Ollaan 3 vuotta oltu yhdessä, ennenkin on ollut ongelmia miehen suhtautumisessa mun keskimmäiseen lapseen.
keskimmäinen on 3,5v ja hyvin kova uhma, mieheni ei saisi koskettaa häntä ja alkaa huutamaan, no tänään olin laittamassa ruokaa ja mieheni huomasi tämän 3vuotiaan jälleen kerran leikkimässä vedellä ja vessapaperilla, siitähän alko kamala huuto, en viitsiny mennä siihen mukaan koska pitäisi lasta opettaa että saa tämä mun mieheni häntä komentaa.
Tämän episodin jälkeen mies oli kuin perseelle ammuttu karhu, koko päivä pilalla vaan sen takia kun "mun pentu" on tommonen huutaja lapsen pitäisi jo lopettaa toi touhu.
Sanoin hänelle että anteeksi nyt vain, kuka tässä aikuinen on, mun mielestä hän antaa liiaksi paino arvoa lapsen kiukuttelulle, jos mä olisin yhtään tuollainen, olisin varmaan ollu vitutus päällä viimeisen 5 vuotta, mä pärjään loistavasti kotona kolmen tai neljän lapsen kanssa, jos jotakin ongelmia on lasten kanssa ja/tai suutahdan kun tekevät jotakin niin en mä anna sen yhden pienen jutun pilata koko päivää, en heille äyski ja ärhäntele koko päivää.
Mä en vaan jaksa tätä paskaa enää,mies sanoi että hän ei enää hoida keskimmäistä, niin alennuinpa sitten mieheni tasolle, sanoin etten minäkään hoida hänen lasta kun viikonloppuna tulee, laittakoot itse lapselleen ruoat ja pysykööt kotona lasta hoitamassa ja huudan sitten pienimmästäkin asiasta mitä hänen lapsensa tekee, ja hänen lapsensa siis tekee myöskin kaikkea mistä hän ei ole koskaan edes huomautustakaan saanut, toisin kuin omat lapseni.
En vaan jaksa, ihan oikeasti, mä en jaksa miten mies voi käyttäytyä kuin tommonen pentu, kyllä sen pitäisi tajuta että toi on vaan väliaikaista touhua lapselta
Ja mitä siihen mieheni lapseen, se olisi väärin jos otan hänet tähän riitaan mukaan joten älkää pelätkö, en aio huutaa enkä muutakaan ja ruokaa tulee saamaan. Mä en vaan voi ymmärtää miksi omat lapseni ovat aina sen kaiken pahan alku
keskimmäinen on 3,5v ja hyvin kova uhma, mieheni ei saisi koskettaa häntä ja alkaa huutamaan, no tänään olin laittamassa ruokaa ja mieheni huomasi tämän 3vuotiaan jälleen kerran leikkimässä vedellä ja vessapaperilla, siitähän alko kamala huuto, en viitsiny mennä siihen mukaan koska pitäisi lasta opettaa että saa tämä mun mieheni häntä komentaa.
Tämän episodin jälkeen mies oli kuin perseelle ammuttu karhu, koko päivä pilalla vaan sen takia kun "mun pentu" on tommonen huutaja lapsen pitäisi jo lopettaa toi touhu.
Sanoin hänelle että anteeksi nyt vain, kuka tässä aikuinen on, mun mielestä hän antaa liiaksi paino arvoa lapsen kiukuttelulle, jos mä olisin yhtään tuollainen, olisin varmaan ollu vitutus päällä viimeisen 5 vuotta, mä pärjään loistavasti kotona kolmen tai neljän lapsen kanssa, jos jotakin ongelmia on lasten kanssa ja/tai suutahdan kun tekevät jotakin niin en mä anna sen yhden pienen jutun pilata koko päivää, en heille äyski ja ärhäntele koko päivää.
Mä en vaan jaksa tätä paskaa enää,mies sanoi että hän ei enää hoida keskimmäistä, niin alennuinpa sitten mieheni tasolle, sanoin etten minäkään hoida hänen lasta kun viikonloppuna tulee, laittakoot itse lapselleen ruoat ja pysykööt kotona lasta hoitamassa ja huudan sitten pienimmästäkin asiasta mitä hänen lapsensa tekee, ja hänen lapsensa siis tekee myöskin kaikkea mistä hän ei ole koskaan edes huomautustakaan saanut, toisin kuin omat lapseni.
En vaan jaksa, ihan oikeasti, mä en jaksa miten mies voi käyttäytyä kuin tommonen pentu, kyllä sen pitäisi tajuta että toi on vaan väliaikaista touhua lapselta
Ja mitä siihen mieheni lapseen, se olisi väärin jos otan hänet tähän riitaan mukaan joten älkää pelätkö, en aio huutaa enkä muutakaan ja ruokaa tulee saamaan. Mä en vaan voi ymmärtää miksi omat lapseni ovat aina sen kaiken pahan alku
Vastaukset 7
Vanhimmat
mikä on lapsesi kannalta parasta, aseta lapsesi etusijalle.
Jos eivät tule keskenään toimeen ni haluatko, että lapsesi saa siitä itsetunto-ongelmia että asetat miehen etusijalle???
Mieti lapsesi kannalta ja lakkaa olemasta itsekäs aikuinen
tuollaista haukkumista. Tietysti pitäisi selvittää asiat miehen kanssa...vaikea kuvitella, kun meillä kaikki on kuitenkin mennyt niin hyvin ja tasapuolisesti. Voi olla, että järkevät miehet ovat vähissä:-/. Omat lapseni (3) ovat juuri niitä hankalia, vaativia, rähiseviä erityislapsia...miehen kaksi poikaa tottelevat lähes kuin enkelit isäänsä. Olenkin miehelle kiitollinen siitä, miten jaksaa aina olla kärsivällinen ja fiksu.
lapset ovat tärkeimpiä, jos ei tilanne tule muuttumaan niin lähtö on edessä, olisi vaan kiva tietää miten mä saisin vähän järkeä taottua ton miehen päähän että tajuaa mitä on tekemässä
Ajattelin tuoda tällaisen puole tähän kohtaan. Asutte siis "perheenä", sinä mies ja sinun lapset? Jos näin niin voisiko miehen asennoitumiseen vaikuttaa se että ikävöi myös omaa lastaan arjessa.
Miten itse suhtaudut hänen lapseen kun on paikalla? Itselläni uusio on toiminut aika monimuotoisesti ja yhdessä oltu 2v7kk. Lapset oli tapaamishetkellä 1v,4v,4v ja 5v eli aika pieniä kaikki. Alkuun elettiin 2viikkoa/2viikkoa tyyliin kaikkien lapsien kanssa, eli molempien lapset oli 2viikkoa kuukaudesta meillä ja loppu aika oltiin kaksin. alku oli helppo, sen jälkeen huomasin että suhtautumiseni hänen tyttäreensä muuttui... lapsi ei yli vuoteen uskonut sanaakaan mitä sanoin ja isille oli kuin enkeli ja tyttöä ei isi komennellut.
Sittemmin lapsen esikoulujen yms vuoksi, omani muuttivat asumaan pysyvästi minun luo ja miehen lapset on äidillään... miehellä on ojoittaista väsymystä lapsiin kun on työt ja kaikki muukin tehtävänä. Mutta mielestäni on tärkeää että aikuinen selittää lapselle miksii hermot paloi... kaikki ei aina johdu suoraan lapsesta vaan muustakin ympäröivästä paineesta.
suhtaudun ihan hyvin,miehen tyttö on ihan reipas ja kiva, tosin liimautuu isäänsä kuin etana mutta sehän on normaalia kun ei näe niin useasti, oma suhtautumiseni on muuttunut mieheni lapseen tämän meidän yhteisen synnyttyä parempaan päin, aikaisemmin risosi tietyt asiat, mutta lapsi on kasvanut niistä ulos ja osittain olemme edesauttaneet, esimerkkinä unikoulu, oli vain nukkunut äitinsä vieressä 6 vuotiaaksi asti, äidin kuvaa piti pitää tyynyn alla, joka ilta itki ikävää isää kohtaan, vaikka isä olikin kotona, ei ennen syönyt, nyt syö paremmin. Tämmösiä pikku juttuja mistä ollaan päästy jo yli,, tosin nyt olen huomannut että miehen lapsi aloittaa riitoja(omatkin osaavat, mutta miehen lapsi ei koskaan joudu vastuuseen, ottaa leluja toisten käsistä, valehtelee ja lyö niin ettei kukaan näe. viime kerralla sanoin että jos tekee uudestaan niin saa saman rangaistuksen mitä omatkin saavat noissa tilanteissa
kuten oma suhtautumiseni, myös lapsen suhtautuminen minuun on muuttunut, sanoo jopa minua äidiksi kun on meillä. halit ja pusut iltaisin haluaa antaa, tulee halimaan ja sanoo että on ikävä, joten mun ja hänen välit on hyvät
mutta, puhuttiin miehen kanssa, hän tiedostaa ongelman, katsotaan mitä seuraa
Omien lastensakaan kanssa,hoitanut heitä arjessa..ei hän osaa olla kenenkään muunkaan lapsen kanssa.Tietynlainen itsekkyys on jäänyt päälle!
Jos mies on erossa jättänyt lapset äidilleen,ja lapsi on sitten tullut vain visiitille viikonloppuisin..ei siinä muodostu kuvaa normi elämästä lasten kanssa.
JOS mies sen sijaan huolehtisi omista lapsistaan ihan itsenäisesti muutaman kuukauden,ehkä alkaisi arvostuskin nousemaan toisen lapsiin.
Ei ne toisen lapset ole sen pahempia/tai parempia kuin ne omatkaan lapset..joskus vain aika kultaa muistot;)
Muistan kuinka ystävättäreni mies puhui halveksivaan sävyyn kun vaimonsa oli "vaan"kotona lapsia hoitamassa..mutta kun osat vaihtuivat ja mies jäikin puoleksi vuodeksi koti-isäksi kun vaimo meni töihin,johan loppui puheet "vaan"lasten kanssa olemisesta!
Kaksi pientä lasta pitivät kyllä miehen kiireisenä;)
mun entinen mieheni oli juuri tuollainen, oli sitä mieltä että mikäs mulla kotona lasten kanssa ja valitti koko ajan. Nyt hänellä on uusi puoliso ja uudella puolisolla lapsi, mun ex on työtön ja hoitaa nyt tätä 2v lasta päivät pitkät niin kylläpä mies valittaa kuinka raskasta se homma on.
Ei siinä mitään tuntuu että uusi puolisokin on aikamoinen valittaja, tänään lähtivät lapseni heidän mukanaan mökille ja paikalla on 2 aikuista ja 3 lasta. uusi puoliso eli nyksä valitteli miten sitä jaksaa näiden kolmen kanssa siellä mökillä....sympatiat ei mulla riitä nyt, minä olen yksin kolmen lapsen kanssa ja jos mieheni esikoinen on meillä ja mies on töissä niin olenpa sitten 4:n lapsen kanssa yksin ja hyvin menee. En ymmärrä mitä valitusta heidän suunnalta tulee
ja mun oma mies...joutuu olemaan tässä jossakin vaiheessa yksin kolmen lapsen kanssa kun joudun sairaalaan, saa nähdä miten suu menee suppuun siinä vaiheessa, ollaan puhuttu viimeksi eilen kuinka hän osallistuu enemmän pienimmän lapsen hoitoon kun silloin aikoinaan isomman hoitoon, eli hän on muuttunut.
Mutta tuo vaan risoo mua tosi paljon , ei pitäisi jokaisesta pienestä asiasta alkaa valittaa ja joskus olen lähtenyt kuten tänäänkin olin 3 tuntia pois, silmälääkärissä plus matkat, niin johan äijällä oli mennä hermot.
En tiedä toivoin että tilanne muuttuisi, kuitenkin poikani rakastavat miestäni, heillä on häntä ikävä ja puhuvat hänestä hyvin paljon...
katotaan mitä tuleman pitää