Hei! Tästä aiheesta on varmaan jo käyty paljon keskustelua täällä mutta kun kun kirjoitan eka kertaa tänne niin ajattelin aloittaa uuden keskustelun. Siis haluaisin apua ja tukea 1v9kk vanhan pojan uhmaan ja koko ajan toistuviin raivokohtauksiin koska välillä olen aivan hukassa tämän nuoren miehen kanssa en voi käydä oikeastaan missään pojan kanssa ulkoilu ei onnistu ei kaupassa käynti ilman hirveää shown nostamista. Tämä on varmaan täysin normaalia lapsella mutta olen niin hukassa ja väsynyt riitelemään...ja pitäisi vielä kunnialla kantaa viikolla 28 5 olevaa vauavaa masussa. Toivon jonkun vastaavan edes.
Uhmaikä
Väsynyt äiti
6782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tätä on varmasti helpompi kirjoittaa kun toteuttaa.Lapsi etsii paikkaansa ja määräämisvaltaansa juuri tuolla tavoin.Luonto
on luonut ihmisen ja etenkin lapsen toimimaan juuri noin.
Maltti olisi valttia siinäkin asiassa.
Koita jaksaa puhua lapselle paljon mitä saa ja mitä ei saa...etenkin kaupassa ollessa.
Anna hänelle paljon hellyyttä,etenkin silloin
kun hän raivokohtauksia.Kun hän seuraavan
kerran raivoaa,sulje hänet syliisi tiukan hellästi,äläkä päästä pois ennenkuin rauhoittuu.
Muista ottaa itsellesi vapaata kodin töistä ja
lapsen hoidosta ja helli silloin itseäsi,lenkkeilen,shoppaillen,ym...
Ja neuvoläreissulla kannattaa juuri noista asioista,siellä kuunnellaan ja ymmärretään.
Puhu myös miehellesi lapsen hoitoon liittyvistä
ongelmista ja huolistasi.
Jos äiti voi huonosti,koko perhe voi huonosti.
Jaksamisia sinulle....
T: 4-vuotiaan uhmaikäisen pojan isä
Edelliseen ei ole paljon lisättävää, hyvät olivat ohjeet. Sen kuitenkin vielä lisäisin, että kun kiellät jotain, pidä siitä myös tiukasti kiinni. On surkeaa katsoa kaupassa äitejä, jotka ensin kieltävät ja sitten myöntyvät. Silloin lapsi on aivan pyörällä päästään, ja tulee epävarmaksi, kun ei äitikään oikein tunnu tietävän.
Uskomattoman tutulle kuulostaa:) Oma poikani 1v 10kk ja täysi rähinä päällä! Just kaupassa mahdotonta, aina saa kantaa väkisin huutavaa/kiemurtelevaa lasta ulos. Kotona kiukuttaa kaikki. Hetkiseksi rauhottuu kun massu täynnä ja kun illalla alkaa väsy iskeä. Hän myös on alkanut läpsimään KAIKKIA! Ei ole edes aina syytäkään mutta hän vaan pätkäisee jotain toista lasta ja yleisemmin lyönnin kohteena olen minä tai lapsen isä!
Koitan vaan hammasta purren jaksaa ymmärtää ja pysyä tyynenä ja selittää ja rauhottaa yms. yms. Välillä pakko kietoa syliin ja huuto voi hyvinkin kestää puoli tuntia! Periksi en anna vaikka mikä olisi!!
TOiset sanoo ettei tämä tilanne rauhotu kun kolmen vanhana, huh huh!
Koitetaan kestää! Voimia sinulle kovasti! :)
Kiitos sinulle ja muillekkin vastanneille. Mukava tietää että en todellakaan ole yksin ja ettei tarvitse pelätä että oma lapsi olisi jotenkin sairas kun raivoaa...meilläkin muuten poika läpsii ainakin meitä vanhempia ja aina jos istutaan sohvalla niin menee viereen selälleen ja rupee potkimaan. Muita lapsia ei onneksi kohtele samoin. juu koitetaan jaksaa ja onhan niitä iloisia hetkiä ja päiviä.:)
kyllä se ohi menee...! itse kannoin huutavan,potkivan lapsen ulos kaupasta..monta kertaa..
kotona sai raivareita, annoin huutaa, vaikka mieli teki rauhoitella ym..
raivarin jälkeen poika tuli syliin, ja silloin hellin ja samalla puhuin kuinka ei ole kivaa tuollaiset raivarit.
se on täysin normaalia!!!
nyt taas 4,5 vanhana hiukan samanlaista. tosin ymmärtää nyt paremmin mitä hänelle kerrotaan/selitetään..
koita jaksaa.. :)
Minulla on kolme lasta ja kaikilla ollut enemmän tai vähemmän uhmaa, tietenkin. Kaupassa ja muilla julkisilla paikoilla vaan uhma yltynyt jokaisella. Olen antanut huutaa ja vielä sanonut lapselle, että huuda huuda, vähän vielä kovempaa kun kaikki ei varmaan vielä kuullut. Se yleensä auttoi. Lapsi taisi hämmentyä sen verran, että meni pasmat sekaisin. Kaupassa olen antanut lapsen huutaa karkkihyllyn edessä kurkku suorana, mutta periksi en ole antanut. Sain aika huvittuneita katseita osakseni =)
Taitaa olla niin, että lapsen äiti enemmän siitä huutamisesta kärsii ja häpeää sitä jotenkin. Ei niinkään muut ihmiset, he useimmiten ymmärtävät kyseessä olevan lapsen uhma ja kokeilu siitä mitä kaikkea saa tehdä.