jäätynyt

ajatar kirjoitti:

Valonsäteet,jotka ennen olivat niin harmonisessa asetelmassa meidän paikassamme,pirstoutuivat sirpaleiksi
Oli enää vain pimeyttä
Maa,joka ennen ilahdutti meitä kukkaloistollaan oli mennyt,jäljelle jäi vain mustia sulkia
ja sinä pidit niistä

Ennen sinä rakastit valoa ja pimeyttä "ne ovat sopusoinnussa keskenään"-sanoit
Rakastit iloa ja surua
Et enää,nautit vain pistävästä surusta joka velloo kehossasi

Tartut sokeasti käteen joka johdattaa sinut mustanpuhuvaa polkua pitkin pois
Katseesi on lasittunut
Vain sinun suusi liikkuu ja sanot että mikään ei ole niin kaunista kuin nähdä ja tuntea oman kehonsa kuihtuvan pois,niinkuin kaikki kaunis maanpäältä

Oikeasti
Kaikki kaunis palaisi takaisin mukanasi,mutta et palaa,sydämesi ei syki enää sitä lämmintä sykettään-olet jäätynyt

Katselen mustaa kiiltävää sulkaa
Poimin sen käteeni,kimmeltävä veri tipahtaa sen kärjestä, jäätyen ,tipahduttuaan maahan

Lennätän sen tuulen mukaan
Näin maailmaan jäi siltikin pieni palanen sinua,enkä luovu siitä tunteesta koskaan,ikään kuin kostaen sinulle,kun veit minulta kaiken valon ja surun,myös sen tärkeimmän -rakkauden

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä