla on kotona kaksi tylsistynyttä märäntyvää koira raukkaa jotka joutuvat olemaan kotona yli 9 tuntia.

    Mutta en kyllä pidä meteliä silloin kun menemme ulos, olisi kyllä ihan varmasti paikkallaan ostaa joku pilli johon aina viheltäisin siloin kun olemme ulkoilemassa, tämä ihan naapureiden avuksi jotta tietäisivät kuinka kauan ulkona ollaan ja mihin aikaan.

    Voisi olla ihan mukavia herätyksiä naapureille.

    Äänestä

  • ...varmasti löytyy niitä jotka käyvät noilla pikapissoilla ja "pitkä" lenkki koiran kanssa käsittää korttelin ympäri kiertämisen. Ja pahimmassa tapauksessa koira "ulkoilee" parvekkeella ja myös kusee ja paskoo sinne! Huh-huh....

    Mutta kyllä valtaosa koiranomistajista on tunnollista ja huolehtivaa porukkaa ja käyttävät koiransa ulkona aina tarpeen vaatiessa, tekevät pitkiä lenkkejä ja menevät koiran kanssa ulos ihan vain ulkoilun riemusta, vaikkei koiralla hätää olisikaan - näin ainakin meillä.

    Kannattaisi varmaan sinunkin alkaa harrastamaan ulkoilua sen kotona ikkunasta kyttäämisen sijaan...

    Äänestä

  • ihan varma kirjoitti:

    kummaa kun ei ihmisillä ole muuta tekemistä kun päivät pitkät vahtia ikkuissa tai alaovella kuinka usein ja pitkäksi aikaa naapurin koira pääsee ulos.

    Ei siinä kyllä kerkeä töissä käymään eikä mitään harrastuksia ajatellakkaan saati sitten muusta elämästä puhumattakaan.

    Muuten se naapuri voi hyvinkin päästä livahtamaan ulos sillä aikaa kun olet vessassa tai käyt jääkaapilla hakemassa ruokaa, koska ruokaa varmasti tarvitset jaksaaksesi vahtia ikkunasta.

    ja tiedoksi vielä minulla on kotona kaksi tylsistynyttä märäntyvää koira raukkaa jotka joutuvat olemaan kotona yli 9 tuntia.

    Mutta en kyllä pidä meteliä silloin kun menemme ulos, olisi kyllä ihan varmasti paikkallaan ostaa joku pilli johon aina viheltäisin siloin kun olemme ulkoilemassa, tämä ihan naapureiden avuksi jotta tietäisivät kuinka kauan ulkona ollaan ja mihin aikaan.

    Voisi olla ihan mukavia herätyksiä naapureille.

    Se on tietysti ihan kiva, että löytyy kanssaihmisiä jotka välittää, mutta tuo tuollainen on jo ihan suoranaista kyttäämistä!

    Jos noin paljon häiritsee, mene sanomaan ko. koiranomistajille, ja tarjoudu vaikka hoitajaksi!

    Sinulla kun ei tunnu olevan tosiaan muuta elämäntehtävää kuin tuo toisten tekemisten kyttääminen.

    Noh, jokaiseen taloyhtiöön mahtuu vähintään se yksi kyylä...

    Teillä se olet sinä.

    Äänestä

  • /!!"% kirjoitti:

    ...varmasti löytyy niitä jotka käyvät noilla pikapissoilla ja "pitkä" lenkki koiran kanssa käsittää korttelin ympäri kiertämisen. Ja pahimmassa tapauksessa koira "ulkoilee" parvekkeella ja myös kusee ja paskoo sinne! Huh-huh....

    Mutta kyllä valtaosa koiranomistajista on tunnollista ja huolehtivaa porukkaa ja käyttävät koiransa ulkona aina tarpeen vaatiessa, tekevät pitkiä lenkkejä ja menevät koiran kanssa ulos ihan vain ulkoilun riemusta, vaikkei koiralla hätää olisikaan - näin ainakin meillä.

    Kannattaisi varmaan sinunkin alkaa harrastamaan ulkoilua sen kotona ikkunasta kyttäämisen sijaan...

    että monella koiralla on myös mahdollisuus päästä vapaan ajuoksemaan maalle vaikkakin asuvat kerrostalossa. Kyttäätttekö sitäkin kuka pistää ja koska koiransa autoon ja lähtee... Ehkä koirat pääsevät harrastamaan tai vain juoksemaan/lenkille jonnekin muualle. Ette voi varmuudella sanoa miten paljon jonkun vieraan koira saa olla ulkona! kotona mekin käydaa useimmiten pika pissilenkkejä ja sitten mennän maaseudun rauhaan jossa koiria saa juosta ja telmiä milensä mukaan pari kolme tuntia. Eiköhän ole tarpeeksi..?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Itsekästä kirjoitti:

Miten työssäkäyvillä ihmisillä voi olla koira ? Jos koiranomistaja tekee 8-tuntisen työpäivän, niin koirahan joutuu olemaan ainakin 9 tuntia yksin ja pissaamatta. Pystyttekö itse pidättelemänn 9-10 tuntia ??? En tajua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu