mummoni kuoli, perunkirj.tilaisuudessa isäni totesi ettei allekirjoita mitään papereita (halusi aikaa selvitellä papereita) johon pankinjohtaja sanoi että nämä ovat vain verottajaa varten. isäni allekirjoitti. lopulta asia päätyi pesänjakajalle jossa selvisi että häntä oli huijattu, pankinjohtaja ei ollut kertonut että nipussa oli ollut myös testamentti jonka isäni oli hyväksynyt (vaikka siis oli ilmaissut selvästi ettei hyväksy mitään)samoin hänelle ei oltu kerrottu että on oikeus valittaa testamentista jonka suuruutta jopa pesänjakaja ihmetteli.onko noilla pankinjohtajille minkään valtakunnan valvontaa?miten joku voi toimia noin sikamaisesti, suorastaan huijaten? varokaa ihmiset noita perunkirjoitustilanteita, ottakaa ajoissa selvää missä mennään, kieltäkää kaikki, nimiä ei mihinkään ilman asiantuntija apua!
kuka valvoo perunkirjoitusta??
sydän murtunut
143329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kukaan "valvo perunkirjoitusta".
"pankinjohtaja ei ollut kertonut että nipussa oli ollut myös testamentti jonka isäni oli hyväksynyt (vaikka siis oli ilmaissut selvästi ettei hyväksy mitään)"
Miksei isäsi lukenut papereita, joihin nimensä kirjoitti? Ilmeisesti siis oli testamentin tiedoksianto & sitoumus olemaan moittimatta sitä.
"hänelle ei oltu kerrottu että on oikeus valittaa testamentista"
No tämän tietäminen kuuluu ihan aikuisen ihmisen yleissivistykseen, samoin kuin se, että rintaperillisellä on oikeus vaatia lakiosaansa.
kyseessä oli vino pino papereita joita vain sitten pankinjohtaja kulmasta avasi sen verran että nimi siihen verottajaa varten ja sillä hyvä. ei ihan tule mieleen kyseenalaistaa kun on eka kertaa moisessa tilaisuudessa ja ikääkin jo jonkin verran.lakiosa, tuli enemmän,kyse oli potin päältä testamentilla annetusta osuudesta. loppu jaettiin.yleissivistystä tai ei , harhaanjohtaminen on tapahtunut ja vielä pankinjohtajan taholta. hän tosi myös totesi yhestä asiasta että laitetaan sille norm pienempi arvo, ei verottaja siihen puutu! ihme toimintaa. tarkoitus vain varoittaa muita , ehkä kaikki eivät tiedä näistä! pitänee ottaa sen "johtajan" esimiehiin ja kertoa suoraan heille. ei liene hyvää mainosta.
testamentista, mutta ei perukirjan allekirjoituksella hyväksytä testamenttia. Isän on tullut antaa erillinen paperi, että hyväksyn testamentin ja hänelle on tullut antaa jäljennös siitä testamentista. Jos ei hyväksy testamenttia, niin sitä voi moittia 6 kuukauden sisällä siitä, kun on saanut testamentin tiedoksi. Jos on testamentin saaja, niin itselleen ei tarvitse antaa tiedoksi sitä testamenttia.
Saattaa olla, että et ole selvillä mistä on ollut kyse, eikä isäsikään ole käsittänyt tapahtunutta. Tai sitten selostat asiaa väärin tuossa kysymyksessäsi.
Isän on tullut lukea se testamentti ennen kuin allekirjoittaa. Jos on jäänyt tarkistamatta millaiseen paperiin nimensä kirjoittaa, niin oma on vika. Perukirjan hän on voinut allekirjoittaa, eikä sillä hyväksytä testamenttia.
sitä testamenttia ei erikseen avattu, vain kulma jonne isäni laittoi "verottajaa" varten nimensä! mukana oli liuta papereita joita ei erikseen selitelty, otettiin vain nimet.kun asia eteni eikä saatu jaettua tavaroita (joista osa jo kerran oli jaettu ja haettu pois...) haki yksi perijä pesänjakajan.ehkä en tiedä kaikkea mitä tapahtui ennen pesänjakotilaisuutta mutta siellä olin mukana ja muutama epäkohta tuli esille. sitä tässä eniten ihmettelen miten pankinjohtajalle on niin löysä moraali tehdä noin.hänen kanssaan puhuin kerran jälkeen päin ja hän sanoi että halusi asian mahd pian pois!paljon toki opin koko hommasta, osan liian myöhään!
Perukirja on todellakin verottajalle tehtävä paperi. SE EI OLE PERINNÖJAKOSOPIMUS.
Verottaja "valvoo" siinä mielessä että huomatavasti alihinnoiteltu omaisuus ei mene läpi (70% tulee olla käyvästä arvosta), muutoin verottaja tekee itse korjauksen asiaan.
Perukirjaa ei edes tarvitse allekirjoittaa kuin pesänhoitajan ja uskottujen miesten. Se tulee kyllä saattaa tiedoksi, mutta allekirjoitusta ja hyväksyntää ei perillisiltä siihen vaadita.
On sitten AIVAN perillisten asia millaisen perinnönjaon he hyväksyvät.
Testamentin saajan tulee valvoa testamentin tiedoksisaanti, ei perukirjoituksen hoitajan.
--------
JOKAISEN AIKUISEN IHMISEN tulee lisäksi tietää, että ei koskaan allekirjoita mitään mitä ei ymmärrä. Ei missään tilaisuudessa eikä millään ehdoin.
...nyt haukkusi monessa asiassa koskee väärää asiaa ja tahoa. Sorry,
Vainajan perunkirjoitusta suoritettaessa pesän osakkaista tai perillisistä joku toimii pesän ilmoittajana. Hän on läsnä ja kaksi uskottua miestä perunkirjoituksessa ja kirjoittavat perukirjan alle. Muutkin perunkirjoitukseen osallistuneet perilliset voivat kirjoittaa perukirjan, mutta ei ole välttämätön toimi.
Testamentin saajan tulee valvoa testamentin tiedoksianto perillisille, mutta jos on vain yksi perillinen, eikä leskeä jää, niin tiedoksiantoa ei tarvitse toimittaa.
niinpä pitäisi! vaan kyseessä iäkäs isäni joka luotti pankinjohtajaan(lähes jumalia maaseudulla). hän teki kantansa selväksi, pj vain sanoi että paperit ovat verottajaa varten. se tässä kismittää että vanhaa ihmistä kusetetaan. en ollu tilaisuudessa, näin vain pinon papereita ja taittuneet kulmat. ehkä isäni ei sitten ollut tarpeeksi aikuinen!
uskottujen miesten pitää tietä, mitä tehtiin tilaisuudessa. Oliko tuo pj uskottu mies ja kuka oli pesän ilmoittaja.
Papparaista on "kusetettu" eli erehdytetty ja siitä joutuu vastuuseen. Perunkirjoitukseen vaadittava täydennys - tuli ensimmäiseksi mieleen. Jos asia ei korjaannu, niin asianajajan puheille tai ainakin oikeusaputoimistoon tietoa hakemaan.
näinhän siinä just kävi!
kun selvisi että nimet oli laitettu papereihin ja käynyt niin kuin käynyt, otin yhteyttä asianajajaan, joka totesi että tehty mikä tehty valittaa voi muttei johda mihinkään koska papereissa nimet. eli ei kertonut että oli valitus mahd 6 kk!! ehkä olisi pitänyt palkata hänet kunnolla eikä vain maksaa neuvosta! asiassa päästiin lopulta pesänjakajan avustuksella päätökseen, ainoa joka jäi kaivelemaan oli se pankinjohtajan kusetus joka johti siihen että yksi sai ylitse muiden testamentilla. ja kun oli kyse siitä että antaja ei ollut ihan kotona tekohetkellä! tuntuu että täältä olisi saanut parempia neuvoja kuin asiantuntijoilta joille maksettiin turhasta :)
Valitettavasti et ihan sinäkään ole kaikkea "aikuismaisesti" hoitanut: jos soitat ja maksat pienestä konsultaatiosta on se aivan eri asia kuin palkata juristi hoitamaan asia kunnolla. Toki se maksaa enemmän, mutta jos menetetty perintö on niin iso, että sen takia kannattaa riitauttaa asia, toki se kannattaa aina tehdä! Jos taas pikkuharmi, niin joo, se harmmittaa, mutta "kaatunutta maitoa ei kannata itsekä", se ei ole silloin sen arvoista.
Ei tässä pankinjohtaja ole yksin syyllinen. Vaan lukutaitoiset perilliset. Sekä uskotut miehet, jotka ovat prosessin hyväksyneet. Ja sinä taidat sekottaa hieman perukirjoituksen ja perinnönjaon asiat ja käsitteet. Seuraavaa kertaa varten kannattaa niihin paneutua.
tässä oli vain osa asiasta, tarkoitus oli varoittaa muita kokemasta samaa. erotan toki perunkirj ja perinnönjaon! kyse oli kummastakin.asia on pitkä ja selitin ehkä huonosti.
opetus oli kyllä se että AINA kannattaa kyseenalaistaa KAIKKI eikä uskoa KETÄÄN.
voi käydä niin näiden perintösotkujen kanssa ettet saa juristia, eli kukaan ei lähde asiaa hoitamaan/ ajamaan, niin entäs sitten !
No ei se sinun isäsi kovinkaan iäkäs ollut, kun hänen äitinsä perunkirjoituksesta oli kyse ja sinäkin olit niin vanha, että jotain tajusit.
Kukaan ei tosiaankaan valvo sitä, mihin aikuiset ihmiset nimensä kirjoittavat ja mihin sitoutuvat. Joskus tuntuu siltä, että piätisi jokin stasi olla.
Paitsi tietysti jos isäsi oli oikeustoimikelvoton, jolloin hänen edunvalvojansa olisi pitänyt olla paikalla.
1 perillinen,sekin tehdään perinnöttömäksi testamentilla(perinnötön ei vaadi lakiosaansa)kuka siis tulee tilalle?(perinnöttömällä lapsia)
Vai onko se lain puitteissa että yleistestamentin saajat,serkut perivät omaisuuden,ilmoitusvelvollisuuttahan ei ole ilmoittaa perinnöttömäksi jääneen lapsille kenelläkään!