Mitä auttaa odottaa pelastusta ulkopuolelta jos ihmisen perusolemus ei muutu? Tänne pitäisi vaihtaa toisella kehitystasolla olevat ihmiset,tai täällä olevien ihmisten tulisi muuttua sisäiseltä näkemykseltään rauhan ihmisiksi siis OIKEASTI,muuten mikään ulkoakaan tuleva apu ei ole pysyvää.Oikeasti maapallon kokonaistilanne ei voi muuttua kuin ihmiskunnan kokonaisvaltaisella muuttumisella,silloin se on pysyvää eikä tarvitse odottaa pelastusta avaruudesta,koska muutos parempaan on tämän seurauksena luonnollista.
muutosta
uuuuuuuuuu
541595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
samaa mieltä kanssasi. Ihmisen on itse muutettava itsensä paremmaksi olijaksi maapallolla. Ei tänne tule ketään avaruusolentoja meitä auttamaan. Me olemme vielä barbaareja. Tuollaiset kehittyneet avaruusolennot pitäisivät meitä "apina-asteella" olevina ja ehkä käyttäisivät meitä koekaniineinaan. Mutta ei he meitä mistään tule pelastamaan.
Meidän on itse pelastettava itsemme. Mutta valitettavasti ei ole ketään "neroa" vielä syntynyt maapallolla joka pystyisi vaikuttamaan koko maapallolla että ihmiset muuttuisivat inhimillisemmiksi.
MVH Serena
Eivät he tule pelastamaan meitä, vaan avustamaan siirtymisessämme toisenlaisiin elinolosuhteisiin.
Hiukan niin kuin vanhemmat, jotka saattelevat meitä esikoulusta ala-asteelle.
Alan epäillä että kuulut tähän pimeään salaliittoon kun vastustat noin paljon Galaktista liittoa ja annat typeriä lausuntojasi,vai oletko tosiaan noin yksinkertainen että kaikki pitäisi sulle RAUTALANGASTA vääntää.Olet todellinen skeptikko,vai uskotko edes Jumalaan?
Serenan teksti on asiallista, mutta sinä, Hahaa ja hohoo! Paljastutte hupiveikoiksi. Tämä on viihdettä! Sinä itse et kyllä tajua, mikä sinut paljasti.
aloittajan mielipiteen oikein.
Miten on oma laitasi? Et näköjään itse käsittänyt oikein.
Hyvähän tänne on huutaa apua avaruudesta. Tai luulla saavansa avustusta avaruudesta. Silloinhan ihmisen ei itse tarvitse mitään kehittyäkseen paremmaksi uhmiseksi, kaikki avustus tulisi ulkopuolelta. :D
Me ihmiset ollaan vielä aika barbaarisia. Mutta meidän on itse kehityttävä omassa tahdissamme. Ajattele, eihän kukaan esim. voi auttaa pikkuvauvaa kehittymään aikuiseksi pienessä ajassa. Se on saman laista meidän aikuisten kanssa. Ei kukaan oikein korkeasti kehittynyt avaruusolento voi meitä auttaa kehittymään korkeammiksi olennoiksi. Meidän pitää itse kehittyä. Meidän pitää opetella käyttämään esim. koko aivojamme. Sitä emme tee, suurin osa aivoista on toimeton.
Aion laittaa tähän huvikseni mukaan yhden osoitteen yhteen uskontoon joka ei ole varsin tunnettu. Perustaja on myös kirjoittanut kirjan nimeltä "Det kosmiska arvet" missä hän puhuu siitä teidän galaktisesta liitosta. Ja hänen tarinansa on paljon vanhemmat mitä nuo teidän juttunne.
Teidän pitäisi lukea tuo kirja, niin näkisitte itse. :)
Tämän miehen idea vaatii ihmiseltä paljon työtä tullakseen paremmaksi.
http://www.human-academy.com/index.asp
Tämä ei tarkoita sitä että itse uskoisin tähän. Laitoinpa vain sinulle ja muillekin UFO-uskovaisille vähän ajattelemista jos viitsitte lukea. Elämä ei aina ole niin helppoa, mutta kyllä meidän on opittava itse auttmaan ihmiskuntaamme. Se on niin helppoa työntää vastuu joillekkin muille ja tässä tapauksessa vastuu siirretään niin sanotuille avaruusolennoille.
MVH Serena
mutta Toivossa täytyy elää, että jospa joku sittenkin olisi ja tekisi sen. Rukoilkaamme
Turha teille on mitään kirjoittaa,ei tämä ole leikin asia.Ihmiskunnan tulevaisuus on vakava asia Eskoseni.
kun sinä hermostuit. Miksi hermostuit? Ja miksi minun pitäisi uskoa oikein tosissani kaikkeen? Maailmalla liikkuu paljon kaiken laista tarinaa ja uskontoa ja melkein kaikki luulee olevansa oikeassa. Sehän se huvittavinta on. Jos tässä alkaisi uskomaan jokaiseen juttuun niin mitäs siitä tulisi? Vai odotatko että vain tuohon teidän galaktiseen juttuun uskottaisiin?
Mutta niin tekevät kaikki uskovaiset. Galaktinen liitto on vain yksi monista UFO-uskonnoista.
..mitä ne muut ns.UFO uskonnot opettaa.
esimerkki on esimerkiksi se suomalainen Rauni-Leena Luukanen. :) Olen aikoinani lukenut kaikki hänen kirjansa. Tosi UFO-uskovainen omalla tavallaan ja monet myös uskovat hänee.
Ja sitten on esim. ruotsalainen USAssa asuva ja toimiva Kristiina Wennergren. Hän kirjoittelee kirjoja,pitää opintoja ja seminaariumeja joka puolella. Hänen jutuissaan myös UFO-olennot avustavat ihmisiä.
Ja sitten vielä yksi esimerkki. Kaikki nuo ihmiset jotka uskovat "abduction" ja väittävät itse sen kokeneensa. Olen lukenut paljon sellaisista.
Jos tämä ei riitä niin voit etsiä Googlella, kirjoita vaikka ufo-religion tai jotain sinne päin.
Luulitko tosiaan että se teidän galaktinen liittonne olisi se ainoa UFO-uskonto?
..näissä muka on,oletko kuullut myös Juhan Af Grannista.Hänen viestit ovat yhteneväisiä Galaktisen liiton kanssa.TOTUUS on yksinkertaista!
tulevaisuus on todellakin vakava asia. Asian hyväksi ihmisten tulisi tehdä jotain. Ei riitä nuo uskonnolliset jutut. Mikään uskonto ei ole pelastanut tai auttanut ihmiskuntaa eteenpäin kehityksessä.
Meidän on itse kehityttävä eteenpäin. Ja kaikki ihmiset ei kehity yhtä nopeaan.
Minulle voi puhua mutta en suostu pitämään mitään uskontoa täydellisenä totuutena. Ja näin ollen en pidä tuota teidän galaktista juttuannekaan totuutena.
Järkeni sanoo ;) että on meitä muitakin me ihmiset vain. Mutta en odota mitään avustuksia ihmiskunnalle ufo-olennoilta.
totuutta, siis totuutta joka koskisi kaikkia ihmisiä.
Etkö ole lukenut että niitä totuuksia on yhtä monta kuin on uskojakin?
Etsitkö totuutta? Minä olen etsinyt sitä jo yli 20 vuotta ja olen edistynyt mielestäni suunnattomasti.Kaikki liittyy yhteen esim.maanulkoiset olennot,karman laki,jälleensyntyminen yms.kaikkia näitä yhdistää se "punainen lanka" joka on TOTUUS.Ei nämä asiat avaudu niille jotka eivät tutki niitä sydämen viisaudella.Huom.järki yksin ei riitä alkuunkaan.
aikoinani tutkiskellut itämaisia ja muitakin uskontoja, uskonlahkoja ja ufo-uskontoja ja myöskinvanhoja jo melkein kuolleita uskontoja.
Totuutta en ole löytänyt mistään. En etsi enää. Mutta on hauska lueskella ja esim. kirjoitella täällä. Ja vaihtaa näkemyksiä muitten kanssa. Mutta uskovainen en ole. Tämä asia vaan kiinnostaa minua. Jokaisellahan saa olla kiinostuksensa. Myöskin sinulla. Mutta en voi pitää joka uskoa totena.
pieni osoite teille. :)
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ufouskonto.html
En nyt voi sanoa että täysin skeptinen olen. Minä myös oletan että avaruudessa on muita olentoja ja tietenkin niitä on. Voi olla jopa että niitä on joskus käynyt planeetallamme.
Mutta en usko mihinkään UFO-uskontoihin.
Et taaskaan käsittänyt. Eihän kukaan voi ketään auttaa kehittymään henkisesti. Eihän nin kukaan väitäkään. Mistä sait sellaista päähäsi?
Me olemme koulussa, mutta nyt vaihdamme luokkaa ja siinä vaihdoksessa meitä avustetaan, mikäli apua tarvitsemme.
Joko käsität?
Marcel sanoi
>>Et taaskaan käsittänyt.>>
---Enkö? Luulisin kyllä käsittäväni.
Marcel sanoi
>>Eihän kukaan voi ketään auttaa kehittymään henkisesti. Eihän nin kukaan väitäkään. Mistä sait sellaista päähäsi? >>
---Älä nyt. Olen toki lukenut juttujanne ja muittenkin uskontojen saman tyyppistä ajattelua.
Marcel sanoi
>>Me olemme koulussa, mutta nyt vaihdamme luokkaa ja siinä vaihdoksessa meitä avustetaan, mikäli apua tarvitsemme.>>
---Olen toki lukenut tuollaista teoriaa muuallakin kuin teidän galaktisessa liitossa. Johan olen kertonut että se Alexander J. Markus on kirjoittanut tuollaisesta jo paljon ennen kuin tuo teidän galaktinen juttunne ilmestyi.
---Ja näin olen tällaiset kirjoitukset ei ole minulle uutta.
---Mutta valitettavasti kaikki luulee olevansa se oikea usko. Niin sinä kuin tuo A.J.M. ja muutkin. Juttunne eroavat ehkä hiukan, mutta pohja tarina on sama. Ja tuon mies puhui noita juttuja jo aikoja sitten. Silloin ei kukaan ihminen vielä ollut perustanut tuota galaktista liittoa.
Joten ei sinun tarvitse kysyä minulta olenko käsittänyt.
Luulisin käsittäväni uskonnot joten kuten. :)
muutamia osoitteita UFO-uskontoihin, saat itse lukea mitä ne opettaa.
http://www.rael.org/
http://www.factnet.org/Scientology/scirelg.htm?FACTNet
http://www.human-academy.com/index.asp
Ja tässä vielä pari osoitetta mistä voit lukea muistakin uskoista.
http://www.uni-marburg.de/religionswissenschaft/journal/mjr/ufo_link.html
http://www.angelfire.com/wa/UFORC/ufo_religion.html
Olin avulias aatu, annoin osoitteita sinulle. ;)
MVH Serena
..pari linkkiä joissa on sama sanoma kuin Galaktisella liitolla.Mielestäni sanoma on näissä kontakteissa se tärkein asia,ei se että montako ns.UFO:a on nähty.Galaktinen liitto on näistä ylivoimaisesti tunnetuin ja luetuin,Suomessakin!
Odottaessasi jonkun neron syntyvän ja vaikuttavan ihmiskuntaan käyttäydyt aivan samalla tavalla kuin halveksimasi uskovaiset. Sinäkään et ilmeisesti halua muuttua sisäisesti, vaan ulkoistat omantuntosi itsesi ulkopuolelle. Et jumaliin tai ufoihin niinkuin tavanomaisesti, vaan neroon jota voisit sitten alkaa ahnaasti palvoa Pelastajanasi tai Johtajanasi sisäisen muuttumisen sijaan.
Monet ihmiset hyväksyvät Jeesuksen sellaiseksi neroksi. Väität, ettei kukaan ole vaikuttanut maapallolla sillä lailla, mutta eihän se ole totta.
Monetkin ovat vaikuttaneet ja muutosta on tapahtunut. On tainnut ne opetukset vaan jäädä lukematta. Niitä ei myöskään opeteta kouluissa totuutena, eikä kouluissa kai opeteta mitään moraalia. Sensijaan opetetaan murhaamista, silpomista ja veritöitä videoilla.
Muistan, kuinka minua järkytti pahasti eräs TV5 kanavan filmi. Siinä näytettiin hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka ihmiseen tapettiin suurella veitsellä ja aivan nautittiin siitä.
Soitin seuraavana päivänä TV5:een ja haukuin heidät parhaani mukaan. Kaikki valui tietysti hukkaan, kuin vesi sorsan selästä.
Nyt kun on ulkoministeri pistetty veitsellä, välittääkö murhaaja siitä? Onhan niitä tapahtunut TV:ssä lukemattomia kertoja.
Tämä vain siksi, että ihmiset ei näe hyvän opetuksen antamista aiheelliseksi. Rahan tienaaminen keinoilla millä hyvänsä on hyväksyttävää.
Serena se kertoi seuraavaa: "tuo mies puhui noita juttuja jo aikoja sitten. Silloin ei kukaan ihminen vielä ollut perustanut tuota galaktista liittoa".
Niinpä niin. Eikö tuokin nyt jo todista sitä, että mitä useammalta taholta tietoa tulee, täytyy siinä olla myös perää.
Kyllä kyseinen Liitto on ollut toiminnassa jo pitkään ennen meitäkin.
Ei se mikään uskonto ole. Se on vain yksi asia maailmassa.
Koetappas nyt sisäistää asia.
Meitä siis avustetaan vaikeina aikoina, kuten me esimerkiksi viemme metsän eläimille talvella ruokaa. Eläimet eivät sitä käsitä, että mistä se ruoka siihen tupsahti. Emme anna eläinten kuolla sukupuuttoon. Yhtä näkymättömästi toimii Galaktinen Liitto, toistaiseksi.
En aio millään lailla käännyttää sinua pois uskostasi. Mutta minullakin on oikeus sanoa mielipiteeni asiasta. Se on oma puutteesi ehkä kärsivällisyydestä, kun et hyväksy että toiset tuovat ilmi omia mielipiteitään jotka eroavat omistasi.
Valitan ettet ymmärtänyt miksi kerroin tuosta Alexander J. Markuksesta ja hänen uskomuksistaan. Sinun täytyy sitten varmaan ehkä vielä kehittyä henkisesti paljon enemmän tajutaksesi että muillakin on mielipiteitä ja että kaikilla on oikeus myöskin sanoa ne, eikä vaan sinulla.
Minun näkökantani on vapaa ja kriittinen. Mutta sinä olet kiinni uskossasi. Näin on ja sille me ei voida tehdä mitään tällä hetkellä. Mutta kunhan se teidän vuosi 2012 (muistinkohan vuosiluvun nyt oikein?) tulee, niin ehkä silloin havahdut uskostasi karuun todellisuuteen.
lukee aina joku ihminen. Muutamat uskot tulee ja ajan kuluttua unohtuu unholaan kun ne odotetut tapaukset ei tapahtunut.
Luulisin että keskustelumme ei anna kenellekkään enää mitään,ei sinulle¨, ei minulle, eikä muillekkaan. ;)
Nyt et ole lainkaan samoilla aalloilla.
Jos huudan sinulle että: "juna tulee", niin uskon, että hyppäät välittömästi pois kiskoilta.
Silloin et väitä, että se on vain lahkolaisten höpinöitä.
Nyt on sama tilanne... sinulla vain ei ole tietoa siitä. Se on kyllä ymmärrettävää.
Etkä voi edes ymmärtää sitä yksinkertaista tosiasiaa, että kyse ei ole uskomuksesta, eikä mielipiteestä.
Näkökantasi ei suinkaan ole mikään "vapaa", sillä et voi sulattaa minkään lahkon jäseniä, joista tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole edes kysymys.
No... kyselijä oppii... toivottavasti.
jalat maassa, en ole missään avaruus utopioissa.
Marcel sanoi
>>Nyt et ole lainkaan samoilla aalloilla.>>
---En olekkaan. Enhän usko tosissani joihinkin henkiolentoihin tai avaruus liitoihin.
Marcel sanoi
>>Jos huudan sinulle että: "juna tulee", niin uskon, että hyppäät välittömästi pois kiskoilta.
Silloin et väitä, että se on vain lahkolaisten höpinöitä.>>
---Tuo oli huono esimerkki. Sillä ei ole mitään yhteistä uskontoihin ja ufo olioihin. ;)
Marcel sanoi
>>Nyt on sama tilanne... sinulla vain ei ole tietoa siitä. Se on kyllä ymmärrettävää.>>
---Kuinka monta kertaa minun on sanottava että olen lukenut,opiskellut ja käynyt kursseja ja seminaareja, kolunnut läpi kaiken laista uskontoa ja uskomusta, sekä kirkon muitten uskontojen, lahkojen, New Agen ja erityisesti ufo-uskoja ja ufo juttuja yleensä, tätä tietoa olen haalinut jo, sanokaamme noin kaksikymmentä vuotta. Olen intohimoisesti hakenut tietoa kaikesta asiaan liittyvästä. Mutta onneksi en ole haksahtanut kiinni johonkin uskoon tai juttuun. LÄheltä on pitänyt monta kertaa, muuta lopuksi on järki pelastanut minut näiltä uskoilta.
---Kuten huomaat kiinnostukseni on valtava, mutta kun joku alkaa puhua totuuksista, ei minun ole pakko hyväksyä niitä minään totuuksina.Mutta silti, on mielenkiintoista kuullatoisten uskomuksia. Valitettavasti moni suuttuu, kun ei voi sietää kritiikkiä.
Marcel sanoi
>> Etkä voi edes ymmärtää sitä yksinkertaista tosiasiaa, että kyse ei ole uskomuksesta, eikä mielipiteestä.>>
---Nyt taisit itse puhua puppua. Puhut tosiasioista totena, vaikka tuo galaktinen liittonne ei ole todistettu tosiasiaksi.
---Ja totta kai tuo on uskomus. Kaikki mitä ei voida todistaa on uskomusta. Jopa moni uskovainen myöntää tuon seikan.Usko ja uskomus on juuri sitä mitä se on: Uskomus. Sanoit siihen sitten mitä vain, muttase on uskomus edelleenkin.
---Se on jonkun tekemä uskomus mihin jotkut alkavat uskoa totena, kun se ehkä vaikuttaa mukavalta.
Marcel sanoi
>>Näkökantasi ei suinkaan ole mikään "vapaa", sillä et voi sulattaa minkään lahkon jäseniä, joista tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole edes kysymys. >>
---Minulla on monta uskovaista ystävää, on jopa pari jehovan todistajaakin.Muutama työkaverini on muslimeja, hyväksyn heidät täysin
---Tiedätkö miksi hyväksyn heidät? He ei fanaattisesti yritä uskotella muille että se heidän uskomus on totuus ja varma.
--- Moni ystäväni uskoo ufoihin. Niin minäkin uskon että sitä elämää on muuallakin kuin maapallolla. Ja minulle ei ole ollenkaan vieras asia että esim. ufoja olisi käynyt täällä tai käy.
---Mutta en usko fanaattisesti johonkin avaruudesta tulevaan apuun.
---Tässä varmaan on se sinun ja minun ero näissä asioissa.
---Et tietenkään halua kuunnella että uskomuksesi olisi usko ja uskomus. Sinähän pidät sitä varmana totuutena. ;)
Marcel sanoi
>>No... kyselijä oppii... toivottavasti.>>
---Joo, noin puhuu uskomuksiin uskoja. Et ole ainoa joka sanot noin. Kaikkien uskontojen ja uskomusten kannattajat silloin tällöin tulevat tuollaisen fraasin kanssa, kun ei ennä muuta keksi mitä sanoisi.
Milloin opit sen että lukemisella ja "lukemisella" on suuri ero.Et ole sisäistänyt lukemaasi oikein,järki eli EGOSI estää sinua sisäistämästä TOTUUTTA.Todisteista puheen ollen minulle riittää todisteeksi luotettavien ja riittävän monesta lähteestä tullut tieto esim.eri kanavoinnit sama tieto,UFO havainnot suurella väkijoukolla,oma sisäistäminen.EGOSI hallitsee sinua liikaa.Järjen käyttö on sallittua tiettyyn rajaan saakka,sitten tulee sydämen viisaus.
Tuollaista olen kuullut usein. Liikunhan paljon filosofisten, uskovaisten ja tiede kannattajienkin ihmisten joukossa. Olen aikanani opiskellut tuota Alexander J. Markuksen uskomusta. Että ego nimitys ei ole vierasta minulle, ei myöskään erilaiset materia muodot tai eri "ulottuvuudet". Minulle tuottaa vähän vain vaikeuksia ilmaista itseäni suomen kielellä muutamissa asioissa, kun melkein kaikki mitä olen lukenut ja keskustellut, on ollut ruotsin kielistä. Asun nimittäin tällä hetkellä Ruotsissa. Asunut täällä jo kauan. Suomen kieli tahtoo ruostua. Mutta täällähän sitä oppii lisää. :)
Lueppa tästä osoitteesta niin saat tietää hiukan mitä esim. olen joskus opiskellut. Tämä on vain yksi asia, mutta aika harvinainen omalla tavallaan. Tuo mies jos kuka on intelligentti. ;)
http://www.human-academy.com/index.asp
Ehkäpä löydät itse jotain uutta tuosta osoitteesta.
Miksi olet käynyt kaikki nuo kalliit huuhaa -kurssit?
Miksi sinua ylipäätään kiinnostavat nämä asiat?
Miksi tyrkytät tuota uskontoasi?
Siksi, että Sielusi tietää niiden olevan todellisia, mutta Minäsi ei halua niitä tunnustaa, sillä se pelkää.
Marcel sanoi
>>Miksi olet käynyt kaikki nuo kalliit huuhaa -kurssit?>>
---On kiinnostavaa oppia miten huuhaa ajattelijat ajattelevat. Jos ei huuhaasta tiedä mitään, ei siitä voi keskustellakkaan kenenkään kanssa, kun ei tiedä miten huuhaa ihminen ajattelee huuhaastaan. ;)
Marcel sanoi
>>Miksi sinua ylipäätään kiinnostavat nämä asiat? >>
---Minua kiinnostaa monet asiat. Nämä huuhaa jutut ovat vain pieni osa kiinnostuksistani. Voisin ehkä sanoa näin että nämä huuhaa jutut ovat hauskaa ja kevyttä oppimista vakavimpien asiotten väliin. On hauska joskus rentoutua ja ajatella esim. huuhaata ja unohtaa hetkeksi työnsä ja muut vakavammat asiat.
Marcel sanoi
>>Miksi tyrkytät tuota uskontoasi? >>
---Voi sinun kanssa Marcel kun yrität suututtaa minua. Mutta et siinä onnistu. Vai kuvittelet sinä oikein että minä olisin uskovainen? No saat toki kuvitella, ei se minua haittaa. Kerrohan lisää uskonnostani, millaiseksi kuvittelet sen? ;)
Marcel sanoi
>>Siksi, että Sielusi tietää niiden olevan todellisia,>>
---Vai niin. :D Joo tuo oli hupaista.
Marcel sanoi
>>mutta Minäsi ei halua niitä tunnustaa,>>
---Hehhee, jasså, Vai niin. Ei tuohon mitään muuta tarvitse sanoa. :D
Marcel sanoi
>>sillä se pelkää.>>
---Jasså, sinä sitten varmaan voisit myös kertoa tarinoitasi mitä minä pelkään. Jos kuvittelet oikein kunnolla niin ehkä aivoistasi lähtee ulos hauskakin tarina Serenasta. :D
MVH Serena
Serena... miten menee? Onko kaikki O.K?
Et muuten vastannut kysymyksiini!!????
Voisitko kertoa hiukan yliluonnollisista kokemuksistasi?
Marcel sanoi
>>Serena... miten menee? Onko kaikki O.K? >>
---Joo kaikki on OK. Hyvin minulla menee. Mielenkiintoinen työ, kohtalaisen hyvä palkka, terveys hyvässä kunnossa, miellyttäviä ystäviä ja niin edelleen ja niin edelleen.
Marcel sanoi
>>Et muuten vastannut kysymyksiini!!????>>
---Vastasin muutamaan, ne loput oli vain ilvailyä ja sellaisiin en yleensä vastaile, voithan keksiä itse ne vastaukset minun puolestani, silloinhan saat vastaukset jotka miellyttävät sinua.
Maecel sanoi
>>Voisitko kertoa hiukan yliluonnollisista kokemuksistasi?>>
---Jasså ja nyt sinä vaihdoit virren. Mutta en osaa tuotakaan virttä, että sinun varmaan täytyy kysellä muilta heidän kokemuksiaan tai sitten kertoa joku tarina minusta ja pitää sitä totena. Voithan aina sanoa että galaktinen liitto lähetti sinulle tiedotteen Serenasta. :D
Olisi kai nyt aika tehdä se stoppi näihin meidän juttuihin. Ei anna enää juuri mitään. enee tosiaankin huuhaata huuhaammaksi.
MVH Serena
"Hyvin minulla menee. Mielenkiintoinen työ, kohtalaisen hyvä palkka, terveys hyvässä kunnossa, miellyttäviä ystäviä ja niin edelleen ja niin edelleen."
Sama pätee minuun, mutta tuohan ei riitä alkuunkaan HYVIN vointiin.
Siksipä sinäkin etsit henkistä tyydytystä näiltä palstoilta, mutta pettymykseksesi minä en etsi esimerkiksi Galaktisesta Liitosta sielunrauhaa.
Minulla on se jo.
Maapallon elinolosuhteet ovat muuttuneet jo niin huonoiksi luonnontilan osalta ja salaliitto siinä ohella ei asiaa yhtään paranna. Salaliiton tehtävänä vielä alistaa kaikki maailman ihmiset ja hallita kaikkea liikkuvaa. Tällaisenko maailman avauusolennot haluaisivat nähdä sivusta katsoessaan ?
Marcel sanoi
>>"Hyvin minulla menee. Mielenkiintoinen työ, kohtalaisen hyvä palkka, terveys hyvässä kunnossa, miellyttäviä ystäviä ja niin edelleen ja niin edelleen."
Sama pätee minuun, mutta tuohan ei riitä alkuunkaan HYVIN vointiin.>>
---Jasså, eikö? Voin kertoa sinulle että psyykkisessä voinnissani ei ole suurempaa vikaa tällä hetkellä ainakaan. :)
---Voin hyvin ilman uskontoa. En tarvitse uskomuksia voidakseni hyvin. En ainakaan vielä? ;)
Marcel sanoi
>>Siksipä sinäkin etsit henkistä tyydytystä näiltä palstoilta,>>
---Jasså, vai sanot sinä niin. Kuinkas voit kuvitella tietäväsi jotain tuollaista?
---Katsos, minähän en varsinaisesti ole kertonut mitään siitä niin sanotusta "henkisestä " voinnistani. :D Mutta kiitos vaan että sinä yrität viisatella muittenkin puolesta. ;)
Marcel sanoi
>>mutta pettymykseksesi minä en etsi esimerkiksi Galaktisesta Liitosta sielunrauhaa.>>
---Minulle ei tuota pettymystä eikä iloa mitä saat irti galaktisesta liitosta. Se on sinun oma asia. Minulle ei kuulu sinun "sielunrauhasi". Sellaiset henkilökohtaiset asiat annan jokaisen henkilön hoitaa itse.
Marcel sanoi
>>Minulla on se jo.>>
---Hyvä jos on. :)
MVH Serena
Kyllähän sinulla uskonto on. Sehän suorastaan loistaa lauseistasi.
Suljet silmäsi ja tarraudut siihen.
Miksi haluat häiriköidä? Oletko ehkä kostamassa turhautumiasi?
Kovasti sinua vain tuntuu kiinnostavan tuo Galaktinen Liitto ja liiton luottamusmiehet.
Onko muuten minkälaisia ilmoja pidellyt siellä svärjelandiassa?
puhua omiasi. Koskahan opit pysymään asiassa eikä liioittelemaan ja puhumaan omaa puppua toisista.
Marcel sanoi
>>Kyllähän sinulla uskonto on. Sehän suorastaan loistaa lauseistasi.
Suljet silmäsi ja tarraudut siihen.>>
---OK. Marcel. Nyt kun olet tullut tuollaisen väitteen kanssa, niin vaadin että sinä kerrot minulle mikä uskonto se on.
1)uskonnon nimi?
2)uskonnon jumalan nimi?
3)mikä on uskonnon internet osoite?
4)kerro mihin usko perustuu?
5)onko heillä pyhää kirjaa?
6)toistan uudelleen että haluan että laitat internet osoitteen mukaan että me muutkin voidaan tutkia mainitsemaasi uskontoa. Mutta älä tule galaktisen liittosi kanssa.
Vaadin siis nyt sinulta todisteita väitteisiisi.
---Tiedä kyllä että puhut humpungia, mutta ajattelin siitä huolimatta laittaa kysymykset sinulle. :D
Marcel sanoi
>>Miksi haluat häiriköidä? Oletko ehkä kostamassa turhautumiasi?>>
---Kirjoittelusi muuttuu enemmän ja enemmän uskovaisten tyyliseksi. He tulevat samoilla fraaseilla kuin sinäkin nyt kun on joutunut ahdistetuksi ja heidän uskoaan on kritisoitu.
---Normaali uskovainen ei noin tee. Se on vain ne kiihkomieliset uskovaiset kun tekee noin. Kyllä ymmärrän että pidät minua häirikkönä kun et enää tiedä että mitä sanoisit uskostasi ja et näköjään älyä lopettaa kirjoittamastakaan minulle. Helpostihan minusta eroon pääse vähäksi aikaa. Haluatko neuvon? Älä kirjoita minulle.
Marcel sanoi
>>Kovasti sinua vain tuntuu kiinnostavan tuo Galaktinen Liitto ja liiton luottamusmiehet.>>
---Voin sanoa näin että vika on omasi kun et älyä lopettaa. Johan pari kertaa ehdotin sitä mutta vastailet minulle edelleenkin. Minä vastaan sinulle jos kirjoittelet minulle. Niin yksinkertaista se on. Ihme että et ole älynnyt sitä vielä. Johan kerroin aikaisemmin että mielestäni tämä on hupaisaa, saa nauraa kun lukee näitä viestejämme.
---Luulisin että muutkin nauravat. Me vaikutetaan varmaan aika kummallisilta hörhöiltä näitten kirjoituksiemme takia.;D :D
Marcel sanoi
>>Onko muuten minkälaisia ilmoja pidellyt siellä svärjelandiassa?>>
---Mitäs nyt tarkoitat, et kai tavallista sää-ilmaa kysy, ethän? Jos et niin valitan en kait tajua ihan mitä vaan suomen kielessä.Siinä on paljon uuttakin mitä en ole koskaan oppinut.
---Muta jos säästä kysyt, niin kuuma kesä oli. :D
MVH Serena
1)uskonnon nimi?
-Serenalaisuus
-jäsenmäärä on sama kuin skeptikkojen
2)uskonnon jumalan nimi?
-Serena Ruotsalainen, joka ei noussutkaan
kolmantena päivänä kuolleista, vaan maatui
3)mikä on uskonnon internet osoite?
-Serenan internet osoite
4)kerro mihin usko perustuu?
-Serenan pettymyksiin huuhaa -maailmassa
-uskotaan antihuuhaa -maailman
olemassaoloon
5)onko heillä pyhää kirjaa?
-Tieteen kuvalehti
-kaikki Serenan lukemat huuhaa -kirjat,
ovat Paholaisesta. Niitä tulee vihata.
Lyhyesti sanottuna: uskot omiin rajoittuneisiin aisteihisi.
Kysyin todellakin säästä, koska halusin testata kuinka syvällä olet uskonnossasi. Et pystynyt siitä irroittautumaan, joten luokittelen sinut täydelliseksi fanaatikoksi.
Sellaiset voivat olla vaarallisia.
" Eihän kukaan voi ketään auttaa kehittymään henkisesti. Eihän nin kukaan väitäkään."
Kyllä voi, nimim. kokemusta löytyy :). Aivan sama kuin väittäisi ettei kenellekkään voi opettaa matematiikkaa :p...
Emmehän me koskaan voi valmistua täydellisiksi olennoiksi, mikäli elämme koko ajan näissä samoissa olosuhteissa.
He, jotka tulevat vaihtamaan olemisen tasoa, ovat jo kokeneet kaiken mitä tämän tasoinen planeetta voi antaa. On aika vaihtaa lukiosta yliopistoon, jos nyt niinkään korkealle.
Tässä muutoksessa meitä tullaan avustamaan, mikäli apua tarvitsemme.
Tuo sinun skenaariosi tarkoittaisi maapallon olojen huomattavaa vaikeutumista. Vain sillä lailla noustaisiin korkeammalle kehitystasolle. Onhan selvää, että jos asiat maapallolla muuttuisi paremmiksi, selviäisi vähemmillä taidoilla.
Tämäkin on ristiriitaista näissä Galaktisen liiton jutuissa. Luvataan hyvät olosuhteet ja samalla ihmiset muuttuu paremmiksi. Mitenkäs se olisi mahdollista?
Mutta eikös viestien sanoma ole ollut juuri se, että maapallon olot muuttuvat ensin hyvinkin vaikeiksi, mikä lisää ihmisten tietoisuutta ja henkistä kehitystä? "Hyvät olot" tullevat vasta sitten, kun olemme käyneet läpi nämä vaikeat vaiheet ja saavuttaneet tietyn kehitysasteen.
-Ihmisolento-
kokoajan olemassa, ette vain älyä pyytää sitä oikeasta suunnasta....Ja kyllä se ihminen kehittyy jonkun toisen avulla ei se itse siihen pysty, mutta turha on odotella mitää Ufoja tänne taikoja tekemään. Vastaus on teissä ITSESSÄNNE.
Sitä saakin kysyä, mikä se sanoma on ollut? Minä olen niitä lukenut, mutta en kai ole saanut niistä selvää.
Käsittääkseni ne jotka ovat kyenneet muuttumaan sisäisesti paremmiksi ihmisiksi heidän tietoisuutensa on laajentunut kokemaan myös muita, meille näkymättömien tasojen elämää.Tämä on vain luonnollinen jatkumo yksilön kehityksessä,samalla kanssakäyminen muiden tasojen kanssa on luonnollista.Ihmiskunnan suuren massan ongelma on kuitenkin omien ajatusmallien muuttaminen rauhan ja rakkauden tielle.Tämä vaatii meidän omia ponnistuksia,silloin muutos on pysyvää.Kansanviisaus "ei kannettu vesi kaivossa pysy".
Niin... mailmassa on jo valtava määrä näitä ns. "kehittyneitä", jotka tulevat vaihtamaan koulua. Mutta... he ovat niitä hiljaisia jotka "perivät maan", tai "viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi".
Kerrohan viisivuotiaalle, että huomenna sinä siirryt toiseen päiväkotiin ja sinun tulee kulkea sinne tämän suurkaupungin halki aivan itsenäisesti: "vastaus on itsessäsi".
Kyllähän siellä se vastaus on, mutta avustamista hän kuitenkin tarvitsee.
Niin ihmiskuntakin siirtymävaiheessaan.
Se huono aika on nyt. Vertaa tätä aikaa vaikkapa paratiisin olotilaan jolloin huomaat, että kauaksi huonompaan suuntaan ollaan tultu.
Ikävät asiat lisääntyvät nopeutetulla tahdilla ja sen jälkeen siirrymme jälleen paratiisimaiseen olotilaan.
johan lapsikin tietää mitä tarkoitin. Mutta ilmeisesti sinulla ei olekaan lapsen "mieltä". En puhu mistään päiväkotiin menemisistä vaan ihan eri asioista. Se ken tietää hän myöskin ymmärtää.
Etkö siis käsitä tuota vertaustani?
No... lyhyesti kyse on siis avustamisesta vaikeina aikoina. Onko tämä nyt niin vaikea käsittää, vai huvikseenko siellä venkutellaan asioita sekaisin?
Tiesitkö että meidät on "eristetty" täällä maapallolla,eli tietoisuuttamme on pienennetty huomattavasti 13000 vuotta sitten.Tämä nykyinen prosessimme vain antaa kykymme takaisin ja meistä tulee todellisia valo-olentoja.Myöskin DNA:tamme muutetaan koko ajan.Olemme "eläneet" nämä tuhannet vuodet ns.pimeässä ajassa.
Teit hienon sadun Serenasta. Kiitos, harvoin on minusta näin paljon ajateltu ja kuviteltu. ;)Mutta luulen että kirjoituksiimme reagoidaan. Ne ovat menneet aivan liian henhilökohtaisiin herjauksiin.
Aion olla sinua viisaampi ja lopettaa. Voithan aina jatkaa yksiksesi ja kuvitella minusta lisää. Tulen lukemaan suurella mielenkiinnolla mitä kirjoittelet tulevaisuudessa. Ehkä joskus vastaankin sinulle jos vähän aikuistuisit enemmän. :D
MVH Serena
Jees... hauskaa oli... ja huvittavaa.
Toivon sinulta vastaisuudessa kypsiä kysymyksiä ja vähemmän häiriköintiä, niin saatat vielä ehkä ymmärtääkin asioita, joista kerron.
Itse olen näitä asioita tutkinut jo kymmeniä vuosia, joten mitään en heittele hatusta.
Muutamat tarkoitukselliset vastaukseni, jotka koit piikittelyinä esitin saadakseni esille toisen puolesi.
Tulen toki vastailemaan sinulle vielä useasti. Ethän sinä ole miksikään muuttunut. Sanat ovat vain sanoja.
Hyvää jatkoa Serena,
Marcel