Leonardo da Vincin maalaus

Tuli pieni pettymys, kun Milanon matkalleni olin suunnitellut mennä katsomaan aidon Leonardon maalauksen "Lultima Sena" .
Innoissani menin kahdella raitiovaunulla kirkkoon sunnuntaina.
Maalaus olikin kirkon vieressä olevassa rakennuksessa.
Sisälle mentyäni aloin maksaa lippua (6,5 eu)
Mutta pettymyksekseni sain kuulla ettei sisään päässytkään, restauroinnin vuoksi, ja että sinne pääsee vain pieniä ryhmiä kerrallaan ja varaamalla.
Seuraava kerta olisi ollut parin viikon päästä.
Ei auttanut selitellä että tulin Helsingistä asti tätä maalausta katsomaan:)

Kaikille taiteen ystäville tiedoksi!
21077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liput Viimeisen ehtoollisen katsomiseen kannattaa ostaa etukäteen. Lippuja saa netistä eri sivustoita, joilla on erilaiset hinnat, n. 8-19 euron välillä. Varausvahvistus printataan ja sen kanssa mennään museoon, ei tarvitse jonottaa. Kesäaikaan kuukaudenkaan varausjono ei ole mitenkään poikkeus.

Olin kerran lippuineni odottamassa kierroksen alkamista kun paikalle tuli kaksi venäläista nuorta naikkosta Pradan saappaissa, aurinkolasit ja isot merkkilaukut ... shoppailumatkalla. Yrittivät ostaa lippuja, kun niitä ei ollut, niin selittivät olevansa Moskovasta, sitten yrittivät lahjoa lipunmyyjiä, sitten opasta - näin vilaukselta enemmän kuin yhden 100 euron setelin, muttei opaskaan ollut lahjottavissa. Lopuksi haukkuivat koko paikan suureen ääneen!

Kierros on lyhyt, n. 15 minuuttia, ja teos on restauroituna aika erilainen kuin joskus aikoinaan. Suosittelen silti, mutta lippu sinne tosiaan pitää varata.

Äänestä
  • Voisitko vinkata osoitteen mistä saisi edullisimmin liput kierrokselle? Kiitos :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pyhän Marian kirkossa kirjoitti:

Tuli pieni pettymys, kun Milanon matkalleni olin suunnitellut mennä katsomaan aidon Leonardon maalauksen "Lultima Sena" .
Innoissani menin kahdella raitiovaunulla kirkkoon sunnuntaina.
Maalaus olikin kirkon vieressä olevassa rakennuksessa.
Sisälle mentyäni aloin maksaa lippua (6,5 eu)
Mutta pettymyksekseni sain kuulla ettei sisään päässytkään, restauroinnin vuoksi, ja että sinne pääsee vain pieniä ryhmiä kerrallaan ja varaamalla.
Seuraava kerta olisi ollut parin viikon päästä.
Ei auttanut selitellä että tulin Helsingistä asti tätä maalausta katsomaan:)

Kaikille taiteen ystäville tiedoksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu