Tekisi mieli

tai jopa kaksi. Lapseni on lihotettu sijaiskodissa muodottomaksi elefantiksi. Hän on ollut kodista pois vasta puoli vuotta ja painoa 140 sentin varteen on tullut 11,1 kg. Kun huomautin asiasta sijaismutsille, tämä väitti lapseni olevan tunne-elämältään niin vaurioitunut, ettei hallitse syömistään. Miten olisi viisainta edetä asiassa?
601391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Syötetäänkö hänelle masennuslääkkeitä niissä usein vaarana että ruokahalu kasvaa älyttömästi ja näin ollen lihoo.

Äänestä

kävi samoin. Sipsiä, limsaa,karkkia,pizzaa,hampurilaista,ym. niin helposti saa lapsen lihomaan! Jos lapsesi on koulu ikäinen niin ota yhteyttä koulun terveydenhoitajaa ja vaadi paino kontrollia ja asialle tehtävän jotain. Näin minä sain asiaan muutosta. Sijaisperhe sai ruokavalio ohjeen ja opastusta.

Äänestä

Lasten on mahdoton syödä, jos jääkaapissa ei ole muuta, kuin valo ja pari homeläikkää. Sitten, kun ruokaa on tarjolla, aluksi sitä tulee ahmittua. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä
  • syö lapsi suruunsa eikä jaksa liikkua voimattomuudeltaan ja oman kotinsa ikävältään!

    Jos lapsi on huostaanotettu omasta kodistaan (ei kiireellisesti) niin sossun olisi pitänyt ammattitaitoisena ja tämän maan lakeja noudattamalla laittaa
    sinne perheen jääkaappiin muutakin kuin hometta ja valoa!

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417
    35 §
    Toimeentulon ja asumisen turvaaminen

    Kun lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen kuntoutumiselle, kunnan on viivytyksettä järjestettävä riittävä taloudellinen tuki sekä korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto.

    Lainsäädäntö määrää sossun toimimaan virkansa puolesta toisin eli täyttämään sen köyhän perheen jääkaapin
    mutta sehän on taas oma lukunsa toimiiko tämän maan sossu niin.......
    http://www.congreszon.fi/@Bin/1698592/Perheen köyhyys ei saa johtaa lapsen huostaanottoon.pdf
    Köyhyys on myös Suomessa yksi syy huostaanottojen taustalla.

    Äänestä

  • nyt vieraassa sijaispaikassa kirjoitti:

    syö lapsi suruunsa eikä jaksa liikkua voimattomuudeltaan ja oman kotinsa ikävältään!

    Jos lapsi on huostaanotettu omasta kodistaan (ei kiireellisesti) niin sossun olisi pitänyt ammattitaitoisena ja tämän maan lakeja noudattamalla laittaa
    sinne perheen jääkaappiin muutakin kuin hometta ja valoa!

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417
    35 §
    Toimeentulon ja asumisen turvaaminen

    Kun lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen kuntoutumiselle, kunnan on viivytyksettä järjestettävä riittävä taloudellinen tuki sekä korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto.

    Lainsäädäntö määrää sossun toimimaan virkansa puolesta toisin eli täyttämään sen köyhän perheen jääkaapin
    mutta sehän on taas oma lukunsa toimiiko tämän maan sossu niin.......
    http://www.congreszon.fi/@Bin/1698592/Perheen köyhyys ei saa johtaa lapsen huostaanottoon.pdf
    Köyhyys on myös Suomessa yksi syy huostaanottojen taustalla.

    Köyhäkin kykenee laittamaan lapsen edun omansa edelle. Meidän sijaislasten vanhemmat laittoivat lapsensa ulos, kun paistoivat itselleen lettuja. Lapset lihoivat pienessä ajassa tuntuvasti meille muutettuaan. Lapset keksivät minulle nimen Mestarikokki. Lettutarpeet eivät paljon maksa.

    Äänestä

  • Mestarikokki kirjoitti:

    vaan mitä tekee lastarin akat? Syö lasteneväät

    Äänestä

  • Harva sijaiskotiin menevä lapsi on aiheesta huostattu, toisin sanoen esim. sellaisesta kodista, jossa ei olisi saanut syödäkseen!

    Mutta jutun pointti on tämä:
    MIKÄ HALVATUN MESTARI SINÄ LUULET OLEVASI, että
    ANTAISIT YHDENKÄÄN LAPSEN SYÖDÄ ITSEÄÄN MUODOTTOMAKSI ELEFANTIKSI!

    Vähän järkeä kehiin sinullekin!
    Mutta niinhän se on rahanahneissa sijaishuoltopaikoissa, että lapsille syötetään ravintoköyhää, HALPAA, runsaasti hiilihydraattia sisältävää ruokaa, että rahat säästyisivät muuhun käyttöön.

    Äänestä

  • Kyllä naurattaa! kirjoitti:

    Harva sijaiskotiin menevä lapsi on aiheesta huostattu, toisin sanoen esim. sellaisesta kodista, jossa ei olisi saanut syödäkseen!

    Mutta jutun pointti on tämä:
    MIKÄ HALVATUN MESTARI SINÄ LUULET OLEVASI, että
    ANTAISIT YHDENKÄÄN LAPSEN SYÖDÄ ITSEÄÄN MUODOTTOMAKSI ELEFANTIKSI!

    Vähän järkeä kehiin sinullekin!
    Mutta niinhän se on rahanahneissa sijaishuoltopaikoissa, että lapsille syötetään ravintoköyhää, HALPAA, runsaasti hiilihydraattia sisältävää ruokaa, että rahat säästyisivät muuhun käyttöön.

    Henkilö, joka todella laittaa lapsen edun ykköseksi, ei koskaan lihota lasta.
    Ruuan laatu ei ole kohdallaan, jos lapsi lihoo, siitä on mestarikokkaus kaukana.

    Kaikkein eniten noissa sijareiden jutuissa on minulla aina saanut niskakarvat nousemaan sellaiset väitteet, että "lapsi alkuun söi öisinkin". Niinhän ne autisminkirjon lapset tekevät kotonakin, heräilevät öisin, käyvät vähän haukkaamassa jotakin ja jatkavat uniaan.

    Yöheräilyt hellittävät vuosien myötä ja niin syöminenkin rajoittuu vain päiväsaikaan. Mutta sijarit kääntävät sen niin, että lapsi ei muka ole saanut kotona ruokaa ja sen takia pitää syödä öisinkin! Kukkua kanssa!

    Lapseni on nyt jo toisella kymmenellä, yösyömiset ovat jääneet jo monta vuotta sitten. Mutta silloin kun hän tarvitse vielä yöpalaa, hänelle varattiin lautaselle jääkaappiin heräämisen varalle TERVEELLISTä naposteltavaa. Ei lihonut lapsi edes yösyömisistä!

    Ja vastuu on aina aikuisella, kun antaa lapsen lihoa sairaisiin mittoihin. Ylikilot ovat yhtä epäterveellisiä niin lapsille kuin aikuisillekin.

    Äänestä

  • lapsi ei ollut sijoitettuna luoksesi, jos sijari olet ja vielä mestarikokki. ;) Meillä kävi nimittäin niin, että hyvän ja terveellisen kotiruuan jälkeen nuorelle oli järkytys millaista "paskaa" (hänen oma näkemys)ammatillisessa perhekodissa sijoitetuille lapsille syötettiin. Ensinnäkään, lämmintä ruokaa ei ollut kuin kerran päivään ja sekin ala-arvoista ja täysin mautonta. Useimmiten jäi kuulemma nälkä, ja tästä jos kehtasi ilmoittaa niin purtavaksi sai näkkileipää ja "äidin" mökötyksen. Että näin kypsää ja ammattitaitoista meininkiä. Kotona nuori oli tottunut hyvään ruokaan... lasta ei todellakaan ollut huostattu huonojen kotiolojen vuoksi, vaan syyt olivat muualla. Luulisi kyllä että parin sadan euron vuorokausitaksalla per mukelo, olisi varaa syöttää heille edes ihmisarvoista ruokaa?! Eikö vain? Enkä tarkoita mitään valmispizzoja, vaan hyvää ja ravitsevaa, monipuolista itse valmistettua ruokaa.

    Äänestä

  • minun kirjoitti:

    lapsi ei ollut sijoitettuna luoksesi, jos sijari olet ja vielä mestarikokki. ;) Meillä kävi nimittäin niin, että hyvän ja terveellisen kotiruuan jälkeen nuorelle oli järkytys millaista "paskaa" (hänen oma näkemys)ammatillisessa perhekodissa sijoitetuille lapsille syötettiin. Ensinnäkään, lämmintä ruokaa ei ollut kuin kerran päivään ja sekin ala-arvoista ja täysin mautonta. Useimmiten jäi kuulemma nälkä, ja tästä jos kehtasi ilmoittaa niin purtavaksi sai näkkileipää ja "äidin" mökötyksen. Että näin kypsää ja ammattitaitoista meininkiä. Kotona nuori oli tottunut hyvään ruokaan... lasta ei todellakaan ollut huostattu huonojen kotiolojen vuoksi, vaan syyt olivat muualla. Luulisi kyllä että parin sadan euron vuorokausitaksalla per mukelo, olisi varaa syöttää heille edes ihmisarvoista ruokaa?! Eikö vain? Enkä tarkoita mitään valmispizzoja, vaan hyvää ja ravitsevaa, monipuolista itse valmistettua ruokaa.

    Nyt harmittaa minuakin. Olisin kaikkein mieluummin kunnon kotiruokia arvostavien lasten ja nuorten sijaisäiti. Valitettavasti vaan yt,kun alkunälkä on laantunut, lapsemme kaupassa menevät sinne lihapiirakka- ja valmispizzahyllyjen luo anelemaan; ostetaan nyt tämän kerran. Antakaa lapsenne kanssa nootti sijoittaneelle sossulle perhekodin ruokameiningeistä.

    Nimittäin pitävät pizzaa, hampurilaisia ja ranskalaisia jonkinlaisina tavoiteltavina herkkuruokina?

    Minusta se on samanlaista hössötystä kuin pyydetään 10 x kesässä päästä Linnanmäelle. Pari kertaa kesässä pääsevät Lintsille todellisuudessa ja hampurilaispaikoissa käydään äärimmäisen harvoin. Silti niitä pyydetään jatkuvasti.

    Eli ei siis pelkkä pyytäminen osoita kodin ruokatottumuksista välttämättä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Mestarikokki kirjoitti:

    Nyt harmittaa minuakin. Olisin kaikkein mieluummin kunnon kotiruokia arvostavien lasten ja nuorten sijaisäiti. Valitettavasti vaan yt,kun alkunälkä on laantunut, lapsemme kaupassa menevät sinne lihapiirakka- ja valmispizzahyllyjen luo anelemaan; ostetaan nyt tämän kerran. Antakaa lapsenne kanssa nootti sijoittaneelle sossulle perhekodin ruokameiningeistä.

    nootin myös tästä ruokakulttuurista, kaiken muun lisäksi. Nyt siinä paikassa ei olekaan kuulemma enää kuin kehitysvammaisia. Kauhulla ajattelen, mitä kaikkea nuo lapsiparat joutuvat kokemaan ja etenkin, jos ovat vielä kykenemättömiä ilmaisemaan pahaa oloaan selkeästi. Se läävä, jossa lapseni oli, pitäisi lakkauttaa välittömästi.

    Äänestä

Sijaripalstalla sijarit ovat kertoneen, että he eivät saa rahaa tarpeeksi. Halpa ruoka lihottaa. Terveellinen ruoka, kuten hedelmät ja vähärasvainen, korkeatasoinen liha ja hyvät kalat maksavat enemmän kuin lettutaikina. Sijarit ovat köyhähköä väkeä, ja kyllä se näkyy ravinnossa heti.

Äänestä
  • Joskus on hyvä hoitaa lapsen hemmottelun tarvetta (omaa tai lapsen), epäterveellisilläkin herkuilla. Letut, jäätelö, pulla yms., vaikka ovat suhteellisen halpoja, lihottavia (epäterveellisiä) ja ruokahalua terveelliseltä ravinnolta vieviä, hoitavat sielua tehokkaammin, kuin mikään muu. Huostaan oton tiimellyksessä haavoja sieluunsa saanut lapsi, ei ehkä aivan ensimmäiseksi halua sijaisvanhempiensa sylissä istuskella, mutta huolii kyllä "herkkuja" näiltäkin. Tietenkään niiden napostelun ei tule olla jatkuvaa. Myöhemmin esim. syli tai hali korvaa herkkuhetkiä.

    Äänestä

  • /raha kirjoitti:

    Joskus on hyvä hoitaa lapsen hemmottelun tarvetta (omaa tai lapsen), epäterveellisilläkin herkuilla. Letut, jäätelö, pulla yms., vaikka ovat suhteellisen halpoja, lihottavia (epäterveellisiä) ja ruokahalua terveelliseltä ravinnolta vieviä, hoitavat sielua tehokkaammin, kuin mikään muu. Huostaan oton tiimellyksessä haavoja sieluunsa saanut lapsi, ei ehkä aivan ensimmäiseksi halua sijaisvanhempiensa sylissä istuskella, mutta huolii kyllä "herkkuja" näiltäkin. Tietenkään niiden napostelun ei tule olla jatkuvaa. Myöhemmin esim. syli tai hali korvaa herkkuhetkiä.

    Jeps, pienenä syödään suruun ja suurena juodaan suruun. Tämä traditio vie metsään, mutta on tietenkin kokemattomalle ja osaamattomalle itsensä avuttomaksi tuntevalle sijarille pelastuskeino lahjoa lapsi unohtamaan traumansa. Ei ne mihkään katoa pullaa mussuttamalla.
    En ole karkkivastainen ollenkaan, vastustan karkkipäivääkin henkeen ja vereen, kun lapsi ahtaa itsensä yhtenä päivänä täyteen karkkia ja joutuu olemaan kaikki muut viikonpäivät ilman. Täysin päin mäntyä sekin oppi, kuka lie lanseerannut tänne aivottomien kasvattajien maahan senkin.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jo neuvolasta tulee isovanhemmille kirje vanhempien mukana mm. karkkipäivästä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jeps, pienenä syödään suruun ja suurena juodaan suruun. Tämä traditio vie metsään, mutta on tietenkin kokemattomalle ja osaamattomalle itsensä avuttomaksi tuntevalle sijarille pelastuskeino lahjoa lapsi unohtamaan traumansa. Ei ne mihkään katoa pullaa mussuttamalla.
    En ole karkkivastainen ollenkaan, vastustan karkkipäivääkin henkeen ja vereen, kun lapsi ahtaa itsensä yhtenä päivänä täyteen karkkia ja joutuu olemaan kaikki muut viikonpäivät ilman. Täysin päin mäntyä sekin oppi, kuka lie lanseerannut tänne aivottomien kasvattajien maahan senkin.

    Ei haittais yhtään vaikka olis pullaakin, kun vaan lapseni ei koko ajan laihtuis sijotuksessa. Sulla aika ristiriita, kun muut herkut pannas mut karkkii pitäs olla aina

    Äänestä

  • /raha kirjoitti:

    Joskus on hyvä hoitaa lapsen hemmottelun tarvetta (omaa tai lapsen), epäterveellisilläkin herkuilla. Letut, jäätelö, pulla yms., vaikka ovat suhteellisen halpoja, lihottavia (epäterveellisiä) ja ruokahalua terveelliseltä ravinnolta vieviä, hoitavat sielua tehokkaammin, kuin mikään muu. Huostaan oton tiimellyksessä haavoja sieluunsa saanut lapsi, ei ehkä aivan ensimmäiseksi halua sijaisvanhempiensa sylissä istuskella, mutta huolii kyllä "herkkuja" näiltäkin. Tietenkään niiden napostelun ei tule olla jatkuvaa. Myöhemmin esim. syli tai hali korvaa herkkuhetkiä.

    eikä se lihota lasta muodottomaksi, kuten jatkuva mässäily halvalla, epäterveellisellä ja lihottavalla ruualla tekee.

    Vai ovat sijarit köyhiä?! Ai jaa.

    He kyllä saavat PALKAN plus MONINKERTAISET korvaukset bioihin verrattuna... Varsinkin jos on kyse vielä jostain neurolog.oireyhtymän lapsesta, niin kyllä sijarin valitus rahanpuutteesta tuntuu vähän kummalliselle. Vai perhekotien palkkoihinko he rahojaan vertaavat?

    Niinpä niin. Eihän ihmisen ahneudella rajaa ole, mutta ei ahneuden silti pitäisi velottaa mitään lapsilta pois, ei ainakaan terveellisestä ravinnosta.

    Äänestä

  • omassakin kodissa kirjoitti:

    Lopultakin päästiin tässäkin ketjussa sen oleellisen äärelle. Eli kaikki mitä me sijarit teemme, on syvältä. Laihtuipa tai lihoipa lapsi, syy on aina ja vain sijareiden. Kiitos tuestanne.

    Äänestä

  • Tässäkin Ketjussa kirjoitti:

    Lopultakin päästiin tässäkin ketjussa sen oleellisen äärelle. Eli kaikki mitä me sijarit teemme, on syvältä. Laihtuipa tai lihoipa lapsi, syy on aina ja vain sijareiden. Kiitos tuestanne.

    Kun minun lapseni ennen huostaanottoa olivat hyvässä kunnossa jaksoivat liikkua ja olivat normaalipainoisia, mutta sitten huostaanoton jälkeen lapsillani kunto romahti niin paljon että koripalloharkat jäivät kun eivät jakasaneet enään juosta pallon perässä ja lihoivat silmissä! Jolloin puutuin asiaan välittömästi kouluterveydenhoitajan puoleen. Niin, kyllä ei auta kuin ymmärtää että ette osaa meidän lapsiamme kasvattaa oikein ainakaan oikeilla ruokavalioilla ja riittävillä liikuntamuodoilla.Turha teidän sijareiden on omistanne mokista on meille tulla kiukuttelemaan sillä mitä me teistä ajattelemme! Meillä vanhemmilla on meidän lastemme elämä sen verran tärkeää ja arvokasta ettemme hyväksy sitä jonkun sijarin tuhoavan.Kun tekisitte oikein lastemme ruuittamisissa ja yl.kasvattamisessa niin ei meidän tarvitsisi valittaa tai haukkua tekosianne, mutta itse nyt aikaan olette saaneet haukkunne ja valituksenne.

    Äänestä

  • enemmän pullaa kirjoitti:

    Ei haittais yhtään vaikka olis pullaakin, kun vaan lapseni ei koko ajan laihtuis sijotuksessa. Sulla aika ristiriita, kun muut herkut pannas mut karkkii pitäs olla aina

    Olet käsittänyt viestini väärin. Olen kohtuuden kannalla. Mielestäni lapsi, joka mässää kerrn viikossa koko viikon edestä karkkia ei opi kohtuudesta mitään. Sensijaan lapsi, joka syö terveellisesti, voi hyvin syödä vaikka pikkusen jälkkäriski karkkia tai muuta hyvää, mutta ei tietenkään ENNEN ruokailua. Tosin nyt kun on pihvit kortilla kalliin hintansa vuoksi, niin viisas pihtarisijari toki syöttää lapsille jädet, pullat ja karkit ennen kuin astutaan ruokapöytään, jotta itse saa pistellä sitten poskiinsa kaikki ne makoiset pihvit, kun lapsille ei kelpaa.
    Mitä tulee hammaslääkäreiden kirjeeseen, niin sillä logiikallahan ei sitten varmaant tarvi pestä hampaitakaan muuta ku karkkipäivänä.
    Todella askeettista on suomalaislasten lapsuus näiden hammaslääkärien ja sijareiden puristuksessa, ei ne ainakaan mitään spontaaniutta tai kohtuutta opi sen esimerkin ansiosta.

    Äänestä

  • omassakin kodissa kirjoitti:

    eikä se lihota lasta muodottomaksi, kuten jatkuva mässäily halvalla, epäterveellisellä ja lihottavalla ruualla tekee.

    Vai ovat sijarit köyhiä?! Ai jaa.

    He kyllä saavat PALKAN plus MONINKERTAISET korvaukset bioihin verrattuna... Varsinkin jos on kyse vielä jostain neurolog.oireyhtymän lapsesta, niin kyllä sijarin valitus rahanpuutteesta tuntuu vähän kummalliselle. Vai perhekotien palkkoihinko he rahojaan vertaavat?

    Niinpä niin. Eihän ihmisen ahneudella rajaa ole, mutta ei ahneuden silti pitäisi velottaa mitään lapsilta pois, ei ainakaan terveellisestä ravinnosta.

    Jos sijari tuntee itsenä köyhähköksi, niin ei hän mielellään tuhlaa "vähiä rahojaan" ruokaan. Lukekaa sijaripalstalta, kuinka he valittavat rahojen niukkuutta harva se päivä.

    Äänestä

  • talouden pidossa ja siksi myös valmistan itse ruoat.
    En tiedä olenko sitten väärässä, mutta mulla on sellanen käsitys, että ne ns. halpis ruoat, eli roskaruoat tulee kuitenkin kalliimmiksi, kuin itse tehdyt terveelliset.
    Kalleuskin on niin suhteellista, riippuu aina siitä mihin sitä vertaa.
    Meillä ei raaka-aineista eikä maukkaudesta ole pihtailtu.
    Ruoka pitää olla maukasta, terveellistä ja sitä pitää olla riittävästi. En itse tyydy vähempään, joten en sitä lapsiltakaan voi vaatia, enkä haluakaan. Kyllä hyvä ruoka maistuu lastenkin suussa hyvälle. Jos voi nauttia jo ruoasta, niin ei enää ole niin suurta tarvetta saada makunautintoja makeista. Pieniä määriä pitää aina olla jotain makeaakin.
    Lasten ollessa pieniä, leivoin pullaa säännöllisesti, mutta kun muuten ruokavalio on kohdallaan on varaa pistellä muutamat pullatkin, eikä vieläkään tarvi pelätä lihomista.

    Äänestä

Siis tottahan on että lapset todella syövät suruunsa, syömmehän tai juommehan me aikuisetkin.

TÄSSÄ vain on se pointti, että sijaisperheen ym tarttisi pitää huolta siitä etteivät lapset lihoisi "Muodottomiksi" Hehän ovat NYT niitä "parempia perheitä" joissa lapsen pitäisi kasvaa turvallisesti, niin terveydenkin kuin kaiken muunkin kannalta!!!!

Nosta vaan äläkkä, se on oikein.
Tosin vastaus voi olla tyyliin "Lapsesi oli ennen liian laiha" mutta oliko hän, JOS kerran esim neuvola ei siihen sanonut mitään???

On hyvä kyseealaistaa myös sijarit. Koska ei kaikissa sijaisperheissäkään syödä terveellisesti, niin kun ei kaikissa BIOkodeissakaan, jolloin siinäkin tulee huosta vastaan, kun lapsi on biokodissa lihotettu....

Ymmärrän huolesi.

Äänestä
  • viedyn lihottamisen takia, vaikka olisihan se loogista sen takia, että syömishäiriön takia kyllä olen kuullut huostattavan. Ja kukaan, siis ei kukaan, ole pystynyt tässä maailmassa selvittämään vielä syitä syömishäiriöön. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että turhan usein ne tuntuvat liittyvän Aspergerin oireyhtymään ja SEHÄN kyllä on käytetty huostaanottoperuste.

    Mutta kyse on nyt siitä, että SIJAISHUOLLOSSA lapsen ei kuuluisi lihoa, ei laihtua, hänen oppimisongelmiensa pitäisi haihtua kuin tuhka tuuleen, AS ja ADHD pitäisi parantua, lapsella ei saa tulla mitään ongelmia tai muuten lapsi on sijoitettava muualle tai annettava takaisin omaan kotiinsa.

    Miksi vauvana huostatuilla tai adoptoiduilla on ongelmia? Eihän heillä pitäisi olla MITÄÄN ongelmia kun hirveät bio-vanhemmat eivät ole VOINEET olla pilaamassa heidän kehitystään!

    Äänestä

  • vielä lapsia kirjoitti:

    viedyn lihottamisen takia, vaikka olisihan se loogista sen takia, että syömishäiriön takia kyllä olen kuullut huostattavan. Ja kukaan, siis ei kukaan, ole pystynyt tässä maailmassa selvittämään vielä syitä syömishäiriöön. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että turhan usein ne tuntuvat liittyvän Aspergerin oireyhtymään ja SEHÄN kyllä on käytetty huostaanottoperuste.

    Mutta kyse on nyt siitä, että SIJAISHUOLLOSSA lapsen ei kuuluisi lihoa, ei laihtua, hänen oppimisongelmiensa pitäisi haihtua kuin tuhka tuuleen, AS ja ADHD pitäisi parantua, lapsella ei saa tulla mitään ongelmia tai muuten lapsi on sijoitettava muualle tai annettava takaisin omaan kotiinsa.

    Miksi vauvana huostatuilla tai adoptoiduilla on ongelmia? Eihän heillä pitäisi olla MITÄÄN ongelmia kun hirveät bio-vanhemmat eivät ole VOINEET olla pilaamassa heidän kehitystään!

    että huonoista oloista tulevan lapsen olettaisi niillä rahoilla ilman muuta saavan tosiaan hyvää kohtelua ALKAEN perustarpeiden saamisesta, johon terveellinen ruokakin voidaan laskea.

    Perustarpeista huolehtiminen on aika rempallaan, jos lapsi lihoo muodottomaksi...

    Meneekö asia liian monimutkaiseksi, jos tähän lisää vielä hyvistä kodeista tulevat huostaanotetut, jotka jäävät ilman tarvitsemaan erityisopetusta ja terveydenhoitoa, joka heidän sijoitukseen johtaneiden ongelmiensakin taustalla on alun alkaen ollut?

    Äänestä

kotona normaalipainoinen, niin mikäs hänen tunne-elämäänsä on syömisen hallinnan osalta äkkiä vaurioittanut muu kuin huostaanotto? Räikeän selkeä ja näkyvä esimerkki, mitä huostaanottohuuma lapsille aiheuttaa.

Siinä sen näkee taas sijarinkin psykologiataidot! Ollaan niin yksioikoisen tökerön aivopestyjä yleiselle mielipiteelle, miten "kauhean vaurioituneita lapset ovat sijoitukseen tullessaan". Onhan se totta huostaanoton osalta, mutta kaikki nähdään aina vain kotioloista johtuvaksi.

Missä se sijarin tuki näkyy lapselle tässä tilanteessa? Eikö kiinnittymisjakso, eikä mikään muukaan vanhemmista erottaminen ole auttanut lasta toipumaan yhtään paremmin kaikesta kaltoinkohtelusta, jonka kohteeksi on joutunut?

Mitä sijari tekee lapsen auttamiseksi?
Ja tärkein kysymys: Mitä sossu tekee?
Jos sijari pääsee päättämään, niin analyyttistä terapiaa tietysti lapselle ja mahdollisimman vaikeahoitoisen paperit, että rahaa kilisee pankkitilille entistäkin enemmän.

Yritä löytää jostain huostaanottoihin erikoistunut asianajaja, jolla on todella järkeä päässä ajatella lapsen parasta tuossakin tilanteessa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yrittäähän aina voi.

En tiedä sitten, miten sosiaaliasiamies voisi vaikuttaa tuossa tilanteessa. Mutta jos lapsen kohtelussa löytyy muuta huomautettavaa, niin kantelut lääninhallitukseen ja eduskunnan oikeusasiamiehelle ovat paikallaan.

Äänestä
  • Viestinne ovat menneet perille. Lapsi ei saa lihoa, ei laihtua luonani. Hän ei myöskään saa henkisesti eheytyä sijaiskodissa asuessaan. Hänellä ei ole lupa kiintyä uusiin ihmisiin. Tahdotteko todella kullanmurunne kotiin, usein pitkänkin sijoituksen jälkeen, samassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa, jossa olemme heidät luoksemme saaneetkin? Meidänkin lapsilla oli selässään vyön jäljet, käsistä ryöstäytyneen kurin pidon johdosta.

    Äänestä

  • sijaiskodin tulisi olla? kirjoitti:

    Viestinne ovat menneet perille. Lapsi ei saa lihoa, ei laihtua luonani. Hän ei myöskään saa henkisesti eheytyä sijaiskodissa asuessaan. Hänellä ei ole lupa kiintyä uusiin ihmisiin. Tahdotteko todella kullanmurunne kotiin, usein pitkänkin sijoituksen jälkeen, samassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa, jossa olemme heidät luoksemme saaneetkin? Meidänkin lapsilla oli selässään vyön jäljet, käsistä ryöstäytyneen kurin pidon johdosta.

    puhut omasta sijaislapsestasi ja ryöstäytyneestä kurinpidosta, siis yksikössä, yhden perheen tapauksesta, todennäköisesti yhdestä vanhemmasta.

    Äläkä muutenkaan vääntele kirjoituksia, esim. laihtumisesta täällä ei ole ollut puhetta.

    Minkä takia lapsi pitää juurruttaa paikkaan, joka on tarkoitettu hänelle väliaikaiseksi asuinpaikaksi?

    Voi, kun olisinkin saanut lapseni samassa kunnossa takaisin kotiin, mutta hänet vammautettiin muutamassa kuukaudessa niin, että niitä traumoja itketään ja paikkaillaan terapiassa vielä tänäkin päivänä.

    Sijaislastesi tapauksessa pahoinpitelystä vanhempi on varmasti saanut rangaistuksen ja toivottavasti myös terapiaa omien tunteidensa hallintaan. Nyt kun poikkesit jo sivuraiteelle aiheesta, niin kysyn vielä, että kuinkas monta vuotta olet saanut jo nauttia sijaislapsistasi? Koska edellä mainitut toimet on varmaan vanhempien osalta hoidettu kuntoon, niin eikös kotiutussuunnitelmien pitäisi olla jo pitkällä?

    Äänestä

  • sijaiskodin tulisi olla? kirjoitti:

    Viestinne ovat menneet perille. Lapsi ei saa lihoa, ei laihtua luonani. Hän ei myöskään saa henkisesti eheytyä sijaiskodissa asuessaan. Hänellä ei ole lupa kiintyä uusiin ihmisiin. Tahdotteko todella kullanmurunne kotiin, usein pitkänkin sijoituksen jälkeen, samassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa, jossa olemme heidät luoksemme saaneetkin? Meidänkin lapsilla oli selässään vyön jäljet, käsistä ryöstäytyneen kurin pidon johdosta.

    Minun lapseni henkinen eheytyminen alkoi siitä päivästä kun vapautui hirveästä sijoituspaikastaan!

    Mikä hiton lapsen vanhempien vihaaja sinä oikein olet? Ei ihme, jos vanhemmilla on usein huonot välit sijaisvanhempiin. Ja missähän se syy oikein piileekään?

    Olisit adoptoinut lapset itsellesi, jos kotiuttaminen on sinulle niin hirveä asia! Et ihan selvästi ole tajunnut sijarin tehtävää toimia nimenomaan vanhempien sijaisena sen aikaa, kun vanhemmille tarjotaan mahdollisuus kuntoutukseen.

    Ja mitä sinä tänne tulet irvistelemään? Ei täällä ikinä ole kielletty AIHEESTA, LAIN MUKAAN tehtyjä huostaanottoja, mutta kun nimenomaan sitä lakia pitäisi noudattaa niidenkin huostaanottojen yhteydessä. Jos sinä et lain kunnioittamiseen pysty, niin siinä taas yksi esimerkki siitä, että et ole kykenevä sijaisvanhemmaksi.

    Miten sinä LUULET voivasi eheyttää lasta henkisesti, koska vihaat hänen vanhempaansa? Harvoin lasta samassa kunnossa palautetaan, turhan usein huonommassa, mutta sen takia sinä varmaan asian perään kyseletkin.

    Ja kyllä pari kiloa kuussa lihomisen huomaa, jos ei sokea ole. Vaatteista sen näkee jos ei muuten lapsen tarkka seuraaminen kiinnosta.

    Äänestä

ruoasta ja saattavat syödä myös ikäväänsä.
Meillä ruoka näytteli myös maailman tärkeintä osaa lasten ollessa pieniä. Söivät enemmän kuin mun mies.
Ruoka-ajat piti olla ehdottoman säännölliset jne.
Kuitenkaan kukaan lapsista ei ollut koskaan lihava, kunnes tulivat sen verran isoiksi, etä pääsivät itse ostelemaan ja näpistelemään kaupoista karkkeja ja limskaa.
Meillä syötiin hyvin ja terveellisesti. Lapset olivat ns. "hyvässä lihassa", oikein sopusuhtaisen ja jäntevän näköisiä.
Karkkejakin annoin säännöstellysti tavallaan jälkiruoaksi. Makeita juomia ei meillä ole harrastettu. Oman kaivon vesi on riittänyt ja maito tietty.
Makeita jälkiruokiakin on ollut tarjolla, mutta ei tosiaan lapset olleet lihavia, ennen kuin itse rupesivat syömään hallitsemattomasti.
Sanoinkin heille, että huomaatteko, miten terveellistä ruokaa saa syödä vaikka kuinka paljon, eikä silti liho, mutta karkki, shipsi ja limska linjalla lihoo alle aikayksikön.
Meillä ei lapset myöskään olleet kipeinä, niin paljoa, et olis esim. koulusta joutuneet jäämään pois. Lääkärissä käyntejä sairauden vuoksi ei ollut ollenkaan. Kait se terveellinen ruoka ja riittävä ulkoilu ja lepo saivat sen aikaan.
Minusta voit äitinä vaatia sij.perhettä huolehtimaan lapsen terveellisestä ruokavaliosta, mikä ei lihota.
Se ei siis mitenkään tarkoita, et lasta pitäisi pitää nälässä.

Äänestä
  • S.vanhemman saattaa olla vaikea havaita lapsen lihomista, kun näkee tätä päivittäin. Äiti, joka mahdollisesti tapaa lastaan kerran kuussa, voi havaita lihomisen selkeämmin. Sijaisvanhempien tarkoitus tuskin on lapsen terveyden pilaaminen. Tulee mieleen, että kyseessä on melko kokematon sijaisperhe.

    Äänestä

  • Todennäköisesti kirjoitti:

    S.vanhemman saattaa olla vaikea havaita lapsen lihomista, kun näkee tätä päivittäin. Äiti, joka mahdollisesti tapaa lastaan kerran kuussa, voi havaita lihomisen selkeämmin. Sijaisvanhempien tarkoitus tuskin on lapsen terveyden pilaaminen. Tulee mieleen, että kyseessä on melko kokematon sijaisperhe.

    yli 11 kg, niin kyllä on sokea sijari, jos ei sitä näe.

    Ja tuo yksi länkyttäjä on yhtä tumpelo tullessaan puhumaan omien sijaislasten vanhemmista TE-muodossa tuntemattomille ihmisille.

    Voi herranen aika, mikä huuto ja haukkuminen nousisi, jos joku ryntäisi sijaripalstalle samalla asenteella!

    Mutta noita tunnevammaisia sijareita nyt näyttää löytyvän aina silloin tällöin. Paljonkohan heitä todellisuudessa onkaan, koska suurin osa nyt kuitenkin on sen verran älykkäitä, että eivät ympäriinsä sokeasti sohi vierasta ihmistä jonkun toisen käytöksen takia. Tuollainen sokea viha jo pitäisi riittää osoitukseksi sopimattomuudesta alalle.

    Äänestä

  • lyhyessä ajassa kirjoitti:

    Lapsi lihonut alle 2 kiloa kuukaudessa. Jos näkee päivittäin, sitä ei välttämättä huomaa, etenkään, jos samalla esim. alkavat rinnat kasvaa ja lantio pyöristyä tytöllä. Pojalla huomaisi varmaan nopeammin.

    Äänestä

  • Todennäköisesti kirjoitti:

    S.vanhemman saattaa olla vaikea havaita lapsen lihomista, kun näkee tätä päivittäin. Äiti, joka mahdollisesti tapaa lastaan kerran kuussa, voi havaita lihomisen selkeämmin. Sijaisvanhempien tarkoitus tuskin on lapsen terveyden pilaaminen. Tulee mieleen, että kyseessä on melko kokematon sijaisperhe.

    lapsiaan kahden-kolmen vuoden välein.
    Kun hän sitten taas pitkästä aikaa näki lapsensa, sanoi mulle, että hän on kiitollinen, etten ole syöttänyt hänen lapsiaan syöttöpossun näköisiksi, kun näkee omassa tuttava piirissään liikaa ylilihavia lapsia, jotka on roskaruoalla ja karkeilla lihotettuja.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    Sinusta huomaa että ajattelet todellakin lapsen parasta. Ja et leiki lapsen terveyden kustannuksella. Terveempi lapsi on aina helpompi hoitaa kuin ylipainoista omantuntonsa menettänyttä lasta...ja kova työ on sitten pitää laihutuskuuria...Joten kannattaa tosiaan miettiä vakavasti lapsen kannalta että mielluummin se terveellinen ruokavalio kuin roska ruoka jolla nälkä ei lähde kuin hetkeksi ja ei anna voimaa niinkuin terveellinen kotiruoka.

    Äänestä

  • Amalia kirjoitti:

    arvoltaan huonoa on yksipuolinen ruoka, kuten monesti painotetaan liikaa perunaan ja makarooniin tai valkoiseen riisiin.
    Ovathan ne halpoja, mutta ravintoarvoltaan köyhää ja yksipuolista.

    Meillä ihan omassa bio-kodissa on nimenomaan lapsen ravinto ollut aina a ja o, kuten tietysti myös säännölliset ruoka-ajat ja riittävä ja säännöllinen lepo myös lapselle.

    Se nyt vain on niin, että lihavuus tuo mukanaan paljon muita lisäsairauksia, jotka ovat paljon vakavampia kuin mitä olisi ollut aikanaan hoitaa esim. se pieni rakkauden nälkä, johon syövät makeaa niin lapset kuin aikuisetkin. Yh-perheessä kärsivät lapset jo pelkästään vanhemman poissaolosta työn takia, saatika sitten, että heidät erotetaan turvallisesta hyvästä kodista vieraaseen ympäristöön, niin ei ihme, jos lapsi reagoi ylensyönnillä.

    Mutta mistä sille sijarille palkka maksetaan, jos hän ei kykene vastaamaan lapsen tunne-elämän tarpeisiin, vaikka ei hän ikinä tietysti HYVÄÄ omaa vanhempaa pysty korvaamaankaan.

    Äänestä

  • että ravinto- kirjoitti:

    just on, että sitä syömisen tarvetta ja ikävää ei voi poistaa, mutta kun tarjoaa syömiseksi terveellistä, maukasta vähäkalorista syötävää, niin ei normaali terve leikkivä lapsi sillä liho.
    Todella meidänkin lapset söivät mielettömiä määriä, mutta eivät lihoneet. Päivän mittaan kuluttivat kaiken. Vauhtia riitti vaikka muille jakaa.
    Tein kerran myös kokeen, kun kuulin radiosta, että tutkimuksessa oli todettu, ettei ylivilkkaille lapsille pitäisi antaa ollenkaan sokeria, että sen sijaan happamat juomat ja syömiset rauhottavat.
    Kyllä sillä joku rauhottava merkitys oli.
    En jatkossa kovin tiukasti pitänyt kiinni rajotuksista, mutta en ehdoin tahdoin puntannut lapsiin ylimääräisiä sokereita. Kaikkea siis kohtuudella. Se on ollut aina myös minun mottoni, mutta enpä juurikaan koskaan ylipainosta ole joutunut kärsimäänkään.
    Kaikkea saa syödä, kun muistaa kohtuuden. Kun syö vain sen minkä kuluttaa, niin ei liho.
    Kun taas syö vähemmän, kuin kuluttaa, niin pakosta laihtuu.

    Äänestä

  • että ravinto- kirjoitti:

    arvoltaan huonoa on yksipuolinen ruoka, kuten monesti painotetaan liikaa perunaan ja makarooniin tai valkoiseen riisiin.
    Ovathan ne halpoja, mutta ravintoarvoltaan köyhää ja yksipuolista.

    Meillä ihan omassa bio-kodissa on nimenomaan lapsen ravinto ollut aina a ja o, kuten tietysti myös säännölliset ruoka-ajat ja riittävä ja säännöllinen lepo myös lapselle.

    Se nyt vain on niin, että lihavuus tuo mukanaan paljon muita lisäsairauksia, jotka ovat paljon vakavampia kuin mitä olisi ollut aikanaan hoitaa esim. se pieni rakkauden nälkä, johon syövät makeaa niin lapset kuin aikuisetkin. Yh-perheessä kärsivät lapset jo pelkästään vanhemman poissaolosta työn takia, saatika sitten, että heidät erotetaan turvallisesta hyvästä kodista vieraaseen ympäristöön, niin ei ihme, jos lapsi reagoi ylensyönnillä.

    Mutta mistä sille sijarille palkka maksetaan, jos hän ei kykene vastaamaan lapsen tunne-elämän tarpeisiin, vaikka ei hän ikinä tietysti HYVÄÄ omaa vanhempaa pysty korvaamaankaan.

    korvatakaan, en ikinä. Ainoastaan haluan sijaistaa, niin kauan, kun sitä tarvitaan

    Äänestä

  • .....en halua kirjoitti:

    korvatakaan, en ikinä. Ainoastaan haluan sijaistaa, niin kauan, kun sitä tarvitaan

    tukilapset viikonloppuisin söivät niin masunsa täyteen, koska tiesivät, että kun kotiin palataan, ei ole ruokaa siellä illalla, seuraavan kerran saavat ruokaa vasta maanantaina koulussa joskus klo 11 jälkeen!
    Olivat pohjattomia ruoan suhteen, mutta hyvä oli että saimme antaa heille ruokaa ja RAKKAUTTAKIN, siinä sivussa, ihanien heidän kiitosten vuoksi!

    Oli ikävä joko isiä tai äitiä, enemmin isiä, ei ollut suhteessa heillä silloin isejä, onneksi edes äitejä !

    Äänestä

  • niin, että esim kirjoitti:

    niin paljon kuin nälkääne saatte jossain syödä,
    jos ette kotona saa ruokaa tarpeeksi, syökää siellä missä saatte sitä ruokaa ja tykkäätte jopa siitä ruuasta tai ette, mutta syökää!
    Oi miten se on ihanaa jos lapselle kelpaa saatavan oleva ruoka joka ei ole sitä ripuruokaa!

    Onnittelen teitä lapset jos teille kelpaa tavallinen kotiruoka!

    Kiitos tukilapset ja sijaislapset kuin teille ne kelpasi kotiruuat!
    , te kiititte jopa niistä iloten!

    Tehkää hyvät vanhemmat oikeaa kotiruokaa lapsillenne, ei mitään ripuruokia tai pikapitsoja jne!

    Äänestä

  • syökää kirjoitti:

    Kotonaan lapseni paino oli tasaisesti -1.0 SD. Hampaat olivat reikiintymättömät. Lapsi oli kulinaristi ja söi monipuolisesti. Hänellä oli yksi karkkipäivä ja limua parina päivänä viikossa. Joskus karkkipäiviä oli kaksi.

    Sijoituksessa hampaat ovat jo päällyspaikattu, yli puolet hampaista. Vatsa on kuin odottavalla äidillä, vaikka hän onkin poika. Hedelmille ja salaatelle hän sylkee nykyään, jos niitä ylipäätään on tarjolla. Hänen kertomuksensa kolmen viikon lomasta: hän söi pitza, pitzaa, pitzaa, kerran itse laitettua pitzaa ja kerran kanaa. Nyt on karkit ja limut pannassa, halparuoan vaikutukset sysättiin niiden syyksi, ja taas säästyy joltain rahaa.

    Lapsia ei edes kuulu viedä pois kotoaan - ei ole järki päässä niillä, jotka riistävät lapsilta kodin - eikä niillä lainsäätäjillä, jotka tämän mahdollistavat - eikä niillä, jotka ylläpitävät tätä perheisiin kohdistuvaa hirvittävää väkivaltaa ja sen jälkeistä lapsen TODELLISTA laiminlyöntiä.

    Sijarit kun osaavat näytellä sen vakaan, ihanan äitihahmon tarvittaessa ja sitten kun selkä kääntyy tulee esiin... jätän kirjoittamatta.

    Äänestä

  • niin, että esim kirjoitti:

    tukilapset viikonloppuisin söivät niin masunsa täyteen, koska tiesivät, että kun kotiin palataan, ei ole ruokaa siellä illalla, seuraavan kerran saavat ruokaa vasta maanantaina koulussa joskus klo 11 jälkeen!
    Olivat pohjattomia ruoan suhteen, mutta hyvä oli että saimme antaa heille ruokaa ja RAKKAUTTAKIN, siinä sivussa, ihanien heidän kiitosten vuoksi!

    Oli ikävä joko isiä tai äitiä, enemmin isiä, ei ollut suhteessa heillä silloin isejä, onneksi edes äitejä !

    olisi muka kovinkin yleistä, että lapsilla ei olisi MITÄÄN ruokaa kotona. Kyllä ovat erittäin harvinaisia jäävuorenhuippuja tuollaiset tapaukset.

    Jossain narkkariporukassa varmaan mahdollista, mutta eikös sieltä kuulukin lapset huostata.
    Ei tavallisessa perheessä lapsia nälässä pidetä, ei ruuan eikä rakkauden tai muunkaan kasvatuksen suhteen. Ihan turha yleistäen yrittää väittää sellaista! Ja tavallisista perheistähän iso osa huostaanotoista nykyisin tehdään siitä huolimatta.

    Äänestä

  • MILLÄÄN, että kirjoitti:

    Meidän lasten kotona kasvatettiin näyttelykoiria. Lapsille oli ruokaa tarjolla riittävästi. Se oli ravinto-opillisesti oikein tasapainotettua ja sai turkin kiiltämään. Ruokaa kannettiin kotiin 20:n ja 25:n kg:n säkeissä ja kilon purkeissa. Meillä täällä piti koirien ruuat piilottaa aikana, jolloin vieroitimme lapsia niistä ja totutimme ihmisravintoon, joka aluksi aiheutti oksennusrefleksin.

    Äänestä

  • syökää kirjoitti:

    niin paljon kuin nälkääne saatte jossain syödä,
    jos ette kotona saa ruokaa tarpeeksi, syökää siellä missä saatte sitä ruokaa ja tykkäätte jopa siitä ruuasta tai ette, mutta syökää!
    Oi miten se on ihanaa jos lapselle kelpaa saatavan oleva ruoka joka ei ole sitä ripuruokaa!

    Onnittelen teitä lapset jos teille kelpaa tavallinen kotiruoka!

    Kiitos tukilapset ja sijaislapset kuin teille ne kelpasi kotiruuat!
    , te kiititte jopa niistä iloten!

    Tehkää hyvät vanhemmat oikeaa kotiruokaa lapsillenne, ei mitään ripuruokia tai pikapitsoja jne!

    TEhkää kunnonkotiruokaa niinkuin kotonakin lapset saivat sitä! Ei mitään hampurilaisia, pizzaa,lihapiirakkaa,ym. roska ruokaa ja sen päälle vielä sipsit ja limsat ja karkit! Näillä eväillä meidän sijaisperhe ruokki lapsemme ja kaikki lapset lihoivat luonnottoman näköisiksi ja euvät sitten jaksaneet muuta harrastaakkaan kuin tietokone pelejä monta tuntia koulussa ruoka ei taas maistunut kun ei ollut mm.hampurilaista tai pizzaa! Kotiin kun lapset tulivat viikonlopuksi niin minulla oli työ maa saada heitä syömään kunnon koti ruokaa! Vanhin lapsistani ei enään syö edes salaattia niinkuin ennen huostaanottoa ahmi sitäkin kuin hevonen mutta 3 vuoden aikana sijasiperheessä ei opetettu eikä annettu minkään sortin salaattia, niin nyt jälki näkyy...

    Äänestä

  • alle 2 kiloa kirjoitti:

    Lapsi lihonut alle 2 kiloa kuukaudessa. Jos näkee päivittäin, sitä ei välttämättä huomaa, etenkään, jos samalla esim. alkavat rinnat kasvaa ja lantio pyöristyä tytöllä. Pojalla huomaisi varmaan nopeammin.

    että kait tuo lapsi on pituuttakin kasvanut puolessa vuodessa. Joten ylimääräisiä kiloja ei välttämättä olekaan tullut. Nykyäänhän laihuutta ihannoidaan niin paljon, että normaalipainoisetkin ihmiset nähdään lihavina.

    Äänestä

  • myös kysymys kirjoitti:

    että kait tuo lapsi on pituuttakin kasvanut puolessa vuodessa. Joten ylimääräisiä kiloja ei välttämättä olekaan tullut. Nykyäänhän laihuutta ihannoidaan niin paljon, että normaalipainoisetkin ihmiset nähdään lihavina.

    suhteuttaa pituus kautta paino! Niin sen mukaan selviää ihan tasantarkkaan milloin lapsi on ylipainoinen tai alipainoinen. Ja ottaen myös luunrakenteen huomioon. Toisilla paksumpi toisilla ohuempi.

    Äänestä

  • Itsekin koirahullu kirjoitti:

    Meidän lasten kotona kasvatettiin näyttelykoiria. Lapsille oli ruokaa tarjolla riittävästi. Se oli ravinto-opillisesti oikein tasapainotettua ja sai turkin kiiltämään. Ruokaa kannettiin kotiin 20:n ja 25:n kg:n säkeissä ja kilon purkeissa. Meillä täällä piti koirien ruuat piilottaa aikana, jolloin vieroitimme lapsia niistä ja totutimme ihmisravintoon, joka aluksi aiheutti oksennusrefleksin.

    Kerropa minulle, miksi alleviivaat edellisen todenperäisyyttä? Epäilen kirjoitustasi valheeksi

    Äänestä

  • on totta kirjoitti:

    Kerropa minulle, miksi alleviivaat edellisen todenperäisyyttä? Epäilen kirjoitustasi valheeksi

    KYSEISET KOIRAT KAHMIVAT PALKINTOJA NÄYTTELYISSÄ JA PERHEEN LAPSET SOÖIVÄT SAMAA KOIRAN RUOKAA

    Äänestä

kunka paljoin hän painoi enne siasperhettä

Äänestä
  • Seitsemän kuukauden kuluttua 1,42 m 59,1 Kg.

    Äänestä

  • Sanoa ruma sana kirjoitti:

    Seitsemän kuukauden kuluttua 1,42 m 59,1 Kg.

    Miksiköhän?

    Äänestä

tekisi mieli sanoa...sillä toinen lapsistani on ollut sijoitettuna koulu ongelmien takia,kotonakin oli vaikeuksia saada kuria,olen sairastanut toistuvaa masennusta,jonka vuoksi ei aina ole jaksanu pitää rajoista kiinni,lapsellani todettiin hiljattain eräs sairaus,sijaisvanhemmat oli menneet höpöttämään lääkärille,että lapsi ei ole pienenä muka saanut tarpeeksi maitotuotteita,joka ei pidä paikkaansa,olihan se rankkaa olla yksinhuoltaja,huolehtia yksin koko huushollista ja lasten isä oli alkkis/narsisti,josta onneks pääsin eroon,mutta terveellistä ruokaa,puhtaita vaatteita aina oli lapsille,siitä pidin huolen! ja tuntui jo muutenkin niin pahalta ja sit vielä kehdataan syyllistää mua lapsen sairaudesta,joka saattaa johtua muustakin syystä!yrittivät valehdella minusta,mutta ikävä kyllä valheella ei pitkälle pötkitä.

Äänestä
  • ovat aina "totta"elämän loppuun asti ikävä kyllä pikkuvirkamies voi täysin käyttää mielivaltaansa ja myös sen tekee.

    Äänestä

  • valheet kirjoitti:

    ovat aina "totta"elämän loppuun asti ikävä kyllä pikkuvirkamies voi täysin käyttää mielivaltaansa ja myös sen tekee.

    Otinpa tuossa toissapäivänä yhden pikkunipun, n. 20 paperia, sossun muistiinpanoja. Luonnostelin muistiinpanopapereille niissä olevat virheet: ainuttakaan virheetöntä paperia ei ollut ja useimmissa oli tosi karkeita virheitä.

    Ajattelin kirjoitella ne puhtaaksi ja käydä siellä sosiaaliasiamiehellä ja kysyä, että kun minulla on näitä vielä ainakin pari sataa, mitenhän minä saisin nämä oikaistua?

    Esimerkkejä:salatapaamisia päiväkodin ja sossun välillä on ollut yli vuoden verran minun siitä tietämättä.

    Edellisestä päiväkodista hän on kirjoittanut, että lapsi on ollut siellä koko edellisen syksyn samoissa likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa. Lapsi oli kyllä silloin jo uudessa päiväkodissaan. Edelleen edellinen päiväkoti on informoinut sossua, että käytän liikaa alkoholia. Mitenkähän se on mahdollista, kun olin tuolloin täysin alkoton...

    ... SE SIITÄ. Joka muistiinpanopaperi on niin täynnä potaskaa, että kun/jos kaikki korjaan ja tarkastutan, siinä menee yhdeltä ihmiseltä vuosi tai pari.

    Ehkä nuo 20 ensimmäistä paperia riittää todistamaan, että ne loputkin ovat potaskaa, täytyy kysyä. Ja sitten pyytää purkamaan se sijoitus, kun se ei ole lapsen edun mukaista ja perustuu potaskalle.

    Ja lapsi on nyt alkanut lihomaan liikaa, kun lykkäsivät vielä tapaamisoikeuden rajoituksen ja lapsi saa syödä vain sijariruokaa.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Meillä tapaamiset muutettiin valvotuiksi tapaamisiksi sijareiden luona. Tapaamisilla kokkaan oman ja muiden sijoitettujen lasten kanssa sijaiskodissa ja meillä kaikilla on hauskaa.

    Äänestä

  • Perua kokonaan? kirjoitti:

    Meillä tapaamiset muutettiin valvotuiksi tapaamisiksi sijareiden luona. Tapaamisilla kokkaan oman ja muiden sijoitettujen lasten kanssa sijaiskodissa ja meillä kaikilla on hauskaa.

    Voi sinua, koeta jaksaa niitä valvottuja tapaamisia, vaikka kuinka ärsyttäisi. Kun mielistelet tarpeeksi sijaria ja sossuja, sinulla on mahdollisuus vielä palata vanhaan, eli tapaat lapsiasi kotonasi.

    Laki antaa mahdollisuuden siihenkin, että et edes tiedä missä lapsesi asuvat. Se on julma laki. Se on niin äärettömän julma tuo lastensuojelulaki, että tällaisi tässä sivistysmaassa ja oikeusvaltiossa saatetaankin putkauttaa lakikirjoihin! Uskomatonta!

    En tunnusta mielistewleväni ketään. Rehellisyyden nimissä olen itse aiheuttanut sen, että lapset eivät voi puoleen vuoteen käydä kotona. Itse yritän olla ilman päihteitä ja toistaiseksi siinä onnistunut. Mutta, mutta en saanut poistettua meiltä ex-ystävääni, joka humaltuneena riehui ja rikkoi paikkoja lasten kotona ollessaan. Rehellisyys ei ole pahitteeksi sinullekaan. Kaikki ei tapahdu ilman omaa osuutta asioihin. Osuus voi aktiivinen tai passiivinen, kuten minun TÄLLÄ KERTAA oli.

    Äänestä

  • Olin vaan voimaton kirjoitti:

    sen verran jotta unohda päihteet ikuisiksi ajoiksi kun tiedät mitä siitä seuraa.älä ota itsellesi mitään retkuja yksinäisyyteesi mitä niillä teet panosta kaikki voimasi lapsiisi,ja oman itsesi hyvinvointiin.

    Äänestä

  • sinua.. kirjoitti:

    Olen juuri sitä yrittämässä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanoa ruma sana kirjoitti:

tai jopa kaksi. Lapseni on lihotettu sijaiskodissa muodottomaksi elefantiksi. Hän on ollut kodista pois vasta puoli vuotta ja painoa 140 sentin varteen on tullut 11,1 kg. Kun huomautin asiasta sijaismutsille, tämä väitti lapseni olevan tunne-elämältään niin vaurioitunut, ettei hallitse syömistään. Miten olisi viisainta edetä asiassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu